Job Myyjä S-Market Näsiin, keskimäärin 30h/vko Helsinki-Uusimaa Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Myyjä, S-Market Näsi, Porvoo S-Market Näsi hakee myyjää vakituiseen työsuhteeseen, keskimäärin 30h/vko. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. Osuuskauppa harjoittaa päivittäis- ja käyttötavarakauppaa, rautakauppaa, puutarha- ja kukkamyyntiä, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä ravintolatoimintaa . Osuuskaupalla on toimialueellaan yli 50 toimipaikkaa ja lisäksi sillä on valtakunnallisia ja alueellisia yhteistyökumppaneita. Varuboden-Osla on toimialueellaan merkittävä työnantaja työllistäen yli 1100 oman alansa ammattilaista. Alueellisuus ja yhteisöllisyys ilmenevät monin tavoin Varuboden-Oslan runsaan 60000 asiakasomistajan huomioimisessa. Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Varuboden-Osla käyttää liiketoiminnastaan syntyvän liikevoiton alueensa ja asiakasomistajiensa hyväksi. Myös Varuboden-Oslan yhteistyökumppaneiksi on valittu sellaisia yrityksiä, organisaatioita ja tapahtumia, joilla on alueellista merkitystä. S-Market- myyjä vastaa omalta osaltaan konseptin toteuttamisesta ja asiakaspalvelusta toimipaikassa. Myymälässä työ sisältää sekä kassa- ja hyllytystyötä että asiakaspalvelua. Työtä ohjaavat ketjun liikeidea, strategia, ketjutoiminta ja asiakasomistajan edut sekä VBO:n arvot. Edellytämme Sinulta - positiivista palveluasennetta ja reipasta otetta - tarkkuutta, täsmällisyyttä ja vastuuntuntoisuutta - mahdollisuutta työskennellä vaihtelevissa työvuoroissa kaikkina kaupan aukioloaikoina kaikkina viikonpäivinä - kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa - hyvää kuntoa, koska työ on ajoittain fyysisesti raskasta - intoa tehdä työvuoroja tarvittaessa myös muissa VBO:n yksiköissä Katsomme eduksi - kokemuksen asiakaspalvelusta - molempien kotimaisten kielten hallinnan Tarjoamme - vakituisen työsuhteen - tarvittavan perehdytyksen tehtäviin - nuorekkaan, mukavan ja ihmisläheisen työympäristön - mahdollisuuden lisätyöhön myös muissa VBO:n toimipaikoissa - VBO:n hyvät ja kattavat henkilöstöedut
Työnantajan nimi: Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Työnantajan osoite: Aleksanterinkaari 1, 06100 PORVOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyjät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Autojulkaisumyyjä (Sinustako avomersun omistaja?) -
Myyntiedustajat
HUOMIO! Sinä, joka et löydä töitä kuljetusalalta! Haluatko tienata 1700-2400 euroa kuukaudessa ja voittaa SLK-sarjan avomersun? Maailman suurin Tuulilasilehden myyjä Finnacta Oy palkkaa 2 autoilusta innostunutta henkilöä
Finnacta Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Starfood Finlandille KEIKKATYÖNTEKIJÖITÄ kylmäkeittiöön elokuusta alkaen syksyksi ja talveksi. Starfood Finland Oy syntyi yrityskaupan myötä kun LSG Lufthansa Service Europa/Afrika GmbH osti
Opteam Vantaa Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Familjedagvårdare -
Lastenhoitotyöntekijät
Vill du jobba i en växande, dynamisk och välmående kommun med 6 000 invånare, bara en halvtimmes bilfärd från huvudstadsregionen? Bli en del av vår kunniga och motiverade personal som jobbar för att Ingå
Ingå kommun - Inkoon kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Feissari eli kasvokkainmarkkinoija -
Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko työskennellä innostavassa tiimissä tärkeän asian puolesta? Etsimme meille UNICEFille feissareita eli varainhankkijoita Helsingin tiimiin. Työnkuva: -Saat työstäsi kiinteää tuntipalkkaa alkaen
Suomen UNICEF ry - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Johtava sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perhe- ja sosiaalipalveluihin sisältyvät terveydenhoito, sosiaalityö, perhetyö, lasten terapiapalvelut, lastensuojelu, työllisyyspalvelut, talous- ja velkaneuvonta, maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut sekä sosiaali- ja
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Keittiökalustemyyjä -
Myyjät
Elega Oy on valtakunnallinen keittiön ovenvaihtoihin erikoistunut yritys, alan markkinajohtaja. Työllistämme Suomessa ja Ruotsissa noin 150 henkilöä. Meillä on jo 60.000 tyytyväistä asiakasta ja 23 vuoden kokemus
Elega Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Keräilijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakkaallemme Espooseen keräilijöitä osa-aikaiseen, määräaikaiseen työhön 1-3 työvuoroa viikossa. Työaika yleensä työvuorolistan mukaan joko 8-12.00 tai 8-16.00 riippuen viikonpäivästä.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kielenkääntäjä -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Tehtävänä on kunnan yksiköiden tarvitsemien tekstien kääntäminen suomesta ruotsiksi ja ruotsista suomeksi. Pätevyysvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvä molempien kotimaisten kielten suullinen
Kirkkonummen kunta - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Milkari Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Kokki/ Keittiövastaava -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö sr:n ylläpitämään Pukkilan Kartanoon Karjalohjalla haetaan Kartanon emännän kesäloman ajaksi kokkia/keittiövastaavaa kesäsijaista. Emännän sijainen vastaa
Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi hakee lähihoitajaa Näsin sairaalaan, osastolle 1, ajalle 25.7.2016.-31.5.2017. Työ on 3-vuorotyötä. Näsin sairaalan pitkäaikaishoidon ja geriatrisen jatkokuntoutuksen osasto
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitajan sijaisuus, Lahelan tertun päiväkoti -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatuspalvelut kuuluu kasvatus- ja sivistystoimen kasvun ja oppimisen tulosalueeseen. Varhaiskasvatuspalvelut on aikaansa seuraava ja innovatiivinen palveluorganisaatio, joka rakentaa palvelunsa yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Tuusulan
Tuusulan kunta - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Etsimme vakituista lastentarhanopettajaa 1.8.2016 alkaen osaksi työyhteisöämme. Olemme tiiminä tiivis, rempseä, sekä avoin uusille ajatuksille. Ilmapiirimme on lämmin ja rento. Petunia on pieni ja kodinomainen 18-paikkainen
Päiväkoti Petunian kannatusyhdistys ry. - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Liiketoiminnan digitalisoinnin asiantuntija -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Kosila DIGI on suomalainen ohjelmistotalo ja meidän intohimomme on asiakkaidemme digitaalisen liiketoiminnan kehittäminen ja uusien menestystarinoiden luominen. Pyrimme jatkuvasti täydelliseen asiakastyytyväisyyteen. Toteutamme yksilöllisiä
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Märkätila-asentaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme märkätila-asentajia kylpyhuoneprojekteihin. Vesieristyssertifikaatti tai valmistajan järjestelmäkortti vaaditaan. Myös toiminimellä toimivat. Työkohteet ovat pääkaupunkiseudulla. Hakusanat: laatoittaja,
Idea Remontit Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Monipalvelutyöntekijä/siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme iloista ja asiakaslähtöistä monipalvelutyöntekijää/siivoojaa Mankkaalle Espooseen. Työpäiväsi koostuu pääsääntöisesti siivoustehtävistä monipalvelutiimissä lääketeollisuuden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudulla toimiva pienmyymälä, joka on asiakkaita lähellä. Alepa Hämeentie on avoinna vuorokauden ympäri ja palvelee asiakkaitaan kaikkina viikonpäivinä. Haemme nyt positiivisia ja ammattitaitoisia
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö - jatkettu hakuaika, Helpten Oy -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Helpten Oy on suomalainen vuonna 2007 perustettu kasvava Connected Car -operaattori, joka yhdistää autot internetiin sensoreilla. Ratkaisujamme ovat esimerkiksi ajopäiväkirja ja autojen etähuoltopalvelut. Helptenillä on tytäryhtiö
Rekrytointitalli Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Nuorempi kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Espoon seudulle vaihtuviin kohteisiin NUOREMPAA KIRVESMIESTÄ Haemme työmaalle aloittelevaa kirvesmiestä. Olet koulun käynyt ja sinulla on parin vuoden kokemus uudis - ja saneerauskohteista. Olet kerryttänyt kokemusta erilaisista
Selekta Rakennus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Aurinkolahden ryhmäkoti Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa vammaistyö sijoittuu perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolle. Vammaistyöhön kuuluu vammaisten sosiaalityö, asumis- ja laitospalvelut,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Muut rakennustyöntekijät
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi etelä Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Ravitsemistyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Ravioli Jorvin sairaalaan ravitsemistyöntekijää elintarvikkeiden vastaanotto- ja varastointitehtäviin vakituiseen työsuhteeseen. Työaika ajoittuu pääsääsääntöisesti arkeen klo 6:00-17:00
HUS - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Rekanpesijä -
Huoltamotyöntekijät
Etsimme Vantaalla sijaitsevaan huoltamoon reipasta ja riuskaa rekanpesijää. Työ on keikkaluontoista. Työ on kaksivuorotyötä ja vuorot ovat ma-pe joko klo 6-12.30 tai klo 13-19. Palkkaus on Mara TES:n mukainen. Odotamme tekijältä
Opteam Vantaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
SÄHKÖ-JAAPE OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Suunnittelu- ja myynti-insinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Porvooseen SUUNNITTELU- JA MYYNTI-INSINÖÖRIÄ Instrumentointijärjestelmien suunnitteluun, kehityshankkeisiin ja myynnin tukitehtäviin. Lisäksi toimenkuvaan sisältyy paperiteollisuuden rullankäsittelyjärjestelmiin
Sovellusmestarit Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Suunnitteluinsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
TOIMINTAMME KASVAESSA HAEMME JOUKKOOMME SUUNNITTELUINSINÖÖRIÄ HELSINKIIN/TAMPEREELLE INFRAPROJEKTEIHIN Suunnitteluinsinöörin tehtäviin kuuluvat monipuoliset maa- ja pohjarakentamiseen liittyvät suunnittelu- ja suunnittelunohjaustehtävät
Lemminkäinen Infra Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija / blokkari -
Tarjoilijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Teknisen alan harjoittelija -
Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Tekninen ja ympäristötoimi luo päivittäisellä työllään asumiselle ja yrittämiselle toimivat ja viihtyisät edellytykset. Kaupunkisuunnittelukeskuksen tehtävänä
Espoon kaupunki - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Hyvinkää - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Esimerkillinen? Tiiminvetäjä? Asiakaspalvelulähtöinen? Puhummeko sinusta? Tarjoamme tärkeää roolia reippaalle, vastuulliselle vuoropäällikölle. Haemme esimerkillistä vuoropäällikköä
HopLop Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa