Job Muotituotteidenkäsittelijä Helsinki-Uusimaa Barona Logistiikka Oy, Vantaa - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Hei sinä muotituotteiden parissa viihtyvä työnhakija! Etsimme muotituotteidenkäsittelystä kiinnostuneita henkilöitä asiakkaamme suureen logistiikkakeskukseen päivävuoroon Keravalle kevään sesonkia varten. Työtehtävät pitävät sisällään vaatteiden ja erilaisten käyttötavaroiden lajittelua, hinnoittelua, hälyttimien asennusta, pakkausta ja sekä muita esimiehen osoittamia töitä. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja töitä tehdään mukavassa työyhteisössä. Tehtävässä on aloitus mahdollisimman pian ja töitä on ainakin viikolle 15 asti. Mahdollisesta töiden jatkumisesta voidaan keskustella myöhemmin kevään aikana. Arvostamme motivaatiota, tarkkuutta, oma-aloitteellisuutta ja tunnollisuutta työntekijän ominaisuuksina. Katsomme aikaisemman kokemuksen varastoalalta eduksi, mutta se ei ole edellytys paikkaan valituksi tulemiselle. Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi nopeasti sillä pyrimme täyttämään paikat mahdollisimman pian. Rekrytoimme vuosittain noin 10 000 ammattilaista toimisto-, IT-, logistiikka-, teollisuus-, rakennus- sekä sosiaali- ja terveystoimialojen tehtäviin niin määräaikaisiin kuin vakituisiinkin työsuhteisiin. Olemme 50 suurimman työllistäjän joukossa Suomessa. Tämä tarkoittaa sinulle monipuolisia työmahdollisuuksia, kun Suomen suurimmat yritykset luottavat rekrytoinnissaan Baronan asiantuntemukseen. Barona on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Lisätietoa auktorisoinnista www.hpl.fi.
Työnantajan nimi: Barona Logistiikka Oy, Vantaa
Työnantajan osoite: 04220 KERAVA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
ARKISTOINTIASIANTUNTIJA -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Haluatko päästä osaksi maailman ensimmäistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävää toiminnan muutoshanketta, jota tukemaan on hankittu maailmanluokan asiakas- ja potilastietojärjestelmä? Jos nautit merkityksellisestä
Oy Apotti Ab - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalveluhenkilöitä -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin matkailun maailmaan! RTG Sales on noin 200 henkilön, matkailun palveluihin keskittynyt yritys. Tarvitsemme toimintamme edelleen kasvaessa työntekijöitä liiketoimintayksikköön, joka toimii Contact Centerinä
RTG Sales Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen perämies / Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ / KAIVINKONEEN PERÄMIESTÄ pääkaupunkiseudulla sijaitseville työmaille. Työtehtävän kuvaus Työtehtäväsi sisältävät
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Yötyötä tarjolla Helsingin keskustassa! Haemme asiakkaallemme keittiötyöntekijää yötyöhön Helsingin päärautatieasemalle. Kyseessä on vilkas tuotantokeittiö, jossa valmistuvat täytetyt
HR Solutions Finland Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Kerhoavustaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Der Kindergarten und die Vorschule der Deutschen Gemeinde bestehen aus 3 Gruppen und aktuell 35 Kindern, die montags bis freitags in deutscher Sprache unterrichtet werden. Die Arbeitsschwerpunkte der ausgeschriebenen Stelle liegen in der Planung und Durchführung
Tyska Ev. Luth. Församlingen i Finland - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Kielenkääntäjä -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Asioimistulkkikeskukset Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kiinalainen kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin keskustaan Yliopiston kadulle avataan uusi monipuolinen ravintola toukokuun lopussa. Haemme ravintolaan itämaisen makumaailman osaavaa kokkia. Ravintolaan tulee 280 asiakaspaikkaa, brasilialainen grilli, Teppanyaki-grilli, buffet ja pöytiintarjoilu.
NTCaverna Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Compass Groupille ammattitaitoista kokkia Ravintola Lunch33:en. Ravintola Lunch33 on uusi henkilöstöravintola Sörnäisissä, samassa talossa toimii mm. Rajavartiolaitos. Työssäsi valmistat laadukasta ruokaa noin
StaffPoint Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsitään ammattitaitoista siivoojaa. Työ on kotisiivousta, toimistosiivousta, teollisuussiivousta, ikkunoiden pesua ja perussiivousta Helsingin ja lähikuntien alueella. Toimistomme sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä.
Putsclean Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Linux-asiantuntija -
Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Etsimme nyt asiakkaallemme Linux-asiantuntijaa kansainväliseen yritysympäristöön. Työskentelet yksikössä, joka vastaa sovellus-, tietoliikenne- ja palvelinylläpidon tuesta ja valvonnasta varmistaen asiakasjärjestelmien
Barona IT Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Matematiikan ja fysiikan lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Loviisan suurimman koulun, Harjurinteen koulun,
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Mekaanikko Porvooseen -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vahvistamme jälkimarkkinointitiimiämme, haemme vankan ammattitaidon omaavaa henkilöä. Arvostamme määrätietoista ja positiivista otetta työhön sekä hyviä tiimityötaitoja. Merkkihuollon kokemus
Autotalo Laakkonen Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haluatko tienata opiskelun ohessa lisäeuroja? Vantaan Tikkurilan toimipisteemme etsii innokkaita osa-aikaisia työntekijöitä työskentelemään pääosin ilta- ja viikonloppuvuoroissa. Työ on joustavuutensa
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
myyjä -
Myyjät
TULE MEILLE VOIMAHYLLYTTÄJÄKSI Etsimme VOIMAHYLLYTYS konseptiimme henkilöä päivittäistavarakauppaan Kirkkonummelle. Oletko aktiivinen, myyntihenkinen ja pidät ihmisten kanssa työskentelystä? Jos tarkka ja tunniollinen,
Humanlink Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Opettaja, ammatillinen koulutus -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Keskuspuiston ammattiopisto on toisen asteen ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus. Tarjoamamme koulutukset on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, jotka tarvitsevat opinnoissaan ja työllistymisessään
Invalidisäätiö Orton - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Osastonsihteeri HYKS Nuorisopsykiatria -
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Haemme HYKS Psykiatrian, Nuorisopsykiatrian linjan Leppävaaran nuorisopsykiatrian poliklinikalle osastonsihteeriä. Leppävaaran nuorisopsykiatrian poliklinikka on nuorisopsykiatrian hoitopoliklinikka. Työ poliklinikallamme on päivätyötä.
HUS - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Puhdistustyöntekijä -
Jätteiden kerääjät
Etsimme puhdistustyöntekijää vaativiin puhdistustöihin telakoille, teollisuuteen, rakennustyökohteisiin ja liikennöiviin aluksiin. Valittavien henkilöiden tulee olla ripeäotteisia ja oma-aloitteisia. Valittavalta
Innolink Staff Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Haemme nyt ammattitaitoista PUTKIASENTAJAA pääkaupunkiseudun kohteisiin. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita.
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusinsinööri, Vastaava mestari -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Toiminnan kasvaessa haemme uuteen tehtävään rakennusinsinööriä vastaavaksi mestariksi Uudellemaalle. Tehtävänäsi on: toimia työnjohtajana ja johtaa rakennettavien asunto-osakeyhtiöiden rakentamista
Sievitalo Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmaalari -
Rakennusmaalarit ym.
Nordic JobCentre Oy on 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennusalan yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten
NJC Etelä Suomi Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Yleissiivous Oy on yksityinen perheyritys, joka perustettiin vuonna 1979. Tuotamme monipuolisia siivous- ja kiinteistöalan palveluja erilaisten asiakasyritystemme tarpeisiin. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja sen lähialueet.
Yleissiivous Eija Kangas Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Rekisteriassistentti -
Tallentajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva keskusvirasto, jonka tehtävänä on valvoa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa, alkoholiin liittyvissä elinkeinoissa sekä ympäristöterveydenhuollossa
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
HYKS Tulehduskeskuksen Iho- ja allergiasairaalan Ihotautien avohoitokeskus sairaanhoitajan sijaisuus ajalle 1.9. 31.12.2016. Ihotautien avohoitokeskukseen on keskitetty vaikeimpien atopia ja psoriaasipotilaiden hoito sekä biologisten lääkkeiden
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
tarjoilija -
Avustavat keittiötyöntekijät
Baarimikkoa/pirkkoa Haemme lisä vahvistusta tiimiimme , oma-aloitteisia, loistavan pelisilmän ja reippaan asiakaspalveluasenteen omaavaa baarimikkoa/pirkkoa, viikonloppu painotteeseen yökerhoomme malmille. Toivomme sinulta: -Mielellään
Itähelsingin Ravintolat Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Terveyskeskuslääkäri -
Yleislääkärit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysasema Tehtävän kuvaus: Haemme terveyskeskuslääkäriä Viiskulman terveysaseman ruotsinkieliseen tiimiin, jossa toimii kaksi muuta lääkäriä. Sijaisuus on tällä
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Toimintaterapeutti -
Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme pätevää toimintaterapeuttia pitkään sijaisuuteen ajalle 10/2016 - 02/2018 (16 kuukauden sijaisuus). Tammirinteen vastaanottokoti on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lastensuojelulain mukaisesti
Vantaan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Torninosturinkuljettaja -
Nosturinkuljettajat
Haemme Vantaan rakennustyömaille TORNINOSTURINKULJETTAJAA Torninosturinkuljettajan tehtäviä ovat mm. elementtiasennukset, valutyöt jassikalla ja muiden koneiden ja tavaroiden siirtäminen työmaalla. Edellytämme: -Voimassa
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava rakennusmestari -
Rakennusalantyönjohtajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vuoropäällikkö, OlutHuone Kaisla -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin Yliopiston metroaseman kupeessa sijaitsevaan Kaislaan voit astua sisään joko Vilhonkadun tai Vuorikadun puolelta. Palkitussa OlutHuoneessamme tulijalle aukeaa olutmaailma koko rikkaudessaan. Silmiin osuu suomen uljain hanarivistö,
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa