Job Ohjaaja Satakunta VAK ry - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kankaanpään A-koti on 40-paikkainen yksilöasiakkaille sekä perheille tarkoitettu päihdekuntoutuslaitos. Kuntoutustoimintaa toteutetaan neljässä erillisessä yhteisössä. Jokaisessa yhteisössä työskentelee oma moniammatillinen tiimi. Haemme nyt joukkoomme ohjaajaa perhekuntoutuksen työryhmään. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat mm. erilaisten ryhmien ohjaaminen, yksilöllinen työskentely asiakkaiden kanssa, yhteistyö perheen verkostojen kanssa sekä arjenhallinnan tukeminen ja ohjaaminen.Työ on kolmivuorotyötä. Viikonloppuisin sekä ilta-ja yövuorossa työ on päivystysluonteista. Ajokortti on välttämätön. 4 kk:n koeaika. Työntekijältä edellytetään ymmärrystä päihderiippuvuudesta ja työskentelystä perheiden kanssa. Toivomme hakijalta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä paineensietokykyä. Lastensuojelun tuntemus katsotaan eduksi. Ohjaajan kelpoisuusehtona on lähihoitajan tai sosionomin tutkinto.
Työnantajan nimi: VAK ry
Työnantajan osoite: Hirvikankaantie 226, 38700 KANKAANPÄÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Ohjaajat ja tuottajat
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Cost Controller -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around
Adecco Finland Oy, - 2016-04-15 - Satakunta
Data Handover Engineer -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for a Data Handover Engineer for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-07-15 - Satakunta
Electrical Commissioning Technician -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are now looking for Electrical Commissioning Technician for a project in Olkiluoto. Work starts in as soon as possible and estimated
Nipromec Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sidekudossairautta ja autonomisen hermoston häiriötä sairastava nainen etsii henkilökohtaista avustajaa Porin keskustassa. Työtä on keskimäärin 30 h/vko. Joka toinen viikko talouteen kuuluu 7-vuotias lapsi. Tehtäviin
Anonyymi työnantaja - 2016-06-14 - Satakunta
Hydrauliikkataitoinen kunnossapitoasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
ABB Full Service on nyt Nordic Capitalin omistama Quant. Meillä on yli 25 vuoden kokemus teollisuuden kunnossapidosta. Quantilla on toimintaa noin 30 maassa ja yhteensä yli 2500 työntekijää.
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Poriin asiakkaallemme kirvesmiestä. Edellytämme alan kokemusta sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä ja työ alkaa heti. Hae paikkaa:
Amiko Pori Oy - 2016-04-15 - Satakunta
Kivimies -
Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Satakunta Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Koneenasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme
Workpower Oy, Pori - 2016-04-19 - Satakunta
Koneinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme vähintään viiden vuoden työkokemuksen omaavaa insinööriä,
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme sairaalan osastolle vakituiseen työsuhteeseen kahta lähihoitajaa. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (tutkintonimike lähihoitaja) tai muu vastaava tutkinto. Työ
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä - 2016-02-15 - Satakunta
Mainostenjakaja -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Porin Jakelukeskus Oy:n toimenkuvana on kaupunkilehtien ja mainosten jakaminen Satakunnan talousalueilla keskiviikkoisin ja lauantaisin. Toimipisteemme sijaitsevat Porissa ja Raumalla. Tarvitsemme tällä hetkellä lisää jakajia
Porin Jakelukeskus Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Mechanical Maintenance Planner -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around the world, Adecco Group offers a wide variety of
Adecco Finland Oy, - 2016-06-04 - Satakunta
Muu taideaineiden opettaja -
Muut taideaineiden opettajat
Sun Tanssistudio on monipuolinen ja kasvava tanssikoulu Porissa. Haemme innokasta tanssitaituria vahvistamaan iloista joukkoamme. Opetettavia lajeja ovat: Lastentanssi Showtanssi Hiphop Akrobatia Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi
Sun Tanssistudio Oy - 2016-06-14 - Satakunta
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme
Thinko Positivo Oy - 2016-04-13 - Satakunta
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtion koulukodit ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisia lastensuojeluyksikköjä, joka tuottavat erikoistuneen lastensuojelun ja erityisopetuksen palveluita. Vuorelan koulukoti toimii Vihdissä. Työpaikan
Valtion koulukodit - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Toimi Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumis-vaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Perhekeskus
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-02-15 - Kanta-Häme
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme ohjaajaa vuosilomasijaisuuteen kesällä 2016. Juteinikoti on 16-paikkainen kehitysvammaisten asumispalvelu- ja päivätoimintayksikkö.Työskentelemme yksilökeskeisen suunnitelmatyöskentelyn mukaisesti ja tuemme
Hattulan kunta - 2016-02-18 - Kanta-Häme
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Heinolan kaupungin Sahanniemen asumisyksikkö hakee kahta (2) ohjaajaa kehitysvammaisten asumisyksikköön. Ohjaajan tehtävänä on kehitysvammaisen tai muulla tavoin vammautuneen asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen, ohjaaminen
Heinolan kaupunki - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Vastaanottokeskuksen pakolaisohjaajantyö on monipuolinen työtehtävä majoituksen, sosiaaliturvan, terveydenhuollon, vapaa-ajanohjauksen ja työ- ja opintotoiminnan parissa. Kyseessä on sijaisuus vuoden 2016 loppuun, joka saattaa
SPR Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Hae mukaan leikkisään joukkoomme! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia iloisia, aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA
Leikkien Group Oy - 2016-06-04 - Satakunta
Päätoiminen tuntiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Ulvilan kaupungin opetustoimessa on haettavana päätoimisen tuntiopettajan määräaikainen virka ajalle 11.8.2016 - 3.6.2017 sijoituspaikkana Vanhankylän koulu (1. luokka). Eduksi katsotaan kokemus alkuopetuksessa työskentelystä.
Ulvilan kaupunki - 2016-08-10 - Satakunta
Palkanlaskija / Palkka-asiantuntija -
Palkanlaskijat
Accountor on Pohjois-Euroopan johtava talous- ja palkkahallinnon palvelujen tarjoaja. Suomessa meitä on yli 1000 talousalan osaajaa liki 30:ssä erikokoisessa toimistossa ympäri maan - toimimme paikallisesti siellä missä asiakkaammekin.
Accountor Palkat Pori Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Raskaan kaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
West Ways Oy on logistiikkapalveluja tuottava yritys Satakunnassa. Työskentelemme Kaanaan teollisuuspuistossa Porissa. Meillä olisi edelleen vakituinen paikka ammattitaitoiselle raskaskalustoasentajalla. Tarkolla on monipuolisia raskaankaluston
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Sairaanhoitajia terveysasematyöhön -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kaipaatko uusia kokemuksia ja haasteita työuralle? Haluatko vahvistusta jo olemassa olevalle ammattitaidolle? Tartu nyt siis tilaisuuteen ja hae meille töihin! Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajien perustama, hoitajavälitykseen
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-04-12 - Satakunta
SP SYSTEM LEAD HVAC, Olkiluoto -
Puunjalostuksen ja kemian prosessitekniikan erityisasiantuntijat
AREVA NP and Siemens Company, the world leader in the design and construction of nuclear power plants, and the supply of fuel, maintenance and modernization services offers interesting job opportunities.
ManpowerGroup Oy, Rauma - 2016-03-25 - Satakunta
Tilaustarjoilija -
Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä ympäri Suomen! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Tuotantokoordinaattori -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Satakunta Oy - 2016-02-28 - Satakunta
Tutkija (kesätyö) -
Yhteiskunta- ja kulttuuritutkijat
Taidemuseon kesän näyttelyihin liittyvät pedagogiset, esittely-, opastus- ja yleisöpalvelutehtävät sekä näihin liittyvien prosessien kehittäminen. Soveltuvin osin taidemuseon ammattikirjastoon sekä tutkimusarkistoon
Porin kaupunki - 2016-03-10 - Satakunta
yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Carrot on toiminut vuodesta 1998 luotettavana ja vastuullisena työnantajana, joka yhdistää hyvät työpaikat ja tekijät. Toimimme työnantajana usealla eri toimialalla valtakunnallisesti. Työllistämme vuosittain
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-07-15 - Satakunta