Job Ohjaaja Etelä-Savo Mikkelin seudun maahanmuuttajatyön tuki Mimosa ry - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Rekrytointi Mikkelin seudun maahanmuuttajatyön tuki, Mimosa ry rekrytoi sijaisen perhevapaan ajaksi 1.9.2016-30.6.2017. Ohjaajan palkkaluokka on G 21. Palkkaus on 2116,08-2389 euroa kuukaudessa riippuen työkokemuksesta. Ohjaajalta vaaditaan hyvää ohjaustaitoa, joustavaa työotetta, hyvää englanninkielen taitoa, kiinnostus maahanmuuttotyötä kohtaan sekä soveltuva korkeakoulututkinto (sosionomi, yhteisöpedagogi.) Sijaisuus on määräaikainen ja perustuu perhevapaan sijaisuuteen. Työn vaatimukset Työtehtävät ovat ohjaus ja neuvonta, ryhmätoiminnan sekä tapahtumien suunnittelu ja toteutus, suomen kielen opetus sekä toisen ohjaajan työparina toimiminen. Ohjaajan työtehtäviin kuuluu myös Mimosan nettisivujen ja Facebookin ylläpito ja päivystys, asennekasvatusryhmien ohjaaminen sekä muut vaihtuvat työtehtävät tilanteen mukaan. Ohjaaja ohjaa sekä yksilöitä että ryhmiä. Työajat voivat vaihdella. Pääosin työaika on päivisin klo 9-17, mutta toiminnallinen työaika voi olla myös tarvittaessa iltatyötä. Ohjaustoimintaa voidaan järjestää tarvittaessa myös viikonloppuisin. Työntekijöillä on liukuva työaika. Työtehtävät: Neuvonta ja ohjaus (suomi, englanti) Kielen opetus (suomi) Ryhmien suunnittelu ja toteutus Tiedotteiden, esitteiden ja ohjelmien päivitys Mimosan nettisivujen ja Facebookin ylläpito Toisen ohjaajan kanssa työparina toimiminen Asennekasvatusryhmien ohjaaminen. Haastattelut järjestetään maanantain 29.8.2016 aikana.
Työnantajan nimi:
Mikkelin seudun maahanmuuttajatyön tuki Mimosa ry
Työnantajan osoite: Saattotie 1, 50130 MIKKELI
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Paukkunen Markku - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pyörätuolia liikkumisen apuna käyttävälle miehelle Savonlinnaan. Työ on vapaa-ajan avustamista ja työtä on 15 tuntia kuukaudessa. Palkka on 10,61 euroa tunti
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
ESV Urakointi Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Kalusteasentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Papua Merchandising Oy on pitkään alalla toiminut, tunnettu ja luotettava myymälämarkkinoinnin osaaja. Reilu sata aktiivista työntekijäämme työskentelee päivittäin ympäri Suomen varmistamassa tuotteiden
Papua Merchandising Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo
kantaja/ muuttotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
VPS Henkilöstöpalvelu Haemme reippaita ja täsmällisiä muutto- sekä keikkatyöntekijöitä. Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä eri asiakkaillamme. Haemme asiakkaallemme Mikkeliin ja lähiympäristöön
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-03-16 - Etelä-Savo
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Mäntyharjun seurakunta - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haussa on kokenut ja reipas kokki, joka hallitsee lounaskahvilan kokonaisuuteen liittyvät työtehtävät. Työnkuvaan kuuluu myös asiakaspalvelua, leipomista ja lounaan valmistusta. Tunnistatko itsesi? Ota yhteyttä ja tule
Tmi Pasuri Cafe Kanttila - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haettavana 31.3.2016 klo 14.00 mennessä Sosiaalipalvelujen tulosalueella LÄHIHOITAJAN toistaiseksi voimassa oleva työsopimussuhde Vanhainkoti Päivärinteessä (Savonranta) Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-16 - Etelä-Savo
Lehtori, luokanopettaja ml. uskonnon evl aineenop. -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 000 ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä. Toimimme kolmella
Itä-Suomen yliopisto - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Leipuri -
Leipurit ja kondiittorit
Haemme leipomoomme vakituiseen työsuhteeseen ammattitaitoista, leipomiseen intohimoisesti suhtautuvaa leipuria, jolla löytyy halua kehittää tuotteita ja itseään. Työhön kuuluu koko leivonta prosessi taikinan teosta
Ramin Konditoria Kahvila Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Monipalvelukeskuksen johtaja -
Sosiaalihuollon johtajat
Haemme Savoset-monipalvelukeskukseen Mikkeliin 29.2.2016 kello 15.00 mennessä MONIPALVELUKESKUKSEN JOHTAJAA. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen alan tutkinto. Arvostamme
Vaalijalan kuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Myyjä/logistiikkavastaava -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-25 - Etelä-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Infonor Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija, oppisopimuksella merkonomiksi? -
Myyntiedustajat
Etkö saanut mieluista opiskelupaikkaa vai jäitkö kokonaan vaille opiskelupaikkaa? Oletko miettinyt, että työmaailmaan pääsylle on toinenkin vaihtoehto kuin kokoajan koulun penkillä istuminen? Finnacta Oy on innovatiivinen
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija,osa-aikainen paikka -
Myyntiedustajat
Olen vailla lisätienestiä? Haluatko päästä osalliseksi todella mukavaan työyhteisöön? Meillä on Mikkelin toimistolla tarjota viidelle työtä tarvitsevalle osa-aikainen työ. Teet sovitusti 15-20
Finnacta Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelijoita -
Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-02-28 - Etelä-Savo
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Aukaisemme toimiston Mikkeliin syksyllä 2016! Etsimme nyt Mikkeliin avattavaan toimistoon kokoaikaista, motivoitunutta ja tuloshakuista myyntipäällikköä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on edistää
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Setlementtiyhdistys Naapuri ry on v. 1994 perustettu vahva ja seutukunnallisesti merkittävä hyvinvointipalveluiden toimija, asiantuntija ja vaikuttaja. Päätyöalojamme ovat yhteisötyö, monikulttuurinen työ, nuorten
Setlementtiyhdistys Naapuri ry - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Päiväkodin johtaja -
Lastenhoidon johtajat
Kangasniemen sivistyslautakunta julistaa haettavaksi Kalliolan päiväkodin johtajan viran 1.9.2016 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Oletko sinä varhaiskasvatuksen kehittämisestä ja esimiestehtävistä kiinnostunut alan
Kangasniemen kunta - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Pysäköinnintarkastaja -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
Kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarkoituksena on edistää kaupungin liikenneympäristön toimivuutta ja turvallisuutta sekä pysäköintipaikkojen sujuvaa käyttöä
Savonlinnan kaupunki - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Ravintolan vuorovastaava -
Tarjoilijat
EST Henkilöstöpalvelut on ravintola-alan työnantajille ja työntekijöille tarkoitettu henkilöstöpalveluja tuottava yritys. RAVINTOLAN VUOROVASTAAVA Asiakasyrityksemme hakee vuoropäällikköä Mikkelin
Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut Oy - 2016-03-30 - Etelä-Savo
Sähkönmyyjä -
Myyntiedustajat
Suur-Savon Sähkö on energiakonserni, joka myy ja tuottaa energiaa sekä huolehtii sen toimituksesta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Konserni toimittaa sähkö- ja lämpöenergiaa yli 100
Eilakaisla Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme Mikkeliin SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme turvaavat
Verisure Finland Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
SAVON VAMMAISASUNTOSÄÄTIÖ (SAVAS) tuottaa Pohjois- ja Etelä-Savon kunnille kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmien asumis- ja päivätoimintapalveluja. Lisäksi toteutamme erityisryhmiä palvelevia kokeilu- ja kehittämishankkeita.
Savon Vammaisasuntosäätiö - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Tarjoilija -
Tarjoilijat
HAEMME TARJOIJAA WILHELM PUBLIC HOUSEEN MIKKELIIN Työsuhde on vakituinen, työtunnit 60 h/3 vkoa. Tehtävän aloitus mahdollisimman pian. Tarjoamme sinulle monipuolisen työn Mikkelin baari- ja yökerhoelämän näköalapaikalta.
Osuuskauppa Suur-Savo - 2016-04-13 - Etelä-Savo
Tule myyjäksi kesäsesonkiin Savonlinnan keskustan -
Myyjät
Haemme Savonlinnan keskustan myymälään määräaikaista myyjää ajalle 30.5.-13.8.2016. Keskimääräinen vähimmäistyöaika on 4 tuntia viikossa. Odotamme Sinulta: - aitoa kiinnostusta asiakaspalveluun
Alko Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Tuotantotyöntekijä Hirvensalmi -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Koskisen on puutuoteteollisuuden monialakonserni. Perheyritys työllistää kotimaassa n. 1000 henkeä. Liikevaihto on n. 250 milj. euroa ja viennin osuus on noin 55 %. Koskisen henkilökuntaa
Koskisen Oy - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Yrittäjä (ravintola) -
Ainutkertainen mahdollisuus? Mikkelin lähiössä sijaitseva ravintola etsii uutta omistajaa. Ravintolakokonaisuus terasseineen, elintarvikekioskeineen ja saunatiloineen sopii erinomaisesti esimerkiksi pariskunnalle, kahdelle yrittämisestä kiinnostuneelle henkilölle tai catering-palveluja
Windhawk Service Ky - 2016-02-15 - Etelä-Savo