Job Ohjaaja (sosiaaliala) Helsinki-Uusimaa Eteva kuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja (sosiaaliala)

Työnkuvaus:
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä! Haemme OHJAAJAA Hyvinkään päiväaikaiseen toimintaan (Hyvinkää pt) määräaikaiseen työsuhteeseen 28.2.2017 saakka. Tehtävänäsi on yksiköllisen elämänsuunnittelun mukaisesti asiakkaiden päiväaikaisen toiminnan suunnitteleminen ja toteuttaminen. Työ on kokopäivätyötä. Ohjaajan kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, kehitysvamma-alan ammattitutkinto tai muu vastaava koulutus. Edellytämme Sinulta hyvää ammatillista osaamista, idearikasta ajattelua sekä asiakkaan voimavarojen näkemistä. Sinulla tulee olla myös ajokortti, sillä työtehtäviin sisältyy asiakkaiden kuljetusta. Arvostamme kokemustasi kehitysvammatyöstä tai työskentelyä erityisen tuen tarpeessa olevien ihmisten kanssa sekä kokemusta päiväaikaisen toiminnan ohjaamisesta. Katsomme eduksesi mielenterveys- ja autismityön tuntemuksen. Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 4 kk koeaikaa. Valitun on esitettävä terveydentilastaan työterveyshuollon lausunto ennen tehtävän vastaanottamista. Hygieniaosaaminen tulee osoittaa. Valitulta henkilöltä edellytämme myös rekisteröitymistä Valviran Suosikki- tai Terhikki- ammattihenkilörekisteriin. Hakuaika päättyy 18.8.2016 kello 12.00. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisenä. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä., Hyvinkään päiväaikainentoiminta, http://www.eteva.fi/Meille-toihin/Avoimet-tyopaikat-ja-sijaisuudet/

Työnantajan nimi: Eteva kuntayhtymä

Työnantajan osoite: 05880 HYVINKÄÄ

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Yleissihteerit
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Harkitsetko kenties alan vaihtoa? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla uusi työ juuri sinulle, sillä toimintamme laajentuessa
Naikon Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme toukokuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme Sörnäisten toimistoon 4 myyntineuvottelijaa! Odotamme sinulta reipasta otetta elämään,
Riafi Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Lahjoitamme JOKAISELLE työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2016 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Vantaalle Tikkurilan keskustan toimipisteeseemme ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA osa-aikaiseen
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme toukokuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme maaliskuussa avattavaan Malmin toimistoon 6 myyntineuvottelijaa Malmilla starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Buukkari -

Myyntiedustajat
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa. Työllistämme tällä hetkellä toistakymmentä
Ebook Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

CNC -Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Global Work on vastuullinen ja luotettava auktorisoitu rekrytointialan yritys. Palveluita ovat esimerkiksi Insights Discovery - esimies-, tiimi- sekä vuorovaikutusvalmennukset, SHL:n kompetenssipohjaiset soveltuvuusarvioinnit, Glow coaching - henkilöstön-
Global Work, Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Communications Coordinator for Finnish markets -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
PartyLite vision is to be the world's premium home fragrance direct company. All centered on creating amazing signature scents for home fragrance products in the world, that are supported by high quality home décor products, items that are unique
PartyLite Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät

Lagerblad Foods Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa, osa-aikaiseen työsuhteeseen. Sinulta odotan suomen kielen taittuvan sujuvasti, täsmällisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Työnantaja on 34-vuotias pyörätuolissa oleva mies. Työaika
Antti Sinisaari - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Huolitsija -

Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
Työtehtäviin kuuluu vientidokumenttien teko, mm.CMR, TIR, EX,T1,ELEX, laskutus, sekä yhteydenpito asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, lähetysten seuranta ja muut huolinnan tehtävät. Edellytämme aiempaa kokemusta
K-Express Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamo-kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Monipuolista ja haasteellista työtä tarjolla täysi-ikäisille huoltamo-kahvilatyöntekijälle St1 Lentokentällä Pohjois-Vantaalla. Arvostamme palvelu- tai kaupallisen alan peruskoulutusta tai työkokemusta vastaavista
Tamoils Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Koira-alalle myyjä -

Myyjät
Zynerga on liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut pienyritys. Etsin asiakasyritykselleni koirista innostunutta henkilöä mielenkiintoisen pitkäkestoisen projektin pariin. Etsimämme henkilö on kaupallisesti orientoitunut
Zynerga - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
AAVI® Technologies Oy on korkean teknologian kasvuyritys, jonka kehittämä ainutlaatuinen AAVI®-ilmanpuhdistusteknologia tarjoaa tehokkainta ilmanpuhdistusta niin koteihin, teollisuuteen kuin julkisiin rakennuksiinkin. AAVI®-teknologia
Aavi Technologies Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme idearikasta ja innostunutta hoitajaa 13-paikkaiseen vammaisten henkilöiden ryhmäkotiin tukemaan asukkaiden aktiivista arkea ja yksilöllistä elämää. Edellytämme tehtävään soveltuvaa koulutusta
Betesda-säätiö - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme iltavuoroon työntekijää, joka hoitaa yhden yrityskohteemme yrityssiivouksen Hyvinkäällä iltaisin. Työaika 5-6 h/ ilta. Työtä tehdään myös lauantaisin, mutta viikonloppuisin tekijöitä
JeTy Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
LASTENHOITAJA Oletko työtä ja tyrskyjä pelkäämätön varhaiskasvatuksen ammattilainen? Haemme lastenhoitajaa vahvistamaan päällystöämme Päiväkoti Aarrekallioon, Vantaalle Aarresaari Päiväkodeissa
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettajan toimi (220322) -

Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan toimi on Metsämajan päiväkodissa, suomenkielisessä lapsiryhmässä. Toimi on vakituinen. Kelpoisuusvaatimus määritellään Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Hangon kaupunki - Hangö stad - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Mobiili/ Web/ Backend-kehittäjä -

Sovellusohjelmoijat
Palkallinen työharjoittelupaikka tietojenkäsittelyn opiskelijalle (esim. ammattikorkeakoulu), alkaen HETI tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Mahdollisuus työskennellä myös osa-aikaisesti. Yrityksen toimitilat metroaseman
Punos Mobile Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän jälleenmyyntiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
mikonen tmi - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
VASKISEPÄT tekee lupauksensa mukaan - Parhaita kattoja ja kattoremontteja peltisepän "suurella sydämellä". Konesaumattujen peltikattojen kysynnän kasvaessa ja toiminnan laajentuessa haemme vastuullista asiakashankinta-
Porvoon Vaskisepät oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsitkö hyvä palkkaista työpaikkaa joustavilla työajoilla? Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Päätoiminen tuntiopettaja, erityisluokanopettaja ( -

Erityisopettajat
Nurmijärvi-Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee päätoimista tuntiopettajaa (PT56) ERITYISLUOKANOPETTAJAKSI Kivenpuiston kouluun 1.8.2016 - 31.7.2017 väliselle ajalle Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Nurmijärven kunta - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Salon Josefina Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja HYKS Tulehduskeskus -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme sairaanhoitajaa tai laboratoriohoitajaa/bioanalyytikkoa Kliinisen fysiologian yksikköön Iho- ja allergiasairaalaan vuorotteluvapaan sijaiseksi ajalle 11.7.2016 1.1.2017. Yksikössämme tehdään keuhkojen toimintakokeita
HUS - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja/salityöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Tuntiopettaja, logistiikka ammattiaineet + liikenn -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Vantaan ammattiopisto Varia on Vantaan kaupungin ylläpitämä nykyaikainen, monialainen ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos, joka toimii viidessä toimipisteessä eri puolilla Vantaata.
Vantaan kaupunki - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Tuntiopettajan tehtävä -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Myllymäen koulussa on haettavana tuntiopettajan tehtävä määräaikaisesti ajalle 26.9.2016 - 30.4.2017. Opettaja toimii samanaikaisopettajana 1. - 6. luokilla. Opetusta on 24 vvh. Myllymäen koulu sijaitsee Mäntsälän
Mäntsälän kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuotepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Vahvistamme Catering -kehitysyksikköämme ja haemme nyt Sinua, ammattitaitoinen TUOTEPÄÄLLIKKÖ vastaamaan julkisen sektorin catering konseptista ja -tuotteista. Tuotepäällikkönä catering -yksikössä
ISS Palvelut Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Yritysmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Etsimme kolmea yritteliästä ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää yritysmyyjää. Tehtävänä on ilmoitusten/ mainosten myynti netti- ja printtimediaan yritysasiakkaille puhelimitse, valmiit kohderyhmät
Eira Oy - 2016-03-14 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 5.2936809062958 sekuntia