Job Osastonhoitaja Pirkanmaa Valkeakosken kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Osastonhoitaja

Työnkuvaus:
Haemme osastonhoitajaa 01.09.2016 alkaen terveysneuvontaan. Tehtävänä on vastata äitiys- ja lastenneuvolan, sekä perhesuunnittelun ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnasta ja suunnittelusta. Terveysneuvonnassa on tällä hetkellä 13 terveydenhoitajaa ja lisäksi sosiaalihuoltolain mukaisia työntekijöitä. Organisaatiomuutoksen myötä jälkimmäinen ryhmä tulee siirtymään sosiaalityön alle. Käytännössä osastonhoitajan työ on henkilöstö- ja taloushallintoa, työjohtotehtäviä sekä yhteistyö- ja kehittämistehtäviä. Useiden tietojärjestelmien hallitseminen on myös oleellinen osa tehtävää. Terveysneuvonta toimii osana moniammatillista sosiaali- ja perhepalvelujen kokonaisuutta, joten aktiivinen osallistuminen ja ymmärrys sosiaalihuoltolain mukaisista palveluketjuista on välttämätöntä. Osastonhoitajan esimiehenä toimii sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii ehdottomasti hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Hyvä paineensietokyky ja tilanteen mukaan perustyöhön osallistuminen on oleellista nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto täydennettynä hallinnon opinnoilla tai alan erikoisammattitutkinto. Katsomme eduksi kokemuksen vastaavista työtehtävistä. Valituksi tulleen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä on 4 kk:n koeaika. Hakemukset joihin on liitetty ansioluettelo ja kelpoisuuden osoittavat todistusjäljennökset on toimitettava 25.7.2016 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi, työavain 112869 tai postitse os. Valkeakosken kaupunki, kirjaamo, PL 20, 37601 Valkeakoski (kuoreen merkintä "osastonhoitaja terveysneuvontaan".

Työnantajan nimi: Valkeakosken kaupunki

Työnantajan osoite: 37600 VALKEAKOSKI

Työn lyhyt kuvaus: Johtavat kätilöt

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Analyst, Purchase to Pay -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Through the renewing of the bio and forest industries, UPM is building a sustainable future across six business areas: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America and UPM Plywood. Our products are made
UPM-Kymmene Oyj - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Asfalttityöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Asfalttityöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa

B2B myyjä/Asiakkuuspäällikkö -

Myyntiedustajat
Etsimme asiakkuuspäällikköä Netpoint on voimakkaasti kasvava sähköisen markkinoinnin asiantuntijayritys. Ensimmäisen toimintavuotemme aikana jo sadat yritykset ovat ulkoistaneet sähköisen markkinointinsa meille.
Netpoint Media Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Elementtitehtaan työnjohtaja -

Teollisuuden työnjohtajat
Asiakasyrityksemme hakee toimintansa laajentuessa elementtitehtaan työnjohtajaa. Vaatimuksina rakennusinsinöörin tai rakennusmestarin koulutus. Eduksi katsotaan työkokemus elementtitehtaasta, tarjouslaskennasta, materiaalihallinnosta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Face to face -varainhankkija -

Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme hammashoitajia eri mittaisiin sijaisuuksiin Tampereelle ympäristöineen. Vaatimuksena sosiaali- ja terveysalan perustutkinto suuntautuen hammashoitoon sekä iloinen ja asiakaspalveluhenkinen asenne työhön. Kerrothan myös
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-05-19 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa/kotipalvelutyöntekijää kahdelle pyörätuolissa olevalle ikäihmiselle (pyörätuolia varten nosturi käytössä). Työ sisältää avustavia tehtäviä,
Viljo Toivakainen - 2016-06-01 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Iltapäiväkerhon ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Olkahisen aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnassa 1-2 tuntiohjaajan paikkaa - Kerhotoimintaa järjestään koulujen työaikojen mukaan - Työntekijöiltä toivoimme oma-aloitteellisuutta sekä aitoa kiinnostusta toimia
Tampereen NMKY - 2016-06-22 - Pirkanmaa

IV-Peltiseppä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Jakeluassistentti -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
VOISIKO SINUSTA TULLA MANU? Alma Manu Oy:ssä työskentelee meitä Manuja 1 100 erilaisissa hallinnon, lehtipainon ja jakelun tehtävissä. Alma Manu etsii nyt joukkoonsa asiakaslähtöistä ja kokenutta JAKELUASSISTENTTIA
Alma Media Oyj - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haen reipasta oma-aloitteista henkilöä Kievarin kahvilaan. Työhön kuuluu paljon leipomista ja myös lounasruuan valmistusta ym. Työkokemusta ei vaadita, kunhan on innostusta oppia ja nauttii museomiljöössämme
T:mi Anja Pasuri - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Kahvilatyöntekijä (kesälomasijaisuus) -

Kahvila- ja baarimyyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa

Kattomaalari -

Rakennusmaalarit ym.
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-03-11 - Pirkanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Pee&Pee Solutions hakee työntekoon motivoituneita kuorma-autonkuljettajia kodinkoneiden kotiinkuljetukseen. Emme vaadi aikaisempaa työkokemusta vaan perehdytämme sinut työnkuvaan. Hakijalta toivomme halukkuutta tehdä töitä
Pee&Pee Solutions Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Lähettämötyöntekijä (Sastamala) -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme nyt kiireellisesti asiakkaallemme Sastamalan toimipisteelle LÄHETTÄMÖTYÖNTEKIJÄÄ Tehtäviin kuuluu monipuolisia varaston tehtäviä mm. huonekalupakettien keräilyä, lähetystä sekä
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Laitoshuoltaja Kangasalle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia siivousalan osaajia asiakasyritykseemme Kangasalle keikkatyöhön. Saat mahdollisuuden laittaa koulussa oppimasi asiat käytäntöön sekä tehdä töitä itsenäisesti
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme kesätyöntekijää Biltemaan Tampereelle. Biltema on yksi Pohjoismaiden suurimmista varaosa- ja tarvikemyymäläketjuista. Tuotevalikoimaamme kuuluu auto-, vene-, ja kodintarvikkeita, työkaluja, polkupyöriä
Biltema Suomi Oy - 2016-05-13 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö (Harjoittelija) Kesätyö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Undin Oy on myynnin ja markkinoinnin ammattilainen vuodesta 1992 ja kasvava tiimimme tarvitsee kovatasoista myynnin ammattilaista pitämään huolta kehittymisen jatkumisesta oikeaan suuntaan. Myyntipäällikkökoulutukseen haemme
Undin Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Opettaja, matemaattiset aineet -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävänä on opettaa matematiikka ja kemiaa Anna Tapion koulussa perusopetuksen 7 - 9 luokkalaisille. Lisätietoja koulusta www.annatapio.fi Opetusta on 17 tuntia viikossa. Työ alkaa 15.3.2016 ja päättyy tämän
Anna Tapion säätiö - 2016-03-09 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Tule mukaan meidän tiimiin! Vuokratuolipaikka vapaana osaavalle, omatoimiselle ja työstään innostuneelle hiustaitajalle. Erikoisosaaminen aina plussaa: meikkaukset, kynnet, pidennykset. Idea on toiminut jo 15 vuotta Tampereen ydinkeskustassa
Hius ja Kauneus Idea - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Puutarhuri -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme nyt ammattitaitoisia PUUTARHUREITA määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. ISS:n viherpalvelut tarjoaa asiakkaillemme monipuolisia ja räätälöityjä
ISS Palvelut Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa

Rakennusmies -

Muut rakennustyöntekijät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Tuntiopettaja, rakennusala -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Ammatillinen koulutus/Tredu Nuorisokoulutus/Rakennettu ympäristö T342 Tuntiopettaja, rakennusala (maanrakennuskoneenkuljettaja) (2) Päätoiminen, määräaikainen tuntiopettajuus ajalla elokuu 2016 - 31.7.2017 Pääasiallinen
Tampereen kaupunki - 2016-04-12 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 7.4521048069 sekuntia