Job Myyntiedustaja Pohjois-Pohjanmaa Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Pohjanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-pohjanmaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy
Työnantajan osoite: 90100 OULU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aarporaaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
TOIMENKUVA Etsimme asiakkaallemme Ylivieskaan aarporaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen kesän ajaksi. Sinulla on kokemusta koneistuksen parista ja ennen kaikkea olet aikaisemmin toiminut aarporaajana. ODOTAMME SINULTA Työntekijänä
Vimida Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyjät
Haemme Oulun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA loppukesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Oulu - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Avustava puutarhatyöntekijä -
Avustavat puutarhatyöntekijät
Muhoksen kunta myöntää kesätyösetelin tuen v. 2016 ensisijaisesti kaikille v. 1999 syntyneille muhoslaisille nuorille kesätyön hakemiseksi yrityksistä/yhdistyksistä. Mikäli kesätyöseteli työpaikkoja
Muhoksen kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Erityisluokanopettaja, Pitkäkankaan koulu -
Erityisopettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Pitkäkankaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Huoltomies -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Pohjanmaan luontopalvelut hakee Kuusamoon yhtä maastotyöntekijää luonnon- ja perinnebiotooppien hoidon tehtäviin sekä luonnonsuojelualueiden kiinteistön muodostukseen liittyviin maastotöihin. Työsuhteiden kesto
Metsähallitus - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Kasettiautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
T:mi M. Parkkila - 2016-07-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suurella intohimolla pizzan valmistukseen suhtautuvia kokkeja haussa Oulun Valkeaan avautuvaan Pizzariumiin Etsimme kahta reipasta kokkia uuteen Oulun Valkean kauppakeskukseen avautuvaan toimipisteeseemme. Tunteja vähintään 90h/3vko. Toivomme,
Royal Ravintolat Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa
Maksatustarkastaja -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten(ELY-keskukset) ja työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistot) kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtakunnallinen,
ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokes - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Metallityöntekijä -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Oulun seudulle hiojaa konepajalle. Hakijoilta odotamme: - aikaisempaa kokemusta monipuolisista metallitöistä - hyvää työasennetta - valmiutta kaksivuorotyöhön
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Metallityöntekijä -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Suomen Lähikaupalle Raahen ja Pattijoen seudulle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita myyjiä Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki
StaffPoint Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme MYYJÄÄ optikkoliikkeeseen Oulun alueella vakituiseen työsuhteeseen. Optikkoliikkeessä pääset työskentelemään tiiviisti yhteistyössä monien näkemisen ammattilaisten kanssa. Meille asiakas
Hr Solutions Oulu Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Etelä-Savo, Mikkeli/ 2 Paikkaa Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Mikkelin alueella. Laadukkaat tuotteemme
Kate-Pro Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Ovilla Oy on suomalainen, nuorekas ja nopeasti kasvava kaluste-ja saneerausalan yritys. Palvelukonseptimme sisältää kaikki kodinkiintokalustekokonaisuudet, säilytysratkaisut, sisustus-väliovet, sekä kattavat kodin sisustusremontit.
Saneeraus-Palvelu Ovilla Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
Tmi S.Sorsa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-15 - Kymenlaakso
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Suomen Muuttoremontti on sisäremontteihin erikoistunut rakennusalan yritys, joka on toiminut jo vuodesta 1996. Tuhansien huoneistoremonttien kokemuksella tarjoamme monipuoliset sisäremontit ammattitaidolla ja sovittua aikataulua noudattaen.
Työlä Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-05-18 - Satakunta
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haemme sopivaa täydennystä nuoreen, innokkaaseen myyntitiimiimme. Myyntiedustajamme toimivat ainutlaatuisten tuotteidemme ja asiakaslähtöisen palvelumme äänitorvina lukiolaisille ja keskeisinä tiedonvälittäjinä
C.L.Seifert Finland Oy - 2016-09-10 - unspecified
Myyntineuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Etsitkö uusia tuulia työelämääsi?
Me etsimme Sinua. Enia Oy on yksi Suomen suurimmista telemarkkinointi - yrityksistä ja Elisa Oyj:n tytäryhtiö. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä
Enia Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Perusopetuksen erityisluokanopettajan virka -
Erityisopettajat
Sievin kunnassa julistetaan haettavaksi perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 1.8.2016 alkaen. Kyseessä on Lauri Haikolan koulun pienryhmäopetuksen virka. Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Sievin kunta - 2016-03-25 - Pohjois-Pohjanmaa
Product Design Intern / Harjoittelija -
Kuvataiteilijat
DESCRIPTION Oulu-based financial technology company TAVIQ Oy is looking for a talented Product Design Intern to join our work to modernize the investment industry. TAVIQ develops intelligent software solutions that help investment services and wealth
TAVIQ Oy - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa
Projektipäällikkö -
Systeemisuunnittelijat
Voimatel Oy on kotimainen sähkö- ja tietoverkkojen sekä -järjestelmien suunnittelija, rakentaja ja huoltaja sekä mittauspalveluiden ja teollisuuden kunnossapidon palveluntuottaja. Voimatel uudistaa yhteiskunnan ja yritysten kriittiset
Voimatel Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme ystävällistä, iloista ja luonnostaan palveluhenkistä tarjoilijaa perheravintolaan Kalajoen Hiekkasärkille. Ravintola Pihvitupa on a la carte ravintola, jossa kiinnitämme enemmän huomiota persoonaan, kuin koulutodistukseen.
Särkkäin Pihviravintola Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Sijaisopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Iin kunta - 2016-03-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Würth Elektronik Oy on toiminut vuodesta 1975 Suomen ja Baltian teollisuuden kumppanina. Liikevaihtomme on kasvanut n. 17 Meuroon vuonna 2015 ja kasvun edelleen jatkuessa tarvitsemme myyntivoimaa B-to-B asiakkaiden hoitoon. SÄHKÖ- JA MEKANIIKKATUOTTEIDEN
Würth Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja, autoala -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Tehtävänä on ajoneuvotekniikan opetustehtävät teoriassa ja käytännössä sekä nuorille että aikuisille. Lisäksi edellytetään uuden autotekniikan käytännön tuntemusta, erilaisten
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Vientimyyjä OT-Kumi Oy:lle -
Myyntiedustajat
Etsitkö vastuullista ja palkitsevaa myynnin tehtävää? Motivoidutko kaupanteosta ja asiakkuuksien kehittämisestä? Haemme asiakkaallemme, yhdelle Suomen johtavista tiivistevalmistajista OT-Kumi Oy:lle, myyntikokemusta ja itsenäisen
Barona Palvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa