Job Opettaja, ammatillinen koulutus Keski-Suomi Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Opettaja, ammatillinen koulutus

Työnkuvaus:
Päätoimisia tuntiopettajia, käytön tuki ja ohjelmistotuotanto Opettajien kelpoisuusehtojen osalta noudatetaan asetusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annettua asetusta (A 1168/2010). Palkkaus ja työehdot määräytyvät OVTES:in mukaisesti. Kaikissa tehtävissä edellytämme hyviä työyhteisötaitoja sekä arvostamme perehtyneisyyttä ammatilliseen koulutukseen ja näyttöä tuloksekkaasta toiminnasta. Kaikkien valittujen on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain mukainen (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Käytämme tehtävissä koeaikaa. Jokaiseen tehtävään on osoitettava eri hakemus. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Jyväskylän ammattiopisto on nuorten monialainen ammatillinen oppilaitos, jossa opiskelee vuosittain yli 4000 nuorta kymmeniin ammatteihin. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) nuori voi etsiä omaa alaansa. Lisäksi oppilaitoksessa on mahdollista suorittaa peruskoulu loppuun tai korottaa arvosanoja. Lapset ja nuoret voivat harrastaa musiikkia ja tanssia taiteen perusopetuksessa. Jyväskylän ammattiopisto on osa Jyväskylän koulutuskuntayhtymää.

Työnantajan nimi: Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä

Työnantajan osoite: Viitaniementie 1 B, 40720 JYVÄSKYLÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Ammatillisen koulutuksen opettajat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Betonielementtityöntekijä -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Embedded Software Designer -

Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Landis+Gyr is the leading global provider of integrated energy management solutions. Today, the company offers the broadest portfolio of products and services in the smart metering industry, and is paving the way for the next generation of smart grid.
Landis+Gyr Oy - 2016-05-30 - Keski-Suomi

Etuuskäsittelijä -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilasta. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaamme lounasravintolaan reipasta ja asiakaspalvelutaitoista KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ sijaisuuksiin ja keikkaluonteisiin töihin. Sinulla on aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ja keittiöalan koulutus.
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-03 - Keski-Suomi

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme kunnan taloushallintoon määräaikaiseen työsuhteeseen, joka kestää vuoden 2016 loppuun, kirjanpitäjää taloushallinnon työtehtävien väliaikaisten uudelleen järjestelyjen vuoksi. Edellytämme
Hankasalmen kunta - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Äänekoskelle ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto katsotaan
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Jyväskylään asiakasyrityksillemme reippaita ja loistavan asenteen omaavia keittiön taitureita kesäkaudelle 2016. Edellytämme alan koulutusta, hygieniapassia sekä aikaisempaa työkokemusta keittiön työtehtävistä.
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia sosiaali- ja hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Logoterapeuttisen hoivafilosofian mukaisesti kohtaamme
Mainio Vire Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Leipäkonsulentti -

Kahvila- ja baarimyyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Maanrakennusapumies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Mediamyyjä -

Myyntiedustajat
Haluat tienata 1700-2500€/kk ja haet työkokemusta? Kenties haluat opiskella itsellesi kokonaan uuden ammatin? Hieno homma, koska etsimme tiimiimme juuri sinua! Finnacta Oy : - ASML:n jäsen (toimimme reilun pelin sääntöjen mukaan)
Finnacta Oy - 2016-05-22 - Keski-Suomi

Muuttotyöntekijöitä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme MUUTTOMIEHIÄ keikkaluontoiseen työsuhteeseen. Oletko lisätienestä vailla tai haluat kokemusta muuttoalalta? Etsimme joukkomme vahvistukseksi muuttomiehiä ja ammattipätevyyden omaavia kuskeja. Työ vaatii hyvää
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Papua Merchandising Oy on pitkään päivittäis- ja erikoistavarakaupan alalla toiminut, tunnettu ja luotettava myymälämarkkinoinnin osaaja. Yli 150 aktiivista työntekijäämme työskentelee päivittäin
Papua Merchandising Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Palomies -

Palomiehet
Keski-Suomen pelastuslaitos hakee kahdeksaa palomiestä Pelastuslaitoksen toiminta-alueelle varahenkilöstöön. Virat ovat vakinaisia palomiehen varahenkilön virkoja, joilla ei ole pysyväisluonteista toimipistettä, vaan
Jyväskylän kaupunki - 2016-03-09 - Keski-Suomi

Personal trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Haaveiletko omasta liikkeestä? Etsitään yrittäjää/ yrittäjiä remontoituun hius-ja kauneuskeskukseen, jossa on kaikki valmiina. Haemme vuonna 2009 perustettuun hyvinvointikeskukseen personal traineria tiloihimme
Kauneuskeskus Beautiful Day - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Perustusvalumuotti asentaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
ER Group Oy on 2007 vuonna perustettu yritys. Toimintamme laajentuessa rakennusalalla haemme joukkoomme Soklex perustusvalumuotti asentajia. Perustusvalumuoteilla luodaan kestävä ja lämpöeristetty teräsbetoni perustus rakennuksiin.
ER Group Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Pienkonekorjaaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Äänekoskelle kokemuksen omaavaa PIENKONEKORJAAJAA pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Hakijalta edellytämme, että osaat huoltaa ja korjata yleisimpiä
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-05-18 - Keski-Suomi

Prosessi-insinööri -

Jätteenpoltto- ja vedenpuhdistuslaitosten koneenhoitajat
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy on kolmen kunnan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on käsitellä Jyväskylän Nenäinniemen ja Korpilahden jätevedenpuhdistamoille
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy - 2016-03-22 - Keski-Suomi

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme osaavia ja omatoimisia rakennusapumiehiä Äänekoskelle. Edellytämme hakijoilta työturvallisuuskorttia, kokemusta rakennustyömailta sekä reipasta asennetta. Tulityökortti sekä oma auto katsotaan eduksi.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme rakennusinsinööriä Äänekosken biotuotetehtaan rakennustyömaalle. Työtehtävän kuvaus Työtehtäviisi kuuluvat rakennustyömaan monipuoliset tehtävät mm. työmaan
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-02-28 - Keski-Suomi

Rakennusmies/Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme osaavia kirvesmiehiä/rakennusmiehiä heti alkavaan työhön Pihtiputaalle. Hakijalta odotetaan osaamista/kokemusta rakennusalalta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oikeaa asennetta. Työtehtävät ovat
Sihti Oulu Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Äänekosken rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haetaan uudistuneeseen Ravintola Kipinään, Pylkönmäelle (Saarijärvi) tarjoilijaa, jolla on vastaavan pätevyys. Myös kokemus keittiön puolelta suotavaa, talossa grillityyppisten ruokien, kuten pizzan tekoa. Vuoroja
Tony Romeo - 2016-06-27 - Keski-Suomi

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Mia Hawanna Oy - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Jyväskylän kaupungin Kylän Kattaus -liikelaitos hakee ruokapalvelutyöntekijää vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 23.5. - 4.9.2016 Keski-Suomen keskussairaalan ruokapalvelukeskukseen. Ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin
Jyväskylän kaupunki - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Sairaalahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme puhtauspalveluihin kolmea sairaalahuoltajaa vakituiseen työsuhteeseen. Jos työnlaatu on sinulle kunnia-asia ja ripeä työote tavaramerkkisi, voit olla etsimämme henkilö! Puhtauspalveluiden päätehtävä
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Siistijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan siistijää hammaslääkäriaseman siivoukseen. Tehtävä käsittää päivittäisen lattiapesun, erilaisten pintojen pyyhinnän, roskien viennin yms. Tehtävän hoitaminen edellyttää
PlusTerveysHammassirkku (Plus Terveys Oy) - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityöntekijää aikuis- ja perhesosiaalityön tiimiin vakinaiseen virkasuhteeseen. Työ alkaa 1.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Arvostamme hyviä verkostotyön taitoja ja halua olla kehittämässä
Äänekosken kaupunki - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Tilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 7.4667019844055 sekuntia