Job Myyjä Helsinki-Uusimaa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyjä

Työnkuvaus:
Myyjä, Sale Pukkila Sale Pukkila hakee myyjää vakituiseen työsuhteiseen, keskimäärin 5h/vko. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Työtä on lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin, joten työsuhde sopii hyvin esim. opiskelijalle. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. Osuuskauppa harjoittaa päivittäis- ja käyttötavarakauppaa, rautakauppaa, puutarha- ja kukkamyyntiä, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä ravintolatoimintaa . Osuuskaupalla on toimialueellaan yli 50 toimipaikkaa ja lisäksi sillä on valtakunnallisia ja alueellisia yhteistyökumppaneita. Varuboden-Osla on toimialueellaan merkittävä työnantaja työllistäen yli 1100 oman alansa ammattilaista. Alueellisuus ja yhteisöllisyys ilmenevät monin tavoin Varuboden-Oslan runsaan 60000 asiakasomistajan huomioimisessa. Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Varuboden-Osla käyttää liiketoiminnastaan syntyvän liikevoiton alueensa ja asiakasomistajiensa hyväksi. Myös Varuboden-Oslan yhteistyökumppaneiksi on valittu sellaisia yrityksiä, organisaatioita ja tapahtumia, joilla on alueellista merkitystä. Sale- myyjä vastaa omalta osaltaan konseptin toteuttamisesta ja asiakaspalvelusta toimipaikassa. Myymälässä työ sisältää sekä kassa- ja hyllytystyötä että asiakaspalvelua. Työtä ohjaavat ketjun liikeidea, strategia, ketjutoiminta ja asiakasomistajan edut sekä VBO:n arvot. Edellytämme Sinulta - positiivista palveluasennetta ja reipasta otetta - tarkkuutta, täsmällisyyttä ja vastuuntuntoisuutta - mahdollisuutta työskennellä vaihtelevissa työvuoroissa - kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa - hyvää kuntoa, koska työ on ajoittain fyysisesti raskasta Katsomme eduksi - kokemuksen asiakaspalvelusta - molempien kotimaisten kielten hallinnan - innon tehdä työvuoroja tarvittaessa myös muissa VBO:n yksiköissä Tarjoamme - vakituisen työsuhteen, keskimäärin 5h/vko - tarvittavan perehdytyksen tehtäviin - nuorekkaan, mukavan ja ihmisläheisen työympäristön - mahdollisuuden lisätyöhön myös muissa VBO:n toimipaikoissa - VBO:n hyvät ja kattavat henkilöstöedut

Työnantajan nimi: Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Työnantajan osoite: Koivulinnantie 10, 07560 PUKKILA

Työn lyhyt kuvaus: Myyjät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Esimiesharjoittelija -

Myyjät
Olemme yli 100 vuotta myynnissä olleen kodin monitoimilaitteen maahantuojia Vantaalla. Rekrytoimme nyt kasvavaan tiimiimme urallaan eteenpäin pyrkiviä esimiesharjoittelijoita. Odotamme sinulta ulospäin suuntautuneisuutta, innokkuutta
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare, heltid -

Myyntiedustajat
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är heltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i AUGUSTI!
Buusteri Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarvitsen henkilökohtaisen avustajan kesälomasijaiseksi 17 päiväksi, ajankohta määräytyy myöhemmin. Liikun pyöratuolissa ja tarvitsen reippaan ihmisen avustamaan ulkoiluttamiseen. Työhön kuuluu kaupassa
Pyykkö Airi - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja. Avustettava neurologista liikuntakykyyn vaikuttavaa sairautta sairastava 49 vuotias mies, liikkumisen apuvälineitä mm. rollaattori ja pyörätuoli. Työtehtäviin kuuluu kaikenlaiset kodinhoitoon
Kataja Martti - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Ilmastointiasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat

Rakennusvisio J & J - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä/postityöntekijä -

Myyjät
ETSIMME KAUPPIASHENKISIÄ KASSAMYYJIÄ/POSTITYÖNTEKIJÖITÄ K-CITYMARKET PORVOOSEEN VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN Innostutko kaupan tekemisestä? Oletko valmis käärimään hihat ja tekemään töitä
Kesko Oyj - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Lehtovaara on Helsingin perinteikkäimpiä ruokapaikkoja ja täyttää tänä vuonna 100 v. Lehtovaara on tunnettu miellyttävästä ilmapiiristään, makuhermoja hemmottelevista ruoka-annoksistaan
Sibeliuspuiston Ravintolat Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Laboratoriohoitaja -

Laboratoriohoitajat
Haemme HUSLABin preanalytiikkaan Kirkkonummen laboratorioon laboratoriohoitajaa vakinaiseen toimeen. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä maanantaista perjantaihin. Tehtäviin kuuluu monipuolinen näytteenotto,
HUS - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme lähihoitajaa Ikääntyneiden palveluiden kotihoitoon ajalle heti -13.3.2017. Meillä on kotihoidossa osaava, asiakastyöstä ja sen kehittämisestä kiinnostunut henkilökunta. Arvostamme kehittämismyönteistä
Lohjan kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Maansiirtoon Kasettikuljettajia -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
PolarPro Logistiikka Oy on kotimainen, henkilöstöratkaisuihin erikoistunut yritys. Toimintaperiaatteemme on tarjota laadukasta työvoimaa laadukkaisiin työtehtäviin, logistiikan, teollisuuden, toimistojen ja palvelualojen tarpeisiin.
PolarPro Logistiikka Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Mittamies -

Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen,
Banssi etelä Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Asiakkaamme on perheyritys Laakso joka on toiminut vuodesta 1922. Moda Laakso kuuluu valtakunnalliseen Moda ketjuun. Moda Laakson tuotevalikoimat pitää sisällään mm. Tommy Hillfiger, Gant, Michael Kors, Mosh Mosh, Vila, Marc Jeans,
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Oletko vailla osapäivätyötä ja/tai lisätuloja? Palkkaamme vielä yhteensä kahdeksan uutta työntekijää Vantaan toimipisteeseemme Tikkurilan ydinkeskustaan osa-aikaisiin työsuhteisiin. Työ soveltuu
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Stadium Kuopio etsii energisiä ja aktiivisia myyjiä tiimiinsä! (10-20h/vko) Nautitko sinäkin aktiivisesta elämäntavasta? Meillä Stadiumilla työskentelee joukkuepelaajia, joiden intohimo on myynti, urheilu ja urheilumuoti.
Stadium Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Paloilmoitinasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme koulukohteeseen Kontulaan paloilmoitinasentajaa. Töitä tehdaan kolmen hengen porukassa. Kokemus paloilmoittimista eduksi, ei välttämätöntä. Työn kesto on 2 kuukautta. Aloitus 4.7 Lisätietoja antaa Marcus
Maximus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Espoon rakennustyömaille RAKENNUSSIIVOOJIA Rakennussiivoojan toimenkuvaan kuuluu rakennustyömaan työskentelypaikkojen ja kulkuväylien siivoaminen pölystä, liasta ja työn jätteistä. Eduksi katsotaan aiempi
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme kahta rakennusalan ammattilaista pääkaupunkiseudun rakennustyömaille. Työt alkavat heti sopivan ehdokkaan löydyttyä. Edellytämme hakijalta: - Aikaisempaa rakennusalan työkokemusta - Hyvää asennetta
Henkilöstöpalvelu Reilut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Röntgenhoitaja -

Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
Lääkärikeskus Aava on yksi Suomen suurimmista yksityisistä terveys- ja hyvinvointipalvelujen tarjoajista. Yleis- ja erikoislääkärimme edustavat lähes kaikkia kliinisen
Lääkärikeskus Aava Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vuorensyrjän palvelutalo Vuorensyrjän palvelutalo on Pohjois-Helsingissä toimiva ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa tarjoava vanhusten palvelutalo. Henkilökuntaa on 60 koostuen sairaanhoitajista,
Helsingin kaupunki. - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Sovellusasiantuntija -

Ohjelmistokehittäjät
Paperinkeräys Oy on innovatiivisia kierrätys-, ympäristö- ja tietoturvapalveluita tarjoava yritys, jossa pääset tekemään hyvää työtä ympäristön hyväksi. Liiketoimintamme tavoitteena
Barona IT Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Taxi Tmi Timo Salmi - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Timlärare i judisk religion -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Beskrivning av jobbet: Timlärare i judisk religion i olika svenkspråkiga skolor i Esbo (ca 2 årsveckotimmar) Den som anställs skall visa utdrag ur straffregistret enligt 6 § 2 mom. i straffregisterlagen. Behörighetskrav:
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

TKI-suunnittelija -

Koulutussuunnittelijat ym.
Suunnittelija tukee asiantuntijaopettajia hankevalmisteluissa sekä koordinoi hakemusprosessin laatimista ideasta aina valmiiseen hakemukseen asti. Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa kulttuurialan kansainvälisen
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja(rakennuslogistiikka) -

Rakennusalantyönjohtajat
Työmaapalveluja tarjoava asiakkaamme etsii kauttamme työnjohtajaa logistiikka palveluihin. Hakijalta edellytetään - Työnjohdollista kokemusta rakennuspuolelta ja rakennusalan tekninen koulutus(esim.rakennusmestari) - Rakennuslogististen
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Valmistavan luokan opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi tuntiopettajan tehtävän ajalle 24.8.2016-21.12.2016. Tehtävä sijoittuu yläkoulun valmistavaan luokkaan. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Vihdin yhteiskoulu. Tunnit
Vihdin kunta - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Viherrakentaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.304114818573 sekuntia