Job Nuoriso-ohjaaja Pohjois-Pohjanmaa Limingan kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Limingan kunnan sivistyspalveluissa on haettavana nuoriso-ohjaajan toimen sijaisuus ajalle 15.8.-31.12.2016. Toimi jatkuu mahdollisesti myöhemmin keväällä. Nuoriso-ohjaajan tehtävät sisältävät nuorisotilojen toiminnan suunnittelua, toteutusta, kouluyhteistyötä sekä verkostoitumista oman tiimin ja muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi nuoriso-ohjaaja ohjaa Nuorisovaltuuston toimintaa. Kelpoisuusvaatimus tehtävään on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai alempi opistotason tutkinto tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinto. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, ennakkoluulottomuutta sekä kykyä itsenäiseen ja monialaiseen työskentelyyn. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä. Työaika 38 1/4 tuntia /viikko. Sijaisuuteen valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Koeaika on kaksi kuukautta. Hakuaika päättyy 17.6.2016 klo 16.00. Limingan kunta käyttää sähköistä Kuntarekry.fi -palvelua. Avoinna olevaan toimeen haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Sähköinen haku MOL:n kautta tai Limingan kunnan kotisivut/avoimet työpaikat/kuntarekry.fi. Ainoastaan kuntarekryn kautta lähetetyt hakemukset hyväksytään.
Työnantajan nimi: Limingan kunta
Työnantajan osoite: 91900 LIMINKA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja -
Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on valtakunnallinen myyntiorganisaatio ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella sekä Torniossa. Palveluihimme kuuluu telemarkkinointi, buukkauspalvelut sekä markkinatutkimukset. Meille on myönnetty
Prime Sales Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Contact Center Työntekijä, Helsingin Sanomat -
Myyntiedustajat
Rainmaker on uudenlainen asiantuntijapalveluyritys, joka tarjoaa myynnin sekä henkilöstö-, palkka- ja taloushallinnon osaamista ja palveluita. Rainmaker on syntynyt yritysjärjestelyllä johtavista suomalaisista asiantuntijaorganisaatioista,
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Express-myyjiä, LVI/sähkö -
Myyntiedustajat
Rekrytoimme Pyhäjoelle avattavaan uuteen Onninen Express-myymäläämme, Express-myyjiä, LVI / sähkö Tehtävänäsi on toimia Onninen Express-myymälässä asiakaspalvelutehtävissä. Työskentelet
Onninen Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa päivittäisissä toiminnoissa ja kodin ulkopuolella liikkuessa avustamiseen. Työ ei sisällä siirtoja tai nostoja ja liikun ilman apuvälineitä. Työ sisältää
Anonyymi työnantaja - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haluatko elämänmakuisen työpaikan? Etsitkö työtä joka on ihmisläheistä? Olethan täsmällinen, järjestelmällinen ja toimeen nopeasti tarttuva? Positiivisen elämänasenteen omaava henkilö?
Pasanen Minna - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Hitsaaja/metallimies/asentaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme yhteistyökumppanillemme teollisuuslaitokseen metallialan osaajia. Henkilöiltä vaaditaan metallialan perustutkintoa, hyvää asennetta sekä mielellään kokemusta mekaniikka puolen asennustehtävistä.
Sihti Oulu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Isännöitsijä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Tuiran Isännöitsijätoimisto Oy:n toiminnan kasvaessa ja laajetessa vahvistamme organisaatiotamme ja etsimme pystyvää henkilöä, jolla on tekninen ja/tai kaupallinen koulutus (ins / tradenomi) IAT, ITS tai AIT -tutkinto
Tuiran Isännöitsijätoimisto Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Työtahti Oy on oululainen henkilöstöpalvelualan yritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin. Tarjoamme eri puolilla Suomea kumppaneillemme joustavasti ja ketterästi yhteistyökumppanin
Työtahti Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Ylivieskan lähikuntiin (Ylivieska, Oulainen, Haapavesi) ammattitaitoisia kirvesmiehiä heinäkuun ajaksi. Työtehtävät pitävät sisällään kirvesmiehen monipuolisia rakennustöitä. Työt
Nordic JobCentre Oy - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Kuusamon kaupungin kasvatus- ja sivistystoimi hakee Rukatunturin juurelle Rukan koulun esiopetukseen lastentarhanopettajaa 3.10.2016 alkaen toistaiseksi Tehtävään kuuluu aamu- ja iltapäivähoidosta vastaaminen. Kelpoisuusehtona
Kuusamon kaupunki - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Leipomotuotteiden myyjä -
Myyjät
Haemme aktiivista ja omatoimista myyjää Pudasjärven markkinoille 8 -9.7. 2016 leipomotuotteiden myyntiin. Lähetä mahdollisimman pian lyhyt esittely itsestäsi ja osaamisestasi sähköpostitse eemelinevaat (at) gmail.com
Eemelin eväät OY - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Alavieskan kunnan sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi Alavieskan yhtenäiskoululle Luokanopettajan virka (opv 24 vvk) toistaiseksi 1.8.2016 alkaen, valmiudella opettaa musiikkia myös vuosiluokille 7-9. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Alavieskan kunta - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettajan viransijaisuus -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Ylivieskassa Niemelän koululla on haettavana luokanopettajan viransijaisuus ajalle 29.9.2016-3.6.2017. Työhön sisältyy tyttöjen liikunnan sekä käsityön opetusta. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Ylivieskan kaupunki, kouluosasto - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Maalämpö - ja vesikaivojen poraaja -
Iskuporaajat ja syväkairaajat
Barona Rakennus on rakennusalan valtakunnallisesti suurin henkilöstöpalvelualan yritys ja alan vetureita. Toimimme vastuullisesti ja isona yrityksenä olemme luotettava työnantaja ja yhteistyökumppani. Tarjoamme jatkuvasti uusia
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Mig-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakkaallemme MIG-HITSAAJAA Hakijalta edellytetään MIG-hitsaustaitoa (135). Voimassa olevat luokat sekä oman auton käyttömahdollisuus luetaan eduksi. Edellytämme: - Työkokemusta MIG-hitsauksesta - Ammattimaista
Selekta Industry Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Muu musiikinopettaja -
Muut musiikin opettajat
Suomen Artistikoulutus Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Sales assistant Oulu INDISKA is a Swedish family enterprise established in 1901. We sell fashion, interior and accessories inspired by India with a modern, unique stamp in our 100 shops in Sweden, Norway, Finland and Germany and in our INDISKA Shop Online.
Indiska Magasinet Oy, Oulu - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
DNA Kauppa on matkapuhelimia, tarvikkeita ja DNA-operaattorituotteita mutkattomasti tarjoava valtakunnallinen ketju. Päämäärämme on tuoda kilpailukykyiset matkapuhelinpalvelut tunnetuksi lähellä asiakasta ja tehdä
Barona Sales Services Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme tulevalle syksylle Osuuskauppa Arinalle reippaita ja asiakaspalveluhenkisiä MYYJIÄ Ouluun sekä Oulun ympäristöön Työt sisältävät päivittäistavarakaupan kassatyöskentelyn lisäksi
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiassistentti -
Yleissihteerit
Etsimme asiakasyrityksellemme Ouluun myyntiassistenttia monipuolisiin toimistotehtäviin. Tehtävän aloitus on mahdollisimman pian. Musta-Pekka Oy on 20-vuotias Pk-yritysten ICT-palveluiden tuottamiseen erikoistunut valtakunnallinen toimija.
Studentwork Sharper Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja (IDG) -
Myyntiedustajat
Suomen Teollisuustyökalut Oy myy työkaluja, koneita ja tarvikkeita teollisuudelle, koneyrittäjille, korjaamoille ja maataloudelle. Meillä on yli 100 esittelyautoa pohjoismaissa. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1997. Haemme MYYNTIEDUSTAJAA
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
JMGroove Oy rekrytoi myyntineuvottelijoita kanavapakettimyyntiin. Pitkäaikainen yhteistyö takaa meille ajankohtaisen ja laadukkaan tuotteen. Canal Digital Finland Oy onkin Suomen suosituin maksutv-paketti antennitalouksiin. Kanavamyynti on tällä
JMGroove Oy - 2016-03-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Carrot palvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Raaheen Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Pohjois-Suomen alueelle työtä pelkäämättömiä, rautaisella asenteella varustettuja rakennusapumiehiä eri mittaisiin työsuhteisiin. Työmaakohteet sijaitsevat Oulussa, Rovaniemellä,
Banssi lappi Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Etsimme ammattitaitoisia rakennusmiehiä Oulun talousalueelle. Työtehtävät pitävät sisällään monipuolisia rakennustöitä Oulun talousalueella sijaitsevissa uudiskohteissa. Toivomme sinulta - aikaisempaa
Nordic JobCentre Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme aurinkoiseen joukkoomme kesätyöntekijää siivoustehtäviin Pulkkilaan. Kesätyöt siivouspalvelussa sisältää toimisto- ja terveydenhoitotilojen siivousta. Työtä on kahtena päivänä
SOL Palvelut Oy/Haapavesi - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Test Automation Engineer -
Ohjelmistokehittäjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Vuokraaja -
Myyjät
Haemme autovuokraamovirkailijaa määräaikaiseen, töihin tarvittaessa kutsuttavaan työsuhteeseen Kuusamon toimipisteeseen. Etsimme itsenäiseen työskentelyyn kykenevää ja nopeatempoista työrytmiä pelkäämätöntä,
Veho Oy Ab - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Yhteyspäällikkö -
Myyntiedustajat
Tulevaisuuden Kasvupolut Oy on PK-yritysten kehittämiseen ja kasvuun erikoistunut asiantuntijayritys. Kasvupolkujen päämetodina ovat pitkä- kestoiset kasvu- ja kehitysohjelmat, joiden aikana pureudutaan asiakasyrityksen kokonaisvaltaiseen
Tulevaisuuden Kasvupolut Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa