Job Ohjaaja unspecified Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
id:
MzNjNGZlNzMtYjAwMi00ZTk3LWJmMmYtMjU5YmY1NGRlMTEzIDgx

reference: 33c4fe73-b002-4e97-bf2f-259bf54de113

documentId: 10001767

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1560491707043

Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveystoimiala, Asumisen tuki / Vanhan viertotien asumisyksikkö


Tehtävän kuvaus: Vanhan viertotien asumisyksikkö on 105-paikkainen ympärivuorokautisesti tuettu pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettu asumisyksikkö, jossa on kaikkiaan 20 työntekijää. Työskentely tapahtuu moniammatillisissa tiimeissä.

Ohjaajan tehtäviin kuuluu asukkaiden neuvonta, ohjaus ja tukeminen asumisessa ja yksikön ulkopuolella tapahtuvissa asioinneissa sekä ryhmätoimintojen ohjaaminen. Ohjaajat osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen muun henkilökunnan ja asukkaiden kanssa. Työ on kolmivuorotyötä.

Haemme kahta määräaikaista sijaisuutta:
1) Ajalle 29.7. - 31.10.2019
2) Ajalle 29.7. - 31.12.2019

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa

Kelpoisuusehto: Tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto, lähihoitaja tai muu soveltuva tutkinto.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Luemme eduksi: Aikaisemman työskentelyn asunnottomien sekä päihde- ja mielenterveysongelmaisten kanssa. Kokonaisvaltaista näkökulmaa ja asiakastilanteiden mukaista joustavaa työotetta.



Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Vastaava ohjaaja Hannu Suvanto, 09 310 44920, hannu.suvanto (at) hel.fi

numberOfPosts: 2

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C5322

positionTypeCode: temporary

contractTypeCodes_0: flextime

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autonasentaja -

Autonasentaja Vantaalle Etsimme Vantaan S-Autohuolto Oy toimipisteeseen ammattitaitoista autonasentajaa, joka on valmis haasteellisiin työtehtäviin. Odotamme sinulta kokemusta nykyautoista ja niiden tekniikasta, oma-aloitteisuutta, tiimityötaitoja, vastuunottokykyä ja ammattitaitoista
S-Autohuolto Oy - 2018-08-31 - unspecified

Elintarviketyöntekijä -

'Vahvistamme organisaatiotamme ja tarvitsemme nyt keskeytyvään 2-vuorotyöhön kykeneviä 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä sekä teurastamo- että leikkaamolinjatyöhön. Kaikkiin tehtäviin perehdytetään, aikaisempi
Naapurin Maalaiskana Oy - 2018-11-07 - unspecified

Henkilökohtainenavustaja -

Henkilökohtainen avustaja, etsitkö vakituista työpaikkaa? Nyt on hyviä työpaikkoja tarjolla Helsingissä henkilökohtaiselle avustajalle! Etsimme avustajaa asiakkaallemme Lauttasaareen. Työtehtäväsi on avustettavan auttamista kodinhoidossa sekä asiointiapua.
Oy Medicum Services Ab - 2018-08-16 - unspecified

Huoltovastaava/automaatioasentaja -

Kine Robot Solutions toimittaa robotti- ja automaatioratkaisuja teollisuuteen. Toimitettavat järjestelmät ovat asiakaskohtaisesti räätälöityjä, joten pääset aina kokemaan ja suunnittelemaan uutta. Järjestelmien tueksi olemme kehittäneet ohjelmistoja ja pilvipalveluita, sekä itseämme että
Legioona Oy - 2018-12-29 - unspecified

Kala-automyyjä -

Henkilöstöpalvelu HIRMUlla on nyt haussa innokkaita kala-automyyjiä, jotka pääsevät työskentelemään nopeasti kasvavaan myyntiyhtiöön Nordic Sales Crew:lle.Työ on iltapainotteinen, joten se sopii hyvin esimerkiksi toisen työn oheen tai vaikka opiskelijalle. Toimenkuvaasi ei tässä työssä
Henkilöstöpalvelu Hirmu oy - 2019-03-21 - unspecified

Kokki, kylmäkkö, Ravintola NJK -

Etsimme asiakkaallemme Ravintola NJK:lle ja Särkänlinnaan osaavia kokkeja ja kylmäköitä tulevalle kesälle.Haemme vahvistuksia kesän miehityksiin. Tarjolla olisi mahtavan työpaikan lisäksi merelliset työmatkat ja kesän parhaat työkaverit. Työssä menestyminen edellyttää taitoja niin itsenäiseen
StaffPoint Oy - 2019-05-29 - unspecified

Kokki Shell Helmisimpukka Halikko -

Oletko intohimoinen keittiötaituri, jolla on vielä kesätyöpaikka haussa? Nautitko intensiivisestä ja monipuolisesta työstä? Valmistuvatko sinulta a'la carte annokset sekä lounasruuat käden käänteessä? Ajetaanko ruokiasi syömään pidemmänkin matkan päästä? Kaipaisitko keittiötyöskentelyyn
Barona Oy - 2019-04-13 - unspecified

Lehtori (AI), Laanilan lukio -

Haettavana on LUKION LEHTORIN vakinainen virka Laanilan lukiossa. Opetettavana aineena äidinkieli ja kirjallisuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään
Oulun kaupunki - 2019-01-28 - unspecified

Lumityöntekijä -

Haemme asiakasyrityksellemme reippaita Lumityöntekijöitä Kuopion talousalueelle kaudelle 2018-2019.Työtehtäviisi kuuluu eri kiinteistöjen ja työmaiden talvikunnossapito. Työ on 2- tai 3vuorotyötä. Työssä teet lumitöitä eri kohteissa käsin, mahdollisesti koneellisesti aurauskalustolla.
Carrot Itä-Suomi Oy - 2018-11-14 - unspecified

Luokanopetuksen päätoiminen tuntiopettajuus -

Iin kunnan opetuspalveluissa julistetaan haettavaksi määräaikainen luokanopetuksen päätoiminen tuntiopettajuus ajalle 7.8.2019-30.5.2020:Edellytämme äidinkielen ja erityispedagogiikan erikoistumisopintoja. Sijoituskoulu Hamina. Haminan koulu on ensi syksynä 460 oppilaan ja noin 45 aikuisen työpaikka
Iin kunta - 2019-03-29 - unspecified

MobilePatrol -vartija -

Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä etsimme:Mobile Patrol -vartijaa VantaalleMobile Patrol -vartijana valvot useamman kiinteistön turvallisuutta vuorosi aikana. Ennaltaehkäiset
Securitas Oy - 2019-06-08 - unspecified

Mökkisiivooja, Santa Claus Holiday Village -

Joulupukin pajakylässä Napapiirillä vilinä ja vilske käy! Santa Claus Holiday Village sijaitsee Joulupukin kylän sydämessä Napapiirillä 10 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Se tarjoaa majoitusta mökeissä, joissa on oma sauna, minikeittiö ja terassi. Kaikki mökit ovat valmistuneet vuoden 2010
StaffPoint Oy - 2019-01-03 - unspecified

Ohjelmistokehittelijä -

OhjelmistokehittäjiäHaemme nyt lisää laajoihin yritysratkaisuihin vihkiytyneitä kehittäjiä useaan eri hankkeeseen. Sinulla tulisi olla jo kokemusta sekä ymmärrystä Microsoftin teknologioista, kuten .NET CORE, Azure, C# tai WPF. Mikäli olet halukas katsomaan myös rajan toiselle puolelle, on
Devecto Oy - 2019-06-20 - unspecified

Pääkirjanpitäjä -

Autoklinikka-yhtiöt Oy on autojen vauriokorjaamiseen erikoistunut yritys. Meillä on yli 25 vuoden vankka kokemus alasta ja vuosittain korjaamme yli 30 000 kolaroitua tai kolhittua autoa. Olemme kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kumppani ja hoidamme ammattitaidolla kaikki automerkit. Palveluverkostomme
Eilakaisla Oy - 2019-03-20 - unspecified

Päätoiminen tuntiopettaja, liikunta ja musiikki -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kannelmäen peruskouluMaailman vaikuttavin paikka oppia!Helsingin kasvatus ja koulutus on alallaan Suomen suurin ja monipuolisin. Järjestämme helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaan sivistystyön
Helsingin kaupunki. - 2019-06-25 - unspecified

Pakkaaja -

Haemme asiakkaallemme Outokumpuun pakkaajaa varastotyöhön. Työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin mahdollisimman pian ja kestää 28.9. asti. Työ on 2-vuorotyötä. Toivomme hakijalta motivoitunutta asennetta työtä kohtaan ja halua oppia uusia asioita.
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-08-11 - unspecified

Psykologi -

Attendo on Suomen johtava yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin
Attendo Oy - 2018-08-08 - unspecified

Raudoittaja -

Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Olemme osa kansainvälistä OTIGA Groupia, Olemme yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä.Haemme asiakasyrityksellemme raudoittajia Pääkaupunkiseudulle eri työkohteisiin.Edellytämme:- voimassa
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2019-01-08 - unspecified

Rekrykoulutus: Portaalinosturinkuljettaja -

Pernotrans Oy on turkulainen logistiikka-alan yritys. Yritys perustettiin 1980 -luvun lopussa jatkamaan Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n kuljetusosaston toimintaa Turussa. Vuonna 2003 liitettiin yrityksen toimintaan myös ns. varustelun haalaus- ja nostohenkilöstö työnjohtoineen. Yritys on ollut toimintansa
Pernotrans Oy - 2019-06-25 - unspecified

Sairaanhoitaja Lasten päivystys -

Haemme joukkoomme kahta sairaanhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Hyvinkää Akuutin yhteispäivystyksen yhteydessä toimivaan lasten päivystykseen.Lasten päivystyksessä hoidetaan sekä yleislääketieteen potilaita, että erikoissairaanhoitoa vaativia 0-15 vuotiaita lapsia ja
HUS - 2019-05-28 - unspecified

Siivooja -

Lassila & TikanojaKaipaatko työltäsi itsenäisyyttä ja aktiivisuutta? Tutustu tähän tehtävään tarkemmin!Etsimme Salon alueen reippaaseen tiimiimmeKIERTÄVÄÄ SIIVOOJAAkokoaikaiseen ja vakituiseen työhön. Tässä tehtävässä työskentelet alueen luottopakkina, joka ottaa homman haltuun
Lassila & Tikanoja Oyj - 2019-01-04 - unspecified

Siivooja -

Rokipa Ky on pääasiassa asuinkiinteistöjen hoitoon ja huoltoon  erikoistunut perheyritys.  Etsimme joukkoomme siivouksesta kiinnostunutta ja innostunutta  henkilöä pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Tajolla sekä kokoaikaista että osa-aikaista työtä.    Työ
Rokipa Ky - 2019-04-17 - unspecified

Talous- ja kehityspäällikkö -

Haemme talous- ja kehityspäällikköä Skanska Konevuokraukselle Nurmijärvelle Miksi meille? Meidän kanssamme pääset rakentamaan parempaa yhteiskuntaa: viihtyisiä koteja ja asuinalueita, toimivaa infrastruktuuria sekä moderneja tiloja yritysten ja yhteisöjen
Skanska Rakennuskone Oy - 2018-08-21 - unspecified

Vaihetyöntekijöitä 10 hlö -

Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys, joka etsii toisilleen sopivat työt ja ihmiset. Motivoitunut ja työstään innostunut työntekijä takaa asiakasyrityksemme tyytyväisyyden. Inhimillinen toimintatapa tarkoittaa paitsi ehdotonta keskinäistä kunnioitusta kaikkien
Kaiku HR Oy - 2019-06-25 - unspecified

Varhaiskasvatuksen opettaja -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskavatusyksikkö Leppäsuo-LapinlahtiMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-06-06 - unspecified

 
 
site syntyy 0.95962905883789 sekuntia