Job Myyjä Helsinki-Uusimaa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyjä

Työnkuvaus:
Myyjä (Hevi/Kassa), Prisma Kirkkonummi Osuuskauppa Varuboden-Osla etsii Prisma Kirkkonummelle vakituiseen työsuhteeseen myyjää. Myyjän tehtävät koostuvat pääsääntöisesti hedelmä- ja vihannesosaston tehtävistä sekä kassatyöskentelystä. Työaika on keskimäärin 30h/vko ja työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Paikka täytetään sopivan henkilön löydettyä. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. Osuuskauppa harjoittaa päivittäis- ja käyttötavarakauppaa, rautakauppaa, puutarha- ja kukkamyyntiä, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä ravintolatoimintaa . Osuuskaupalla on toimialueellaan yli 50 toimipaikkaa ja lisäksi sillä on valtakunnallisia ja alueellisia yhteistyökumppaneita. Varuboden-Osla on toimialueellaan merkittävä työnantaja työllistäen yli 1100 oman alansa ammattilaista. Alueellisuus ja yhteisöllisyys ilmenevät monin tavoin Varuboden-Oslan runsaan 60000 asiakasomistajan huomioimisessa. Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Varuboden-Osla käyttää liiketoiminnastaan syntyvän liikevoiton alueensa ja asiakasomistajiensa hyväksi. Myös Varuboden-Oslan yhteistyökumppaneiksi on valittu sellaisia yrityksiä, organisaatioita ja tapahtumia, joilla on alueellista merkitystä. Prisma-myyjä vastaa omalta osaltaan konseptin toteuttamisesta ja asiakaspalvelusta toimipaikassa. Myymälässä työ sisältää sekä kassa- ja hyllytystyötä että asiakaspalvelua. Työtä ohjaavat ketjun liikeidea, strategia, ketjutoiminta ja asiakasomistajan edut sekä VBO:n arvot. Odotamme Sinulta - positiivista sekä joustavaa asiakaspalveluasennetta - reipasta otetta työhön - tarkkuutta, täsmällisyyttä ja vastuuntuntoisuutta - kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja toimia tiimissä - mahdollisuutta työskennellä vaihtelevissa työvuoroissa kaikkina kaupan aukioloaikoina (myös viikonloput) Katsomme eduksi - tilausjärjestelmien käyttötaitoa - aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä - molempien kotimaisten kielten hallinnan Tarjoamme Sinulle - vakituisen työsuhteen, keskim. 30h/vko - monipuolisen tehtäväkentän - mahdollisuuden lisätyöhön VBO:n muissa toimipaikoissa - nuorekkaan, mukavan ja ihmisläheisen työympäristön - Varuboden-Oslan ja S-ryhmän erinomaiset henkilöstöedut ja kehittymismahdollisuudet

Työnantajan nimi: Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Työnantajan osoite: Munkinmäentie 29, 02400 KIRKKONUMMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyjät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Annan chef inom parti- eller detaljhandel -

Vähittäis- ja tukkukaupan johtajat
Etsimme varamyymäläpäällikköä New Yorkerin myymälään Hyvinkäälle! Ovatko kehittyminen ja uudet haasteet käyttövoimasi? Jos vastasit kyllä, sopisit hyvin tiimiimme. NEW YORKER työllistää
New Yorker Finland Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Digital Marketing Trainee -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Our mission is to bring together the visionary leaders of the world! In brief, we bring solution providers and executives from TOP500 organizations together at our B2B-events. Key figures: turnover 28+ Million, 15+markets, 250+ employees in Europe and
Management Events Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Foodrunner / Saliapulainen, Pääkaupunkiseutu -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksillemme saliapulaisia pääkaupunkiseudun ravintoloihin. Etsimämme henkilöt tarttuvat työhönsä suurella innolla ja ovat valmiita työskentelemään myös syksyllä. Pieni kiire
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kansivarustelusuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kattomaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme Tuusulaan keittiöapulaista. Työ sisältää lounasravintolan aputöitä. Hakijoilta odotamme: - Jo hankittua työkokemusta tai alan koulutusta - Aktiivista työotetta ja positiivista
Innolink Staff Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme vakavaraiselle asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia kirvesmiehiä rakennustyömaille asentamaan kyprokki väliseiniä- ja alakattoja. Työ on urakkatyö. Hakijoilta odotamme: - aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä
Tärkeät Tekijät Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme KIRVESMIEHIÄ uudis- ja remonttikohteisiin. Tehtävien kestot vaihtelevat lyhyistä keikoista pitkiin määräaikaisuuksiin. Olethan luonteeltasi oma-aloitteinen, asiakaspalveluhenkinen
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-04 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme ammattitaitoista kokkia työskentelemään Ravintola Haltiassa huhtikuun puolivälistä elokuun loppuun. Tehtäväsi on valmistaa erinomaista ruokaa lounaspöytään ja tilaustarjoiluihin. Työ sopii
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustajia, ip-ohjaajia -

Koulunkäyntiavustajat
Lohjan kaupunki hakee koulunkäyntiavustajia ja iltapäivätoiminnanohjaajia ja erityisavustajia määräaikaisiin tehtäviin sekä kahta vakituista erityisavustajaa. Koulunkäyntiavustajan tehtävään
Lohjan kaupunki - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Liikennesuunnittelija -

Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat
Haemme kokenutta liikennesuunnittelijaa. Tehtävinäsi on tilapäisten liikennejärjestelyjen suunnittelu osana suunnittelutiimiä. Liikennesuunnitelma käsittää merkkisuunnitelman, tilapäiset reitit ja työn
LKJ-Palvelut Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Mekaniikkasuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme Järvenpäähän kehittymishaluista nuorempaa mekaniikkasuunnittelijaa monipuolisiin tuotantokoneiden ja -laitteiden suunnittelutehtäviin. Edellytämme seuraavia taitoja: - konetekniikan insinööri tai DI - jonkin
Comatec Group - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Noutokassamyyjä, kesätyö -

Myyjät
Kesätyöpaikka tarjolla kuudelle reipasta ja myynnillistä asiakaspalveluasennetta pursuavalle kaupanalasta kiinnostuneelle työntekijälle! Haemme asiakkaallemme määräaikaiseen työsuhteeseen kesäajan kiireitä
Barona Palvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Päätoiminen tuntiopettaja -

Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Ruusuvuoren koulu sijaitsee koillis-Vantaalla hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä. Koulussa annetaan opetusta peruskoulun vuosiluokille 6-9. Ruusuvuoren koulun tilat sekä ympäristö antavat erinomaiset
Vantaan kaupunki - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Porrassiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kiinteistöpalvelu Norppa on sitoutunut tuottamaan asiakkailleen korkealuokkaisia kiinteistönhuolto ja siivouspalveluja. Laadun ja kilpailukykymme varmistamiseksi investoimme systemaattisesti ympäristöystävällisempään
Kiinteistöpalvelu Norppa Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Job Services Finland Oy on suomalainen henkilöstöpalveluita tarjoava yritys. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus, rekrytointi ja ulkoistaminen. Olemme erikoistuneet mm. rakentamisen, talotekniikan, infrarakentamisen sekä
Job Services Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Halusessa on viisi sellaista tyyppiä, jotka eivät pelkää haastaa itseään. Suoraan sanottuna voit joutua ajoittain ulos mukavuusalueeltasi meillä töissä. Mutta mikä ei tapa, se vahvistaa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Porvoon rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Myyntiedustajat
Olemme jo 8 vuotta Vantaalla toimiva maahantuoja yritys, joka kuuluu amerikkalaiseen jättikonserniin. Tuotettamme on markkinoitu 102 vuotta ja on myynnissä yli 65 maassa. Laajensimme toimintaamme nyt Kirkkonummelle ja etsimme sinne uusia vahvistuksia
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sementtimies -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Sementtimies -

Betonirakentajat ja raudoittajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-04-25 - Helsinki-Uusimaa

Työvälinesuunnittelija -

Konetekniikan asiantuntijat
Olemme kasvava koneenrakennuksen suunnittelu- ja toimitusprojekteja sekä tuotantotekniikan konsultointia tarjoava insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Vantaalla ja Porissa, joissa työllistämme n. 30 konesuunnittelun ja
Hefmec Engineering Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
ETS NORD suunnittelee, valmistaa ja markkinoi ilmanvaihtoalan tuotteita. Haemme rentoon ja reippaasaeen joukkoomme varastotyöntekijää. Työtehtäviin kuuluvat toimitusten keräily, pakkaaminen ja lähettäminen, lähtevän
ETS NORD Suomi - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Varhaiskasvatuksen erityisopettajia SO/ELTO1 ja SO -

Lastentarhanopettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme varhaiskasvatukseen kahta varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vakinaisiin työsuhteesiin 1.8.2016 alkaen. Sijoituspaikka työsuhteiden alkaessa on Sorvankaaren päiväkoti Kirkonkylä-Rajamäki
Nurmijärven kunta - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Web Developer -

Sovellusohjelmoijat
Haemme Web Developeria asiakasprojektiimme. Sinulla tulisi olla kokemusta: - Visual Basic 6 - ASP - HTML - JavaScript - XML - XSL - MS SQL Koodaripalvelut.com Finland on vuonna 2002 perustettu konsulttiyritys. Varsinaisen koodauksen lisäksi osallistumme
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Ympäristöpäällikkö -

Muut yhteiskunnan palvelujen johtajat
Vihti on noin 29 000 asukkaan kasvava kunta 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä. Toimintamme on joustavaa ja ihmisläheistä. Henkilöstöä palveluksessamme on 1168, tervetuloa joukkoomme! Vihdin kunnan tekninen
Vihdin kunta - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 8.5412781238556 sekuntia