Job Oman äidinkielen opettaja (urdu) Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Oman äidinkielen opettaja (urdu)

Työnkuvaus:
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 3 erityiskoulua ja 11 lukiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Oman äidinkielen opettaja toimii kiertävänä opettajana Espoon peruskouluissa. Opetus järjestetään pääosin klo 12-18 välisenä aikana. Opetusryhmät ovat heterogeenisia sekä oppilaiden kielitaidon että luokka-asteen osalta. Opetustuntien määrä varmistuu lukuvuoden alussa. Alustavasti arvioitu tuntimäärä on 4 opetustuntia viikossa. Palvelussuhde alkaa elokuussa 2016. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Espoossa oman äidinkielen opettajalta vaaditaan asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) mukainen aineenopettajan kelpoisuus kyseisessä opetettavassa kielessä. Vain muodollisesti kelpoiset hakijat huomioidaan. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset. Hakemuksesta pitää käydä ilmi onko tutkinto aineenopettajan koulutusohjelmasta ja missä aineissa on opetettavan aineen opinnot ja opintoviikkojen määrä. Jos tutkinto ei ole aineenopettajan koulutuksesta, tulee hakijalla olla maininta virkaan kuuluvien aineiden vastaavuustodistuksesta ja todistus opettajan pedagogisista opinnoista. Ulkomailla suoritetusta tutkinnosta tulee olla Opetushallituksen antama tutkinnon rinnastamistodistus. Tehtävässä edellytetään kielialueen kulttuurin hyvää tuntemusta, suomen kielen taitoa ja tietoteknisiä taitoja, kokemusta lasten ja nuorten opetuksesta peruskoulussa, eriyttävien opetusmenetelmien hallintaa sekä kokemusta sähköisten opetusvälineiden pedagogisesta käytöstä. Opetettavan kielen tulee olla hakijan äidinkieli. Arvostamme innostusta opetuksen kehittämiseen.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Kamreerintie 3 B, 02770 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajojärjestelijä -

Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Kajon konserni on Suomen suurimpia pienoislinja-auto- ja taksiliikenteeseen erikoistuneita yhtiöitä. Palvelemme valtakunnallisesti n. 200 autolla, mukaan lukien kattava alihankintaverkostomme. Toimistomme sijaitsee Espoon Kaitaalla. Organisaatiomme
Kajon Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare -

Myyjät
För att förstärka vårt säljteam söker vi till vårt kontor i Dickursby centrum aktiva och energiska personer. Vi förväntar oss att du är flitig, pålitlig och har uthållighet samt kommer bra
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Hieroja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät

Beauty Style Studio Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamotyöntekijä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Tarjoamme monipuolista ja haasteellista 3-vuorotyötä täysi-ikäisille huoltamotyöntekijöille Shell Herttoniemessä ja/tai Shell Itäkeskuksessa. Arvostamme kaupallisen, palvelualan tai autoalan työkokemusta mm.
Tamoils Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Situra Group Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Latokartanon peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt tiimiimme asiakaspalvelu- ja myyntihenkistä ja reipasta henkilöä. Lisäksi olet kiinnostunut kaupallisesta alasta ja elokuvista, etkä pelkää uusia haasteita. Makuuni Oy:n Ala-Tikkurilan liikkeeseen haetaan
Makuuni Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ osa-aikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
ETSIMME KAUPPIASHENKISTÄ MYYJÄÄ K-CITYMARKET ESPOO SELLON VAPAA-AJAN OSASTOLLE Nautitko asiakaspalvelusta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta? Oletko valmis tekemään töitä hyvässä porukassa ja palvelemaan
Kesko Oyj - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana. Kasvatamme nyt tiimiämme ja
Tmi S.Sorsa - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Myynnin ammattilainen -

Myyntiedustajat
Tervehdys haluatko myyntialan ammattilaiseksi? Finnacta Oy on Suomalainen vauhdikkaasti kasvava markkinointitalo ja etsin nyt pääkaupunkiseudulle 3 energistä ja reipasta kaveria kouluttautumaan esimiestehtäviin myyntialalle. Koulutus
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiassistentti -

Yleissihteerit
Haemme teknologia-alalla toimivalle yhteistyökumppanillemme Kirkkonummelle MYYNTIASSISTENTTIA. Tehtävät ovat monipuolisia liittyen tilaus- ja toimitusprosessien koordinointiin ja hallintaan. Assistentin päivittäisiin työtehtäviin
Rimark Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme iloista ja reipasta tarjoilijaa ravintolaamme. Vaatimuksena hygienia- ja anniskelupassi, sekä kahden vuoden työkokemus tarjoilijan työstä. Lisätietoa ravintolastamme löydät www.elpatio.fi tai facebook sivuiltamme
El Patio Ky - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintolapäällikkö vastaa kokonaisvaltaisesti Kilta-salin tilausravintolan toiminnasta ja toimii hovimestarina erilaisissa asiakastilaisuuksissa. Asiakaslähtöinen palvelu tapahtumien suunnittelusta toteutukseen, perus atk-taidot,
Share Tastes & Events Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Röntgenhoitaja -

Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
HUS-Kuvantaminen liikelaitos on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
LST Group on sähköalan moniosaaja. Teemme sähköistystöiden suunnittelut, asennukset, korjaukset ja huollot niin laivoihin, teollisuuteen, kiinteistöihin kuin rautatiekalustoonkin. Palvelemme asiakkaitamme tällä
Laivasähkötyö Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo Oy tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 100 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan ammattilaista
Attendo Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kaipaatko uusia kokemuksia ja haasteita työuralle? Haluatko vahvistusta jo olemassa olevalle ammattitaidolle? Tartu nyt siis tilaisuuteen ja hae meille töihin! Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajien perustama, hoitajavälitykseen
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sakkunnig inom ekonomiförvaltning -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Sakkunnig inom ekonomiförvaltning? - Vill du jobba på Finlands bästa arbetsplats inom ekonomiförvaltning? Vi söker nu en ivrig och drivkraftig Sakkunnig inom ekonomiförvaltning till vårt växande team. Rantalainen
Rantalainen Oy Helsinki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Security Expert - Kodinturva-asiantuntija -

Myyntiedustajat
Haemme nyt joukkoomme Vantaalle SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJOITA parantamaan kanssamme kotien ja perheiden turvallisuutta. Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut palo-
Verisure Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Software Designer -

Ohjelmistokehittäjät
Academic Work is looking for a passionate Software Developer to work with high technology products. If you have at least 3 years of experience in software development with embedded microcontroller environments, this might be the opportunity you are looking
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilja -

Tarjoilijat
Jo vuodesta 1976 Kalevankadun ja Fredrikinkadun kulmassa toiminut Angleterre on Helsingin vanhin ja aidoin brittipubi. Se kerää yhteen dartsin, toastin, bitterin ja hauskan pubimeiningin ystävät knallipäisistä gentlemanneista
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tutkija -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.
Luonnonvarakeskus - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Varhaisiän musiikinopettaja -

Muut musiikin opettajat
ETSIMME HYVÄÄ TYYPPIÄ! Jamkids on pääkaupunkiseudulla toimiva, varhaisiän musiikin opetusta antava yksityinen musiikkikoulu. Annamme taiteen yleisen oppimäärän mukaista opetusta ryhmäopetusmetodilla. Opetusryhminä
Jamkids Musiikkikoulu - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava kuraattori -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Lapsiperheiden perhetyön yksikkö Tehtävän kuvaus: Haemme lapsiperheiden perhetyön yksikköön vastaavaa kuraattoria. Tehtävä täytetään 1.8.2016 alkaen tai sopimuksen
Helsingin kaupunki. - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Verkostosuunnittelija -

Elektroniikan asiantuntijat
Relacom Finland Oy on valtakunnallisesti toimiva palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan saamaan enemmän etua verkko- ja järjestelmäinvestoinneistaan. Olemme yksi Suomen ja Pohjoismaiden johtavista kumppaneista verkkojen ja järjestelmien
Barona Teollisuus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Vuokraamotyöntekijä -

Myyjät
Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.283390045166 sekuntia