Job Ohjaajan toimi Pirkanmaa Sastamalan kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalveluissa on haettavana 28.6.2016 klo 12.00 mennessä OHJAAJAN TOIMI Haemme kehitysvamma-alan ammattilaista ohjaajan toimeen. Työhön sisältyy asumispalveluyksikön mukaiset ohjaajan tehtävät Selännekodissa, joka on 15-paikkainen vaativan autetun asumispalvelun yksikkö. Työ on kaksivuorotyötä. Kelpoisuusehtona on (272/2005) annetun lain 6 §:n mukainen soveltuva sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto, lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä mukainen fysioterapeutin tai sairaanhoitajan tutkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto. Kokemus kehitysvammahuollosta ja asumispalveluista katsotaan eduksi. Toimi täytetään 1.7.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työehdot ovat KVTES:n mukaiset. Koeaika on 4 kk ja toimeen valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä Työterveys Akaasian hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on esitettävä ennen työn alkamista nähtäväksi lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttämä ote rikosrekisteristä. Täytä hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi
Työnantajan nimi: Sastamalan kaupunki
Työnantajan osoite: 38200 SASTAMALA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asbestisaneeraaja -
Muut rakennustyöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa
B2B ratkaisumyyjä, Elisa Oyj -
Yleissihteerit
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa
Dataa rakastava ohjelmistokehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Dataa rakastava ohjelmistokehittäjä Olemme digitalisoituvan maailman matkaoppaita. Tarjoamme nyt vastuullista tonttia kokeneelle ohjelmistokehityksen ammattilaiselle Tampereella. Olet mukana rakentamassa suomalaisten rakastamia palveluita tärkeässä
Solita Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa
Englannin sivutoiminen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Englannin sivutoiminen tuntiopettaja ajalle 15.8.2016-10.2.2017, Ylöjärven lukio Ylöjärven lukiossa on haettavana englannin sivutoiminen tuntiopettajan tehtävä ajalle 15.8.2016-10.2.2017. Opetustunnit koostuvat lukion pitkän
Ylöjärven kaupunki - 2016-04-26 - Pirkanmaa
Esimies Grillikioskiin -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan asiakasyrityksen palvelukseen vakituiseen työsuhteeseen osaavaa grillikioskin esimiestä. Arvostamme aikaisempaa kokemusta alalta. Käytännönläheisten asiakaspalvelutehtävien lisäksi kannat vastuun grillikioskin
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Ikkuna-asentaja -
Lasinasentajat
Lämpölux on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovi-palvelukonsepti. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden lähivuosien kasvu Suomessa lupaa
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa
Jakeluauton kuljettaja Lindströmin ajoihin -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-04-29 - Pirkanmaa
Juontaja -
Juontajat, kuuluttajat ym.
Haluatko: - Saada arvokasta esiintymiskokemusta? - Kehittää itseäsi esiintyjänä ja juontajana? - Oppia uusia vuorovaikutus taitoja? - Saada 180-1000€ lisätuloja kuukaudessa? Saatat olla etsimämme jos: - Pystyt helposti
RFC-Finland Oy/Royal Events - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kesätyöntekijöitä Nuutajärven Iittala myymälään -
Myyjät
Fiskars - vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä. Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat
Fiskars - 2016-02-24 - Pirkanmaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Oscar Software Oy on yritysten korkeatasoisiin tietojärjestelmiin erikoistunut kasvava ja kehittyvä yritys, joka toimii Tampereella ja Raisiossa. Oscar toimittaa markkinoiden parhaita ERP-ratkaisuja ja palveluita teollisuuden, tukkukaupan sekä
Oscar Software Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Rakennuspalvelu A Niemi Oy - 2016-02-25 - Pirkanmaa
Koulunkäynninohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
HÄMEENKYRÖN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN ilmoitetaan haettavaksi KOULUNKÄYNNIN OHJAAJAN TEHTÄVÄ yleisopetukseen, työaika 30 h / vko Toimi täytetään määräajaksi 11.8.2016-03.06.2017 Tehtävään
Hämeenkyrön kunta - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluvastaavaa siivoustyöhön hoivakotiin Säkylään. Työ on vakituinen ja osa-päivätyö. Työvuorot ma- pe aamupäivä 5 tuntia päivä. Työ
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Lakimies -
Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
VIRTAIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMI HAKEE lastenhoitajaa Koivurinteen päiväkotiin 8.8.2016 alkaen toistaiseksi. Tehtävä on työsuhde, jonka palkkauksessa sekä muissa ehdoissa noudatetaan Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta.
VIRTAIN KAUPUNKI - 2016-05-12 - Pirkanmaa
Leipuri -
Leipurit ja kondiittorit
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle LEIPURIA. Työtä tehdään pääasiassa ma-pe klo 6-21.00 välisenä aikana, mutta valituilta henkilöiltä toivotaan joustavuutta työaikojen suhteen. Työsuhde
Job Services Finland Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa
Media- ja Markkinointikonsultti -
Myyntiedustajat
Medialuotsi Oy on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mediatoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Etsimme kasvavasta kysynnästä johtuen yrityksemme palvelukseen yritysmyynnin Media- ja Markkinointikonsultteja
Medialuotsi Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Mig-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Muu liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Oletko juuri Sinä uusi vahvistus Personal trainer-tiimiimme?Hauatko osaksi mahtavaa ja kannustavaa tiimiä? Etsimme motivoituneita ja aktiivisen työotteen omaavia Personal Trainereita toimimaan yrittäjinä EasyFit Valkeakosken kuntokeskuksessa.
Koskigym Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Muu myymäläesimies -
Myymälän esimiehet
ESIMIESHARJOITTELIJA Kiinnostaisiko sinua kehittyä myynnin- ja kierrätyksen ammattilaiseksi ja olla tulevaisuudessa oman alueesi johtaja? Haemme nyt henkilöä Pirkanmaan (Tampereen) alueelta esimiesharjoittelijaksi. Esimiesharjoittelijasta
Suomen Pelastusarmeijan Säätiö - 2016-02-24 - Pirkanmaa
Pitopalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Orivedelle kesätöihin salitarjoilijoita ja keittäjiä. Odotamme hakijalta: - työhön tarttuvaa asennetta sekä hyvää työmotivaatiota - kiireensietokykyä ja iloista asiakaspalveluasennetta
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-27 - Pirkanmaa
Putkihitsaaja WTT Group Oy -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
WTT Group Oy valmistaa kaukoenergian jakokeskuksia, paremmin tunnettuna ja kuvailtuna sanoilla Kaukolämmön lämmönjakokeskukset ja/tai kaukojäähdytys keskukset. Myymme lisäksi ns. Irtovaihtimia asiakkaillemme. Valmistamme
Job Services Finland Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Raskaankaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme kahta ammattitaitoista raskaankaluston asentajaa monipuolisiin asennustehtäviin pysyvään työsuhteeseen Ikaalisiin. Asiakkaamme on erikoistunut raskaankaluston korjaamiseen, päällirakentamiseen ja maalaamiseen. Yritys
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme joukkoomme ahkeria ja palvelualttiita tarjoilijoita ja kokkeja. Tarjoilijoilta edellytämme anniskelu- ja hygieniapasseja ja kokeilta hygieniapassia. Ammattitutkinto ja/tai työkokemus on plussaa mutta ei välttämätön.
Joenniemen ravintolat Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ravitsemistyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Resurssiopetuksen tuntiopettaja (49016, 49020) -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen 10.8.2016 - 3.6.2017 2 RESURSSIOPETUKSEN TUNTIOPETTAJAA (vakanssit nro 49016 ja 49020) Sorrilan alakouluun. Opetustyö muodostuu samanaikaisopetuksesta, toimimisesta opettajana joustavassa ryhmittelyssä
Valkeakosken kaupunki - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Seurakunnan nuorisotyönohjaaja -
Seurakuntatyöntekijät
Sastamalan seurakunta hakee KESÄTEOLOGIA JA NUORISOTYÖN KESÄTYÖNTEKIJÄÄ ajalle 6.6.- 15.8.2016 Sastamalan seurakunta sijaitsee Pirkanmaalla noin 50 km Tampereelta hyvien liikenneyhteyksien päässä. Seurakunta
Sastamalan seurakunta - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-27 - Pirkanmaa
TRE/ rakennusmies -
Talonrakentajat
TRE / Rakennusmies Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005. Toimipisteemme
Canvas Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Työnjohtaja -
Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Tapola Oy on nykyaikainen, EU-vaatimukset täyttävä lihanjalostustehdas. Tapola Oy työllistää tällä hetkellä n. 70 henkilöä. Liikevaihto oli vuonna
Eilakaisla Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa