Job Ohjaaja Pirkanmaa Mikeva Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset sekä terapia- ka kuntoutusasiakkaat. Toimimme yli 60 kunnassa ja asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit sekä yksityiset asiakkaat. Yli 1900 ammattitaitoista mikevalaista pitää huolen siitä, että asukkaillamme ja asiakkaillamme on joka päivä Hyvä Olla. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli yli 82 miljoonaa euroa. Lisätietoa toiminnastamme www.mikeva.fi. Ohjaaja, Mikeva Oy, Hildan tupa, Kangasala Haemme ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Edellytämme ohjaajan työtehtävään vähintään lähihoitajan tai perushoitajan tutkintoa. Edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Työ on kokopäivätyö ja kolmivuorotyötä. Kangasalan hoivakodissa Hildan tuvassa, tarjoamme 32 ikäihmiselle portaatonta hoiva-asumista. Huushollissamme vaalitaan ja kehitetään vanhustyötä sekä muistisairaiden kuntoutus- ja hoivakulttuuria. Talomme on avoin olohuone kaikille ympäristön ikäihmisille. Hoivakodissamme eletään rikasta, inhimillistä ja elämänmakuista arkea ilman kiirettä ja suosituskeskeisyyttä. Toimintamme punaisena lankana on aika, luovuus ja läsnäolo. Vastaat asukkaidemme hyvän elämän tuottamisesta ja hoivan toteuttamisesta ihmisläheisellä tavalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. vanhusten hoito- ja hoiva, kuntoutus- ja viriketoiminta sekä hoitokodin kodinhoitotyöt. Toivomme Sinulta ihmisläheistä työotetta, vastuuntuntoisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn kodinomaisessa hoitokodissa. Tarjoamme myös Mikeva Oy:n hyvät henkilöstöedut kuten jatkuvan täydennyskoulutuksen tehtäviisi ja EPassin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Tiedustelut arkisin: vastaava ohjaaja arkisin klo 9 - 12 p. 044 7240900 Työpaikan osoite: Korpiniityntie 20, Kangasala

Työnantajan nimi: Mikeva Oy

Työnantajan osoite: Korpiniityntie 20, 36200 KANGASALA

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

apulaisrehtori -

Opetusalan johtajat
Merikanto-opisto on musiikin ja tanssin taiteen perusopetusta antava alueopisto, joka toimii kuuden kunnan alueella (Virrat, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Ruovesi, Ähtäri, Juupajoki). Oppilaita on n. 850, henkilökuntaa n. 40. Merikanto-opisto
VIRTAIN KAUPUNKI - 2016-02-15 - Pirkanmaa

CNC-Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Controller, DS Smith Packaging Finland Oy -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
DS Smith on johtava kansainvälinen kierrätettävien kulutustavarapakkausten tuottaja. Se valmistaa miljardeja laatikoita vuodessa ja työllistää maailmanlaajuisesti yli 25 000 ihmistä. Suomessa DS Smith toimii Suomessa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Floristi/kukkamyyjä -

Myyjät
Puketti on Hämeenkadulla toimiva kukkakauppa, joka laajentaa toimintansa Kauppakeskus DUO:n. Etsimme nyt energistä ja reipasta floristia, joka haluaa tulla mukaan meidän joukkoon ja tehdä uudesta kaupasta Hervannan upein kukkakauppa!
RGU Import Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Oriveden Leipomon kahvilat Pirkanmaan alueella Haemme nuorekkaaseen, mukavaan ja energiseen joukkoomme työtä pelkäämättömiä, oma-alaoitteisia ja hyvällä työmoraalilla varustettuja kahvilamyyjiä. Työpisteet
Oriveden Leipomo Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme pirkanmaalaiselle asiakkaallemme ammattitaitoista KAIVINKONEENKULJETTAJAA Työ on pääasiassa telakaivinkoneella tehtävää maanrakennus- ja purkutyötä Etelä- ja Länsi-Suomen alueella. Odotamme hakijalta:
Alen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Keikkasiivooja (Tampere) -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Asiakkaitamme ovat pirkanmaalaiset siivousalan yritykset, jotka tarjoavat laadukkaita ja monipuolisia palveluitaan niin porras-, koti- kuin toimistosiivoustenkin saralla. Haemme nyt asiakkaidemme tarpeisiin KEIKKASIIVOOJIA eripituisiin nopeisiin yritys-
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Keikkatyöntekijöitä tuotantoon (Nokia) -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-03-22 - Pirkanmaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Vahvistamme tehokasta myyntitiimiämme. Odotamme sinulta ensiluokkaista asiakaspalveluasennetta ja rakkautta myyntityöhön. Sinulla on suoritettuna LKV-pätevyys tai ainakin näyttöjä erinomaisista myyntituloksista kiinteistönvälitysalalta.
Kiinteistömaailma/Asunto Pirkanmaa Oy - 2016-05-19 - Pirkanmaa

Koneistaja (aarporaus) -

Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista Aarporaajaa. Odotamme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja aikaisempaa työkokemusta aarporauksesta ja koneistuksesta. Hakijalta edellytämme: - vähintään 3 vuoden
RenttneR Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Koulupsykologin toimi (50 %) -

Psykologit
Ensisijainen sijoituspaikka on toisen asteen koulutus. Kelpoisuusvaatimuksena on Laillistetun psykologin pätevyys (laki 559/1994). Koulupsykologin tehtävänä on edistää hyvinvointia, toimintakykyä ja elämänhallintaa
Nokian kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Lumenauraaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Muu ajoneuvokuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Tmi SVTrade - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Muuttotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme aamutiimimme vahvistukseksi 5 kokopäiväistä aikakauslehtien myyjää! Myymme Suomen parhaita aikakauslehtiä ja soitamme vain asiakkaille jotka ovat aikaisemmin tilanneet vastaavia tuotteita tai muuten ilmaisseet kiinnostuksensa
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -

Myyjät
Etsimme tiimiimme hyvää tyyppiä. Myyntipisteet sijaitsevat Turtolan, Pirkkalan ja Nokian K-Citymarketeissa. Mistä on kyse? Tarjoamme sinulle kädestä pitäen mahdollisuuden oppia yhden palkitsevimmista ammateista, eli
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsimme nyt myynnin tulevaisuuden tähtiä tai hieman kannuksiaan kasvattaneita MYYNTINEUVOTTELIJOITA Teleperformancen uuteen Sanomien myyntitiimiin! Myyntitiimin kasvaessa sinun on mahdollista kasvaa omassa roolissasi tiiminvetäjäksi
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Päiväkodin johtaja -

Lastentarhanopettajat
Kihniön kunnan sivistystoimessa on haettavana päiväkodin johtajan virka. Haemme Kihniöön perustettavaan päiväkotiin johtajaa vakinaiseen virkaan 1.6.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Perustettava päiväkoti
Kihniön kunta - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Peltiseppä -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa

Perusopetuksen luokanopettaja, Naistenmatkan koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Perusopetuksen luokanopettaja (20169), Naistenmatkan koulu Tehtävä: Pirkkalan kunnassa on haettavana perusopetuksen luokanopettajan virka (20169), sijoituspaikkana Naistenmatkan koulu. Pirkkalan kunnan sivistystoimi tarjoaa lapsille ja nuorille
Pirkkalan kunta - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Projektipäällikkö, tietotekniikka -

Systeemisuunnittelijat
Me teemme asiakkaidemme tarpeisiin mittaus- ja testausjärjestelmiä sekä heille räätälöityjä ohjelmistoja. Kasvumme on ollut viime vuosina ihan uskomatonta. Olemme tehneet paljon oikeita asioita ja kovan työn
OptoFidelity Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Promootiotyöntekijä -

Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme promootiotyöntekijöitä. Yrityksen erikoisalaa on tapahtumamarkkinoinnin tuottaminen erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Promootiotyöntekijä työskentelee messuilla, tapahtumissa ja yritystilaisuuksissa
Alrekry Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa

Ruokapalvelutyöntekijää Kangasalle -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyritykseemme Kangasalle ammattitaitoisia ja ahkeria ruokapalvelutyöntekijöitä. Edellytämme alan koulutusta ja muutaman vuoden työkokemusta. Sinun tulee osata työskennellä kiireen keskellä ja erityisruokavalioiden
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkalleemme reipasta SÄHKÖASENTAJAA Tampereen alueen uudisrakennuskohteisiin! Työ on alkuun vuokratyösuhde, mutta hyvällä työntekijällä on mahdollisuus rekrytoitua! Odotamme sinulta: - alan koulutusta
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Sähköasentajia -

Rakennussähköasentajat
Haemme kiinteistöpalveluihin Tampereelle Sähköasentajia vastaat eri asiakaskohteissa tehtävistä sähköasennustehtävistä. Työsuhteet ovat määräaikaisia ja kestävät 1-4 kuukautta
Are Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Tilitoimistoyrittäjä -

Oletko yrittäjähenkinen taloushallinnon ammattilainen joka haaveilee omasta yrityksen perustamisesta nyt tai lähitulevaisuudessa? Nyt siihen on loistava mahdollisuus OLE Online-tilitoimiston perustamisohjelman kautta. Saat täyden yksilöllisen tuen, koulutuksen ja työvälineet
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-03-25 - Pirkanmaa

TRE / Haalaaja/ rakennussekatyömies -

Talonrakentajat
TRE / Haalaaja, rakennussekatyömies Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo
Canvas Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 0.30384206771851 sekuntia