Job Opettaja valmistava opetus Lappi Kolarin kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kolarin kunnassa on haettavana PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virka. Tehtävä täytetään 29.2.2016 alkaen. Määräaikaisuus päättyy 4.6.2016. Sijoituskouluna on Kolarin yhtenäinen peruskoulu ja valmistavan opetuksen ryhmä. Edellytämme hakijalta erityisopetuksen opintoja. Erityisopettajan pätevyys ja kokemus valmistavasta opetuksesta katsotaan hakijalle eduksi. Odotamme valittavalta hyviä yhteistyötaitoja ja aktiivista työotetta sekä kykyä toimia joustavasti yhdessä muiden opettajien, oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Lisäksi edellytämme perehtyneisyyttä monikulttuurisuuteen ja monipuolista kielitaitoa (englanti erinomainen). Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Hakemukset on toimitettava perille 17.2.2016 klo 16.00 mennessä. Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
Työnantajan nimi: Kolarin kunta
Työnantajan osoite: Jokijalantie 18, 95900 KOLARI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Lappi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Automaatioasentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa
Caverion - 2016-02-15 - Lappi
Hammashoitajan toimi -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Tornion kaupungin hyvinvointipalveluissa on haettavana 26.2.2016 klo 15.00 mennessä hammashoitajan toimi. Kelpoisuusehtona toimeen on hammashoitajan tai lähihoitajan (suun terveydenhoidon osaamisala) tutkinto. Toimi on uusi, ja oleellisena työnkuvana
Tornion kaupunki - 2016-02-15 - Lappi
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
Haemme Ivaloon ravintolaan 2 järjestyksenvalvojaa. Työ on pääsääntöisesti viikonloppuisin ja joskus arkisin. Edellytämme järjestyksenvalvojakorttia ja hyvää asiakaspalvelutaitoa. Kaasusumutin lupa
Jari Anttonen Group Oy - 2016-08-17 - Lappi
Kassanhoitaja -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Tmi Tuncer - 2016-02-19 - Lappi
Kasvomuotokonsultti, yrittäjä -
Etsimme myös meikkaajia, maskeeraajia lisäbusineksen tekemiseen. Kasvomuotoihin erikoistunut konsulttiyrittäjä osaa opastaa silmälasien, kampausten ja hattujen valintaan asiakkaitaan. Yrittäjiä etsimme seuraaville paikkakunnille, Rovaniemi, Oulu, Kuusamo, Vaasa, Joensuu,
Stailamos Oy - 2016-03-19 - Lappi
KERROSHOITAJA -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Oletko SINÄ, etsimämme reipas, joustava ja tunnollinen työntekijä.Haluatko työskennellä Suomen parhaimpiin valitussa hotellissa ? Sinä, joka arvostat puhdasta jälkeä ja olet nopea oppimaan uutta. Paikka, johon
Banssi lappi Oy - 2016-04-12 - Lappi
Kodintekniikkamyyjä -
Myyjät
POWER on nyt myös Suomessa. Powerin strategia perustuu laatutuotteiden aggressiiviseen hinnoitteluun, minkä mahdollistavat suorat tehdasostot ja turhien kustannusten minimointi. Powerin 60 000 m2 keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa, jossa varastoidaan
Power Finland Oy - 2016-09-10 - Lappi
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kotipalvelu AnnukkaTammelin - 2016-02-15 - Lappi
Kulttuuri- ja vapaa-aikavastaava -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Pellon kunnan hyvinvointipalveluissa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva kulttuuri- ja vapaa-aikavastaavan tehtävä. Kulttuuri-ja vapaa-aikavastaavan tehtäviin kuuluvat Pellon kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen koordinointi
Pellon kunta - 2016-02-15 - Lappi
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
MAANRAKENNUS JUHA VEIKANMAA OY - 2016-07-15 - Lappi
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivous- ja laitoshuollon tehtävät terveyskeskuksen vuodeosastolla. Työssä on aamu- ja iltavuoroja, sekä viikonloppu töitä. Kokemus vuodeosaston työtehtävistä ja laitoshuoltajan ammattitutkinto katsotaan
Sodankylän kunta - 2016-04-15 - Lappi
Leipomotuotteiden myyjä -
Myyjät
Haemme aktiivista ja omatoimista myyjää Kittilän markkinoille 8 -9.7. 2016 leipomotuotteiden myyntiin. Lähetä mahdollisimman pian lyhyt esittely itsestäsi ja osaamisestasi sähköpostitse eemelinevaat (at) gmail.com tai
Eemelin eväät OY - 2016-07-15 - Lappi
Maalari /ikkunoiden huoltaja -
Rakennusmaalarit ym.
Olemme vuonna 1978 perustettu ikkunoiden ja ovien kunnostukseen erikoistunut yritys. Teemme erilaisia ikkunoiden ja ovien kunnossapitoon liittyvia töita Oulun, Rovaniemen ja Kemi-Tornion alueella. Haemme Rovaniemelle maalaria ikkunoiden maalaus-ja
Pohjolan Ultrasuoja Oy - 2016-06-27 - Lappi
Määräaikainen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Sodankylän kunnan perusopetuksessa, sijoituspaikka Aleksanteri Kenan koulu, julistetaan haettavaksi määräaikainen tuntiopettaja ajalle 1.8.2016-3.6.2017 velvollisuudella opettaa englantia ja ruotsia. Tarjoamme haasteellisen, monikulttuurisen,
Sodankylän kunta - 2016-05-11 - Lappi
Myyjä -
Myyjät
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle. Oletko vailla vakituista työtä? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Lappi
Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -
Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Lappi
Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -
Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Lappi
Opettaja, l. ja pk:n yläl.. taito- ja taideaineet -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Utsjokisuun koulun taito- ja taideaineiden päätoiminen tai sivutoiminen tuntiopettaja velvollisuudella opettaa myös alakoulussa. Opetettavia aineita voivat olla musiikki, tekninen työ ja liikunta sekä luokkaopetustunnit. Saamen-
Utsjoen kunta / Sivistystoimi - 2016-05-02 - Lappi
Palvelupäällikkö Rovaniemelle -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-04 - Lappi
Pesulatyöntekijä -
Pesulatyöntekijät
Kittilän Pesula Oy - 2016-03-04 - Lappi
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Ravintolatyöntekijä Nuorgamin Lomakeskus on pieni idyllinen perheyritys, joka tarjoaa monipuolisia lomakylän palveluja Suomen ja EU:n pohjoisimmassa kylässä - Nuorgamissa. Lomakylä sijaitsee upeissa tunturimaisemissa, Tenojoen
Nuorgamin Lomakeskus Ky - 2016-02-15 - Lappi
Robottihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Norrhydro on johtava suomalainen hydraulisylinterien kehittämiseen, valmistamiseen ja huoltamiseen erikoistunut teollisuusyritys. Sen liikevaihto oli vuonna 2015 noin 17,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 1,1 miljoonaa euroa. Henkilöstön
Norrhydro Oy - 2016-04-28 - Lappi
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kevätlomien ajaksi tarvitaan Pelkosenniemen terveyskeskuksen vuodeosastolle sairaanhoitajan sijainen 7.3 alkaen. Terveyskeskuksen vuodeosasto on 20-paikkainen. Akuuttipotilaita on noin puolet ja pitkäaikaispotilaita noin puolet. Työ on
Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä - 2016-02-15 - Lappi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-22 - Lappi
Uinninvalvoja -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Miltä kuulostaa jos työpaikkasi ikkunasta avautuu 718 metriä korkean Yllästunturi Etelärinteessä? Haemme asiakkaallemme Lapland Hotel Saagaan allasvalvojaa kesä-ja ruskasesonkiin 2016. Aloitus kesäkuussa ja kestää
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Lappi
Vastaanottovirkailija, Lapland Hotel Kilpis -
Hotellin vastaanottovirkailijat
Lapland Hotel Kilpis on seikkailijoiden,- ja kesäkalastajien sekä vaeltajien tukikohta, ympärillä maamme korkeimmat huiput ja aivan lähellä myös huikeat "alppimaisemat". Hotelli sijaitsee upeissa maisemissa
StaffPoint Oy - 2016-03-25 - Lappi
vuokraaja -
Myyjät
Edellytämme hakijalta erinomaisia asiakaspalvelu taitoja ja työhön tarttuvaa reipasta asennetta. Mikäli pystyt työskentelemään ripeässä tahdissa vaihtelevissa työtehtävissä, pilke silmäkulmassa
Autonvuokraus Kemi-Tornionseutu OY - 2016-04-29 - Lappi
Yöportieeri -
Hotellin vastaanottovirkailijat
Etsimme Lapland Hotel Bear's Lodgeen ammattitaitoista hotellin yöportieeria joulu- ja talvisesongin ajaksi. Tehtävänäsi on varmistaa yöpyjien viihtyminen omalta osaltasi hotellin vastaanoton aktiivisena toimijana. Sinulla on
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Lappi
yrittäjä -
KIINNOSTAISIKO YRITTÄJYYS? Meillä on Sinulle mainio tarjous! Mustekolmio etsii itsenäisiä yrittäjiä, joita kiinnostaa ympäristöystävällisyys ja edullisten tuotteiden saaminen kuluttajien sekä yrityksien ulottuville. Mustekolmio -liikkeet tarjoavat
Ink Triangle Oy - 2016-02-15 - Lappi