Job Myyjä Fortumin myyntipisteelle Etelä-Savo Rainmaker SalesHow Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Mikkeln asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet myyntipisteet sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, jotta asiointi olisi mahdollisimman helppoa. Kaikki Fortumin kuluttaja-asiakkaat Suomessa saavat 100% uusiutuvalla energialla tuotettua vesi- tai tuulisähköä. Myyntipisteillä asiakkaat pääsevät tutustumaan, ja hankkimaan kotiinsa, myös energiatehokkuuspalveluihin, kuten Fortum Kotinäyttöön, Fortum Fiksu -ratkaisuihin. Meillä myyntiä tehdään Leijonaliigassa, myyntityö on meillä siis pelillistetty. Joka päivä myyjät tiimeittäin ympäri Suomea ottelevat toisiaan vastaan ja kilpailevat kvartaalin mestaruuksista. Liikunta ja hyvinvointi ovat isona osana päivittäistä tekemistä, uskommekin että hyvinvoivat ihmiset jaksavat paremmin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Kuinka työtä tehdään? Kohtaat itsellesi luontevalla tavalla asiakkaita. Keskustelet heidän kanssaan heille merkityksellisistä asioista, joista löydät perusteet kaupanteon tärkeydelle, ja johdatat asiakkaan Fortumin vihreälle polulle. Tavoitteena on aina pitkäaikainen, sitoutunut ja tyytyväinen asiakas. Voiko kuka vaan olla hyvä myyjä? Tarvitset asenteen, annamme ammattitaidon. Kokemusta myyntityöstä et välttämättä tarvitse; myyntityön oppii tekemällä. Kaikilla on mahdollisuus menestyä siinä kun asenne ja tahto on kunnossa. Viime kuussa myyjämme tienasivat 14,20e/h. Jokainen myyjä tienaa kuitenkin minimissään saman kuin kaupan alalla muutenkin. Lisätietoa tehtävästä arkisin klo 10.00-15.00 antaa Rainmakerin rekrytointi p. 020 7411335. ________________________________________________________________________________________________________________________________ Rainmaker on uudenlainen asiantuntijatalo. Autamme asiakkaitamme tekemään enemmän parempaa myyntiä. Kun löydät paikkasi meiltä tulee työnantajanasi toimimaan RainMaker. Henkilöstö ja sen osaaminen ovat nykyaikaisen yrityksen tärkein voimavara, johon panostamme. #KoskaIhminen. www.rainmaker.fi
Työnantajan nimi: Rainmaker SalesHow Oy
Työnantajan osoite: 50100 MIKKELI
Työn lyhyt kuvaus: Myyjät
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Betonituotetyöntekijä, teollisuus -
Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL: n auktorisoitu jäsen ja meidät on valittu Kauppalehden Menestyjäyritykseksi 2015.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Contact Center työntekijä, operaattorituotteet -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Energiaratkaisuiden myyjä -
Myyntiedustajat
Etsimme nyt OSA-AIKAISIA ENERGIARATKAISUJEN MYYJIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN MYYNTIPISTEILLE Haemme joukkoomme energisiä ja ihmisten kanssa hyvin toimeentulevia myyjiä. Sinulla on intohimo kehittyä ihmisläheisessä myyntityössä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pyörätuolia liikkumisen apuna käyttävälle miehelle Savonlinnaan. työ on vapaa-ajan avustamista ja työtehtäviin kuuluu muun muassa asiointiavustamista, ulkoilussa
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-08-10 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta henkilökohtaista avustajaa noin 55 -vuotiaalle Kerimäellä asuvalle miehelle. Avustajaa tarvitaan lähinnä rinnallakulkijaksi ja tukihenkilöksi arjen askareisiin ja vapaa-ajan harrastuksiin. Avustaja on mukana
Savonlinnan kaupunki - 2016-06-04 - Etelä-Savo
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kahvilamyyjän tehtäviin kuuluu kahvilatuotteiden ja keittolounaan valmistus. Keittiöpuolen tehtävien lisäksi työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu ja tilojen puhtaana pito. Arvostamme oma-aloitteisuutta, kykyä työskennellä
Tapahtuma Tähti Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo
Liiketoiminnan käynnistäjä -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Liiketoiminnan käynnistäjä NWB Finland Oy on Mikkelissä toimiva, suomalaisten yritysten ja yksityishenkilöiden omistama yritys, jonka tavoitteena on mullistaa kansainväliset pakkausmarkkinat. Visionamme on tuoda vuonna 2017
NWB FInland Oy - 2016-08-10 - Etelä-Savo
Muottipuuseppä -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme Mikkeliin MUOTTIPUUSEPPÄÄ . Odotamme sinulta kuvien lukutaitoa, oma-aloitteisuutta ja itsenäistä työotetta. Kokemus monipuolisista rakennustöistä on eduksi paikkaa haettaessa. Työ on aluksi
Opteam Mikkeli - 2016-03-22 - Etelä-Savo
Myyjä, Elisa / Saunalahti -
Myyjät
Etsitkö uusia tuulia työelämääsi?
Me etsimme Sinua. Enia Oy on yksi Suomen suurimmista telemarkkinointi - yrityksistä ja Elisa Oyj:n tytäryhtiö. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä
Enia Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Myyjä, Elisa / Saunalahti (oppisopimus mahdollinen -
Myyjät
Myyjä (oppisopimus mahdollinen) Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-05-02 - Etelä-Savo
Myyjä Energiapisteelle, Seinäjoki -
Myyntiedustajat
Etsimme nyt Seinäjoen Epstorin ja Torikeskuksen Fortumin energiapisteille aktiivisia OSA-AIKAISIA MYYJIÄ Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Myyjä Fortumin myyntipisteelle -
Myyntiedustajat
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä? Pidät esillä olemisesta. Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Kiinnostaako sinua myyntityö energiaratkaisujen parissa uudella kauppakeskus Isoon Omenaan avattavalla Fortumin myyntipisteellä? Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti, jonka ydinajatuksena
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-24 - Pohjanmaa
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Etsimme tiimiimme hyvää tyyppiä. Myyntipisteet sijaitsevat Turtolan, Pirkkalan ja Nokian K-Citymarketeissa. Mistä on kyse? Tarjoamme sinulle kädestä pitäen mahdollisuuden oppia yhden palkitsevimmista ammateista, eli
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä? Mistä on kyse? Tarjoamme sinulle kädestä pitäen mahdollisuuden oppia yhden palkitsevimmista ammateista, eli myyjän työn.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
OP Suur-Savo on OP Ryhmään kuuluva maakunnallinen pankki. Pankkitoimintamme volyymi on 3,3 mrd. euroa ja palvelemme 105 000 asiakasta Etelä-Savossa. Pankillamme on 11 konttoria, joista suurimmat ovat Mikkelissä, Savonlinnassa, Pieksämäellä,
Suur-Savon Osuuspankki - 2016-03-03 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija / oppisopimuksella merkonomiksi -
Myyjät
Etkö saanut mieluista opiskelupaikkaa vai jäitkö kokonaan vaille opiskelupaikkaa? Oletko miettinyt, että työmaailmaan pääsylle on toinenkin vaihtoehto kuin koulun penkillä istuminen? Finnacta Oy on innovatiivinen
Finnacta Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Ohjaaja, määräaikainen virkasuhde -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ohjaajan tehtäviä ovat kiintiöpakolaisten vastaanoton valmistelu, vastaanotto, palveluohjaus, etuuskäsittely, pakolaisten vastaanotosta aiheutuvien kustannusten laskutus ELY-keskukselta. Toimipisteinä ovat Juvan ja Pertunmaan
Mikkelin kaupunki - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-05 - Etelä-Savo
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme kahta rakentamisen moniosaajaa saneeraus- ja uudiskohteisiin Mikkeliin. Hakemamme henkilöt ovat ammattimiehiä jotka hallitsevat rakentamisen perustusten tekemisestä aina erilaisiin sisätöihin. Sisätöihin
Briko Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Sähköasentaja, teollisuus -
Muut sähköasentajat
Sataservice on vuonna 2003 perustettu kotimainen teollisuuden kunnossapidon erikoisosaaja, jonka tavoitteena on tuottaa asiakkailleen menestystä prosessien tehostamisen kautta. Tarjoamme asiakkaillemme kunnossapitopalveluita, laitteiden modernisointiprojekteja,
Sataservice Food Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haettavana 13.5.2016 klo 14.00 mennessä Tukipalvelujen tulosalueella, varahenkilöyksikössä KAKSI SAIRAANHOITAJAN toistaiseksi voimassa olevaa työsopimussuhdetta 1. Sairaanhoitaja, ensisijainen sijoituspaikka erikoissairaanhoidossa
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-29 - Etelä-Savo
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt Mikkeliin siivoojaa monipuolisiin siivoustehtäviin. Olethan reipas ja työtä pelkäämätön ihminen. Meillä on myös mahdollisuus pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Hakijoilta odotamme, ?aikaisempaa
Banssi Keski Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Tarjoilija / asiakaspalvelija -
Tarjoilijat
Tertin Kartano tunnetaan tasokkaasta ruuasta, yksilöllisestä palvelusta ja aidosta kartanomiljööstä. Monipuolinen ruokatarjonta mm. lounas-, hää- ja a la carte -tilaisuudet, sekä persoonallisesti sisustetut hotellihuoneet
Tertin Kartano Ky - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Tarjoilijoita Savonlinnaan -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Extremely Nice Job Oy, tuttavallisemmin Enjoy etsii iloisia tarjoilijoita Savonlinnaan. Ammattitaitoa ja aurinkoista asennetta tarvitaan tässä mukavassa työssä. Mikäli olet reipas persoona, oma-aloitteinen sekä aidon innostuksen
Extremely Nice Job Oy - 2016-03-17 - Etelä-Savo
Terveydenhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Vastaa turvapaikanhakijoiden kokonaisvaltaisesta terveydenhuollosta ja ostopalvelujen koordinoinnista Tekee yhteistyötä turvapaikanhakijoiden terveydenhoitoon osallistuvien tahojen kanssa Vastaa äitiys- ja lastenneuvolasta Järjestää
Suomen Punainen Risti Kaakkois-Suomen piiri - 2016-04-15 - Etelä-Savo
Ykkösketjun myyjiä DNA:lle, Kajaani -
Myyjät
Myynnin sentteri, jokeri vai sprintteri? Oletko - TARPEEKSI ENERGINEN - RIITTÄVÄN SUPLIIKKI - KYLLIKSI MYYNTIHENKINEN - OIKEALLA TAVALLA SÄRMÄ - JA OMASTA MIELESTÄSI VÄHINTÄÄNKIN JOONAS KEMPPAISEN, ROOPE KORHOSEN,
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Kainuu