Job Myyjä Helsinki-Uusimaa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyjä

Työnkuvaus:
Myyjä/yövuorovastaava, Prisma Kirkkonummi Prisma Kirkkonummi hakee myyjää vakituiseen työsuhteeseen, keskimäärin 30h/vko. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. Osuuskauppa harjoittaa päivittäis- ja käyttötavarakauppaa, rautakauppaa, puutarha- ja kukkamyyntiä, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä ravintolatoimintaa . Osuuskaupalla on toimialueellaan yli 50 toimipaikkaa ja lisäksi sillä on valtakunnallisia ja alueellisia yhteistyökumppaneita. Varuboden-Osla on toimialueellaan merkittävä työnantaja työllistäen yli 1100 oman alansa ammattilaista. Alueellisuus ja yhteisöllisyys ilmenevät monin tavoin Varuboden-Oslan runsaan 60000 asiakasomistajan huomioimisessa. Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Varuboden-Osla käyttää liiketoiminnastaan syntyvän liikevoiton alueensa ja asiakasomistajiensa hyväksi. Myös Varuboden-Oslan yhteistyökumppaneiksi on valittu sellaisia yrityksiä, organisaatioita ja tapahtumia, joilla on alueellista merkitystä. S-Market- myyjä vastaa omalta osaltaan konseptin toteuttamisesta ja asiakaspalvelusta toimipaikassa. Myymälässä työ sisältää sekä kassa- ja hyllytystyötä että asiakaspalvelua. Työtä ohjaavat ketjun liikeidea, strategia, ketjutoiminta ja asiakasomistajan edut sekä VBO:n arvot. Edellytämme Sinulta - positiivista palveluasennetta ja reipasta otetta - tarkkuutta, täsmällisyyttä ja vastuuntuntoisuutta - mahdollisuutta työskennellä yöaikaan, kaikkina viikonpäivinä - mahdollisuutta työskennellä vaihtelevissa työvuoroissa kaikkina kaupan aukioloaikoina kaikkina viikonpäivinä - kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa - hyvää kuntoa, koska työ on ajoittain fyysisesti raskasta - intoa tehdä työvuoroja tarvittaessa myös muilla Prisman osastoilla, sekä muissa VBO:n yksiköissä Katsomme eduksi - kokemuksen asiakaspalvelusta - molempien kotimaisten kielten hallinnan Tarjoamme - tarvittavan perehdytyksen tehtäviin - oivan mahdollisuuden kehittää itseänsä, kouluttautua ja edetä uralla - nuorekkaan, mukavan ja ihmisläheisen työympäristön - mahdollisuuden lisätyöhön myös muissa VBO:n toimipaikoissa - VBO:n henkilöstöedut

Työnantajan nimi: Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Työnantajan osoite: Munkinmäentie 29, 02400 KIRKKONUMMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyjät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte tarjoilija -

Tarjoilijat
Haluaisitko sinä työskennellä uniikissa hotellimiljöössä merellisessä maisemassa? Nautitko asiakkaiden yllättämisestä? Me pystymme tarjoamaan sinulle tämän mahdollisuuden! Etsimme asiakaallemme
StaffPoint Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Asiantuntija -

Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Baari-/ Ruokatarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme energiseen joukkoomme ammattitaitoista baari-/ ruokatarjoilijaa Viikin Latokartanoon. Sinulla on aikaisempaa kokemusta alalta ja omaat vastaavan hoitajan pätevyyden ja hygienipassin. Työ on tällä hetkellä osa-aikainen ja
Trived Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Bildningscentralen i Lovisa söker en barnträdgårdslärarvikarie för tiden 1.8.2016-15.3.2017. Placeringsplats då arbetsförhållandet inleds är Villekulla daghem. Vi söker en person med starkt kunnande
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Betoniautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on täydenpalvelun henkilöstötalo. Kauttamme työpaikan saa satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä maahanmuttajapalveluihin -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme maahanmuuttajapalvelujen kotouttamistyöhön kesäksi yhtä sosiaalityöntekijää/ sosiaaliohjaajaa. Maahanmuuttajapalveluiden tehtävänä on kuntaan sijoitettavien pakolaisten vastaanotto, perehdyttäminen
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
VMP Group on yli 25 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo tarjota osa-aikaisia
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Toimintamme laajetessa haemme osaavaan tiimiimme lähihoitajia Yhteiselo Oy:n kodit tarjoavat liikuntavammaisille, kehitysvammaisille tai muunlaista erityistukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille ympärivuorokautista lyhytaikaisasumista
Yhteiselo Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenohjaaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Mobiililaitehuoltaja -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme Mobylife Helsinki Oy:lle mobiililaitehuoltajia määräaikaiseen työsuhteeseen kesän ajaksi mobiililaitteiden huoltotehtäviin ajalle 15.5.-15.9.2016. Työskentelyajanjaksossa on joustoa ja sitä
Eilakaisla Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Vauraus on uudenlainen toimija rahoitusalalla, joka yhdistää kiinnostavia kohteita etsivän sijoittajan ja tehokasta rahoitusratkaisua etsivän yrityksen. Tarjoamme sijoittajille ainutlaatuisen tavan kanavoida sijoituksia suoraan suomalaisiin
Vauraus Suomi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

muu näyttelijä -

Näyttelijät
Etsimme peliohjaajia! Exit Room Helsinki etsii innostuneita, motivoituneita ja huumorintajuisia työntekijöitä live escape -peliemme vetäjiksi Helsingin Vallilaan. Asiakkaamme ratkaisevat pakopeleissä jännittäviä
Vain Elämys Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, kasvava alueosuuskauppa. Asiakasomistajia SSO:ssa on yli 66 000. SSO:lla on lähes 100 toimipaikkaa,
Suur-Seudun Osuuskauppa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyja -

Myyjät
Haemme nyt Siwa Klaukkalaan kahta palveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat myymälän
StaffPoint Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät

Zammi Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN KEHITTYVÄÄN MEDIA- JA MARKKINOINTITALOON! Etsimme persoonallisia ja tuloshakuisia tilausmyyjiä Aller Media Oy:n omaan Call Centeriin Helsinkiin. Tehtävänäsi on myyntityö asiakkaille, jotka tuntevat kiinnostavat
Aller Media Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

PALVELUPÄÄLLIKKÖ, TIETOMIGRAATIOT -

Systeemisuunnittelijat
Haluatko päästä osaksi maailman ensimmäistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävää toiminnan muutoshanketta, jota tukemaan on hankittu maailmanluokan asiakas- ja potilastietojärjestelmä? Jos nautit merkityksellisestä
Oy Apotti Ab - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Promootiomyyjä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Kohtaamiset ovat promootiomyyntiä kasvotusten. Meillä
Promotion Point Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusaputyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstön vuokraukseen erikoistunut luotettava Suomalainen yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme reippaita ja oma-alotteisia rakennusaputyöntekijöitä monipuolisiin aputöihin
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta maalaria. Haluamme tarjota luotettavan työympäristön ja toivomme, että hakijalla on hyvät kokemukset sekä oikea asenne työntekoon. Odotamme hakijalta: - Ammattimaista asennetta
Lavonia Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Muut rakennustyöntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussiivooja, Helsinki -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme rakennussiivoojaa Pääkaupunkiseudun alueelle. Työssä menestymisessä tärkeintä on oikea asenne, omatoimisuus ja tarkkuus. Edellytämme sinulta Sujuvaa suomen kielen taitoa Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
StaffPoint Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Tarjouslaskija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakkaamme hakee tarjouslaskijaa Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävässä vastaat rakennusautomaatiourakoiden tarjouslaskennasta kasvavassa 60 henkilön organisaatiossa. Tehtävä edellyttää teknikon
Amiko Vantaa Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen asiantuntija -

Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Energiavirasto edistää ja valvoo energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä.
Energiavirasto - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja työmaalogistiikan työnjohtoon -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme rakennusalalla toimivalle asiakkaallemme ammattitaitoista ja kokenutta TYÖNJOHTAJAA työmaalogistiikan työnjohtoon Helsinkiin isompaan rakennustyökohteeseen (urakan kesto 3-5 vuotta) Tehtäviisi kuuluu: -työnjohto ja
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastovastaava -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varastovastaava - Mango Sello Tule mukaan joukkoomme! Olemme monikansallinen muotialan yritys. Suunnittelemme, valmistamme, markkinoimme ja myymme vaatteita sekä asusteita. Meillä on tällä hetkellä neljä eri tuotelinjaa:
Mango Suomi Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tahdotko mukaan tarjoamaan piirikunnan parasta palvelua? Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Hampurilaisia, fajitaksia, bolilloja, wingsejä, dilloja... Amarillon tyyliin reiluina, näyttävinä ja täyttävinä
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 3.8904597759247 sekuntia