Job Nuorten työpajan ohjaaja Kainuu Kajaanin kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Nuorten työpajan ohjaaja

Työnkuvaus:
Kajaanin kaupungin perusopetus ja nuorisopalvelut hakee työpajan ohjaajaa 17-29 -vuotiaiden nuorten starttipajalle (PajaNuppa). Työ alkaa sopimuksen mukaan maaliskuussa 2016 ja kestää 31.12.2016 saakka. Tavoitteena on vakinaistaa starttipajan toiminta tämän vuoden jälkeen. Työntekijän tehtävänä on toimia starttipajan ohjaajana ja vastata PajaNupan sisältöjen kehittämisestä sekä toiminnasta. Työ perustuu verkostotyöhön. Valittavalta työntekijältä edellytetään kykyä vastata vaativan kohderyhmän tarpeisiin ja kehittyä oman työnsä mukana. Hakijalla on oltava vähintään yhteisöpedagogin (AMK), sosionomin (AMK) tai vastaava tutkinto sekä lisäksi vähintään kaksi vuotta työkokemusta nuorten kanssa tehtävästä erityisnuorisotyöstä. Arvostamme kokemusta nuorten työpajatyöskentelystä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Ajokortti luetaan eduksi. Palkkaus määräytyy Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Työaika on 38,25 h/vko. Koeaika on 4 kuukautta. Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/202) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungilta irtisanotut, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. Vastaanotamme hakemukset ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa http://rekry.kainuu.fi/recruiting. Sähköinen hakemus lähetetään ilman liitteitä. Postitse lähetettävä hakemus lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87101 Kajaani. Hakemusten tulee olla perillä 29.2.2016 klo 15:00 mennessä., Perusopetus ja nuorisopalvelut, http://rekry.kainuu.fi/recruiting

Työnantajan nimi: Kajaanin kaupunki

Työnantajan osoite: Pohjolankatu 13, 87100 KAJAANI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Kainuu

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
ASIAKASNEUVOTTELIJA Olemme vahva ja dynaaminen myyntitiimi Kajaanissa. Haemme joukkoomme uusia myyjiä. Ehkäpä se olet juuri sinä, joka täydennät menestyksekästä
Sky House - 2016-04-12 - Kainuu

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Haemme Kajaaniin ASIAKASPALVELIJAA Tarjoamme asiakaspalvelutyötä arvostettujen brändien ja mukavien ihmisten parissa. Sinun ei tarvitse olla valmis ammattilainen - me teemme sinusta sellaisen. Lähtökohdaksi riittää,
Oy Eniro Finland Ab - 2016-03-03 - Kainuu

Englannin, ruotsin ja saksan kielen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on haettavana englannin, ruotsin ja saksan kielen tuntiopettajan tehtävä Otanmäen koulussa ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusten, asetuksen
Kajaanin kaupunki Sivistystoimiala - 2016-04-19 - Kainuu

Haastattelija / myyjä -

Myyntiedustajat
Pohjoismainen Kirjakeskus kustantaa yrityskirjoja, joita on tällä hetkellä työn alla useilla paikkakunnilla eri puolella Suomea. Etsimme palvelukseemme Sotkamo - Kuhmo alueelle 3 haastattelijaa / myyjää. Aikaisempaa myyntikokemusta
Pohjoismainen Ilmakuvakeskus Oy - 2016-06-14 - Kainuu

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hammashoitajan tehtävän hakuaikaa on jatkettu 6.6.2016 saakka. 18.4.2016 päättyneessä haussa mukana olleet hakemukset otetaan huomioon. Hammashoitajan tehtävät suun terveydenhuollossa, työn suorituspaikka on Paltamon
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-05-28 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Suomussalmen Pitämällä omakotitalossa asuvan naisen avustaminen 6 tuntia kerrallaan siivouksessa, leipomisessa, ruuanlaitossa ja kauppakäynnillä, työtä n 50 h / kk. Lomantuuraus, 8 työpäivää heinäkuun
Seppänen Airi - 2016-05-11 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Karppinen Veikko - 2016-02-18 - Kainuu

Kanava ja tv-viihde myyjä -

Myyjät
Laajennamme edelleen toimintaamme sekä aloittaneet uusia projekteja Kajaanin toimistossamme. Starttaamme käyntiin uuden projektin Canal Digitalin parissa, johon etsimme nyt tekijöitä. Uusin toimeksiantajamme Canal Digital on alansa
Buusteri Oy Kajaani - 2016-05-15 - Kainuu

Keittäjä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-30 - Kainuu

Keittiön palvelupäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Osuuskauppa Maakunta on menestyvä, kehittyvä ja hyvässä kasvussa oleva alueosuuskauppa. Toimialamme ovat päivittäis- ja erikoistavarakauppa, polttonestekauppa sekä matkailu- ja ravitsemistoiminta. Toimialueemme on Kainuun
Osuuskauppa Maakunta - 2016-06-22 - Kainuu

Kesätyöntekijä -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Tehtävänimike: UNELMIEN KESÄDUUNI (KESÄTYÖPAIKKA) Lotto toteuttaa unelmia ja tarjoaa tänä kesänä myös unelmien kesäduunin neljäksi viikoksi kymmenelle yli 18-vuotiaalle. Minne töihin? Löytyisikö
Veikkaus Oy - 2016-03-01 - Kainuu

Kiinteistönhoitaja/vuorotteluvapaan sijaisuus -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Toimitilapalvelut -tulosyksikkö vastaa Kajaanin kaupungin omistamien rakennusten keskitetystä tilahallinnosta ja ylläpidosta. Haemme ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön kykenevää määräaikaista
Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala - 2016-07-15 - Kainuu

Kiinteistönvälittäjä, LKV -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kiinteistönvälittäjälle töitä! Kaupan vilkastuessa vahvistamme myyntitiimiämme. Haemme kiinteistönvälittäjää palvelukseemme. Työnhakijalta edellytetään LKV- tutkintoa. Käytössämme
Kiinteistömaailma/Kainuun Kodit Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Koulutyöntekijä puhtaanapito -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Tarjoamme hyville työntekijöille monipuolisia työkohteita asiakasyrityksemme eri toimipisteissä koulutyöntekijöinä. Työtehtävänäsi ovat viihtyvyyden ylläpitäminen koulutiloissa huolehtimalla
Kairest Oy - 2016-03-11 - Kainuu

lähihoitaja -

Lähihoitajat
Kotikoivun ryhmäkodissa asuu kuusi kehitysvammaista, jotka tarvitsevat apua jokapäiväisissä toiminnoissaan. Työtehtäviin kuuluu mm. hoito- ja hoivatyötä, kuntoutus- ja viriketoimintaa sekä ryhmäkodin kodinhoitotyöt.
ASUMIS JA HOIVAPALVELUT KOTIKOIVU AY - 2016-06-09 - Kainuu

Lastenpsykiatrian apulaisylilääkäri -

Erikoislääkärit
Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa on haettavana perhepalveluiden tulosalueella ja lapsiperheiden terveydenhuollon vastuualueella lastenpsykiatrian apulaisylilääkärin virka 1.8.2016 alkaen. Apulaisylilääkärin työtehtävät
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-12 - Kainuu

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Sotkamon kunnan sivistyspalvelujen varhaiskasvatuksen tulosalueella Tiilikankaan päiväkodissa on haettavana lastentarhanopettajan määräaikainen tehtävä Kanervien (0-3 v) ryhmässä ajalle 1.8.2016 - 31.12.2016.
Sotkamon kunta - 2016-04-24 - Kainuu

Mittamies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme valtakunnalliselle asiakkaallemme Kainuun alueelle MITTAMIEHIÄ RATATYÖHÖN Työt toteutuvat eri puolella maakuntaa, todennäköinen aloitusaika on touko-kesäkuussa ja kausi kestää lokakuun lopulle saakka.
Opteam Kajaani Oy - 2016-03-05 - Kainuu

Modem SW Stack Specialists -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
In this position, we will offer you a variety of intriguing challenges and assignments depending on your specific area of top expertise and experience in embedded domain projects. Requirements: -Strong C/C++ coding skills - 2G/3G/LTE protocol knowledge
Bittium Wireless Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Oletko idearikas, oma-aloitteinen, joustava ja yhteistyökykyinen - kiinnostaako sinua monikulttuurinen työ ja erilaisten ihmisten kohtaaminen? Kohtaamispaikka Monika on Kainuun Nuotta ry:n ylläpitämä kaikille avoin matalankynnyksen
Kainuun Nuotta ry - 2016-02-15 - Kainuu

Opettaja, l. ja pk:n yläl.. taito- ja taideaineet -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Paltamon kunnan Korpitien koulussa (vuosiluokat 0-9) on haettavana lehtorin virka 1.8.2016 alkaen toistaiseksi. Opetettaviin aineisiin kuuluu kotitalouden opetus. Opetettavana aineena on myös terveystieto. Virkaan valitun on esitettävä
Paltamon kunta - 2016-05-11 - Kainuu

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme rakennusalan Asiakkaidemme tarpeisiin Kainuun alueelle rakennusmiehiä erilaisiin rakennuskohteisiin. Kohteet voivat olla uudisrakentamista tai vanhan saneerausta. Sekä ulko- että sisätöitä. Työt ajoittuvat kevät-kesä-syksy
Kairest Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Sotkamon Tuhkakylässä sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme vastuullista päällikköä, jolla on vahva ammattitaito sekä keittiön että salin toiminnoista. Myös edustusosaaminen on tärkeää.
Antell-Ravintolat Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Ravintolatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Vuokatin subway ravintolaan töihin oma-aloitteisia, ripeitä ja asiakaspalvelun osaavia ihmisiä ravintolatyöntekijöiksi pidempiaikaisiin työsuhteisiin. Työ on osa-aikaista, sopii myös opiskelijalle opiskelujen
Vuokattisub Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme ilta- ja viikonlopputyöntekijää pääsääntöisesti pikaruoka puolelle. Jos omaat hygieniapassin, olet oma-aloitteinen, asiakaspalvelusta nauttiva ja pystyt työskentelemään itsenäisesti ota
Rockhami Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
JoviCare Oy etsii vakituiseen työsuhteeseen sairaanhoitajaa, joka vastaa sairaanhoidollisista tehtävistä JoviCare on nuorekas, innovatiivinen ja kasvava terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja. Tarjontaamme kuuluvat kotihoidon ja palveluasumisen
JOVI CARE OY - 2016-08-02 - Kainuu

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä palveluvastaavaa siivoustyöhön asiakaskohteeseemme Sotkamoon. Työ on määräaikainen ja osa-aikainen. Työt alkaa heinäkuussa ja
SOL Palvelut Oy - 2016-06-22 - Kainuu

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä toimijoista. Etsimme osapäiväisiä työntekijöitä Kajaanin keskustan toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin. OSA-AIKAINEN TYÖTÖN
Buusteri Oy Kajaani - 2016-08-17 - Kainuu

TV- ja Viihdepalvelumyyjä DNA Kauppa Oy:lle -

Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN DNA CALL CENTTERIIN KAJAANIIN ! DNA tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin sekä ennen kaikkea asiantuntevaa palvelua jokaiselta aihealueelta.
Barona Palvelut Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Yrittäjä/puusepän tehdas -

Myynnissä: Puusepäntehdas Heikkinen Ky - Perustettu vuonna 1957 - Verstaan lämmintä tilaa 600 m2,jossa koneet ja laitteet ikkuna-ja ovituotantoon - Kylmää varastotilaa ,jossa höyläkone ja myytävät höylätavarat - Toinen halli/varasto, jossa kuvaamo
Puusepäntehdas Heikkinen Ky - 2016-06-04 - Kainuu

 
 
site syntyy 5.7635779380798 sekuntia