Job Nostolaitetarkastaja Pirkanmaa Alen Consulting Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Nostolaitetarkastaja

Työnkuvaus:
Asiakasyrityksemme NLT Nostolaitetarkastus Oy on valtakunnallisesti toimiva, akkreditoitu ja valtuutettu nostolaitetarkastuslaitos. Kasvavan kysynnän vuoksi etsimme heille oppimiskykyistä ja myyntitaitoista NOSTOLAITETARKASTAJAA Hakijalla tulee olla koulutustaustasta riippuen vähintään kahden vuoden kokemus nostolaitteista ja nostureista. Tehtävässä menestymiseen vaaditaan aitoa kiinnostusta nostolaitteista, oppimiskykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja, sekä tulosvastuullista ja myyntihenkistä asennetta. Lisäksi työssä vaaditaan voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, B-ajokorttia, tietokoneen käyttötaitoa sekä valmiutta liikkuvaan työhön. Työ sisältää kattavan perehdytyksen, joten nostolaitatarkastajan sertifikaattia eikä aiempaa kokemusta tarkastajan tehtävistä ei edellytetä. Työ on päivätyötä, mutta sisältää suureksi osaksi asiakaskäyntejä ja tarkastuksia, joten reissupäiviä kertyy. Työ alkaa sopivan hakijan löydyttyä talven tai kevään aikana. Palkka sopimuksen mukaan. Työssä sovelletaan teknologiateollisuuden toimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta. Mikäli kiinnostuit paikasta, täytä hakemus www.alenconsulting.fi -sivuston kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16 henkilöstökonsultti Jussi Halme, 044 740 4504, jussi.halme (at) alenconsulting.fi.

Työnantajan nimi: Alen Consulting Oy

Työnantajan osoite: 37150 NOKIA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Konetekniikan asiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

AAA-Myyjä, oppisopimus -

Puhelin- ym. myyjät
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Asentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakkaallemme ASENTAJIA Konepajalle tekemään mekaanista asennustyötä. Kokemus nostureiden asennuksesta katsotaan eduksi. Edellytämme - Aikaisempaa kokemusta mekaanisesta
Selekta Industry Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Asiakasvastaava -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Skanskan palveluksessa on noin 48 500 henkilöä valituilla kotimarkkina-alueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Skanskan toiminta Suomessa
Skanska Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi 1.8.2016 lukien erityisluokanopettajan virka. Virka sijoitetaan Rajasalmen kouluun ja sen opetusvelvollisuus on 22. Rajasalmen koulu toimii osana Alhoniityn koulua Nokian Pitkäniemen alueella
Nokian kaupunki - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tuntiopettaja opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia Koskelan yläkoulussa, vuosiluokilla 7 - 9 lukuvuoden 2016 - 2017. Tehtävään kuuluu luokanvalvojuus 7. luokalla. Kelpoisuusvaatimuksena on perusopetuksen opettajan pätevyys, asetus
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-04-24 - Pirkanmaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme vakituiseen työsuhteeseen kokenutta IV-ASENTAJAA Tampereen alueelle. Työnkuvaan kuuluu ilmanvaihtojärjestelmien huolto- sekä asennustehtävät Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Monipuolinen
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Keittäjä (suurtalous) -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Helsingin yliopisto, Hyytiälän metsäasema - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Keittiö-ravintolatyöntekijä huoltoasemalle -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Ylöjärvelle itsenäiseen työhön pystyvää, kahvila-ravintolan keittiö- ja asiakaspalvelutehtäviin reipasta ja asiakaspalvelutaitoista henkilöä. Työtä tehdään
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakkaamme Hato Oy on monipuolisiin talonrakennusalan saneeraustöihin erikoistunut pirkkalalainen rakennustoimisto. Etsimme heille kesän työmaille kokenutta KIRVESMIESTÄ Työ pitää sisällään pääasiassa
Alen Consulting Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Kodinhoitajan toimi -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kotihoidon työskentely Nokian kaupungin vanhuspalveluissa perustuu moniammatilliseen ja alueelliseen tiimityöskentelyyn. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja). Aiempi kokemus ikääntyneiden
Nokian kaupunki - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suomen Kuurosokeat ry:n kuntoutumis- ja asumispalvelut on kuurosokeus- ja kuulonäkövammaistyön valtakunnallinen osaamiskeskus, joka tuottaa asiakkaiden erityistarpeisiin vastaavia asumisen, kuntoutumisen, tietotekniikan ja mielekkään
Suomen Kuurosokeat ry - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Lahdensivun koti on Tampereen Naisyhdistys ry:n omistama ja ylläpitämä yksityinen palvelutalo Tampereella. Tarjoamme ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ja hoivanpitoa 63 asukkaalle. Kodin ruokapalvelujen lisäksi valmistamme
Tampereen Naisyhdistys ry/Lahdensivun koti - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Kotipalvelumyyjä / tiiminvetäjä -

Myyjät
KOTIPALVELUMYYJÄ/TIIMINVETÄJÄ Suomen Lämpö-Pro Oy on kasvava ja kokonaisvaltainen remonttitalo. Tarjoamme asiakkaille avaimet käteen palveluna mm. -käyttövesi- sekä lämpöverkkoremontit -kattoremontit
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Levyseppä-hitsaaja, ROLEMET OY -

Ohutlevysepät
Täyden palvelun konepajayritys Rolemet Oy on syntynyt yhdistämällä vuonna 1979 perustetun Rautaroope Oy:n ja jo vuodesta 1959 toimineen Konepaja Pentti Lehtinen Oy:n ammattitaito ja resurssit. Rolemet Oy on erikoistunut konepajatuotannon
Job Services Finland Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme asiakkaallemme MYYJÄÄ Tampereen keskustassa sijaitsevaan koruliikkeeseen. Työ on osa-aikainen (ilta- ja viikonloppupainotteinen), heinä- elokuussa työtä on enemmän. Saatat olla hakemamme henkilö, jos olet:
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-13 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
A-lehdet Oy, Nokian toimisto hakee 2 MYYNTINEUVOTTELIJAA Mediatalo ja kustantaja A-lehdet Oy lanseerasi uusia lehtiä ja hakee lisää työvoimaa. Jos Sinulla on kokemusta tuotteiden tai palvelujen myynnistä puhelimessa, Sinun kannattaa
A-Lehdet Oy, Nokia - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
A-LEHDET OY - myyntineuvottelijaksi isoon mediataloon Nokian toimisto hakee 3 MYYNTINEUVOTTELIJAA Tule tutustumaan, paikanpäällä saat oikeaa tietoa toiminnastamme, et menetä mitään! Alan paras työpaikka ja koulutus.
A-lehdet Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Opinto-ohjaaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
OPINTO-OHJAAJAN TOIMI Tampereen yhteiskoulun ILMAISUTAIDON ERITYISLUKIO hakee 1.8. 2016 alkaen OPINTO-OHJAAJAA vakituiseen toimeen. Palkkaus määräytyy EK:n yksityistä opetusalaa koskevan
Tampereen Yhteiskoulun lukio - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Palveluneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Olet ammattitaitoinen ja monipuolinen alan osaaja. Asiakaspalvelu on sinulle luontevaa ja osaat toimia hyvin itsenäisesti sekä osana tiimiä. Olet myynti- ja yrittäjähenkinen sekä joustava työaikojen suhteen. Olemme pitkäaikainen
Salon Vip Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Parturi-Kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Studio Fiini - 2016-08-17 - Pirkanmaa

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Ruovedelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Ravintolakokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintolakokki Restel Ravintolat Tampereen alue Haemme ammattitaitoista ravintolakokkia Tampereen alueen ravintoloihin. Ravintolakokilta edellytetään vahvan ammattitaidon lisäksi alan koulutusta ja työkokemusta kokin tehtävistä.
Restel Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Siivooja, Tampere -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme asiakasyrityksellemme Tampereen seudulle aktiivia ja reippaita SIIVOOJIA pääasiassa toimitilojen siivoukseen. Toivomme sinulta kokemusta siivoustyöstä sekä reipasta, palveluhenkistä ja vastuullista työotetta.
Innolink Staff Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Tekninen asiakaspalvelija (sähköpostin käsittely) -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Greenheat Urakointi / Pirkanmaan Porakaivo Oy toimii maalämpö-, porakaivo- ja lvi ratkaisujen toimittajana Pirkanmaalla yli 20 vuoden kokemuksella. Tarjoamme asiakkaillemme turvallisia ja kannattavia vaihtoehtoja kiinteistöjen talotekniikkaan.
Pirkanmaan Porakaivo Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Tiskari Sastamalaan -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Sastamalaan ahkeria, energisiä ja fyysistä työtä pelkäämättömiä tiskaajia. Arvostamme motivoitunutta työskentelyasennetta, aikaisempi työkokemus on edellytys työssä
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä (puupakkaukset) -

Talonrakentajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Urheiluvarainhankkija -

Myyntiedustajat
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 1.0972290039062 sekuntia