Job Myyjä Pohjois-Pohjanmaa TOYS\"R\"US - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
TOYS"R"US on osa vuonna 1963 perustettua TOP-TOY A/S -yritystä, jolla on nykyään yli 340 liikettä Pohjoismaissa ja Saksassa. Työntekijät ovat edelleen tärkein osa konseptia. Ilman koulutettuja, sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, ei TOYS"R"US olisi koskaan kasvanut siksi suureksi yritykseksi, joka se tänä päivänä on. Meillä on hyvä henkilökunta, minkä asiakkaat huomaavat TOYS"R"US:ssa vieraillessaan. Liity joukkoomme vuoden hauskimpana aikana! Etsimme nyt Oulun Toys"R"Us -myymälään reippaita myyjiä jouluapulaisiksi! Uskomme hyvän asiakaspalvelun olevan paras kilpailuvaltti. Näin ollen työtehtäväsi on varmistaa asiakkaalle kaupungin paras ostoskokemus. Vastaanottamalla tavaroita, järjestämällä hyllyjä ja palvelemalla kassalla olet mukana kantamassa vastuuta huippuhyvin järjestetystä myymälästä. Olet palvelualtis, hyvä kuuntelija ja ymmärrät yksilöllisen palvelun merkityksen. Iloisena ja ulospäin suuntautuneena osaat huomioida asiakkaan tarpeet. Olet ahkera ja energinen. Sinulla voi olla aikaisempaa myyntikokemusta vähittäiskaupan alalta, mutta se ei ole edellytys. Palkkaamme n. 3 jouluapulaista. Työt ovat osa-aikaisia n. 5 h/vk sekä määräaikaisia vuoden loppuun saakka. Työt alkavat sopimuksen mukaan loka- tai marraskuussa. Työajat vaihtelevat, tarjolla on niin aamu-, ilta- kuin viikonloppuvuorojakin tarpeen mukaan. Mikäli kiinnostuit, lähetä hakemuksesi pikaisesti osoitteessa www.toysrus.fi tai http://www.top-toy.com/jobs/suomi/avoimet-tyoepaikat/avoimet-tyoepaikat/suomi/. Tervetuloa iloiseen joukkoomme!
Työnantajan nimi: TOYS"R"US
Työnantajan osoite: Ritaharjuntie 49, 90540 OULU
Työn lyhyt kuvaus: Myyjät
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Buukkari / Ajanvaraaja -
Myyntiedustajat
Kaskipuu Oy on oululaislähtöinen perheyritys ja Suomen suurin ulko-ovien valmistaja. Avaamme lähiaikoina myös Suomen uuden ikkunatehtaan. Konsernin liikevaihto viime tilikaudella oli 43 miljoonaa euroa ja kasvamme jatkossakin todella
Kaskipuu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Pudasjärven kaupungin Hyvinvoinnin ja sivistyksen toiminta-alue julistaa haettavaksi määräaikaisen erityisluokanopettajan tehtävän ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017, jonka sijoituspaikkana on Pudasjärven Hirsikampus. Kelpoisuusehdot
Pudasjärven kaupunki - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Etuuskäsittelijä -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilasta. Palvelumme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Hissiasentaja -
Muut sähköasentajat
Hissien huolto- ja korjausasentaja, Schindler Oy, Oulu Schindler edustaa liikkuvuutta. Ratkaisuihin tarvitaan asiantuntijoita. Liity joukkoomme Oulussa. Vuonna 1874 perustettu Schindler-yhtymä on yksi maailman johtavista hissien, liukuportaiden ja
Schindler Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Makujen Kiina Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Päiväkoti Arkki Oy on Kalajoen Kristillisen Opiston ylläpitämä päiväkoti, joka aloitti toimintansa syksyllä 2015. Päiväkoti on 54 paikkainen. Kaksi ryhmistä on yli kolmevuotiaille ja yksi alle kolme-vuotiaille.
Päiväkoti Arkki Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Levyseppä -
Ohutlevysepät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2016 alkaen. Virkaan toivotaan poikien liikunnan ja teknisen työn opetuksesta kiinnostunutta hakijaa. Virkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.Mikäli sähköinen
Ylivieskan kaupunki, kouluosasto - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä, Elisa / Saunalahti -
Myyjät
Etsitkö uusia tuulia työelämääsi?
Me etsimme Sinua. Enia Oy on yksi Suomen suurimmista telemarkkinointi - yrityksistä ja Elisa Oyj:n tytäryhtiö. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä
Enia Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ osa-aikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
TULE MEILLE Pullonpalautuksen ja kärryparkin huoltomieheksi Etsimme osa-aikaista kaupan työntekijää (2) pullonpalautuspisteen ja kärryparkin huoltoon päivittäistavarakauppaan Järvenpäähän. Oletko
Humanlink Finland Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme asiakasyritykseemme K-citymarket Tiiriöön asiakaspalveluhenkistä elintarvikepuolen myyjää! Työtehtäviisi kuuluu monipuoliset myyjän työt: hyllyttäminen, myynti ja asiakaspalvelu. Tulet työskentelemään
TIMrent Oy - 2016-03-02 - Kanta-Häme
Myyjä -
Myyjät
DT Finland hakee STARK KOTI -myyjää (rakentajapalvelumyyjä) STARK Kokkolaan vakituiseen työsuhteeseen STARK Koti -vastuumyyjällä on vankka rakentamisen ja sisustamisen osaaminen. Olet remontoijan ja rakentajan oma luottomies
DT Finland Oy/STARK - 2016-06-22 - Keski-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Asiakasyrityksemme Tampereen Konerinki etsii maanrakennusalaa hyvin tuntevaa myyjää myymään kiviaines- ja maanrakennuspalveluita Pirkanmaan- ja koko Suomen alueen urakoihin. Myyjänä vastaat tuotteiden myymisestä suurasiakkaille
TaitoReservi - 2016-03-08 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Haussa Procito Oy:n Lahden myyntiorganisaatioon nuorekkaita urheilumarkkinoinnin taitajia Procito Oy on suomalaisen huippu- urheilun kumppani. Sen myyntiorganisaatio on keskittynyt huippu- urheiluun ja toimivalla konseptillaan se tuottaa monipuolista
Lisäpalvelu Lahti Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Myyjä -
Myyjät
Haemme MYYJÄÄ S-market Kristiinankaupunkiin vakituiseen työsuhteeseen. Odotamme: - Kaupan alan koulutusta ja/tai kokemusta - Innokkuutta ja halua kehittyä ammattitaitoiseksi S-market -myyjäksi - Positiivista asiakaspalveluhenkeä
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa - 2016-03-30 - Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Saaristossa pistetään tuulemaan! Etsimme myyntimestaria laiturimestarin kaveriksi Rannikon Merityölle! Rannikon Merityö etsii myyjää laituri- ja rantarakentamisen ratkaisuiden myyntiin. Mikäli olet yrittäjähenkinen,
Rannikon Merityö Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Myyntitalo Routa Oy on lappilaiset juuret omaava suoraselkäisesti toimiva myynnin ja markkinoinnin ammattilaisyritys. Olemme Suomen asiakkuusmarkkinointiliiton jäsen, jolla on myös liiton myöntämä Reilu Työnantaja -status.
Myyntitalo Routa Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Nostolaitetarkastaja -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Asiakasyrityksemme NLT Nostolaitetarkastus Oy on valtakunnallisesti toimiva, akkreditoitu ja valtuutettu nostolaitetarkastuslaitos. Kasvavan kysynnän vuoksi etsimme heille oppimiskykyistä ja myyntitaitoista NOSTOLAITETARKASTAJAA Oulun talousalueelle.
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Pudasjärvelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä
R-Kioski Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Rappaaja -
Rappaajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista rappaajaa kesän ajalle. Toivomme hakijoilta kokemusta tasoiterappausten lisäksi maalaustöistä. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Edellytämme sinulta Kokemusta
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähköinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Elvak Oy työllistää 17 henkilöä. Liikevaihto noin 2 miljoonaa euroa. Toiminnan kasvaessa haemme: Suunnittelupäällikköä Kempeleen toimistolle. Tehtäviin kuuluu suunnittelutehtävien lisäksi suunnittelunohjaus
ELVAK OY - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähkönkilpailuttaja -
Myyntiedustajat
Haemme Oulun toimipisteeseemme 5 uutta SÄHKÖNKILPAILUTTAJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai
Prime Sales Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa
tarjoilija -
Tarjoilijat
Osuuskauppasi tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Omistajien palveluita täydentämään avasimme lokakuussa 2009 Oulun ydinkeskustaan Vanha Paloaseman historialliseen vuonna 1922 valmistuneeseen suojeltuun
Osuuskauppa Arina - 2016-02-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotannon työntekijä ikkunalinjalle -
Talonrakentajat
- Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Nordic JobCentre Oy on yli 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennus- ja teollisuusalojen yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme
Nordic JobCentre Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä -
Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakkaallemme kesätyöntekijöitä tuotantoon kesäkaudeksi 2016 ja osa tehtävistä jatkuu pitkälle syksyyn. Mahdollisuus työllistyä pitempäänkin työsuhteeseen, ja asiakkaan kirjoille
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotepäällikkö, CSAM Finland Oy Oulu tai Helsinki -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
CSAM on vahvassa kasvussa oleva pohjoismaiden johtava sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelmistoihin keskittynyt ohjelmistoyritys. CSAM:in tuotteet ovat laajassa käytössä kaikissa Pohjoismaissa sekä UK:ssa. Yrityksessä yhdistyvät
Adecco Finland Oy, Oulu - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa