Job Ohjaaja Etelä-Pohjanmaa Mikeva Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset sekä lapset ja nuoret. Toimimme yli 60 kunnassa ja asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit sekä yksityiset asiakkaat. Yli 1500 ammattitaitoista mikevalaista pitää huolen siitä, että asukkaillamme ja asiakkaillamme on joka päivä hyvä olla. Vuoden 2014 liikevaihto oli yli 66 miljoonaa euroa. Lisätietoa toiminnastamme www.mikeva.fi. Ohjaajia keikkatyöhön, Mikeva Oy, palvelukoti Tepon tupa, Jalasjärvi Haemme ohjaajia sijaisuuksiin ja keikkatöihin. Edellytämme ohjaajan työtehtävään vähintään lähihoitajan tai perushoitajan tutkintoa. Myös sosionomin, fysioterapeutin tai toimintaterapeutin tutkinnon omaavat ovat tervetulleita joukkoomme. Edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Työ on keikkaluontoista ja kolmivuorotyötä. Vastaat asukkaidemme hyvän elämän tuottamisesta ja hoivan toteuttamisesta ihmisläheisellä tavalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. vanhusten hoito- ja hoiva, kuntoutus- ja viriketoiminta sekä hoitokodin kodinhoitotyöt. Työ on kolmivuorotyötä. Toivomme Sinulta ihmisläheistä työotetta, vastuuntuntoisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn kodinomaisessa hoitokodissa. Tarjoamme myös Mikeva Oy:n hyvät henkilöstöedut kuten jatkuvan täydennyskoulutuksen tehtäviisi ja SporttiPassin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Tiedustelut arkisin: vastaava ohjaaja Milla-Noora Kässi puh. 044 7820 816 Haastetteluun kutsutut saavat tiedon asiasta viimeistään 4.3.2016. Työpaikan osoite: Koskitie 5 C, 61600 Jalasjärvi

Työnantajan nimi: Mikeva Oy

Työnantajan osoite: Koskitie 5 C, 61600 JALASJÄRVI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
HALLOO!!! KÄVIKÖ NIIN IKÄVÄSTI, ETTÄ SYKSYLLE EI OLE OPISKELUPAIKKAA? Se ei kuule haittaa mitään ja sanotaanko näin, että se on onnenpotku SINULLE! Elokuun alussa meille mahtuu uusia työntekijöitä
Prime Sales Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle 8h/pvä 5pvänä/vkossa. Työ on vuorotyötä, painottuen päivävuoroihin. Joskus voi olla viikonloppuja. Työ alkaa 29.7.2016 ehkä pikemminkin. 1.1.2017
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Työaika 20 h / kk. Työtehtävinä avustaminen asioinneissa, kodinhoitotöissä, ruoanlaitossa, pukeutumisessa sekä avustaminen liikkumisessa ja siirtymisessä.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-22 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 13-vuotiaalle tytölle. Työaika 30h/kk, painottuen arki-iltoihin ja viikonloppuihin 1-2krt/vko. Työtehtävinä harrastuksissa avustaminen, mm. uinti ja pyöräily sekä asiointiapu.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei! Haen sijaisuuksia tekevää henkilökohtaista avustajaa itselleni viiden vakituisen henkilökohtaisen avustajan joukkoon. Työaika on 0-48 h/viikossa. Tarvitsen apuasi kaikissa päivittäisissä toimissa, kuten pukemisessa,
Hakanen Tuula - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Jälleenmyyjä / Yrittäjä -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
YRITTÄJÄ/JÄLLEENMYYJÄ Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden aloitta yrittäminen ilman pääomaa. Asiakas- kohtaamisissa ainutlaatuiset tuotteet ja henkilökohtainen myyntityö on yrityksemme perusta. Asiakastyytyväisyytemme
CWN Direct Oy - 2016-03-11 - Etelä-Pohjanmaa

Kesätöihin Kauhavalle? -

Konetekniikan asiantuntijat
FINN-POWER Oy on levytyökoneisiin ja valmistusjärjestelmiin erikoistunut teollisuusyritys. Päätoimipisteemme on Kauhavalla, jossa meitä työskentelee yli 300. Olemme osa Milanon pörssissä noteerattua Prima Industrie
Finn-Power Oy/Kauhava - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Kokki/Siistijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 130 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset myös kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan
Attendo Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Kotitalousopettajan viransijaisuus -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Alavuden kaupunki julistaa haettavaksi kotitalousopettajan viransijaisuuden ajalle 9.8.2016-3.6.2017 Töysän yläasteella. Opetettavina aineina on kotitalous 20 h/vko ja terveystieto 3 h/vko. Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön
Alavuden kaupunki - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Kouluttaja, rakennusala, Seinäjoki -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Sedu Aikuiskoulutus on kunnallinen liikelaitos, joka toteuttaa koulutus- ja konsultointipalveluja sekä oppisopimuskoulutusta työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitoksessa on uudelleen haettavana Kouluttaja,
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Kauhavan kaupunki ilmoittaa haettavaksi 27.5.2016 klo 15.00 mennessä lastenhoitajan sijaisuuden ajalle 1.7.2016 - 11.5.2017 päiväkoti Tuulentuvassa Evijärvellä Lastenhoitajan tehtäviin kuuluu lasten hoito- ja kasvatustehtävät.
Kauhavan kaupunki - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa

Liikennemyymälätyöntekijä -

Myymälän esimiehet
Etsimme asiakasyrityksellemme Seinäjoelle innokkaita liikennemyymälätyöntekijöitä salin puolen työtehtäviin! Liikennemyymälätyöntekijän tärkeimpänä tehtävänä on
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Logistiikkatyöntekijä metalliteollisuuteen -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme metalliteollisuuden asiakasyrityksellemme Jalasjärvelle logistiikkatyöntekijää. Työssä pääset tekemään itsenäistä ja monipuolista työtä. Tehtävät ovat osien keräilyä,
Barona Teollisuus Oy Seinäjoki - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Muu sähköasentaja -

Muut sähköasentajat
SOL Henkilöstöpalvelut Oy on SOL-konsernin tytäryhtiö. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää lähes 11 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Etelä-Pohjanmaa

Muurarin apumies -

Muurarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme reipasta apumiestä muuraustehtäviin Kauhajoelle. Työtehtävät edellyttävät oma-aloitteisuutta, hyvää asennetta ja tarkkuutta. Oma auto ja voimassa oleva työturvallisuuskortti
Citywork Pohjanmaa Oy - 2016-08-10 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät

Markel-Radio Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-04-24 - Etelä-Pohjanmaa

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat

Jyväskylän kaupunki - 2016-05-12 - Keski-Suomi

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Heinolan kaupungin Sahanniemen asumisyksikkö hakee kahta (2) ohjaajaa kehitysvammaisten asumisyksikköön. Ohjaajan tehtävänä on kehitysvammaisen tai muulla tavoin vammautuneen asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen, ohjaaminen
Heinolan kaupunki - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuntoutuspolku ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on tarjota työllisyydenhoitopalveluja ja pyrkiä työttömien työllistämiseen palkkatuella muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin
Kuntoutuspolku ry - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Ohutlevyseppä -

Ohutlevysepät

Harikko Oy - 2016-04-21 - Etelä-Pohjanmaa

Opettaja, l. ja pk:n yläl.. taito- ja taideaineet -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
KOTITALOUDEN LEHTORIN VIRKA Ähtärin kaupunki julistaa haettavaksi kotitalouden lehtorin viran 1.8.2016 alkaen toistaiseksi. Kotitalouden lehtorin pääsääntöisenä tehtävänä on vastata Ähtärin
Ähtärin kaupunki - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Palveluvastaavia siivoustyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme palveluvastaavia siivoustyöhön asiakaskohteesiimme Kauhavalle ja Ylihärmään. Työ on kesätyö ja työajat vaihtelevat kohteista riippuen. Olethan luonteeltasi oma-aloitteinen,
SOL Palvelut Oy/Kauhava - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme sähköasentajia VR Trackille rakentamisen liiketoimintaan, sähkörakentamisen yksikköön. Yksikön vakituisen henkilöstön määrä on 160 henkilöä. Tehtäviisi kuuluvat rautateiden
VR Track Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi avaa Seinäjoelle, entiseen Nurmon kuntaan, uuden hoivakodin ikäihmisille syksyllä 2016. Hoivakoti Teponkartanoon tulee 30 asukaspaikkaa ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille ja muistisairaille. Vakituisen
Esperi Care Oy - 2016-04-13 - Etelä-Pohjanmaa

Tutkinnonvastaanottaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille Seinäjoelle KULJETTAJATUTKINTOJEN VASTAANOTTAJAKSI Olethan joustava asiakaspalvelija ja pidät tiimityöskentelystä. Työsi sisältää monipuolisesti erilaisten ajotutkintojen vastaanottoa. Olet suorittanut
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-02-22 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaava ohjaaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-07-28 - Etelä-Pohjanmaa

Viikonloppusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 2.7526190280914 sekuntia