Job Ohjaaja (sosiaaliala) Pohjois-Pohjanmaa Nuorten Ystävät -palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Nuorten Ystävät on vuonna 1907 perustettu sosiaali- ja terveysalan asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö, jonka keskustoimisto sijaitsee Oulussa. Järjestön omistama liiketoimintakonserni tuottaa valtakunnallisia sosiaali- ja terveysalan erityispalveluja. Järjestökonserni työllistää n. 550 työntekijää, jotka toimivat lasten ja nuorten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, vammaisten sekä heidän perheidensä hyväksi. Nuorten Ystävien vammaispalvelut etsii osaavaan joukkoonsa OHJAAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen ryhmäkoti Tapionpirttiin Muhokselle. Vammaispalvelut on tarkoitettu lapsille, nuorille ja aikuisille, joilla on monitahoisia avun ja tuen tarpeita. Ne voivat liittyä kehitys- tai muuhun vammaan tai kehityksen viivästymiseen sekä siihen liittyviin muihin vaikeuksiin. Niitä ovat esimerkiksi neuropsykiatriset ja kommunikaatiovaikeudet, mielenterveysongelmat, traumatisoituminen tai erilaiset riippuvuudet. Palvelut järjestetään erityishuolto-, vammais- tai lastensuojelulain perusteella. Palveluihimme kuuluvat asumispalvelut, sijaishuolto, työ- ja päivätoiminta sekä näitä tukevat saattaja- ja avustajapalvelut. Yksikkömme sijaitsevat Muhoksella, Oulussa, Imatralla, Turussa ja Vantaalla. Ohjaajan tehtävänä on yksilöllinen ja asiakaslähtöisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella tehdyn suunnitelman mukainen asiakkaan ohjaus. Työmme lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu, osallisuuden tukeminen ja yksilöllinen palvelu. Ohjaajan työ on kolmivuorotyötä. Palkkaus määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6§:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta. Lisäksi vaaditaan todistus hygieniapassin suorittamisesta. Tehtävä on määräaikainen ajalla 14.3.2016-20.1.2017 ja siinä noudatetaan työsopimuslain mukaista koeaikaa. Vaatimukset: Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Eduksi katsotaan kokemus työskentelystä kehitysvamma-alalta ja lastensuojelutyöstä sekä autismityöstä tai mielenterveystyöstä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, sujuvia yhteistyötaitoja sekä kokemusta kuvakommunikaatiosta tai muista vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä. Tarjoamme viihtyisän, dynaamisen sekä innovatiivisen työympäristön sekä haastavia töitä moniammatillisessa työyhteisössä. Hakemukset jätettävä 7.2.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi, kohdassa "Työpaikat".
Työnantajan nimi: Nuorten Ystävät -palvelut Oy
Työnantajan osoite: 91500 MUHOS
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Arkkitehtiylioppilas -
Talonrakennuksen arkkitehdit
Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa asemakaavoituksessa on haettavana ARKKITEHTIYLIOPPILAAN noin vuoden kestävä harjoittelu. Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on asiantuntija- ja tilaajaorganisaatio,
Oulun kaupunki - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Aulapalveluhenkilö -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Haemme kesätyöntekijää aulapalvelutehtäviin Ouluun. Työsuhde on kokoaikainen ja määräaikainen. Päivittäinen työaika on pääsääntöisesti kello 8 - 16. Monipuolinen työkuva
Coor Service Management Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa
CNC-koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Embedded Software Designer / Specialist -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
We are currently seeking a talented embedded firmware SW developer. The position can be located either in Tampere or at our headquarters in Oulu. In this position you will get challenging tasks in our embedded SW projects. The job assignments will vary
Bittium Wireless Oy - 2016-03-25 - Pohjois-Pohjanmaa
Grillityöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Aina avoinna, ei koskaan kiinni Neste, Oulun Baari Maikkulasta löydät monipuoliset liikenneasemapalvelut, viihtyisän ravintolan noutopöytineen ja hyvin varustetun pienen päivittäistavaramyymälän. Haemme nyt tähän
StaffPoint Oy - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Halustaan henkilökohtainen avustaja Lumijoelle. Olen 74 v tetraplegikko rouva. Työn kuvaan kuuluu minun avustamisen lisäksi kodinhoito siihen kuuluvine askarineen. Toivon että olet säännölliset elämäntavat
Hemmilä Irma - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Pisaron Oy on voimakkaasti kasvava piharakentamiseen erikoistunut yritys. Teemme koko Suomen alueella kaikki pienten ja keskisuurten pihojen piharakentamisen erikoistyöt nykyaikaisella kalustollamme vahvalla kokemuksella ja ammattiataidolla. Olemme
Pisaron Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Invera Oy on Oulun talousalueella toimiva rakennusalan yritys. Maarakentamisen puolella olemme erikoistuneet rakennusten ja rakennuskokonaisuuksien peruskuivatuksen parantamishankkeiden urakointiin. Haemme luotettavaa, oma-aloitteista ja korkean työmotivaation
Invera Oy - 2016-03-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Kesätyöntekijä -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Ouluun ja lähialueille kiinteistönhoidon tehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä kiinteistönhoidossa ovat muun muassa ulkoalueiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Oulun eteläpuolella sijaitsevaan liikenneasemaravintolaan KOKKIA. Työtehtäviisi kuuluu à la carte- ja lounasruokien valmistus. Toivomme, että hakijalla on ravintola-alan koulutus ja kokemusta alalta. Luonteeltasi olet
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy, Kuusamo - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Teatterin esitys -, yleisö -, tuotanto - ja toimistotilojen puhtaanapito. Taidot ja pätevyydet. Vaadittu koulutuspohja: Puhdistuspalvelujen perustutkinto 1-3 vuotta tai laitoshuoltajan ammattitutkinto. Koulutukseksi hyväksytään
Oulun Kaupunginteatteri Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Leipuri -
Leipurit ja kondiittorit
Toimenkuva: Haemme asiakasyrityksellemme Oulun talousalueelle kahta leipuria. Työnkesto on alustavasti elokuun loppuun. Työ on yövuoroa klo: 02:00-10:00 Odotamme sinulta: Olethan reipas, työtäpelkäämätön sekä
Finnace Oy - 2016-05-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2016 alkaen. Virkaan toivotaan poikien liikunnan ja teknisen työn opetuksesta kiinnostunutta hakijaa. Virkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.Mikäli sähköinen
Ylivieskan kaupunki, kouluosasto - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä Dna Kauppa -
Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on oululainen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Vakavarainen ja innovatiivinen yrityksemme työllistää valtakunnallisesti 65 henkilöä. Meille
Prime Sales Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja (sosiaaliala) -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti
Eteva kuntayhtymä - 2016-09-10 - Kanta-Häme
Palveluvastaavia aamusiivoukseen -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme kahta vakituista osa-aikaista palveluvastaavaa siivoustyöhön Oulun alueelle (Oulujoen eteläpuoli). Molemmissa kohteissa työtä tehdään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 6 alkaen.
SOL Palvelut Oy, Oulu - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haetaan parturi-kampaajayrittäjää jatkamaan yrityksen toimintaa Alavieskaan. Useita vuosia toiminut, edullinen parturi-kampaamo kalusteineen ja ainevarastoineen. Vakiintunut asiakaskunta. Vuokrakiinteistö. Isot tilat vaikka kahdelle
Tmi Hanna Nahkala - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Perunalaatikoiden pesijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
PERUNALAATIKOIDEN PESIJÄ PERUNAVARASTOLLE Ahkera, oma-aloitteinen, työhön motivoitunut perunalaatikonpesijä. Pesutyö tehdään kuumavesipainepesurilla ja trukkia käytetään
Kalajoen Siemenperuna Ky - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Pesiskouluohjaaja -
Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
Haemme reippaita pesiskouluohjaajia kesälle 2016. Pesiskouluohjaajien työ sijoittuu alueen eri kentille: Ritaharju, Huuhkajapuisto, Hovisuo, Metsokangas, Kellon ja Normaalikoulun kentät. Esitä hakutoiveesi kentästä, jolla
Oulun Lippo Juniorit ry - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Pinnoittaja -
Metallien teolliset päällystäjät ja viimeistelijät
Mecapinta Oy Nivalasta etsii kauttamme metallituotteiden pintakäsittelijää/pinnoittajaa Metallituotteiden pinnoittajan työ vaatii tarkkaa ja itsenäistä otetta työhön,
Nordic JobCentre Oy, Ylivieska - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa
PR MANAGER/Pyhäjoki -
Tiedottajat
Construction Holding TITAN-2 is one of the biggest and fast-growing Companies in Russian Federation. Holding unites nine enterprises, which carry out the construction activity of the units for Nuclear and Thermal Power Branches, Oil and Gas, Chemical
JSC Concern Titan 2, Suomen sivuliike, Pyhäjoki - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Pudasjärvelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä
R-Kioski Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Taloushallinnon asiantuntija -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Energia-alalla toimiva asiakasyrityksemme hakee yhteistyössä kanssamme Ouluun innokasta ja kehittymishaluista taloushallinnon asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen. Työsopimus solmitaan suoraan asiakasyrityksen kanssa. Asiakkaamme
Eilakaisla Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa
Telineapumies/Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Telineapumies/Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä -
Jälkikäsittelijät ja sitomotyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Ouluun työntekijöitä tekemään erilaisia painotöitä. Haemme tehtävään reippaalla asenteella olevia henkilöitä, et siis tarvitse kokemusta tältä alalta. Töitä
Sihti Oulu Oy - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa
Vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme reipasta vuoropäällikköä Ouluun avautuvaan toimipisteeseemme. Pidät kiireestä ja arjen yllätyksistä. Olet maailman paras asiakaspalvelija ja muuntaudut tarvittaessa myös kokiksi. Työssäsi
Royal Ravintolat Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa