Job Oman äidinkielen opettaja (tanska) Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 3 erityiskoulua ja 11 lukiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Oman äidinkielen opettaja toimii kiertävänä opettajana Espoon peruskouluissa. Opetus järjestetään pääosin klo 12-18 välisenä aikana. Opetusryhmät ovat heterogeenisia sekä oppilaiden kielitaidon että luokka-asteen osalta. Opetustuntien määrä varmistuu lukuvuoden alussa. Alustavasti arvioitu tuntimäärä on 2 opetustuntia viikossa. Palvelussuhde alkaa elokuussa 2016. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Espoossa oman äidinkielen opettajalta vaaditaan asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) mukainen aineenopettajan kelpoisuus kyseisessä opetettavassa kielessä. Vain muodollisesti kelpoiset hakijat huomioidaan. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset. Hakemuksesta pitää käydä ilmi onko tutkinto aineenopettajan koulutusohjelmasta ja missä aineissa on opetettavan aineen opinnot ja opintoviikkojen määrä. Jos tutkinto ei ole aineenopettajan koulutuksesta, tulee hakijalla olla maininta virkaan kuuluvien aineiden vastaavuustodistuksesta ja todistus opettajan pedagogisista opinnoista. Ulkomailla suoritetusta tutkinnosta tulee olla Opetushallituksen antama tutkinnon tunnustamistodistus. Tehtävässä edellytetään kielialueen kulttuurin hyvää tuntemusta, suomen kielen taitoa ja tietoteknisiä taitoja, kokemusta lasten ja nuorten opetuksesta peruskoulussa, eriyttävien opetusmenetelmien hallintaa sekä kokemusta sähköisten opetusvälineiden pedagogisesta käytöstä. Opetettavan kielen tulee olla hakijan äidinkieli. Arvostamme innostusta opetuksen kehittämiseen.
Työnantajan nimi: Espoon kaupunki
Työnantajan osoite: Kamreerintie 3 B, 02770 ESPOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aluepäällikkö -
Myymälän esimiehet
Haemme aluepäällikköä, joka on isossa roolissa Suomen Carlings:ssa. Olet pääkaupunkiseudun alueen myymäläpäälliköiden lähin esimies ja tärkeä osa Suomen aluepäällikkötiimiä.
Carlings Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Autosähköasentaja -
Muut sähköasentajat
Etsimme kokenutta sähköasentajaa vakituiseen työsuhteeseen Variston toimipisteeseen. Edellytämme ehdokkailta tehtävään soveltuvaa koulutusta sekä vähintään 5 vuoden kokemusta henkilöautojen sähkö-
Atoy Power Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Digimarkkinointitrainee -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finternet Group on yksi Suomen lupaavimmista startup yrityksistä. Toimimme Suomen lisäksi 8 eri maassa yhteistyössä maan suurimpien mediatalojen kanssa. Tiimimme koostuu 25 huippuammattilaisesta ja etsimme seuraava supertähteämme!
Internet Group Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Elementtiasentaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Etsimme asiakkallemme ammattitaitoista elementtiasentajaa elementtiasennusryhmään PK-seudulle. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Myöhemmin mahdollisuus työllistyä asiakasyritykseen.
Briko Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Graphical Designer / Web Developer -
Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Graphical Designer / Web Developer (Helsinki) Avaintec is a Finnish software company with 19 years of experience. During 2016 we will deepen our focus on customer experience. We believe in service design and quality software. We are currently looking
Talente Consulting Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Ilma- ja maalämpöpumppuasentaja -
Putkiasentajat
Etsimme asiakkaallemme ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUUASENTAJAA pitkäaikaiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudun alueelle. Hakijan profiili Etsimme tehtävään henkilöä, jolta löytyy vahva LVI-alan osaaminen
Uniflex Suomi Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Kahvila/konditoriamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme kahvila/konditoriamyyjää. Työpisteet sijaitsevat Helsingissä ja Tuusulassa. Työ on konditoria tuotteiden myyntiä. Hakijoilta odotamme: - Kassan käyttö kokemusta - Luotettavuutta - Aktiivista
Innolink Staff Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Helsingin Laatukivi Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme Vantaalle rakennustyömaille KOKENUTTA KAIVINKONEENKULJETTAJAA Työ tapahtuu saneerausrakennustyömailla. Haemme kaivinkoneenkuljettajaa joka osaa käyttää 25-tonnisen pyörä-alustaisen kaivinkoneen sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Ab Fin Hel Vip Oy Ltd - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Katon pinnoittaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
OmaKatto - joka kodin kattopalvelu on kattoalan ammattilaisen, Kattotutkan palvelukonsepti omakotiasujille. Kattotutka on yksi Suomen johtavista kattoalan toimijoista yli 20 vuoden kokemuksella taloyhtiöiden, julkisten rakennusten ja arvokiinteistöjen
Kattotutka Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistönhoitaja/siivooja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Kh-Kiinteistöpalvelut Oy on asumisympäristöjen kiinteistöhuollon ja sitä tukevien palveluiden ammattilainen. Työllistämme pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Jyväskylässä yli 600 työntekijää
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
M&A Manager -
Ekonomistit
Eltel on johtava eurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu kolmeen segmenttiin: Power, Communication ja Transport & Security. Toiminta-alueina
Oy Proselectum Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Sesongin ollessa käynnissä tarvitsemme riveihimme lisää ammatti MAANRAKENTAJIA. Asiakkainamme on useita alan toimijoita ja työmaita on ympäri Pääkaupunkiseutua. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja jatkuvat kesän
Värväämö Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Parturi-Kampaamo Smart Look - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Personal Trainer/Team Leader -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PERSONAL TRAINER / TEAM LEADER Haemme personal trainereita sekä personal trainer -tiimin vetäjää (Team leader) Helsingin Easyfit Helsinki Club -kuntokeskukseen. Hakijoilta edellytetään Trainer4You personal trainer -tutkintoa
Trainer4You Revolution Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy Etelä-Suomessa toimiva rakennuttajatoimisto. Palveluksessamme työskentelee noin 50 rakennuttamisen ammattilaista. Liiketoimintamme ydinalueet ovat rakennuttaminen, hankkeen johtaminen, työmaavalvonta
Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Purkumies -
Talonrakentajat
Tarvitsemme 6 kpl osaavia ja motivoituneita PURKUMIEHIÄ Koillis-Helsingissä sijaitsevalle kerrostalotyömaalle. Kohteessa vesivahinkopurkua. Edellytämme hakijoilta: - Aikaisempaa kokemusta vesivahinkopurkutöistä - Voimassaolevaa
Värväämö Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Raudoittaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakasyritykseemme Helsinkiin ja Espooseen ammattitaitoista raudoittajaa rakennustuoteteollisuuden raudoitustehtäviin muottien pariin. Hakijalta odotamme jo hankittua alan kokemusta sekä ammattitaitoista ja jämäkkää
Maximus Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja, teollisuus -
Muut sähköasentajat
Prysmian Group on maailman suurin energia- ja telekaapeleiden sekä kaapelijärjestelmien toimittaja, jonka liikevaihto on noin 7 miljardia euroa. Prysmian Group on aidosti globaali yritys, jolla on tytäryhtiöitä 50 maassa, 89 tehdasta,
Prysmian Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Itäkeskuksen lastensuojelu Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun palveluihin
Helsingin kaupunki. - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminvetäjä -
Toimistotyön esimiehet
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Fortum on valittu Valittujen Palojen lukijatutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi sähköyhtiöksi yhdeksännen kerran
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Timlärare i biologi och geografi -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Storängens skola verkar på två adresser. På Rektorsgränden 4 verkar daghem, förskola, årskurserna 1-6, samt eftermiddagsverksamhet. Även årskurserna 7-9 har undervisningsutrymmen i huset. Efter åk
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Tulkkaus ja käännös. Tulkkeja tarvitaan nopeasti. Ensisijaisesti haemme arabian,darin, somalin, englannin, albanian, pashtun, turkin, kurmancin, soranin ja persian kielen taitoisia henkilöitä. Myös muiden kielten osaajat
Stadin Tulkkikeskus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuntiopettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, hyvinvoinnin toimiala Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtajia ja vastaavia työnjohtajia -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme pääkaupunkiseudulle vakituiseen työsuhteeseen työnjohtajia sekä vastaavia työnjohtajia. TYÖNJOHTAJA Työnjohtajan tehtävä pitää sisällään työnjohdollisia
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Henkilöstöpalvelun kautta ammattitaitoiset osaajamme työskentelevät asiakasyrityksissämme
Transval Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa