Job Muu taideaineiden opettaja Keski-Suomi Laukaan kansalaisopisto - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Laukaan kansalaisopisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, joka toimii Laukaan kunnan alueella. Haemme taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän kuvataiteen tuntiopettajaa lukuvuodeksi 2016-2017 Taiteen perusopetus on lakiin perustuvaa tavoitteellista tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta, jota järjestetään ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja sitä ohjaa opetussuunnitelma. Kuvataiteessa opetettavat aiheet liittyvät mm. kuvanrakentamisen perusteet, värit, piirustus/maalaus, kuvanveisto, arkkitehtuuri ja ympäristönsuunnittelu, muotoilu, grafiikka, keramiikka, tekstiili, valokuva, elokuva ja video, sarjakuva, ympäristö- ja yhteisötaide, performanssi ja kuvallinen media, monitaiteelliset työmuodot, taidehistoria. Laukaan kansalaisopiston taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma löytyy kansalaisopiston nettisivuilla http://www.laukaa.fi/palvelut/ajankohtaista-kansalaisopistossa Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien mukaan: Yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tässä asetuksessa säädetty asianomaisen taiteenalan opettajan kelpoisuus, tai henkilö, jolla on asianomaiselle taiteen alalle soveltuva muu koulutus tai alalla työskentelyn kautta hankittu riittäväksi katsottu pätevyys. Eduksi luetaan taiteen perusopetuksen tunteminen ja opetustyö lasten kanssa. Opetustunnit ovat tiistai- ja keskiviikkoiltaisin, 10 opetustuntia viikossa. Työ alkaa mahdollisimman pian viikoilla 36-37. Noudatamme kunnallista opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusta (OVTES 2014-2016). Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote.
Työnantajan nimi: Laukaan kansalaisopisto
Työnantajan osoite: 41340 LAUKAA
Työn lyhyt kuvaus: Muut taideaineiden opettajat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aluemyyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Ecolab on maailman johtava ensiluokkaisten puhdistus- ja desinfiointituotteiden sekä -palveluiden kehittäjä ja toimittaja teollisuus- ja laitoshygieniamarkkinoilla. Konsernin vuosiliikevaihto on yli 6 miljardia dollaria. Tärkeimmät
InHunt Group Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Asiakaspalvelutyöntekijä, ELIXIA Seppälä -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun SATS ELIXIAan. Tarjontaamme kuuluvat mm. ryhmäliikuntatunnit ja Personal Training -palvelut noin 160 modernissa liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa ympäri pohjolaa. Visiomme on vaikuttaa
SATS Finland Oy - 2016-05-19 - Keski-Suomi
Elektroniikka-asentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-04-21 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustajan tehtäviin kuuluu avustettavan avustaminen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa, kuten hygienian hoito, ruuanlaitto, avustaminen pukeutumisessa, pienet kotitaloustyöt, avustaminen liikkumisessa ja siirtymisessä (käytössä
Hietanen Merja. - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork Avustajapalvelut on keskittynyt henkilökohtaiseen apupalveluun, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisuus vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle henkilölle selviytyäyhdenvertaisesti päivittäisissä toiminnoissa
Citywork Keski-Suomi Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Iltavuorovastaava -
Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö mukavia lisäansioita? Palkkaamme nyt yhden henkilön osa-aikaiseen työsuhteeseen Jyväskylän toimipisteeseen Iltavuorovastaavaksi. Me koulutamme sinut ja huolehdimme siitä, että saat parhaat
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Koulutussuunnittelija -
Koulutussuunnittelijat ym.
Jyväskylän kristillinen opisto on säätiöpohjainen, herännäishenkinen, monialainen kansanopisto, jossa opiskelee noin 400 opiskelijaa. Oppilaitos järjestää ammatillista peruskoulutusta, näyttötutkintoihin
Jyväskylän kristillisen opiston säätiö - 2016-04-24 - Keski-Suomi
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Heikkinen Yhtiöt Oy - 2016-04-01 - Keski-Suomi
Lähihoitaja/henkilökohtainen avustaja -
Lähihoitajat
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pääkaupunkiseudulla
Med Group Oy - 2016-06-01 - Keski-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Jokilaakson Terveys Oy hakee määräaikaisia sijaisia Jokilaakson sairaalan hoito-osastoille 19.2.- 30.9.2016 väliselle ajalle lyhyt- ja pitkäaikaisiin sijaisuuksiin. Hakijoilta toivomme lähihoitajan tutkintoa - myös lähihoitajaopiskelijat
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-02-23 - Keski-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haetaan kesäsijaisia Laukaan kotihoitoon Pohjois- ja Etelä-Laukaan sekä Lievestuoreen alueille. Työ on itsenäistä ja vaihtelevaa asiakkaiden kotona tapahtuvaa hoitotyötä. Suurin osa kotihoidon asiakkaista on ikääntyneitä,
Laukaan kunta - 2016-03-24 - Keski-Suomi
Liikuntaleirien ohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
HopLop Oy on pohjoismaiden johtava sisäseikkailupuistojen ketju. Kävijämäärillä mitattuna olemme Suomen suosituin lapsiperheiden maksullinen vierailukohde. Tällä hetkellä ketjuun kuuluu 17 sisäseikkailupuistoa
HopLop Oy/ Jyväskylä - 2016-02-25 - Keski-Suomi
Muu kiinteistöhuollon työntekijä -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Vuokratalohuoneistojen remontoiminen, kiinteistön huollon tehtävät sekä vuokraukseen liittyvät toimet. Kiinteistö- ja rakennusalan erityisosaaminen tai kokemus sekä englannin kielen taito katsotaan hakijan eduksi. Tarjoamme
Waterhouse Real Estate Investment Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
PAIKKA SINULLE AHKERA TYÖMYYRÄ! TULE ANSAITSEMAAN ÄÄNELLÄSI. Turotim Oy on vuonna 1995 perustettu aikakausilehtien levikkimyyntiin erikoistunut telemarkkinoinnin ammattilainen. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Sanoma Media
Turotim Oy - 2016-03-15 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt satunnaiseen keikkatyöhön päivittäistavarakaupan asiakkaillemme Joutsaan ja lähialueille asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Eliittikatot on kotien vesikattojen ja ulkoverhousten remontointiin erikoistunut yritys. Yritys on kasvanut kaikkina toimintavuosinaan: viimeisimmässä tilinpäätöksessä liikevaihto oli lähes 11 m € ja uusin tilivuosi
Eliittikatot Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa Viihde Etsitkö uusia haasteita myyntityön saralla? Haluatko markkinoida tuotetta, josta on asiakkaille niin todellista hyötyä kuin iloakin ja jonka puolesta haluat siksi itsekin puhua? Enia Oy on Saunalahden
Enia Oy - 2016-05-22 - Keski-Suomi
Myyntitoimiston esimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
M&J Dynastia oy on kuopiolainen telemarkkinointialan asiantuntijayritys. Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa ja Jyväskylässä ja toimimme tunnettujen, laadukkaiden tuotteiden parissa. Nyt etsimme Jyväskylän toimistoomme TOIMISTON
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus -
Erityisopettajat
Hankasalmen kunnan sivistyspalveluissa on haettavana PÄÄTOIMINEN TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄ, ERITYISOPETUS Haemme perusopetuksen päätoimista tuntiopettajaa erityisopetukseen ja tehtävä täytetään toistaiseksi
Hankasalmen kunta - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Perhetyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Keuruun kaupunki hakee perhetyöntekijää sosiaalityön lapsiperhetyöhön vakituiseen toimeen. Kaupungin perhetyössä työskentelee johtavan sosiaalityöntekijän lisäksi kolme sosiaalityöntekijää,
KEURUUN KAUPUNKI - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haemme Äänekosken rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Jo yli puoli vuosisataa suomalaisen kaapeliteollisuuden eturiviin kuulunut Reka Kaapeli toimittaa laadukkaita kaapeliratkaisuja teollisuuden, rakentamisen, sähkönsiirron ja televerkkojen tarpeisiin. Tänä päivänä meitä
Reka Kaapeli Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme sähköasentajaa ratatöihin Äänekoskelle. Työntekijältä odotamme aikaisempaa kokemusta voimavirta-asennuksista ja työhöntarttuvaa asennetta. Ratapuolen työturvakortti on työntekemisen
Banssi Keski Oy - 2016-03-30 - Keski-Suomi
Sairaanhoitaja/fysioterapeutti -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Palvelutalo Kotipihan toiminta-ajatuksena on tarjota kodinomaista, viihtyisää ja asiakkaan henkilökohtaisia tarpeita vastaavaa asumispalvelua. Ohjaamme, opastamme ja kannustamme itsenäiseen toimintaan päivittäisessä
Palvelutalo Kotipiha Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Särmääjä -
Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme Keuruulla sijaitsevalle konepajalle särmääjiä. Arvostamme sinussa: - aikaisempaa kokemusta särmäyksestä - uusien asioiden omaksumiskykyä - ennen kaikkea oikeaa asennetta Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Työtehtäviin kuuluu asuinkiinteistöjen sekä liikekiinteistöjen yleisten tilojen siivousta. Ajokortti, oma auto ja suomenkielen taito ovat työssä välttämättömiä. Viihdyt työtehtävissäsi,
KS-Kiinteistö oy - 2016-05-15 - Keski-Suomi
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Pelastakaa Lapset on laadukkaan lastensuojelutyön ammattilainen ja vahva vaikuttaja yhteiskunnassa. Tehtävänämme on toimia nopeana ja herkkänä lasten auttajana, joka kuuntelee lapsen ääntä ja saa sen kuuluville.
Pelastakaa Lapset ry/Lastenkoti Raunila - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Sovellusasiantuntija, seututerveyskeskus -
Käytön tukihenkilöt
Keski-Suomen seututerveyskeskus toimii Keski-Suomen sairaanhoitopiirin liikelaitoksena. Vastaamme kahdeksan kunnan perusterveydenhuollon palvelujen tuottamisesta; lääkäripäivystyksestä ja -vastaanotosta, neuvolapalveluista sekä
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Team Leader (tutkimushaastattelija) -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Toimintamme kasvaa vauhdilla ja etsimme joukkoomme Team Leaderia terveystuotteiden tiimillemme. Etsimme yhtä henkilöä Team Leader- koulutusohjelmaamme, joka tapahtuu Jyväskylän toimistollamme. Koulutus kestää lähtötasostasi
M&J Dynastia Oy - 2016-04-27 - Keski-Suomi
Tiimimyyjä -
Myyntiedustajat
Hei, olemme Ocean Stone Oy ja meidän juttu on Tiimi. Vuosien varrella on käyty mm. moikkaamassa Arnold Schwarzeneggeria ja ajelemassa firman piikkiin limusiinilla Budapestissa. Meillä toki tehdään myös töitä - ja
Ocean Stone Oy - 2016-03-02 - Keski-Suomi