Job Myyntiedustaja Pohjois-Savo Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Savon alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-savoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 74100 IISALMI

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

La-Pi Lapinlahden Pilke avoin yhtiö - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Aktiivinen Myyjä Pohjois-Savo -

Myyjät
Tähtiremontit Oy on luotettava, perinteikäs ja kotimainen toimija. Tarjoamme vaivatonta ja laadukasta kodin remontointia kuluttaja-asiakkaille. Toimintamme laajentuessa haemme joukkoomme aktiivisia, huumorintajuisia ja positiivisen elämänasenteen
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Energiaratkaisujen myyjä -

Myyjät
Haemme nyt Nordic Green Energyn sähkösopimusten myyntiin MYYNTINEUVOTTELIJOITA KOKOPÄIVÄISIIN TYÖSUHTEISIIN Nordic Green Energy toimittaa 100 % vihreää sähköä Suomessa ja Ruotsissa. Yhteensä toimitamme
M&J Dynastia Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 53-vuotiaalle naiselle Kuopion keskustaan. Työ on vapaa-ajan avustamista enintään 30t/kk ja päivittäistä
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa + 50-vuotiaalle palveluasumisessa asuvalle kehitysvammaiselle miehelle Leppävirran keskustan tuntumaan. Avustettavalla on vaikeuksia puheentuottamisessa ja hän tarvitsee runsaasti apua päivittäisissä
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Kosmetologi yrittäjä -

Kosmetologit ym.

N.joy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kuorma-auton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme kuorma-autonkuljettajaa ruoan ja varastotavaran ajoon Kuopion alueelle. Työ alkaa heti sopivan henkillön löydyttyä, ja työtä on tarjolla alustavasti kesä-heinäkuuksi. Vaatimukset: - C-kortti
Suomen Henkilöstötalo - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Keiteleen kunta hakee joukkueeseensa innostunutta ja kehittämismyönteistä lähihoitajaa 3.5.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Lähihoitajan toimen alkusijoituspaikkana on kotihoidon tulosalue. Pääsääntöisesti
Keiteleen kunta - 2016-03-22 - Pohjois-Savo

Lähihoitajan tehtävä -

Lähihoitajat
Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen Kotiin annettavien palvelujen ja sairaalahoidon palvelualueella on haettavana 8.2.2016 klo 15:00 mennessä LÄHIHOITAJAN tehtävä Hongistonkadun asumispalveluyksikössä 1.4.2016
Varkauden kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

LVI-/Energia-alan kesäharjoittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Leppävirran kunta hakee LVI-/Energia-alan kesäharjoittelijaa Leppävirran kunnan tilapalveluille. Kesäharjoittelijan päätehtävänä on selvittää Leppävirran kunnan kiinteistöjen energiankäyttöä.
Leppävirran kunta - 2016-03-03 - Pohjois-Savo

Matkailuneuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko ulospäinsuuntautunut henkilö, jonka seurassa kaikki viihtyvät? Tule mukaan mahtavaan ja nuorekkaaseen matkailupalveluidemme eliitti-tiimiin! Haemme myynnin osaajia Lomapalveluiden myyntiin ja markkinointiin. Työtehtävinäsi
KCA-Group Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Matkailuneuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko ulospäinsuuntautunut henkilö, jonka seurassa kaikki viihtyvät? Tule mukaan mahtavaan ja nuorekkaaseen matkailupalveluidemme eliitti-tiimiin! Haemme myynnin osaajia Lomapalveluiden myyntiin ja markkinointiin. Työtehtävinäsi
KCA-Group Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Savo

Muu palvelutyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Kesäharjoittelu, kesto 1-3 kk, sijoittuu ajalle touko-syyskuu. Palkka määräytyy TEHTÄVÄN mukaan: ammattitutkintotasoiset tehtävät 1450 €/kk, alempi korkeakoulutasoiset tehtävät 1550 € ja ylempää
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-03-01 - Pohjois-Savo

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon reippaita ja ripeitä, fyysiseen työhön kykeneviä muuttomiehiä ja -naisia vaihtelevan pituisiin muuttokeikkoihin. Muuttokeikkojen pituus vaihtelee päivästä muutamiin päiviin,
Banssi pohjoinen Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Myymälämyyjä Elisalle -

Myyjät
Oletko kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen myynnin osaaja? Haluatko työskennellä myynnin parissa osana ammattitaitoista tiimiä? Haemme asiakasyrityksellemme Elisa Oyj:lle Iisalmen myymälään kahta myymälämyyjää
Barona Palvelut Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme nopeasti kasvaneeseen myyntiorganisaatioomme aktiivisia, terveen kilpailuhengen sekä positiivisen elämänasenteen omaavia henkilöitä. Mikäli tunnistat itsesi niin olet juuri hakemamme henkilö. Aiempi myyntialan
Sales Developers Special Ones Ky - 2016-03-07 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Tukkusähkö Oy on vuonna 2012 perustettu puolueeton sähkönhankinnan asiantuntijakumppani, joka auttaa yrityksiä ja julkista sektoria sähkökustannusten minimoinnissa modernilla ja tehokkaalla hankintamenetelmällä.
Suomen Tukkusähkö Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Pohjolan Energiatalo Oy on nopeasti kasvava aurinkoenergiaan erikoistunut yritys. Olemme nyt vahvistamassa myyntitiimiämme Lahden alueella. Laadukkaat tuotteemme ja avaimet käteen -palvelumme lisäävät suosiotaan. Energiamarkkinoiden
Pohjolan Energiatalo Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Muuttoremontti on sisäremontteihin erikoistunut rakennusalan yritys, joka on toiminut jo vuodesta 1996. Tuhansien huoneistoremonttien kokemuksella tarjoamme monipuoliset sisäremontit ammattitaidolla ja sovittua aikataulua noudattaen.
Työlä Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjanmaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Varsinais-Suomi, Turku/ 1 Paikka Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Turun alueella. Laadukkaat tuotteemme ja
Kate-Pro Oy - 2016-05-25 - Varsinais-Suomi

Projektipäällikkö -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
Etsimme määräaikaista projektipäällikkö "Ihminen edellä - valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa" -hankkeen valmisteluvaiheeseen, joka kestää 31.12.2016
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä - 2016-04-29 - Pohjois-Savo

Projektisihteeri-tiedottaja -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Kuopion kaupungin Perusturvan palvelualueella, työllistymispalveluissa on haettavana määräaikainen projektisihteeri-tiedottajan tehtävä. Tehtävä täytetään sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian ja
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-02-23 - Pohjois-Savo

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme ahkeraa RAKENNUSAPULAISTA! OnniRemontit Oy toteuttaa kattoremontit, ikkuna- ja oviremontit sekä ulkoverhoukset laadukkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan ympäri vuoden. Töihimme kuuluvat myös maalaukset ja pinnoitukset. Haluamme
OnniRemontit Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Ständimyyjä -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Tehtaanedustaja ovi- ja ikkunamyyntiin -

Myyntiedustajat
Tehtaanedustajia ovi- ja ikkunamyyntiin Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen suoramyyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään ja mielipidettäsi arvostetaan ja kuunnellaan! Me myymme suomalaisiin koteihin
Kaskipuu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Työharjoittelija -

Yleissihteerit
M&J Dynastia on Kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Olemme tehokas, ihmisläheinen ja luotettava työnantaja. Etsimme nyt tehokasta ja aktiivista työharjoittelijaa Kuopion keskustassa sijaitsevaan toimistoomme. Harjoittelu
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Vähittäiskaupan aluepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme Kuopio-Joensuu -alueelle vakituiseen työsuhteeseen VÄHITTÄISKAUPAN ALUEPÄÄLLIKKÖÄ Tehtävässäsi vastaat Atrian alueellisten toimenpiteiden suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta aluekohtaisiin
Atria Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Varkaus -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme asiakkaallemme Varkauteen kuljettajaa yhdistelmäajoneuvolle. Hyvälle tekijälle tiedossa pidempi aikainen työsuhde. Ammattipätevyyksien tulee olla kunnossa. Samoin edellytämme hakijalta pyöräkoneen käyttötaitoa.
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 4.1219730377197 sekuntia