Job Muu liikunnanohjaaja / Seuratyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Tervarit Juniorit ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Muu liikunnanohjaaja / Seuratyöntekijä

Työnkuvaus:
Haemme jalkapalloseuraamme seuratyöntekijää, jolla on halu kouluttautua liikunta-alalle oppisopimuskoulutuksella. Oppisopimuskoulutus järjestetään yhdessä Virpiniemen liikuntaopiston kanssa 3.3. alkaen. Lisätiedot koulutuksesta löytyvät liikuntaopiston kotisivuilta: http://www.virpiniemi.fi/liikuntakoulutus/liikunnanohjauksen-perustutkinto/ Myös muita työtehtäviä on tarjolla, joten ole yhteydessä, vaikka et haekaan oppisopimuspaikkaa. Tehtäviisi kuuluu ennen kaikkea jalkapallovalmennusta ja erilaisten liikuntaryhmien ohjaamista sekä leirien, turnausten ja muiden tapahtumien järjestämistä. Emme odota sinulta alan aiempaa koulutusta, mutta motivaatio kouluttautua liikuntaneuvojaksi on välttämätöntä. Koulutus ja työsuhde kestävät noin kaksi ja puoli vuotta, joten työ vaatii sitoutumiskykyä. Palkka on urheilujärjestöjä koskevan TES:n mukainen ja maksamme palkkaa työajalta, mutta emme koulutuksen lähiopetusjaksoilta. Lähijaksoilta työntekijä saa oppisopimuskeskuksesta päivärahaa sekä matkakorvausta yli 10 kilometrin koulumatkoista. Työpaikka sijaitsee Heinäpään urheilukeskuksessa, mutta työnluonteen tähden työtä tehdään eri urheilukentillä ympäri Oulua sekä silloin tällöin myös peli- tai turnausreissuilla muualla Suomessa tai ulkomailla. Työ on iltapainotteista. Työntekijältä vaadimme: - halua, motivaatiota ja sitoutumista liikuntaneuvojaopintoihin - halua ja motivaatiota työskennellä jalkapallon parissa - hyviä sosiaalisia taitoja ja kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa - lasten ja nuorten kanssa työskentelyn kannalta puhdasta rikosrekisteriä Työntekijältä toivomme: - sujuvaa suomen kielen taitoa - iloista ja positiivista asennetta - liikunta- ja jalkapallotaustaa Työntekijälle tarjoamme: - positiivisen ja rennon työyhteisön - mahdollisuuden kouluttautua ammattiin oppisopimuksella - uusia, hienoja kokemuksia - työskentely-ympäristön lasten ja nuorten parista - mahdollisuuden oppia uutta Yhteydenotot toiminnanjohtajalle arkisin klo 12-16. Hakemukset CV:n kera sähköpostitse 1.3.2016 klo 12.00 mennessä, ville.luotola (at) tervaritjuniorit.fi Haastattelut järjestämme 1.-2.3. ja koulutus- sekä työsuhde alkaa 3.3. Ole yhteydessä: Ville Luotola toiminnanjohtaja 0443609229 ville.luotola (at) tervaritjuniorit.fi www.tervaritjuniorit.fi

Työnantajan nimi: Tervarit Juniorit ry

Työnantajan osoite: Nuottasaarentie 12, 90400 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte -tarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme Rukalle vahvan, vähintään kolmen vuoden, kokemuksen omaavaa a la carte- tarjoilijaa. Tehtävässä menestyminen edellyttää OSAAMISTA ja TUNTURIASENNETTA: riittävää ammattitaitoa ja halua oppia
Opteam Lappi - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakasneuvoja -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Pohjanmaan luontopalvelut hakee ASIAKASNEUVOJAA Kalajoen Meriluontokeskukseen, ajalle 1.5. - 31.8.2016 Asiakasneuvojan tehtäviin kuuluu Meriluontokeskuksen asiakasneuvonta, näyttelyopastukset, näyttelyn ylläpito sekä asiakasseuranta.
Metsähallitus - 2016-03-08 - Pohjois-Pohjanmaa

CFD-specialist -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic is a leading European engineering office. We are also a significant international software provider under the Cadmatic brand name. Our 750 engineering professionals work in mechanical, process, energy, offshore and shipbuilding industry projects.
Elomatic Oy, Oulu - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisluokanopettaja, Terva-Toppilan koulu -

Erityisopettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN määräaikainen viransijaisuus Terva-Toppilan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Hedberg Kim - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Johdon assistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Oulun seudun koulutuskuntayhtymän Ylläpitäjäpalvelut hakee Yhtymäpalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen johdon assistenttia. Johdon assistentin tehtäviin kuuluu kuntayhtymän johdon sihteerin monipuoliset
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Oulun alueelle ja lähituntumassa sijaitseviin asiakasyrityksiimme näppäriä KOKKEJA JA KEITTIÖAPULAISIA keikkaluontoiseen työhön. Työtä on tarjolla niin lounas- kuin a la carte ravintoloistakin, joten
Opteam Oulu Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Kuljetusliike Kari Mäkelä Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Etsin reipasta ja lapsirakasta lastenhoitajaa 1 & 3-vuotiaille pojilleni. Työ on keikkaluontoista ja työn määrä vaihtelee huomattavasti. Työ tapahtuu pääsääntöisesti kotonamme Oulun Rajakylässä,
Holmqvist Susanna - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit

Pikeeri Oy/Cafe Provence - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -

Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Instru optiikka Oy on yksi Pohjois-Euroopan johtavista optisen alan vähittäismyyntiyrityksistä ja alan markkinajohtaja Suomessa ja Virossa. Instru optiikka Oy panostaa palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä
Instru optiikka Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Opiskelija tai muuten iltatöitä hakeva värikäs persoona, nyt on tarjolla joustava huippuduuni huipussa tiimissä! Novia Finland Oy on monipuolinen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimialansa kiistaton edelläkävijä.
Novia Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
B-to-B Myyjä Onko sinulla kokemusta tapahtumatuotannosta ja B-to-B myynnistä? Oletko sosiaalisesti lahjakas ja onko myynti intohimosi? Tässä tehtävässä pääset työskentelemään sekä itsenäisesti,
myPose Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten Ystävät tekee ennakkoluulottomasti töitä tukea tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten perheiden hyväksi. Olemme työskennelleet erityisryhmien parissa jo yli 100 vuotta. NYllä on yli 40 yksikköä tai
Nuorten Ystävät -palvelut Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Osastonhoitaja -

Johtavat kätilöt
Kalajoen kaupungin hyvinvointipalveluissa on haettavana 1 OSASTONHOITAJAN VIRKA Viran aloituspaikka on osasto 1 Kalajoella, joka toimii Kalajoki - Merijärvi sote-yhteistoiminta-alueen akuuttiosastona. Osastolla on 40 asiakaspaikkaa. Haemme osastonhoitajan
Kalajoen kaupunki - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa

Palvelu-/terveydenhuoltosihteerien sijaisuuksia -

Yleissihteerit
Haemme terveysasemille Simoon, Iihin ja Pudasjärvelle palvelu-/terveydenhuoltosihteerien kesälomien sijaisia. Tehtävänä on ensisijaisesti lääkärien sanelujen kirjoittaminen ja mahdolliset muut terveysaseman toimistotehtävät.
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Promoottori / Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
MKTG Finland Oy (entinen Irokeesi Oy) on Suomen johtava tapahtumaelämyksiä tarjoava yritys. Yritys on osa Dentsu Aegis Networkia sekä globaalia markkinointiviestinnän organisaatiota MKTG:tä. Satoja, aktiivisia 18-69 -vuotiaita
MKTG Finland Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme osaavaan joukkoomme vuorotteluvapaan sijaista. Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden
Buca-Rest Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Software Designer -

Sovellusohjelmoijat
Software Designer As a Software Designer, you are responsible for software design, development, testing, documentation, and maintenance for our high tech products for Test & Measurement. You report to the Software Team Leader. You will Participate
EXFO Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Suunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tietohallinto hakee suunnittelijaa raporttien kehittämistyöhön. PPSHP:ssa on käytössä useita eri raportointityökaluja. Suunnittelija toimii osana tietohallinnon potilashallintotiimiä
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Tehtaanjohtaja -

Teollisuuden tuotantojohtajat
Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (KE, MA), Yli-Iin koulu -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Yli-Iin koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina kemia ja matematiikka. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Oulun kaupunki - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (LO, LI), Kansainvälinen koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Oulun kansainvälisessä koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina luokanopettajan aineet ja liikunta (pojat). Kelpoisuusehdot määräytyvät
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-03-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Työnjohtaja (kylmä) -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Varastoalue- ja pihatyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme rakennuskonevuokraukseen erikoistuneelle yhteistyökumppanillemme varastoalue-/ pihatyöntekijää. Tehtäviisi kuulu työskentely rakennuskonevuokraamon piha-alueella, jossa toimenkuvasi on saapuvan- ja lähtevän
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 2.6960170269012 sekuntia