Job Myyjä Fortumin myyntipisteelle Etelä-Savo Rainmaker SalesHow Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyjä Fortumin myyntipisteelle

Työnkuvaus:
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Mikkeln asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet myyntipisteet sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, jotta asiointi olisi mahdollisimman helppoa. Kaikki Fortumin kuluttaja-asiakkaat Suomessa saavat 100% uusiutuvalla energialla tuotettua vesi- tai tuulisähköä. Myyntipisteillä asiakkaat pääsevät tutustumaan, ja hankkimaan kotiinsa, myös energiatehokkuuspalveluihin, kuten Fortum Kotinäyttöön, Fortum Fiksu -ratkaisuihin. Meillä myyntiä tehdään Leijonaliigassa, myyntityö on meillä siis pelillistetty. Joka päivä myyjät tiimeittäin ympäri Suomea ottelevat toisiaan vastaan ja kilpailevat kvartaalin mestaruuksista. Liikunta ja hyvinvointi ovat isona osana päivittäistä tekemistä, uskommekin että hyvinvoivat ihmiset jaksavat paremmin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Kuinka työtä tehdään? Kohtaat itsellesi luontevalla tavalla asiakkaita. Keskustelet heidän kanssaan heille merkityksellisistä asioista, joista löydät perusteet kaupanteon tärkeydelle, ja johdatat asiakkaan Fortumin vihreälle polulle. Tavoitteena on aina pitkäaikainen, sitoutunut ja tyytyväinen asiakas. Voiko kuka vaan olla hyvä myyjä? Tarvitset asenteen, annamme ammattitaidon. Kokemusta myyntityöstä et välttämättä tarvitse; myyntityön oppii tekemällä. Kaikilla on mahdollisuus menestyä siinä kun asenne ja tahto on kunnossa. Viime kuussa myyjämme tienasivat 14,20e/h. Jokainen myyjä tienaa kuitenkin minimissään saman kuin kaupan alalla muutenkin. Lisätietoa tehtävästä arkisin klo 10.00-15.00 antaa Rainmakerin rekrytointi p. 020 7411335. ________________________________________________________________________________________________________________________________ Rainmaker on uudenlainen asiantuntijatalo. Autamme asiakkaitamme tekemään enemmän parempaa myyntiä. Kun löydät paikkasi meiltä tulee työnantajanasi toimimaan RainMaker. Henkilöstö ja sen osaaminen ovat nykyaikaisen yrityksen tärkein voimavara, johon panostamme. #KoskaIhminen. www.rainmaker.fi

Työnantajan nimi: Rainmaker SalesHow Oy

Työnantajan osoite: 50100 MIKKELI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyjät

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alue-edustaja -

Myyntiedustajat
Kiinnostaako myyntityö? Oletko rohkea ja kehittymishaluinen? Etsitkö uusia haasteita ja mahdollisuuksia? Halutko toimia aktiivisesti asiakkaiden kanssa ja lähteä rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita? Löytyykö Sinulta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Energiaratkaisuiden myyjä, Fortum, Kuopio -

Myyntiedustajat
Celectus on Shop-In-Shop -konseptin merkittävimpiä osaajia Suomessa. Ammattimaisen, pitkäaikaisen Shop-In-Shop -konseptin rakentaminen vaatii panostuksia, mutta oikein toteutettuna sillä voidaan tavoittaa kymmeniä tuhansia uusia
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Energiaratkaisujen myyjä, Fortum, Kouvola -

Myyntiedustajat
Etsimme Fortumin Kouvolan myyntipisteelle aktiivisia MYYJIÄ Myyntipisteet ovat uudenlainen kanava sähkön myynnissä, jotka tarjoavat asiakkaille henkilökohtaisen kontaktin sähkön myyjiin. Myyntipisteissä asiakkaat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Kymenlaakso

Erityisluokan opettaja -

Erityisopettajat

Rantasalmen kunta - 2016-05-20 - Etelä-Savo

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat

Oy Scanria Ab - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Järjestyksenvalvoja -

Vartijat
Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut on turvallisuuspalveluja tuottava yritys. Autamme asiakkaitamme tuottamaan elämyksiä, turvallisessa ympäristössä. Toimialueenamme on koko Suomi. Toteutamme palvelun tyylikkäästi
Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut Oy - 2016-03-30 - Etelä-Savo

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan keittiötyöntekijää astiahuoltoon. Edellytetään hygieniapassia. Työ on fyysisesti raskasta ja lämpöä on siedettävä. Välttämättä ei tarvitse olla keittiöpuolen
Kyyhkylän Kartano Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan reippaita SIIVOOJIA LomaSydämeen. Tehtävänä on hotellin- ja mökkien sekä ravintolatilojen siivoaminen. Työ on osa-aikaista, mutta sesonkiaikana kokoaikaista. Tehtävä soveltuu hyvin myös opiskelijoille.
LomaSydän Oy - 2016-06-14 - Etelä-Savo

Kesätyöntekijä myyntipisteille, Jyväskylä -

Myyntiedustajat
Oletko opiskelija tai oletko muuten vain kesätyön haussa? Rainmaker hakee nimittäin nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SIJAITSEVILLE MYYNTIPISTEILLE Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijä myyntipisteille, Tampere -

Myyntiedustajat
Oletko opiskelija tai oletko muuten vain kesätyön haussa? Rainmaker hakee nimittäin nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ TAMPEREELLA SIJAITSEVILLE MYYNTIPISTEILLE Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä? Pidät
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa

Kiinteistöassistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Tervetuloa kiinteistöalan näköalapaikalle Mikkeliin. Ovenia-konsernissa pääset mukaan toimintaan, jossa tehtävänämme on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.
Ovenia Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo

Lähiohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kehitysvammaisten asumispalveluyksikköön haetaan lähihoitaja/sairaanhoitaja/sosionomi koulutuksen omaavaa hakijaa. Aikaisempi kokemus kehitysvammaisen hoidosta/ ohjauksesta katsotaan eduksi. Paikat täytetään heti sopivien
Vaalijalan kuntayhtymä, Oravinpalvelukoti - 2016-04-19 - Etelä-Savo

Lehtori, luokanopettaja -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 000 ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä. Toimimme kolmella
Itä-Suomen yliopisto - 2016-05-28 - Etelä-Savo

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Tervetuloa Kenkäveron kesään! Kenkävero toimi pappilana vuoteen 1969 ja upeissa saleissa vietettiin pidot jos toisetkin. Aikoinaan Kenkäverossa viihtyi vieraita Mannerheimista maamme eturivin kirjailijoihin. Yhä edelleen
Taito Itä-Suomi ry - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Mansikanpoimijoita -

Avustavat puutarhatyöntekijät

Hakkarainen Pirjo - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Muu myyjä -

Myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-05-28 - Etelä-Savo

Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -

Myyjät
Mitä Sinulle kuuluu? Olet vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - unspecified

Myyjä -

Myyjät
Ammattitaitoinen Myyjä Power-myymälään Hengitätkö myyntiä ja korkeatasoista asiakaspalvelua? Saatko virtaa alati vaihtuvista tilanteista, monipuolisista tuotteista ja uusimmasta tekniikasta? Motivoidutko hyvistä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Myymälänhoitajan assistentti -

Myyjät
Onko laadukas ja asiakkaan tarpeet huomioiva asiakaspalvelu sinulle kaikki kaikessa? Inspiroidutko tavoitteellisesta tekemisestä, hyvistä myyntituloksista ja erinomaisesta asiakaskokemuksesta? Saatko virtaa ja motivaatiota hyvästä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Brendell Finland Oy on voimakkaassa myötätuulessa oleva maahantuonti- ja markkinointiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Kuopiossa. Tuomme maahan haavanhoitotuotteita ja ensiaputarvikkeita ammattikäyttöön, joita
Brendell Finland Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Haettavana 29.4.2016 klo 14.00 mennessä Perusterveydenhuollon tulosalueella Perhepalvelukeskuksessa PUHETERAPEUTIN työsopimussuhde Perhepalvelukeskus vastaa Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueen kuntien lasten puheterapia-palveluista. Perhepalvelukeskuksessa
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Reskontranhoitaja / myyntisihteeri -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Haetaan kesätyöntekijää sekä taloushallinnon, että myynnin avustaviin tehtäviin. Työaika (7,5 h/pv) jakautuu noin puoliksi osastojen kesken. Myynnin puolella tehtäviin sisältyy lähinnä tilausten
Tehomet Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Restonomiassistentti -

Avustavat keittiötyöntekijät
Tuloksellisessa ja palkitussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa (MAMK) on 4500 opiskelijaa ja yli 350 työntekijää. Laadukkaan opetuksen lisäksi teemme laajaa tutkimus- ja kehittämistyötä ja tuotamme palveluja. Etsimme nyt
Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen pätevyys, laillistettu sairaanhoitaja. Kätilön tutkinto katsotaan eduksi. Arvostamme kokemusta kyseessä olevan erikoisalan hoitotyöstä,
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-14 - Etelä-Savo

sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten kuntoutuskeskus Sutela-Koti tuottaa laadukasta lastensuojelun erityistason kuntoutusta. Haemme työyhteisöömme sosiaali- tai terveysalan koulutuksen ja kokemusta omaavaa työntekijää. Perehdyttämisen jälkeen
Keltaisen Kartanon Kuntoutus Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Sosiaaliohjaaja, virka -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Sosiaaliohjaaja vastaa kuntouttavan työtoiminnan prosessin toimivuudesta yhteistyössä kuntouttavan työtoiminnan tiimin kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan tiimin muodostavat sosiaaliohjaajan lisäksi Reitin palveluohjaajat sekä
Mikkelin kaupunki - 2016-04-29 - Etelä-Savo

työmaamestari, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat

JL-Rakentajat Oy - 2016-06-09 - Etelä-Savo

vakuutusmyyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Rainmaker SalesHow Oy rekrytoi monenlaisia vakuutusmyyntineuvottelijoita mySafetylle . Voit olla joko kokenut pitkän linjan myynnin ammattilainen, myyntiurallasi eteenpäin pyrkivä tai alalla täysin uusi, joka haluaa aloittaa myyjän
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 5.7322471141815 sekuntia