Job Myyntiedustaja Etelä-Karjala Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Etelä-Karjalan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Etelä-Karjalaan. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera 15.4.2016 mennessä osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa alkaen 22.3.2016 voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 53100 LAPPEENRANTA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-/Myyntineuvottelija (kokoaikainen) -

Puhelin- ym. myyjät
Palkkaamme Lappeenrannan keskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita. Toimenkuvaasi kuuluu asiakashankinta- ja markkinointi mielenkiintoisten, tunnettujen ja suosittujen tuotteiden parissa. Aiempaa kokemusta emme vaadi, sillä koulutamme
Buusteri Oy, Lappeenranta - 2016-06-09 - Etelä-Karjala

Autokorjaamon mestari -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Saimaan ammattiopisto hakee autoalalle autokorjaamon mestaria 1.9.2016 lukien toistaiseksi. Työpiste sijaitsee Lappeenrannan toimipisteessä. Tehtävänä on vastata raskaan kaluston huolto- ja korjaustehtävistä sekä
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Keittiötyöntekijä / Ruokapalvelutyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Lappeenrannan alueelle KEITTIÖTYÖNTEKIJÖITÄ / RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ eri pituisiin työsuhteisiin. Odotamme hakijoilta: - hygieniapassia - eduksi kokemus suurtalouskeittiöstä - kassataito plussaa
Go On Yhtiöt - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kesätöihin Kemiralle Joutsenoon -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Kemiran Joutsenon tehtaalla valmistetaan kemikaaleja paperi- ja selluteollisuuden tarpeisiin. Toimipaikalla työskentelee noin 70 henkeä Kemiran palveluksessa. Meillä työturvallisuus, ympäristöasiat sekä työyhteisön
Kemira Chemicals Oy. - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kesätyöntekijä -

Paperimassan sekä paperin ja kartongin valmistuksen prosessityöntekijät
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme
UPM-Kymmene Oyj - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Koulunuorisotyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Etsimme koulunuorisotyöntekijää ajalle 22.8.-31.12.2016. Työtehtävät sisältävät työskentelyä yläkoulun maahanmuuttajataustaisten oppilaiden vertais-tuutoroinnin kehittämishankkeessa sekä
Lappeenrannan kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Myyjä -

Myyjät

Ravintola The Med Oy - 2016-05-20 - Etelä-Karjala

Myyjä Tele Finlandille, Lappeenranta -

Myyntiedustajat
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-15 - Etelä-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yritys : Solid House Marketing Oy Haku päättyy : 4.9.2016 Osoite: Lautamiehentie 3, ESPOO Tehtävänimike : Myyntiedustaja & Reportteri Työkokemus : Koulutamme tehtävään PALKKAAMME MYYJÄN / REPORTTERIN VARSINAIS-SUOMEEN
Solid House Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Olemme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen jättikonsernin maahantuojia Vantaalla. Laajennamme nyt yritystämme ja etsimme tuloshakuiseen tiimiimme lisää motivoituneita myyjiä. Me annamme sinulle - ilmaisen myyntikoulutuksen
Diallo Marketing and Consulting TMI - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yritysmyyjä ZEPin teknokemian tuotteisiin. PEZ Media hakee Helsingin toimipisteeseen kahta yritysmyyjää myymään Yhdysvaltalaisen ZEP huippulaadukkaita tuotteita ja kehittämään jo olemassa olevia asiakassuhteita.
PEZ Media Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Uudenmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Uusimaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme tuloshakuista myyntiedustajaa yritysimagotuotteiden myyntiin Hämeenlinnan talousalueelle. Etsimme joko kokenutta ammattilaista tai myyntityöstä innostunutta nuorta henkilöä, joka on kiinnostunut toimimaan pienten ja suurten
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme nopeasti kasvaneeseen myyntiorganisaatioomme aktiivisia, terveen kilpailuhengen sekä positiivisen elämänasenteen omaavia henkilöitä. Mikäli tunnistat itsesi niin olet juuri hakemamme henkilö. Aiempi myyntialan
Sales Developers Special Ones Ky - 2016-03-07 - Pohjois-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asikkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme avattaville toimipisteille
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Suomen Laatuhormi Oy tekee savupiippujen tarkastuksia ja saneerauksia. Olemme nuorekas ja energinen porukka, jonka jatkuvana tavoitteena on kasvaa ja kehittyä alallamme. Yhtiössämme vallitsee yhteistyöllinen ilmapiiri
Laatuhormi Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Edustamme Econex Oy:n tuotteita jotka ovat markkinoiden laadukkaimpia ja pitkäikäisimpiä teollisuuteen suunnattuja LED-valaisimia. Laaja tuotevalikoima mahdollistaa julkisen että yksityisen sektorin yritysasiakkaat jotka hakevat edullista
Azortec Oy - 2016-04-18 - unspecified

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asikkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme Lappeenrannan alueelle tuloshakuista
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Opettaja, vieras kieli -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Lemin kunnassa julistetaan haettavaksi englannin kielen lehtorin viransijaisuus ajalle 11.8.2016-3.6.2017. Viran sijoituspaikkana on Lemin koulukeskus, Punaportinkatu 7, Lemi. Tehtäviin kuuluu englannin kielen opetuksen lisäksi myös venäjän
Lemin kunta - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Prosessipuhdistuksien ammattilainen -

Muut prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanojalle prosessipuhdistuksen ammattilaisia teollisuuden huoltoseisokkeihin. Töitä on myös tarjolla huoltoseisokkien lisäksi muissa ympärivuotisissa prosessipuhdistusalan tehtävissä.
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-03-04 - Etelä-Karjala

Prosessipuhdistustyöntekijä -

Muut prosessityöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-22 - Etelä-Karjala

Psykoterapeutti -

Psykologit
Psykoterapiakeskus Vastaamo on yhteiskunnallinen yritys, jonka tarkoitus on parantaa mielenterveyden hoito- ja kuntoutuspalveluiden saatavuutta sekä tehdä hyvää mielenterveyttä edistävää ja mielenterveyden häiriöitä
Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Iloisen Pässin Maalaispuoti on lähi - ja luomuruokaan erikoistunut myymälä sekä ravintola Parikkalan Koitsanlahdessa 6-tien varressa. Valikoimiimme kuuluu laaja valikoima lähiseudun pientuottajien tuotteita sekä lahjatavaraa.
Iloisen Pässin Maalaispuoti Oy - 2016-02-19 - Etelä-Karjala

Saha-alan moniosaaja -koulutus -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Yhtiössämme työskentelee globaalisti noin 19 600 henkilöä. UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella:
UPM-Kymmene Oyj - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Taloushallinnon asiantuntija ohjelmistotukeen -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Työskentelet ohjelmistotalon asiakaspalvelussa erityisesti taloushallintoon ja palkkoihin liittyvissä tehtävissä. Tehtävät sisältävät ohjelmistojemme asiakastukea puhelimitse ja verkossa sekä osallistumista
Mediamaestro Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 0.49645900726318 sekuntia