Job Myyntireskontran hoitaja Helsinki-Uusimaa Accountor Helsinki Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Accountor on Pohjois-Euroopan johtava talous- ja palkkahallinnon palvelujen tarjoaja. Suomessa meitä on yli 1000 talousalan osaajaa liki 30:ssä erikokoisessa toimistossa ympäri maan - toimimme paikallisesti siellä missä asiakkaammekin. Toimintaamme ohjaa intohimo auttaa asiakkaitamme tekemään parempaa tulosta. Samalla asenteella kehitämme myös omaa toimintaamme - haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme motivoivan ja viihtyisän työympäristön sekä mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. Accountor Helsinki palvelee erikokoisia ja eri yhtiömuotoisia asiakkaita toiminimistä merkittäviin konserneihin saakka. Ympyrätalon toimipisteemme viihtyisät tilat sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä Hakaniemessä. Etsimme Helsingin toimipisteeseen kokenutta, järjestelmäorientoitunutta ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavaa myyntireskontran hoitajaa suurille asiakkuuksille Tehtäviisi kuuluu asiakkaidemme myyntireskontrien hoitaminen, perintä sekä yhteistyö perintätoimiston kanssa. Arvostamme vahvaa excel-osaamista sekä kokemusta tiliotteiden käsittelystä ja tiliöinnistä. Työn sisältöön vaikuttavat ensisijaisesti henkilökohtaiset ominaisuutesi ja osaamisesi. Työ tapahtuu yhteistyössä asiakasorganisaatioidemme ja omien asiantuntijoidemme kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää kirjanpidon perusasioiden hallintaa, kokemusta myyntireskontran hoitamisesta sekä kykyä omaksua uusia sovelluksia ja hyödyntää niitä työskentelyssäsi tehokkaasti. Olet asiakaspalvelualtis ja työskentelet luontevasti asiakkaiden kanssa. Sinulla on intoa, iloa ja halua täyttää asiakaslupauksemme: "aina ajallaan ja oikein", "asiantuntija lähellä sinua" ja "aloitteellista asiakaspalvelua". Tarjoamme sinulle mahdollisuuden itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä monipuolisia haasteita, joiden avulla pääset kehittämään omaa osaamistasi. Meillä olet osa alan johtavaa ja kansainvälistä yritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista. Tukenasi on osaava joukko erittäin kokeneita taloushallinnon asiantuntijoita, alan parhaat työvälineet ja motivoiva työympäristö.
Työnantajan nimi: Accountor Helsinki Oy
Työnantajan osoite: Siltasaarenkatu 18-20 A, 00530 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja tutkimushaastattelija -
Puhelin- ym. myyjät
Mikä on sinun työtuntisi arvo? 15,00 €/h vai vielä enemmän? Tarjoamme palkitsevaa myynti- ja markkinointityötä kauppakeskuksissa sekä puhelinmyyntitoimistoissamme turvallisella tuntipalkalla. Kilpailuta ja vertaa palkkaasi
Eira Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalvelutyöntekijä, ELIXIA Kamppi -
Myyntiedustajat
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun SATS ELIXIAan. Tarjontaamme kuuluvat mm. ryhmäliikuntatunnit ja Personal Training -palvelut noin 160 modernissa liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa ympäri pohjolaa. Visiomme on vaikuttaa
SATS Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Baaritarjoilija -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kesätyö haussa? Cocktailosaaminen hanskassa? Palava halu baaritiskin taakse? Tule baaritarjoilijaksi Michel Diner & Cocktailiin! Cocktail Bar on Michelin sydän, joka sykkii loihtien raikkaita ja tuoreita tämän päivän
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
E-Commerce Project Manager -
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Anttila is one of the leading consumer goods retailers in Finland. Anttila's operations provide customers with omni-channel service and strong, selected product areas. There are approximately 1,500 people
ANTTILA OY - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilöstösihteeri -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Haemme Hyvinkäälle henkilöstösihteeriä. Työhön kuuluu työehtosopimuksen tulkitseminen, työntekijöiden opastaminen työsuhde asioissa, palkanmaksu ja
Opteam Hyvinkää Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Huoltamotyöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme ripeää ja oma-aloitteista ilta- ja viikonlopputyöntekijää Shell Kaivokselaan. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, kassanhoito, aseman siisteydestä huolehtiminen sekä yleiset huoltamon tehtävät.
DCity Stations Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijöitä turvallisuusalan tehtäviin -
Vartijat
KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ aulavartioinnin tehtäviin pääkaupunkiseudulle. ISS Security Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia turvallisuusratkaisuja, jotka käsittävät turvallisuusjärjestelmät, vartioinnin,
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöpaikkoja kotihoitoon ja palveluasumiseen -
Lähihoitajat
Tervetuloa töihin kotihoitoon ja palveluasumiseen! Kotihoidon työntekijä tekee hoiva- ja hoitotyötä asiakkaan kotona kuntouttavalla työotteella. Kotihoito on maantieteellisesti jaettu kolmeen alueeseen sekä resurssipooliin
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Ammattitaitoinen kirvesmies pääkaupunkiseudulta! Etsimme sinua! Työtehtävän kuvaus Etsimme kirvesmiehiä asiakasyrityksemme yli vuoden mittaiseen projektiin pääkaupunkiseudulle.Työkohteina vaihtoehtoina mielenkiintoisia
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n ateriapalvelut hakee kokkia Myyrinkotiin. Tehtävä sisältää myös viikonlopputöitä. Ateriapalvelujen perustehtävänä on tuottaa asiakkaille palveluja, jotka edistävät
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Tule täydentämään osaavaa tiimiämme! Olet ammattitaitoinen, joustava, palveluhenkinen ja nopeasti asioita omaksuva lähihoitaja. Pidät vaihtelevista työtehtävistä ja -pisteistä.
Vantaan kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Loppusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme useampaa loppusiivoojaa rakennustyömaille pääkaupunkiseudulle. Loppusiivoojan tehtäviin kuuluu muun muassa uudiskohteiden imurointi, pölyjen pyyhkiminen ja yleisestä siisteydestä huolehtiminen.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Nuohooja -
Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Yrityksemme kunnostaa savupiippuja ja -hormeja sekä ilmanvaihtohormeja, myy ja asentaa uusia piippuja. Tarvitsemme kokenutta, alan koulutuksen omaavaa nuohoojan ammattitutkinnon suorittanutta henkilöä. Ajokortti välttämätön.
Suomen Hormistokeskus Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Päiväkodinjohtaja -
Lastenhoidon johtajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Lehdokki - Ratamo STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä
Helsingin kaupunki. - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Perheohjaaja, Perhekeskus Maahinen -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Puhallusvilla-asentaja -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmaalari -
Rakennusmaalarit ym.
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme maalaria sisämaalaustöihin. Kohteet sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella.
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Raskaan kaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme raskaan kaluston asentajaa Vantaalle. Asiakasyrityksemme on erikoistunut raskaan kaluston huoltopalveluihin sisältäen mm. kolarikorjaukset, erilaiset muutostyöt, perävaunun alustatyöt, runko- ja korikorjaukset,
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Remonttimies Pääkaupunkiseudulle -
Talonrakentajat
Etsimme korjausrakentamiseen keskittyvälle asiakasyrityksellemme remonttimiestä PK-seudun alueelle. Hakemamme tekijä taitaa sisäpuolen työt laaja-alaisesti (kirvesmiehentyöt, maalaus- ja laatoitustyöt) ja omaa VTT-sertifikaatin
Amiko Vantaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ruiskuvalutyökaluasiantuntija -
Konetekniikan asiantuntijat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Scrum Master in Espoo or Jyväskylä -
Sovellusohjelmoijat
WE ARE LOOKING FOR A SCRUM MASTER FOR FULL-TIME POSITION IN ESPOO OR JYVÄSKYLÄ! Lyhyesti Kaupunki: Espoo Kesto : Kokoaika Toimeksianto : Rekrytointi Kategoria: Järjestelmäkehittäjä Aloituspäivä: As soon as
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Senior Tools/ Build Programmer -
Sovellusohjelmoijat
Longing to be a part of a world-class international game development team with true professionals in a fun atmosphere? RedLynx can offer you this and much more. We are serious about fun! RedLynx, a Ubisoft Studio is a multiplatform game development studio
Redlynx Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme kesäksi Hyvinkään Amarilloon osaavia ja reippaita ala-carte tarjoilijoita. Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Mausteiset makuelämykset ja virkistävät juomat johdattelevat Amarillon
StaffPoint Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme asiakkaillemme pääkaupunkiseudun alueelle A'la carte tarjoilijoita. Kauttamme voit työllistyä asiakasyritystemme ravintoloihin joko kokoaikaisesti tai keikkaluontoisesti - oman elämäntilanteesi mukaan! Iloiset, reippaat
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tasoittaja -
Rappaajat
Miriza Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava Työnjohtaja Saneeraus -
Rakennusalantyönjohtajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Vauvauinti & uimaopettaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Oletko työtä pelkäämätön, ihmisten kanssa toimeen tuleva ja liikunnallinen? Pidätkö lapsista? Sinulla on myös rohkeaa asennetta tarttua asioihin. Työ meillä vaatii tekijältään vastuuntuntoista
Suomalainen Uimakoulu Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Velkakäsittelyasiantuntija -
Lainopilliset avustajat
Collector on niche-pankki, joka tarjoaa kustannustehokkaita ja innovatiivisia rahoitusratkaisuja henkilö- ja yritysasiakkaille. Innovaatiot ohjaavat työtämme. Mukautamme ja kehitämme uusia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin keskittyen
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa