Job Ohjaaja Pirkanmaa Mikeva Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset sekä terapia- ka kuntoutusasiakkaat. Toimimme yli 60 kunnassa ja asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit sekä yksityiset asiakkaat. Yli 1900 ammattitaitoista mikevalaista pitää huolen siitä, että asukkaillamme ja asiakkaillamme on joka päivä Hyvä Olla. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli yli 82 miljoonaa euroa. Lisätietoa toiminnastamme www.mikeva.fi. Ohjaajia lyhytaikaisiin sijaisuuksiin, Miinan tupa. Haemme ohjaajia lyhytaikaisiin sijaisuuksiin. Edellytämme ohjaajan työtehtävään vähintään lähihoitajan tai perushoitajan tutkintoa. Myös sosionomin, fysioterapeutin tai toimintaterapeutin tutkinnon omaavat ovat tervetulleita joukkoomme. Otamme huomioon myös alan opiskelijat. Edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Vastaat asukkaidemme hyvän elämän tuottamisesta ja hoivan toteuttamisesta ihmisläheisellä tavalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. vanhusten hoito- ja hoiva, kuntoutus- ja viriketoiminta sekä hoitokodin kodinhoitotyöt. Toivomme Sinulta ihmisläheistä työotetta, vastuuntuntoisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn kodinomaisessa hoitokodissa. Miinan tupa on uusi huhtikuussa avattu ikääntyneiden hoivakoti keskeisellä paikalla Orivedellä. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Tiedustelut arkisin: vastaava ohjaaja Tiina Järvinen puh. 044 7251221 tai tiina.jarvinen (at) mikeva.fi

Työnantajan nimi: Mikeva Oy

Työnantajan osoite: 35300 ORIVESI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alue-edustaja -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tarjoamme vakituisen työsuhteen, pelkästään päivätyötä, jossa ahkeruutesi ja taitosi palkitaan. Yli 11 vuotta toiminut Eurosuni Oy on suomalainen terveysalan yritys, jonka toiminta-ajatuksena on terveyttä ja
Eurosuni Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Energiatodistuksen laatija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Suomen LVIS- Suunnittelu on asuinrakennusten LVIS- Suunnitteluun erikoistunut yhtiö. Etsimme nyt Energiatodistuksen laatijaa olemassa oleviin kohteisiin. Mikäli sinulla on energiatodistuksen laatijan pätevyys, niin jätä heti hakemus.
Suomen LVI- Suunnittelu Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Tullinhammas Oy tarjoaa työtä hammashoitajalle. Työ jakautuisi molemmille vastaanotoillemme, Hammaslääkärikeskus Tullinsuuhun ja Uusisuuhun. Toivomme sinulta oma-aloitteisuutta, palveluhenkisyyttä ja reipasta työotetta.
Tullinhammas Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Etsimme ammattitaitoista kirjanpitäjää, haemme henkilöä joka kykenee itsenäiseen ja oma-aloitteeseen työskentelyyn. Työtehtävät - Yrityksen kirjanpito - ALV - asiat - Muut yrityksen veroasiat - Tilinpäätös
Pohjanmaan Kudos Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Kodinhoitaja/kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Stellan kotisiivoojana työskentelet paikoista pyhimmässä - asiakkaidemme omissa kodeissa. Asiakkaillemme sinä olet tärkeä henkilö, me Stellassa tiedostamme tämän ja kohtelemme sinua juuri sen mukaisesti - työtäsi
Stella Kotipalvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Kunnossapitoasentaja -

Muut sähköasentajat
KONE Hissit Oy on KONEen maayhtiö Suomessa. KONE kuuluu alansa johtaviin yrityksiin ja tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja modernisointiin.
Kone Oyj - 2016-04-27 - Pirkanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Jobion kautta löydät lukuisia avoimia työpaikkoja eri toimialoilta ja uramahdollisuuksia, jotka saattavat sopia
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Laskentapäällikkö (rakennusala) -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme suorarekrytointina rakennusalan asiakasyritykseemme Pirkanmaalle laskentapäällikköä. Työnkuvana on vastata tarjouslaskennan onnistumisesta urakka- ja hankekehityskohteissa sekä pystyä arvioimaan hankkeita kustannusten,
Innolink Staff Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Mainostenjakaja -

Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Porin Jakelukeskus Oy:n toimenkuvana on kaupunkilehtien ja mainosten jakaminen Satakunnan talousalueilla keskiviikkoisin ja lauantaisin. Toimipisteemme sijaitsevat Porissa ja Raumalla. Aloitamme jakelutyön myös Sastamalassa, ja tarvitsemme sinne
Porin Jakelukeskus Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Myynti- ja markkinointiassistentti -

Yleissihteerit
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Syksyn aloituspaikat haussa nyt! Palkkaamme nyt vielä neljä koko-aikaista työntekijää päivävuoroon asiakaspalvelu-, markkinointi- ja tutkimushaastattelijan tehtäviin. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Haemme ohjaajaa luovaan ja innovatiiviseen moniammatilliseen työyhteisöön Lyhty ry:n Oppimisyksikkö Lamppuun. Hakijalta edellytämme hyvää suomenkielen taitoa, itseohjautuvuutta, hyviä sosiaalisia ja työyhteisötaitoja
HELSINGIN LYHYTAIKAISKOTI JA TYÖPAJA LYHTY RY - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 33 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Pitopalvelutarjoilija, viikonloput -

Tarjoilijat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Promoottori -

Tuote-esittelijät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Tärkeimmät työvälineemme ovat face-to-face kohtaamiset lentoasemilla, yrityksissä, messuilla,
Promotion Point Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Puutarha-alan kaupan myyjä -

Myyjät
Haemme Pirkanmaalla pitkään alalla toimineelle asiakasyrityksellemme Puutarha-alan kaupan Myyjää Sastamalaan. Jos perennat, puut, pensaat, viherkasvit ja sesonkikukat ovat intohimosi, olet asiakaspalveluhenkinen ja joustava puutarhuri,
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

RAKENNUSMIES -

Talonrakentajat
Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin
ManpowerGroup Oy, Tampere - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Ruokapalvelutyöntekijöitä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Onko ruuanvalmistus sinulle intohimo tai erinomainen asiakaspalvelu kunnia-asia? Haluaisitko työskennellä ravintola-alalla päivätyössä, joka joustaa elämäntilanteesi mukaan? Olisiko tämä työ silloin
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoisia sähköasentajia alkaviin kohteisiin Tampereelle. Työt alkavat sopimuksen mukaan keväällä 2016. Tarjoamme: - Vakavaraisen suomalaisen yrityksen työnantajaksi - Hyvän palkan
Briko Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa

Seurakunnan nuorisotyönohjaaja -

Seurakuntatyöntekijät
Ylöjärven seurakunnassa on haettavana NUORISOTYÖNOHJAAJAN viransijaisuus ajalle 15.8.2016 - 31.12.2016 Arvostamme kirkon nuorisotyönohjaajan pätevyyttä, mutta huomioimme myös valmistumassa olevat. Työalana on varhaisnuorisotyö
Ylöjärven seurakunta - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Siivooja, loppusiivoukset -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Sonera myyntineuvottelija (puhelin-/chat-myynti) -

Myyntiedustajat
Miltä kuulostaisi työ, jossa saat olla päivittäin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä helpottaen heidän arjen toimivuuttaan? Työ, jossa rakennat asiakkaillesi entistä paremmat sekä toimivammat ratkaisut
Suomen Telecenter Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Taloushallinnon ammattilainen -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Sinustako Winledin uusi perheenjäsen? Winled on vuonna 2009 perustettu valaistusalalla toimiva nuorekas kovaa kasvua tekevä yritys. Asiakkainamme ovat yli 500 sähköalan yritystä,
Winled Oy Ltd - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen TEOLLISUUSMAALARIA Tehtävän hoitaminen vaatii sinulta aikaisempaa kokemusta teollisuusmaalauksesta, sekä eri maalausmenetelmien ja käsiteltävien pintamateriaalien tuntemusta.
Selekta Industry Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Tietoasiantuntija -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Tampereen teknillisenä yliopistona (TTY) toimiva TTY-säätiö on noin 2000 työntekijän ja yli 10 000 opiskelijan aktiivinen tiedeyhteisö ja haluttu tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän kumppani. Monilla TTY:n
Tampereen teknillinen yliopisto - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä (puupakkaukset) -

Talonrakentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle tuotantotyöntekijää puupakkausten valmistukseen. Työtä tehdään hallilla ma - pe klo 6-14. Kiireen tullen myös iltavuorot ovat mahdollisia. Työ alkaa heti sopivan henkilön
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa

Työmarkkina- tai elinkeinoelämän järjestöjohtaja -

Järjestöjen johtajat
Akaa on yli 17 000 asukkaan kaupunki Tampereelta 40 km etelään. Sijaintimme HHT -kasvukäytävällä pääradan ja moottoritien varrella antaa hyvät mahdollisuudet elinkeinoelämän kehittämiseen. Alueella
Akaan kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Työterveyslääkäri -

Yleislääkärit
Haemme nyt asiakkaallemme työterveyslääkäriä Pirkanmaalle. Edellytämme sinulta työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyyttä sekä hyvää suomenkielen osaamista. Työn aloitus
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 4.0960519313812 sekuntia