Job Myyntiedustaja Helsinki-Uusimaa Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Uusimaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Uudellemaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 01900 NURMIJÄRVI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A' la carte tarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme nyt Stone's:iin tarjoilijaa kesälle 2016. Gastropub Stones tuo elämästä nautiskelevien ulottuville parhaista lähitoimittajien raaka-aineista valmistettuja burgereita sekä kattavan valikoiman erikoisoluita vaativampaankin
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme
Thinko Positivo Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Asfalttikoneenkuljettaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät

Asfalttipojat Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Edunvalvontapäällikkö -

Lainopilliset avustajat
Paikallisvoima ry hakee edunvalvontapäällikköä 1.9.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtäviisi kuuluu jäsenyhtiöiden edunvalvonta erityisesti polttoaineisiin ja lämmitysmarkkinoihin liittyvissä kysymyksissä
Paikallisvoima ry - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Englannin kielen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetettava aine on englanti koko yhtenäiskoulussa. Tarvittaessa myös ruotsinkielen opetusta. Kelpoisuus määräytyy asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) perusteella. Alkuperäiset kelpoisuuden
Siuntion kunta - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Tule töihin uusittuun Pähkinärinteen kouluun! Pähkinärinteen koulu on 450 oppilaan alakoulu Länsi-Vantaalla. Koulun perusparannus valmistuu syksyllä 2016 ja koulun uudet oppimisympäristöt
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Front Office Assistant -

Myyntiedustajat
Kovanen on vuonna 1978 perustettu perheyritys, joka on alallaan Suomen suurin täyden palvelun kuljetusyritys. Kovanen kuuluu Kovanen Yhtiöt Oy konserniin, johon kuuluu myös logistiikka-alan yritys Kovanen Logistics. Konserni työllistää
Kovanen Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Graafinen suunnittelija -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Have you gained some experience in web designing and would you be interested in working for a startup company? We are now looking for a Web Designer who is a true team player and is passionate about web design. This might be the perfect opportunity for
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme rollaattorilla kulkevalle miehelle Helsinkiin (00120-alue) aurinkoista pitkäaikaista henkilökohtaista avustajaa. Tehtävänäsi on olla apuna arjen askareissa kuten kodinhoidossa ja kauppakäynneissä. Avustat myös
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Ikkunanpesijöitä pääkaupunkiseudulle -

Ikkunanpesijät
Löytyykö sinulta ripaus ikkunanpesukokemusta, rutkasti aurinkoista asennetta sekä roppakaupalla iloa ihmisten auttamiseen? Loistavaa tule meille ikkunanpesijäksi pääkaupunkiseudulle. Ikkunanpesijänämme hurmaat asiakkaamme
Stella Kotipalvelut Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä / Kaupan moniosaaja -

Myyjät
Haemme kassamyyjiä / kaupan moniosaajia asiakkaallemme K-market Oliiviin Helsinkiin Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, annamme koulutuksen tehtäviin. Tärkeintä on iloinen ja reipas asiakaspalvelu
Joblink Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Keittiön vuoropäällikkö -

Keittiöpäälliköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
SSAB Europe Oy hakee Lappohjan putkitehtaalle KIINTEISTÖNHOITAJAA Tehtäviisi kuuluvat sekä kiinteistönhoito että osittainen varastonhoito. Työhön kuuluu kiinteistön ja laitostekniikan huolto- ja ylläpitotyöt
SSAB Europe Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kittari -

Muut rakennustyöntekijät

Rakennusliike Reponen Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitajia Karhunpoikapalveluun -

Lähihoitajat
Onko työskentely lasten kanssa vahvuutesi? Tarjoamme nyt sinulle työtä hyvässä tiimissä, sillä Medicum Karhunpoikapalvelu on valittu 1.6.2016 alkaen ensisijaiseksi sopimustoimittajaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirn
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Muu linja-asentaja tai korjaaja -

Linja-asentajat ja -korjaajat
Asiakasyrityksemme Tuusulassa hakee ammattitaitoista kunnossapitoasentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Olet suorittanut teknisen peruskoulutksen, mielellään sähkö- tai automaatioasentajan opinnot. Sinulla on osaamista
VMP Group Oy HR-PALVELUT OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö Junior -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haaveiletko esimiestehtävistä? Haluatko tienata 4000€/kk? Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava asiakaspalvelun ja telemarkkinoinnin erityisosaaja. Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä myyntitoimiston esimieheksi.
Finnacta Oy - 2016-03-13 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kestikujan ryhmäkoti Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa vammaistyö sijoittuu perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolle. Vammaistyöhön kuuluu vammaisten sosiaalityö, asumis- ja laitospalvelut, työ-
Helsingin kaupunki. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten Ystävät on vuonna 1907 perustettu sosiaali- ja terveysalan asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö, jonka keskustoimisto sijaitsee Oulussa. Järjestön omistama liiketoimintakonserni tuottaa valtakunnallisia sosiaali- ja
Nuorten Ystävät -palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Raskaan kaluston asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

KA-Rengas - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Liuskasaaren valoisa pyöreä kaksikerroksinen funkkis-rakennus tekee ravintolatilasta poikkeuksellisen. HSS Boathouse toimii sekä à la carte- että tilausravintolana. Ravintolan arkkitehtuuri, maukas ruoka ja upea sijainti ovat
Royal Ravintolat Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Ravintola Makaronitehtaalla valmistamme päivittäin luomutuorepastaa, minkä raaka-aineina ovat italialainen durumvehnäjauho sekä luomu-kananmunat. Kastikkeemme hautuvat pitkään saaden arominsa korkealaatuisista raaka-aineista
Hangon Makaronitehdas Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Resurssiopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat

Myrskylän kunta - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Työpaikka tarjolla reippaille taksinkuljettajille. Talli sijaitsee aivan Vuosaaren Kauppakeskuksen (Columbus) metroaseman vieressä, josta vuorot aloitetaan ja lopetetaan. Tarjolla arki, viikonloppu ja päivävuoroja. Kalustomme koostuu
Kumijalka Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Teollisuusputkiasentajia -

Putkiasentajat
Teollisuusputkiasentajia Caverion Industria Oy Haemme nyt useampia teollisuusputkiasentajia eri puolella Suomea sijaitseville putkistoasennustyömaille prosessiputkistojen (kirkkaat ja mustat) asennustehtäviin. Sinulla on vähintään
Caverion Oyj - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Työmarkkinatoiminnan asiantuntija -

Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
Palvelualojen työnantajat PALTA ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö. Paltan jäseninä on noin 1700 yritystä ja yhteisöä, jotka toimivat seuraavilla aloilla: logistiikka, informaatio
MPS Career Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.33948111534119 sekuntia