Job Muistikoordinaattori Pohjois-Pohjanmaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä on avoinna muistikoordinaattorin työsuhde 1.11.2016 alkaen Terveys-ja vanhuspalveluiden palvelulinjalla. Muistikoordinaattori toimii koko Selänteen alueella ja on osa kotiutustiimiä jonka tavoitteena on edistää asiakkaiden kotona selviytymistä ja oman elämän hallintaa mahdollisimman pitkään. Kotiutustiimissä toimivat palveluohjaaja, kotiutushoitaja, muistikoordinaattori, toimintaterapeutti ja fysioterapeutti. Muistikoordinaattori tekee kotiutustiimin kanssa yhteistyössä voimavarakartoituksen sekä hoiva- ja palvelutarpeen arvioinnin muistiasiakkaille. Muistikoordinaattori kehittää muistiasiakkaiden hoitoa ja ryhmätoimintoja yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa, sekä on yhteyshenkilönä muistisairaiden omaisille ja toimii alueellisesti muistityöverkostoissa yhdessä muistihoitajien kanssa. Yhteistyö eri yksiköiden ja yhteistyötahojen kanssa on osa arkipäivää. Käytössä on Effica- potilastietojärjestelmä. Tule mukaan nuorekkaaseen innovatiiviseen porukkaan kehittämään toimintaa. Osaaminen ja koulutusmyönteisyys ovat meille ykkösasia.Selänteessä on "tekemisenmeininki" ja oma palvelurakenneuudistus on käynnissä lähipalvelujen takaamiseksi alueen asukkaille. Selänne sijaitsee sopivasti keskellä Suomea. Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Reisjärvi ovat kaunista järviseutua. Alueella on runsaasti harrastusmahdollisuuksia moottoriurheilusta ja golfista kalastukseen, metsästykseen ja erävaellukseen saakka. Kesällä alueella on runsaasti kesätapahtumia mm. FullMoon Dance festivaalit, Karaokefestivaalit, Pidot Pitäjässä- tapahtuma. Kelpoisuusehdot määräytyvät lain Terveydenhuollon ammattihenkilöistä 55/1994 mukaisesti. Hakijalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa sekä muistikoordinaattorin/muistihoitajan koulutusta. Olet etsimämme henkilö: jos sinulla on kokemusta innovatiivisesta asiakaslähtöisestä palveluohjauksesta, palvelumuotoilusta ja olet kehittämishaluinen. Sydäntäsi lähellä on muistiasiakkaiden toimintakyvyn tukeminen. Sinulla on monipuolista osaamista sekä joustavuutta ja yhteistyökykyä ja olet valmis sitoutumaan tehtävään. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Noudatamme 4 kuukauden koeaikaa. Voit hakea tehtävään sähköisellä hakulomakkeella, johon pääset sivun alalaidassa olevan linkin kautta. Pätevyyden osoittavat todistukset ja muut todistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä. Sähköiseen hakuun liittyviä ohjeita: puh. 044 445 6639 tai 044 445 7162.
Työnantajan nimi: Peruspalvelukuntayhtymä Selänne
Työnantajan osoite: PL66, 85801 HAAPAJÄRVI
Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Oulun talousalueella sijaitsevaan ravintolaan a la carte-taitoista KOKKIA. Ravintola erikoistuu erilaisiin kalatuotteisiin ja kalasta valmistettuihin a la carte annoksiin, joten toivomamme henkilön tulee olla kalankäsittelytaitoinen
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiantuntija -
Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Höyläri -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Haemme höyläriä vakinaiseen työsuhteeseen. Odotamme hakijoilta vahvaa kokemusta ja osaamista höyläystoiminnasta, kuten asetteiden teosta ja terän kunnostuksesta, sekä
Woodcomp Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
X-SEC on jatkuvasti kasvava turvallisuusalan yritys ja nyt haemme osaavaan joukkoomme järjestyksenvalvojaa. Työ on viikonlopputyötä ja mahdollisuus on sekä vakituiseen että keikkaluonteiseen työskentelyyn. Lähetä
X-SEC GROUP OY. - 2016-05-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Keittiötyöntekijä/Tarjoilija (Pitopalvelu) -
Avustavat keittiötyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-04-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Kesätyö myynnin parista -
Myyjät
Aloitamme jo nyt helmikuussa kesätyöntekijöiden rekrytoinnin Oulun Kempeleentien toimiston mukavaan 30 hengen tiimiimme. Tulemme palkkaamaan peräti 15 uutta kesätyöntekijää kevään aikana. Palkkaamme siis
Buusteri Oy, Oulu - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kesätyöntekijöitä -
Myyntiedustajat
DNA:lla tehdään monipuolista ja palkitsevaa myyntityötä alan uusimpien tuotteiden ja laadukkaimpien palveluiden parissa. Tarjoamme nyt loistavan mahdollisuuden olla osana innostavaa ja tuloksekasta myyntitiimiä ja yhden alan johtavan
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kosmetologi / meikkaaja, kouluttaja/myyjä Ouluun -
Myyjät
Kosmetologi / meikkaaja, kouluttaja/myyjä Ouluun (Norris Cosmetics Oy Helsinki) Työtehtäviisi kuuluvat monipuolisesti erilaiset kauneudenhoitoalaan liittyvät myynti-, koulutus- ja toimistotehtävät. Vastaat itsenäisesti
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitajien määräaikaiset toimet -
Lähihoitajat
LÄHIHOITAJIEN MÄÄRÄAIKAISET TOIMET ajalle 15.8.2016- 31.12.2016 Limingan kunnassa on haettavana kaksi (2) lähihoitajan tointa 7.8.2016 klo 24.00 mennessä. Työ on kolmivuorotyötä, joka sisältää
Limingan kunta - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Lukkoseppä -
Työkaluntekijät ja lukkosepät
Odotamme sinulta lukitus- / turvallisuusalan aikaisempaa työkokemusta. Tunnet oviympäristöjen asennus- ja huoltotehtävät, niin mekaanisten- kuin sähköistenkin lukitusten osalta. Ovi- ja porttiautomatiikan asennus- sekä
AM Lukkoasema Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
MIG-MAG hitsaajia -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
TEVO Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Mobiiliverkkoasentaja -
Rakennussähköasentajat
Asiakkaamme on teknologiapalveluiden tarjoaja. Heidän palvelutarjonta kattaa valtakunnallisen mobiiliverkkojen rakentamisen, sähkö- ja telecomverkkojen elinkaaren hallinnan, uudisasuinalueiden kuituoptiikan asentamisen sekä turvallisen
Studentwork Sharper Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Muuttoapulainen -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme reippaita muuttoapulaisia Martelan palvelutuotantoon. Tehtävässä toimitaan eri kohteissa Oulun seudulla. Työ on monipuolista, vauhdikasta tiimityötä, jossa joka päivä on erilainen. Tunnit ja työpäivien
Finnace Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Pohjanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-pohjanmaalle. Toimittamamme sähkö
Contact &Travel Finland Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Med+eco Finland on ensiapu- ja hyvinvointituotteita maahantuova, markkinoiva ja myyvä yritys. Edustamme kansainvälisesti arvostettuja tuotemerkkejä sekä omaa suomalaista brändiä. Haemme nyt energiseen tiimiimme lisää
CreatEnergy Oy - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on valtakunnallinen myyntiorganisaatio ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella sekä Torniossa. Palveluihimme kuuluvat telemarkkinointi, buukkauspalvelut sekä markkinatutkimukset. Meille on myönnetty
Prime Sales Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finalistit Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Osastovastaava, Oulainen -
Myyjät
Pidätkö organisoimisesta ja työskentelystä ihmisten parissa? Haluatko ottaa hoidettavaksesi oman vastuualueen ja näyttää kykysi? Työtehtäviäsi Etsimme toimeliasta työkaveria takaamaan asiakkaillemme
Tokmanni konserni - 2016-03-25 - Pohjois-Pohjanmaa
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 6 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme Ouluun! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Sairaanhoitaja, kesäsijaisuudet, vuodeosasto 8 -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tarjoamme Sinulle, sairaanhoitaja tai sairaanhoidon loppuvaiheen opiskelija, tilaisuuden työskennellä kesätöissä kirurgian vuodeosastolla 8 (vähintään 2 sijaisuutta). Osastolla hoidetaan suolistokirurgian erikoisalueen
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
VPS Henkilöstöpalvelu Etsimme siivousalan asiakasyritykseemme Oulun seudulle siivoojaa. Toivomme, että sinulla on jo aikaisempaa kokemusta alalta. Olet ahkera, reipas ja vastuuntuntoinen sekä kykenet itsenäiseen työskentelyynja
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tie- ja katusuunnittelija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme tie-, liikenne ja aluetekniikan toimialalle Ouluun Tie- ja katu/aluesuunnittelijaa Arvostamme alan suunnittelukokemusta, mutta huomioimme myös vähemmän kokemusta omaavat hakijat (esim. vastavalmistuneet). Arvostamme myös AutoCad-
Sweco Ympäristö Oy, Oulu - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijöitä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Haemme asiakkaallemme Piklas Oy:lle puuteollisuuteen Pyhännälle itsenäiseen työhön kykeneviä, reippaita ja ripeään työtahtiin tottuneita TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ.
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Kesän 2016 parhaat työpaikat nyt jaossa! Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli olet
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Työ-/rakennuttajapäällikkö -
Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Synkronitalo on Oululainen uusien asumisratkaisujen toteuttamisen edelläkävijä. Rakennamme tyylikkäitä palkittuja koteja. Toimintamme kasvaessa etsimme nyt TYÖ-/RAKENUTTAJAPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan mm. työmaiden
Synkroni Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Työnjohtaja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Web Specialist -
Ohjelmistokehittäjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumato henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa