Job Opettaja Keski-Suomi Pihtiputaan kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Opettaja

Työnkuvaus:
Pihtiputaan kunta julistaa haettavaksi PIHTIPUTAAN KOULUTOIMESSA vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 lukien Pihtiputaan kunnan teknisentyön päätoimisen tuntiopettajan viran. Viran sijoituspaikka on Putaanvirran koulu. Päätoimiseen tuntiopettajuuteen kuuluu perusopetuksen ja lukion tunteja. Lisätietoja antaa Putaanvirran koulun rehtori Markku Piippo 0444596876 tai lukion rehtori Pentti Räisänen 0444596873. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Kelpoisuus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen. Palkkaus Ovtes:n mukainen. Hakemukset, joihin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä nimikirjaote tai ansioluettelo, on toimitettava 12.4.2016 klo 15.00 mennessä osoitteella: Pihtiputaan kunta, PL 36, 44801 Pihtipudas tai sähköpostilla pihtiputaan.kunta (at) pihtipudas.fi. Hakemuksia ei palauteta. Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain edellyttämä ote nähtäväksi viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Pihtiputaalla 9.3.2016 Putaanvirran koulun rehtori

Työnantajan nimi: Pihtiputaan kunta

Työnantajan osoite: Koulutie 4, 44800 PIHTIPUDAS

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme kasvavaan joukkoomme raskaan kaluston asentajia, perävaunujen huolto- ja korjaustöihin. -EBS / ABS - asentajia -jarruasentajia -sähköasentajia -hydrauliikka ja sähköasentajia -kylmälaite ja lämmitin asentajia
Vak Huoltopalvelut Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Asentajia mekaaniseen kunnossapitoon -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Maintpartner on teollisuuden kunnossapito- ja käyttöpalveluja toimittava yritys. Olemme teollisuuden ja julkisen sektorin teknisten prosessien käytettävyyden hallinnan asiantuntijoita
Maintpartner Oy, Jyväskylä - 2016-06-04 - Keski-Suomi

Asiakasneuvoja -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Etsimme Jyväskylän palvelutoimistoon asiakasneuvojaa tuntityöntekijäksi. Lisäksi odotamme mahdollisuutta tehdä sijaisuuksia myös Mikkelin palvelutoimistolla. Odotamme sinulta - myyntihenkisyyttä - halua tehdä
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Hämeen Autovaruste Oy on Suomen suurimpiin autotaloihin kuuluva yritys. Jyväskylässä ja Jämsässä toimimme markkinointinimellä Hämeen Auto. Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa ja Iisalmessa toimimme markkinointinimellä
Hämeen Autovaruste Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Drupal-osaaja, Jyväskylä -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Etsimme asiakkaallemme Jyväskylään kokenutta Drupal-osaajaa. Etsimme uusia haasteita kaipaavaa, luovaa ja tiimityötaitoista (myös Open Source-projektit) Tekijää, jolla on selkeä oma näkemyksensä sekä
HR Yhtiöt - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Energiaratkaisuiden myyjä -

Myyntiedustajat
Celectus on Shop-In-Shop -konseptin merkittävimpiä osaajia Suomessa. Ammattimaisen, pitkäaikaisen Shop-In-Shop -konseptin rakentaminen vaatii panostuksia, mutta oikein toteutettuna sillä voidaan tavoittaa kymmeniä tuhansia uusia
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Huoltoasentaja/mekaanikko -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Tehtävän kuvaus: Haemme paperikoneiden kenttähuoltoon huoltoasentajaa/mekaanikkoa suorittamaan huolto- ja korjaustöitä asiakaskohteissamme. Tehtävä on määräaikainen
Valmet Oyj - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Huvipuistotyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Nokkakiven huvipuisto avataan tänä vuonna yleisölle torstaina 9. kesäkuuta ja luokkaretkille jo toukokuun lopussa. Uutuuslaitteiden myötä puiston tarjonta on nyt laajempi kuin koskaan. Etsimme nyt reippaita, työtä
Bellingham Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Java Full Stack Kehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Samlink on kotimainen, kokenut finanssialan ratkaisujen kehittäjä ja palveluntuottaja. Mahdollistamme asiakkaan liiketoiminnan muutoksen. Omalla alallaan merkittävien asiakkaiden kumppanina teemme yhteistyön heille luotettavaksi, mutkattomaksi
Barona IT Oy - 2016-03-30 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijöitä postinjakeluun -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme Jyväskylään, Vaajakoskelle, Muurameen, Laukaalle, Petäjävedelle ja Hankasalmelle postinjakeluun KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ osa- että kokoaikaiseen työhön. Työ on vaihtelevaa ja liikkuvaa asiakaspalvelutyötä.
Posti Group Oyj - 2016-04-21 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Palveluvalikoimamme sisältää vanhusten, mielenterveys-
Mainio Vire Oy - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Lindström: Tekstiilihuoltaja ekstraajaksi / Vaajak -

Pesulatyöntekijät
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä
Lindström Oy - 2016-03-15 - Keski-Suomi

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävinä ovat mm. liikunnan ja teknisen käsityön opetus. Lisäksi toivomme luokanopettajan virkaan opettajaa, jolla on kokemusta tai kiinnostusta koulun johtajan tehtävään. Arvostamme hyviä esimies- ja henkilösuhdetaitoja
Laukaan kunta - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Maahanmuuttajien kotoutumiskouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Koulutustoimintamme kasvaessa haemme kouluttajia Keski-Suomen alueella toteutettaviin aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen petussuunnitelman mukaisiin koulutuksiin sekä luku- ja kirjoitustaidon
Arffman Consulting Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Mattoasentaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista mattoasentajaa Jämsänkoskelle. Toivomme hakijalta mahdollisimman monipuolista kokemusta lattia-asennuksista, erityisesti mattoasennuksista sekä valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-25 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme kolme kokopäiväistä myyntineuvottelijaa uusien projektien pariin. Yrityksemme kuuluu ASML-liittoon
Finnacta Oy - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin oppisopimuksella! Oppisopimusopiskelijana tienaat reilusti ja saat samalla merkonomin ammattitutkinnon. Muutama päivä kuukausittain on perinteistä opiskelua koulun penkillä ja loppu työ ja oppiminen tapahtuu
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Ohjelmoija -

Sovellusohjelmoijat
Työssäsi toimit osana kymmenen hengen tuotekehitystiimiä. Työ sisältää TyövuoroVelho-palveluiden kehittämistä ja ylläpitoa. Tarjoamme sinulle työpaikkaa menestyvässä yrityksessä
TyövuoroVelho Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Perhetyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Laukaan kunnan perusturvassa on haettavana 29.4.2016 klo 15.00 mennessä määräaikainen perhetyöntekijän toimi. Haemme määräaikaista perhetyöntekijää lastensuojelun avohuollon ja sosiaalihuoltolain
Laukaan kunta - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Primair Oy palvelee asiantuntevasti kotitalouksia ja taloyhtiöitä kaikissa LVI-alan asioissa. Tarjoamme laajan palveluvalikoiman, jolla voimme taata luotettavan palveluketjun suunnittelusta työn luovutukseen asti. Voidaksemme vastata kasvavaan
Primair oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry on lastensuojeluyhdistys, joka tarjoaa monipuolisia palveluita lapsille ja heidän perheilleen. Yhdistyksen tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin, tukea vanhemmuutta ja perheenjäsenten
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti r.y. - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Sovellusneuvoja -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Jyväskylän kaupunki hakee IT-alan ja terveydenhuollon tutkinnon suorittanutta moniosaajaa Terveydenhuollon sovelluspalveluihin sovellusneuvojan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.3.2016 alkaen. Tehtäviin kuuluu sähköisen
Jyväskylän kaupunki - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Terveyskeskuslääkäri -

Yleislääkärit
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen muodostavat Jyväskylä, Muurame, Hankasalmi ja Uurainen. Terveydenhuollon palvelut järjestetään yhteistoiminta-alueen 150 000 asukkaalle. Jyväskylän seutu tarjoaa terveydenhuollon
Jyväskylän kaupunki - 2016-02-22 - Keski-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
M&J Dynastia Oy on kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Laajennamme loistavasti startannutta projektiamme ja koulutamme 2 tutkimushaastattelijaa Suomen Terveysravinnon tiimiimme. Tarjoamme mieluisan työn, jossa tehtävänäsi
M&J Dynastia Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Varasto-/logistiikkatyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme hyvällä asenteella varustettua varasto- ja logistiikkatyöntekijää asiakasyritykseemme Jyväskylän lähialueelle. Voit olla työurasi alussa oleva apumies tai kokeneempi tekijä. Työt alkavat elokuun
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Yrittäjä -

Yrittäjä pienkoneurakointiin/ Viitasaari Haetaan yritystoiminnan jatkajaa Viitasaarelle, pohjoiseen Keski-Suomeen. Yrityksen toimialana on pienkoneurakointi, kaivutyöt, piharakentaminen sekä polttopuiden teko. Tehtävä sopii hyvin yrittäjyydestä ja konetyöstä
T:mi Teknourakointi Eero Kortelainen - 2016-02-15 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 2.2412531375885 sekuntia