Job Ohjaaja (sosiaaliala) Pohjois-Pohjanmaa Nuorten Ystävät -palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. NYllä on yli 40 yksikköä tai toimipistettä 18 paikkakkunnalla eri puolilla Suomea. Vuosittain toimintamme piirissä on yhteensä jopa 3200 lasta, nuorta ja aikuista. NY etsii osaavaan joukkoonsa ohjaajia (8) Pohjolakodin eri yksiköihin Muhokselle. Viisi ohjaajan tehtävää ovat toistaiseksi voimassa olevia ja ne sijoittuvat sijaishuollon erityisyksiköihin Koivulehtoon ja Toukolaan sekä perhekoti Karhulaan. Kolme ohjaajan tehtävää ovat määräaikaisia sijaisuuksia ja ne sijoittuvat sijaishuollon erityisyksiköihin Koivulehtoon ja Toukolaan. Haasteellisesti oireileva nuori saa koulukoti Pohjolakodissa Muhoksella tiivistä huolenpitoa ja kokonaisvaltaista kasvatusta ja kuntoutusta. Koulukodin aikuiset tarjoavat nuorille turvallisen kasvuympäristön ja selkeät rajat. Koulukodilla voimme rakentaa nuorelle sijaishuoltopolun esimerkiksi erityisen huolenpidon jaksolta kohti pitkäaikaisempaa, kuntouttavaa sijaishuollon tukea perhekodissa tai sijaishuoltoyksikössä. Koulukodilla keskitymme kasvua ja kehitystä jarruttavien haasteiden selättämiseen tukemalla nuoria arjen taitojen haltuunotossa sekä omien vahvuuksien löytämisessä. Pohjolakodin kuntouttavassa arjessa keskeistä on osaavien aikuisten jatkuva läsnäolo. Pohjolakoti sisältää kolme perhekotia, kaksi sijaishuollon yksikköä, kaksi sijaishuollon erityisyksikköä, kriisi- ja erityisen huolenpidon yksikön, Pohjolan koulun sekä moniammattilisen työntekijäverkoston. Ohjaajan tehtävänä on lastensuojelulain mukaisen kasvatuksen, hoidon ja kuntoutuksen toteuttaminen. Olennainen osa työtä on arjen sujuminen ja siinä tukeminen sekä säännöllisen asiakasdokumentoinnin toteuttaminen osana sijoitusprosessia. Ohjaaja vastaa työvuoroon kuuluvien tehtävien hoitamisen lisäksi oman vastuualueen työtehtävistä. Lisäksi ohjaaja osallistuu lapsen perheen kanssa tehtävään perhetyöhön ja toimii nuoren omaohjaajana. Tehtävät alkavat 1.9.2016 tai sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on sosiaali- ja/tai terveysalan AMK- tutkinto tai aiempi vastaava opistoasteen tutkinto. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen lastensuojelutyöstä sekä työskentelystä perheiden parissa. Palkkaus määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6§:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta. Lisäksi vaaditaan todistus hygieniapassin suorittamisesta. Tarjoamme haastavia töitä moniammatillisessa ja innovatiivisessa työyhteisössä, vahvan ammatillisen tuen sekä valtakunnallisen organisaation edut. Hakemukset jätettävä 14.8.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi. Hakemukset jätettävä 14.8.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi, Koulukoti Pohjolakoti, Muhos, http://www.nuortenystavat.fi
Työnantajan nimi: Nuorten Ystävät -palvelut Oy
Työnantajan osoite: 91500 MUHOS
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Erikoislääkäri, neurokirurgia -
Erikoislääkärit
Haemme erikoislääkäriä Oulun yliopistollisen sairaalan operatiivisen tulosalueen tukielin- ja neurokirurgian vastuualueelle, neurokirurgian vastuuyksikköön. Muun monipuolisen neurokirurgian osaamisen lisäksi arvostamme
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Hanketyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuusamon kaupungin aikuissosiaalityössä on haettavana hanketyöntekijän määräaikainen toimi hankkeessa, jossa asiakkaille pyritään löytämään yksilöllisellä polutuksella keinoja
Kuusamon kaupunki - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin itselleni henkilökohtaista avustajaa. Työtä olisi 30 h/kk. Tehtäviin kuuluvat kodinhoitoon liittyvien asioiden hoitaminen sekä avustaminen. Ei edellytä aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä, mutta odotetaan
Lehto Harri - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Salon Pipoli hakee1-2 asiakaspalveluhenkistä itsenäiseen työhön kykenevää iloista alan ammattilaista tuolivuokralle.Salon Pipoli sijaitsee kauppakeskus Zeppelinissä ,joten asiakasvirrat ovat hyvät. Kesällä
Kampaamo-Parturi Salon Pipoli Kommandiittiyhtiö - 2016-05-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Deurali Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Koneajotaitoinen kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakasyrityksillemme erimittaisiin työsuhteisiin koneajotaitoisia kiinteistönhoitajia. Edellytämme kiinteistönhoitajan tutkintoa tai vähintään viiden vuoden työkokemusta alalta. Etsimämme työntekijä
Hr Solutions Oulu Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa
Korumyyjä -
Myyjät
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista myyjää KORU-Shop:iin Ylivieskaan. Työtehtävien aloitusaika on mahdollisimman pian, ja kestää vuoden 2016 loppuun saakka. Työ on osa-aikatyötä, mutta tarvittaessa
Opteam Oulu Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Onko sinulla mahdollisuus työskennellä kotona? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa itse työaikaasi sillä haemme myyntineuvottelijoita kotona tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen
A-Cuter Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa
Laatutakuu-yrittäjä -
Toimintamme kasvaessa haemme nyt siivouksen Laatutakuu-yrittäjää Ouluun. Olemme erikoistuneet pienten ja keskisuurten yritysten sekä asuinkiinteistöjen palvelemiseen. Tarjoamme OmaSiivooja-siivouspalveluita ja OmaTalonmies-kiinteistönhoitopalveluja, joita hoitavat itsenäiset
Suomen Laatutakuu Palvelut Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitaja, kotihoito -
Lähihoitajat
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lumijoen kunta - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Leipuri/kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Lammintupa on Kuusamon Rukalla sijaitseva kahvila- ja matkailun ohjelmapalveluja tuottava perheyritys. Leivomme ja valmistamme kaikki kahvilassa tarjottavat tuotteet itse, joten haemme keittiö tiimiimme kokki/leipuri, joka taitaa maukkaiden kotiruokien
Lammintupa Avoin yhtiö - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Leipuri -
Leipurit ja kondiittorit
Oletko etsimämme leipuri ja aamutyöntekijä? Etsimme Pizzeria Rukaan reipasta, iloista ja omatoimista työntekijää, joka ei pelkää tarttua uusiin haasteisiin ja on valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa työhön.
Riipinen Restaurants Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-05-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
LähiTapiola Pohjoinen hakee eteläiselle alueelle Myyntijohtajaa Myyntijohtaja vastaa oman myyntitiiminsä valmentamisesta ja johtamisesta huippusuorituksiin. Myyntitiimisi vastaa yksityisasiakkaiden uusasiakashankinnasta sekä nykyisten
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-04-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Ompelija -
Vaateteollisuuden ompelijat
Oletko kädentaitojen ammattilainen, joka palaa halusta päästä haastamaan itsensä mielenkiintoisten työtehtävien parissa mukavassa ja reippaassa työyhteisössä? Mikäli kiinnostuit, jatka lukemista.
Sievin Jalkine Oy, Oulaisten tehdas - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Palvelupisteen päällikkö -
Myymälän esimiehet
HAEMME PALVELUPISTEEN PÄÄLLIKKÖÄ OULUUN Tehtäväsi on myynnin ja asiakaspalvelun johtaminen. Vastaat palvelupisteen operatiivisesta toiminnasta. Arvostamme kevyen ja raskaan kaluston tuotteiden sekä Oulun talousalueen
Suomen Euromaster Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
PR-Henkilö -
Myyntiedustajat
Etsimme yhtä PR-työntekijää edustamaan Oulun toimistoamme. Työssäsi kontaktoit ihmisiä kasvokkain erilaisissa tapahtumissa ja muualla missä ihmisiä liikkuu! Odotamme tehtävään valittavalta henkilöltä
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Muhos pizza ja kebab toimii viihtyisissä ja nykyaikaisissa tiloissa Muhoksen keskustassa. Haemme reipasta, ammattitaitoista sekä hyvät asiakaspalvelutaidot omaavaa tarjoilijaa osa-aikaiseen työhön, neljä- viisi arkipäivää
Pizzeria Duman Ky - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haapalehdon hoivapalvelukeskus tarjoaa ikääntyneille asumispalvelua ja ympärivuorokautista hoitoa viihtyisässä ympäristössä Oulun Haapalehdossa. Hoivakodissamme on 32 asukaspaikkaa. Toimimme vuonna 2009 rakennetuissa
Esperi Care Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Siistijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Elecster Oy on johtava yritys maailmassa järjestelmätoimittajana UHT linjat, pussien Täyttökoneet ja ekologiset Pussi pakkausmateriaalit. Yhtiö on kehittänyt pakkauskoneita ja pakkausmateriaaleja vierekkäin. Näiden
StaffPoint Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Jurvelin Oy on oululainen kiinteistöpalveluita tuottava monialayritys, jonka keskeistä osaamista ovat pitkäjänteiset, toimivat ja tehokkaat asumisviihtyvyyteen ja kiinteistön arvon säilyttämiseen liittyvät palvelut.
Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme ammattitaitoisia KIRVESMIEHIÄ ja TIMPUREITA Oulun seudun rakennustyömaille. Työssäsi tarvitset vahvan kokemuksen rakennustöiden eri vaiheista, sujuvan suomenkielen taidon ja voimassaolevan työturvallisuuskortin. Lisäksi
Värväämö Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Työnjohtaja/Työmaapäällikkö -
Rakennusalantyönjohtajat
Oulun Remonttimylly Oy on vankan kokemuksen omaava kiinteistöjen rakenteelliseen kunnossapitoon ja saneeraukseen erikoistunut yritys, jossa työskentelee 75 ammattilaista. TYÖNJOHTAJA/TYÖMAAPÄÄLLIKKÖ Haemme talonrakennus
Oulun Remonttimylly Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Työntekijä, vanhustyö -
Lähihoitajat
Etsimme kesäsijaisuuksiin Kuusamon Perusturvaan vanhustyön tulosalueelle sairaanhoitajia ja lähihoitajia kesä-elokuulle. Laita meille hakemuksesi tulemaan jos olet kiinnostunut vanhustyöstä, sinulla on kuntouttava työote
Kuusamon kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Työterveyshoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisen valtakunnallinen palveluverkosto tarjoaa monipuolisia palveluita yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Vuonna 1909
Mehiläinen Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Web Specialist -
Ohjelmistokehittäjät
Haemme nyt globaalisti ohjelmistoalalla toimivalle asiakasyrityksellemme Ouluun Web Specialistia Menestyäksesi tehtävässä Sinulla on: - soveltuvaa työkokemusta - tietotekniikan alan koulutus - backend- ja arkkitehtuuriosaamista
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Yritysneuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme suoraan työsuhteeseen asiakkaallemme Oulun keskustaan YRITYSNEUVOTTELIJOITA. Asiakkaamme on vakavarainen ja pitkään alalla toiminut yhteyspalvelualan huippuosaaja, jolla on omat laadukkaat- ja kilpailukykyiset tuotteet. Asiakkaamme
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa