Job Ohjaaja (sosiaaliala) Helsinki-Uusimaa Eteva kuntayhtymä - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä! Haemme kahta (2) OHJAAJAA Vantaan asumispalveluihin (Vantaa 10) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Yksikön asiakkaat ovat pääosin autisteja. Osa asiakkaista on alaikäisiä. Yksikössä on sekä lyhytaikaishoitoa että pitkäaikaista asumista. Tehtävänäsi on yksilöllisen elämänsuunnittelun mukaisesti asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen, ohjaaminen ja avustaminen arjessa. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä. Ohjaajan kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, kehitysvamma-alan ammattitutkinto tai muu vastaava koulutus. Edellytämme Sinulta hyvää ammatillista osaamista, Etevan arvojen hyväksymistä sekä kykyä omaksua yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmät osaksi omaa työtäsi. Arvostamme kokemustasi kehitysvammatyöstä ja yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmistä. Katsomme eduksesi myös vaihtoehtoisten kommunikointitaitojen osaamisen sekä mielenterveys- ja autismityön tuntemuksen. Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 4 kk:n koeaikaa. Valitun on esitettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä sekä terveydentilastaan työterveyshuollon lausunto ennen tehtävän vastaanottamista. Hygieniaosaaminen tulee osoittaa. Hakuaika päättyy 12.2.2016 kello 12.00. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisenä. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä., Vantaa 10, http://www.eteva.fi/Meille-toihin/Avoimet-tyopaikat-ja-sijaisuudet/
Työnantajan nimi: Eteva kuntayhtymä
Työnantajan osoite: 01450 VANTAA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Autonasentaja, huoltokorjaamo -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
PHA Huolto Konala Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Avustaja, päiväkoti -
Lastenhoitotyöntekijät
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Päivittäin kaupunkilaisten arkea auttamassa työskentelee noin 1600 seurelaista. Seure - kun työllä on väliä! Tutustu
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Business Controller -
Keittiöpäälliköt
Arki ei ole enää entisensä - se on digiarkea. Toimiva digiarki syntyy esimerkiksi toimivista digitaalisista palveluista ja tietojärjestelmistä, turvallisesta ja käyttäjää ohjaavasta sähköisestä
Digia Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
CNC-aarporaaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista koneistajaa CNC-aarporaustehtäviin. Yritys sijaitsee Vantaalla nykyaikaisissa tiloissa ja sen ydinosaamisalue on keskiraskas koneistus, hitsattujen rakenteiden ja valuosien koneistus sekä kokoonpano.
Alrekry Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Erikoistuva hammaslääkäri -
Hammaslääkärit
Haettavana on HYKS Suu- ja leukasairauksien klinikalla Kirurgisessa sairaalassa erikoistuvan hammaslääkärin (oikomishoito) koulutusvirka, joka täytetään koulutuksen edellyttämäksi määräajaksi. Erikoishammaslääkärin
HUS - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Erityisluokanopettajan virka (nro 277) Monninkylän koulussa. Kasvavassa koulussa toimii luokat 1-6 sekä kaksi erityisopetuksen pienryhmää. Oppilaita on noin 160. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Askolan kunta - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
HSE Koordinaattori -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Enersense on projektityön pioneeri, jolla on erityislaatuinen kokemus suurten rakennusprojektien resursoinnista ja hallinnasta. Enersense tarjoaa aina kansainvälisesti laadukkaimmat energia-alan ammattilaiset ja projektinhallintaan liittyvät
Enersense International Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Huoltamotyöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Tarjoamme monipuolista ja haasteellista 3-vuorotyötä täysi-ikäisille huoltamotyöntekijöille Shell Itäkeskuksessa. Arvostamme kaupallisen, palvelualan tai autoalan työkokemusta mm. kassatehtävistä tai pikaruoan
Tamoils Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Kampanjakoordinaattori -
Yleissihteerit
Finnkino on Suomen suurin elokuvateatteriketju, jolla on 14 teatteria 11 paikkakunnalla. Finnkinon teattereissa kävi vuonna 2015 yli 10,7 miljoonaa katsojaa, joista 5,9 miljoonaa tuli Suomesta. Finnkino toimii myös teatterielokuvien maahantuojana
Empore Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Keittiömestari kaupungintalon ravintolamaailmaamme -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kaupungintalon ravintolakokonaisuutemme on ainutlaatuinen ja arvostettu paikka työskennellä. Juhlakeittiömme valmistaa edustustuotteita kaupungintalon lukuisiin tilaisuuksiin valtiovierailuista pienimuotoisempiin tapahtumiin. Toimitamme
Palmia Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Espoon rakennustyömaalle KOKENUTTA ULKOKIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Kirvesmiehen tehtävänä rakennustyömaalla ovat monenlaiset puurakentamiseen liittyvät työt sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki-tarjoilia -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan kokki-tarjoilijaa. Ravintola-alan koulutus toivottavaa. Anniskelu-, ja hygieniapassi pitää olla sekä vähintään kahden vuoden kokemus ravintola-alalta. Työtehtävät sisältävät asiakaspalvelua
T:mi Dumani - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Louhi Tervetuloa töihin keskiselle varhaiskasvatusalueelle! Olemme vihreä, vierivä ja leikillinen alue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Helsinkiä, hyvien
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lektor i huslig ekonomi -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kom till Grankulla Var med och utveckla framtidens undervisningsmetoder och lärmiljöer. Sök dig till en innovativ och framåtsträvande skola. HAGELSTAMSKA SKOLAN (klasserna 7-9) - Lektor i huslig ekonomi (421160) ordinarie från
Kauniaisten kaupunki - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
Haapasaari Marketing Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
MYYJÄ, kesätyö -
Myyjät
Haemme Vantaalle Tikkurilan keskustan toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Myymälämarkkinointivastaava -
Myyjät
Anttila Oy on Suomen suurimpia käyttötavaran vähittäismyyjiä. Anttilan toiminta perustuu monikanavaiseen palveluun ja vahvojen valittujen tuotealueiden osaamiseen. Meitä anttilalaisia on noin 1500 ja työskentelemme eri
ANTTILA OY - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Sinun Sanomasi Marketing keskittyy vaativaan asiakashankintaan keskittyvään markkinointiin. Autamme vauhdittamaan asiakasyritysten myyntiä, parantamaan heidän kannattavuuttaan, löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Sinun Sanomasi Marketing - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Pakettiautonkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Pakettiauton kuljettaja elintarvikkeiden iltaisin tapahtuvaan kotijakeluun pk-seudun alueelle. Työaika n. 15:00-21:00. Tarvetta myös aamupäivä kuskille. Vaatimuksena suomenkielen taito, täydellinen asiakaspalvelu, halu tehdä
JH Cargo avoin yhtiö - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Cool Time Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Promootiomyyjä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Kohtaamiset ovat promootiomyyntiä kasvotusten ja verkossa.
Promotion Point Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Parmatic Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Tukkumyyjä -
Myyjät
Broman Group Oy on autojen varaosa- ja tarvikemyyntiin erikoistunut konserni. Yli 1200 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun - Motonetin
Motonet Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija (kyselytutkimus) -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
PRO Huippuvalmennus Oy järjestää yliopistojen valintakokeisiin valmentavia kursseja kymmenessä kaupungissa ympäri Suomea. Haemme nyt reippaita markkinointiassistentteja suorittamaan kyselytutkimuksia yliopiston valintakokeisiin
PRO Huippuvalmennus Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Vientipakkaaja -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Hyvinkäälle vientipakkaajaa. Sirkkeli ja naulapyssy ovat pääasialliset työkalut. Työssä käytetään myös trukkia, joten trukinajotaito on plussaa. Hakijoilta edellytetään:
Carrot Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vikarie för klasslärare -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vårt mål, barnets enhetliga lärstig från småbarnspedagogiken till slutet av andra stadiet, är en ledande tanke i allt vårt arbete. Inom bildningsväsendet finns aktivt och innovativt kunnande. Som arbetsgivare
Kirkkonummen kunta - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava/ tarjoilija -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme joukkoomme vuorovastaavia sekä tarjoilijoita tulevan kesäsesongin ajaksi. Faro Channelside Barℜstaurant sijaitsee kauniilla paikalla Ruoholahden kanavan varrella, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Keittiömme tarjoaa
ST-Ravintolat Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme maanrakennusalan asiakkaallemme YHDISTELMÄ- ja KASETTIAUTONKULJETTAJIA. Työ on PK-seudulla ison rakennusprojektin maa-aineksen ajoa. Jos olet luotettava ja osaava kuljettaja, niin työtä on paljon tekijälle! - Ammattiajolupa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa