Job Myyjä Fortumin myyntipisteelle Lappi Rainmaker SalesHow Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Rovaniemen asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet myyntipisteet sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, jotta asiointi olisi mahdollisimman helppoa. Kaikki Fortumin kuluttaja-asiakkaat Suomessa saavat 100% uusiutuvalla energialla tuotettua vesi- tai tuulisähköä. Myyntipisteillä asiakkaat pääsevät tutustumaan, ja hankkimaan kotiinsa, myös energiatehokkuuspalveluihin, kuten Fortum Kotinäyttöön, Fortum Fiksu -ratkaisuihin. Meillä myyntiä tehdään Leijonaliigassa, myyntityö on meillä siis pelillistetty. Joka päivä myyjät tiimeittäin ympäri Suomea ottelevat toisiaan vastaan ja kilpailevat kvartaalin mestaruuksista. Liikunta ja hyvinvointi ovat isona osana päivittäistä tekemistä, uskommekin että hyvinvoivat ihmiset jaksavat paremmin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Kuinka työtä tehdään? Kohtaat itsellesi luontevalla tavalla asiakkaita. Keskustelet heidän kanssaan heille merkityksellisistä asioista, joista löydät perusteet kaupanteon tärkeydelle, ja johdatat asiakkaan Fortumin vihreälle polulle. Tavoitteena on aina pitkäaikainen, sitoutunut ja tyytyväinen asiakas. Voiko kuka vaan olla hyvä myyjä? Tarvitset asenteen, annamme ammattitaidon. Kokemusta myyntityöstä et välttämättä tarvitse; myyntityön oppii tekemällä. Kaikilla on mahdollisuus menestyä siinä kun asenne ja tahto on kunnossa. Viime kuussa myyjämme tienasivat 14,20e/h. Jokainen myyjä tienaa kuitenkin minimissään saman kuin kaupan alalla muutenkin. Lisätietoa tehtävästä arkisin klo 10.00-15.00 antaa Enna Forsström p. 020 7411335. ________________________________________________________________________________________________________________________________ Rainmaker on uudenlainen asiantuntijatalo. Autamme asiakkaitamme tekemään enemmän parempaa myyntiä. Kun löydät paikkasi meiltä tulee työnantajanasi toimimaan RainMaker. Henkilöstö ja sen osaaminen ovat nykyaikaisen yrityksen tärkein voimavara, johon panostamme. #KoskaIhminen. www.rainmaker.fi
Työnantajan nimi: Rainmaker SalesHow Oy
Työnantajan osoite: 96100 ROVANIEMI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyjät
Maa: Suomi
Alue: Lappi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja, Rainmaker -
Myyntiedustajat
Millainen On Rainmaker? Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Amanuenssi -
Arkistonhoitajat ja museoalan erityisasiantuntijat
Toimen kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto taidehistoriasta sekä arvosana toisesta museoaineesta, museologiasta tai taidekasvatuksesta. Lisäksi vaaditaan vähintään
Rovaniemen kaupunki - 2016-05-03 - Lappi
Asiakasneuvoja, Ivalon palvelupiste -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Lapin Luontopalvelut hakee Asiakasneuvoja (85 % työaika) Ivalon palvelupiste Pohjois-Lapin puistoalueessa ajalle 15.2.-31.10.20161.3.-30.4.2016. Työtehtäviä ovat Inarin kunnan matkailuneuvontatehtävien hoitaminen, Metsähallituksen
Metsähallitus - 2016-02-15 - Lappi
Energiaratkaisuiden myyjä -
Myyjät
Haemme nyt kokopäiväisiä(n.30h/vko) myyjiä Jyväskylän Fortumin myyntipisteille pitkäaikaisiin työsuhteisiin! Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Keittiöpäällikkö -
Keittiöpäälliköt
Santa's Hotels -ketju on lappilainen ja lämmin perheyritys. Kansainvälinen ja tyylikäs ketjumme tarjoaa majoitus- ja ravintolapalveluita Rovaniemellä, Luostolla, Saariselällä ja Kilpisjärvellä. Rovaniemen keskustassa
Hotel Santa Claus Oy - 2016-06-22 - Lappi
Kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-17 - Lappi
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ivalon Kauppakeskus Avaamme uuden kahvila-ravintolan Ivalon kauppakeskukseen loppukesästä Uusissa tiloissa toimii Kahvila-ravintolan lisäksi K-Supermarket, erikoisliikkeitä, Outlet- ja PopUp myymälöitä. Ivalon Kauppakeskuksen
SAARISELÄN KUUKKELI OY - 2016-07-15 - Lappi
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Neste Reissumieheen Rovaniemelle kokkia. Etsimme kokkia, jolta löytyy positiivista asennetta, paineensietokykyä ja kykyä työskennellä niin porukassa kuin itsenäisestikin. Työhön kuuluu a la carte-annosten,
Jarkko Mannila Oy - 2016-03-31 - Lappi
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Pallaksen alue kuuluu Suomen kolmanneksi suurimpaan kansallispuistoon, Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Se sijaitsee Länsi-Lapissa. Pallaksen idylliin kuuluvat upeat maisemat, leppoisa tunnelma. Sota-ajan jälkeen rakennettiin perinteikäs
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Lappi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Med Group on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Haemme palvelukseemme lähihoitajia Kemiin. Oletko rehellinen, auttamishaluinen
Med Group Oy - 2016-06-14 - Lappi
Laitoshuoltaja/siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
TempNor Group Oy on pohjoissuomalainen yritys, joka on erikoistunut henkilöstö- ja kiinteistöpalveluiden tuottamiseen Suomessa ja Pohjoismaissa. Ideologiana on tuottaa palvelut ammattitaidolla ja asiakaslähtöisesti siellä,
TempNor Group Oy - 2016-05-13 - Lappi
Leipuri-Kondiittori -
Leipurit ja kondiittorit
Tmi Sanna Leena Heikkilä - 2016-09-10 - Lappi
Luokanopettajan viransijainen (2401) -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Hepolan kouluun (1.-9. luokat) haetaan luokanopettajan viransijaista (4.lk) ajalle 11.8.2016-31.07.2017. Eduksi katsotaan valmiudet opettaa liikuntaa, englantia ja teknistä työtä. Kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön
Kemin kaupunki - 2016-08-02 - Lappi
Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -
Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Lappi
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Myymälämyyjä (25h/vko), Suomalainen Kirjakauppa, -
Myyjät
Suomalainen Kirjakauppa on saavuttanut korkeimman AAA luokituksen viimeisimmän henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella. Olemme yksi Suomen innostavimmista työpaikoista vuonna 2015. Tunnustuksen saavuttaa noin 6 % niistä sadoista
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja / Hotellijärjestelmät -
Myyntiedustajat
Myyntiedustaja / Sales Executive - Hotellijärjestelmät, Hoist Group Ab Oy Hoist Group on hotellien järjestelmäratkaisujen, tuotteiden ja palveluiden johtava toimittaja Euroopassa. Toimintamme kasvaessa haemme kahta uutta myyntiedustajaa
Opteam Lappi - 2016-02-15 - Lappi
Ohjaaja -
Lähihoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-04-12 - Lappi
Osa-aikainen vakuutusmyyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Rainmaker SalesHow Oy rekrytoi monenlaisia vakuutusmyyntineuvottelijoita mySafetylle . Voit olla joko kokenut pitkän linjan myynnin ammattilainen, myyntiurallasi eteenpäin pyrkivä tai alalla täysin uusi, joka haluaa aloittaa myyjän
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-18 - Kainuu
Pre sales specialist -
Myyntiedustajat
Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme enemmän kuin muut.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Raskaankaluston asentaja/mekaanikko -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Veljekset Toivasen palveluita vahvistaa Kemin Konehuolto, jonka erityisosaamista on kone- ja kuljetuskaluston korjaamotoiminta. Vuosikymmenten kokemus siirtyi Toivasen asiakkaiden käyttöön vuonna 2003. Nimi säilytettiin Veljekset Toivasen
Veljekset Toivanen Oy - 2016-06-22 - Lappi
Ravintolan tarjoilija (Saariselkä) -
Tarjoilijat
Etsimme nyt asiakkaallemme Saariselälle A'la Carte tarjoilijaa ajalle heti - 10.4.2016 Hakijoilta vaaditaan kokemusta a'la carte tarjoilusta sekä hygienia- ja anniskelupassit. Majoitus voidaan järjestää. Hae tehtävää
Lapin Eurova Oy - 2016-02-22 - Lappi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Lappi
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Utsjoen kunta julistaa haettavaksi SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISUUDEN 22.2.2016 alkaen (Virka tulee hakuun myöhemmin vakinaista täyttämistä varten.) Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön
Utsjoen kunta / Sosiaali- ja terveystoimi - 2016-02-15 - Lappi
Ständimyyjä -
Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Tarjoilija (ravintola) -
Tarjoilijat
Arctic SnowHotellilla lähtee 9. talvisesonki ja jälleen kaipaamme tiimiimme vahvistusta reippailla asiakaspalvelijoilla erilaisiin työtehtäviin. Jos tunnet sopivasi oppaaksi, tarjoilijaksi, aamiaistarjoilijaksi, vastaanottovirkailijaksi
Snowflake Oy/Arctic SnowHotel - 2016-09-10 - Lappi