Job Osastonhoitaja Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on haettavana osastonhoitajan toimi Turun yliopistollisen keskussairaalan medisiinisellä toimialueella. Toimi sijoittuu sisätautiosasto 1:lle, akuutti sisätautihoito. Sisätautiosasto 1:llä on 20 vuodeosastopaikkaa sekä kolme sisätautivalvontapaikkaa ja se sijaitsee T-sairaalassa. Osastolla hoidetaan mm. infektioita, myrkytyksiä, akuutteja sydänpotilaita, vaikeita hengityselinsairauksia ja niiden pahenemisjaksoja. Valvontayksikössä hoidetaan osaston vaativimmat potilaat. Osastonhoitaja johtaa päivittäistä toimintaa osastollaan ja toimii hoitohenkilöstön esimiehenä. Osastonhoitajan tehtäviin kuuluu toiminnan organisointi ja suunnittelu yhdessä vastuulääkärin kanssa. Lisäksi hän toimii tiiviissä yhteistyössä toimialueen muiden osastonhoitajien ja ylihoitajan kanssa. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää kokemusta sekä lähiesimies- että kehittämistehtävistä. Lisäksi odotamme hakijalta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä halua kehittää oman yksikön että toimialueen toimintaa. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/1994 mukainen laillistus tai aikaisempi hyväksytty osastonhoitajan pätevyys. Tarjoamme sinulle monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä sisätautien akuuttivuodeosastolla.
Työnantajan nimi: Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri
Työnantajan osoite: Hämeentie 11, 20521 TURKU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Johtavat kätilöt
Maa: Suomi
Alue: Varsinais-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Auton apumies -
Muut sähköasentajat
Henkilöstöliiga on Turun talousalueen suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä. Olemme keskittyneet teollisuuden, logistiikan, rakentamisen, kaupan alan ja toimistotyön henkilöstöpalvelujen tuottamiseen. Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten
Henkilöstöliiga Oy - 2016-03-15 - Varsinais-Suomi
Autosähköasentaja -
Muut sähköasentajat
Etsimme vakituiseen työsuhteeseen autosähköasentajaa. - Vähintään 5v aikaisempi työkokemus - Laaja nykypäivän autojen tekninen tuntemus - Enlannin kielen taito - BC-luokan ajokortti - Palvelu- ja tiimihenkisyys
V-Wauhtipiste KY - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Orkla Foods Finland valmistaa Turussa Urusvuoren vihannessäilyketehtaalla korkealuokkaisia Felix-vihannessäilykkeitä. Haemme tehtaalle tuotannollisiin töihin 18 vuotta täyttäneitä ahkeria ja reippaita työntekijöitä
Orkla Foods Finland Oy - 2016-03-23 - Varsinais-Suomi
Hoitotyön päätoiminen tuntiopettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Etsimme osaavaan joukkoomme hoitotyön päätoimista tuntiopettajaa lukuvuodelle 2016-2017 Kelpoisuusvaatimukset Tehtävän kelpoisuusehdot ja kielitaitovaatimus määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi
Hyvinvointialan ammatinharjoittajia -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme itsenäisiä kauneuden- ja hyvinvointialan ammatinharjoittajia esim. hierojaa, homeopaattia, kynsiteknikkoa jne. työskentelemään aivan Turun ydinkeskustaan Body Face & Mind -hyvinvointikeskukseen. Jos kiinnostuit niin
Body Face & Mind - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Junior IT Project Manager -
Systeemisuunnittelijat
DFC Nordic Oy on Suomen johtavia verkkokaupan rahoitusratkaisuja, kuluttajaluottoja ja käyttöluottoja sekä saatavienhallintapalveluita tarjoava konserni, jonka joustavia rahoituspalveluita on jo käyttänyt yli 400 000 suomalaista.
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Ammattitaitoinen "jokapaikanhöylä" niin muuraukseen kuin tapetointiin ja kaikkeen siitä väliltä. Oma auto tai ainakin kortti tarvitaan. Omalla toiminimellä tai firmalla toimivat käy loistavasti. Ehkä innokas
Rakennusliike J. Hermansson Oy - 2016-04-13 - Varsinais-Suomi
Koulunkäynninohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Määräaikainen henkilökohtaisen koulunkäynninohjaajan toimi. Lähihoitajan koulutus katsotaan eduksi. Valitun on esitettävä ennen valinnan vahvistamista lasten kanssa työskentelevien rikosrekisterilain 6 §:n
Laitilan kaupunki - 2016-03-16 - Varsinais-Suomi
Kuorma-auton kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Nohkola Heikki - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Kylmälaiteasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Lääkintävahtimestari -
Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajat
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Turun yliopistollisesssa keskussairaalassa on haettavana lääkintävahtimestarin toimi Tules toimialueella. Lääkintävahtimestarin tehtävään kuuluu kipsaustoiminta sekä
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille henkilöille Iina&Akseli-kodissa Kaarinassa. Mikäli olet halukas työskentelemaan kehitysvammaisten parissa ja pidät monipuolisesta toimenkuvasta, niin ota yhteyttä.
Yksityinen Sosiaalipalvelu Oy, Turku - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
MediPower Oy välittää koko Suomen laajuisesti terveydenhuollon ammattilaisia; erityisesti olemme keskittyneet hoitohenkilöstön välitykseen. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat, hoivakodit, palvelutalot
MediPower Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan virka 800445 Pääskyvuoren koulussa 1.8.2016 lukien. Haetaan luokanopettajaa, jolla on kelpoisuus englannin kielen opetukseen. Lisäksi hakijalta toivotaan kiinnostusta käsityön opetukseen sekä hyviä TVT-taitoja.
Turun kaupunki. - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi
Maataloustyöntekijä -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Juha Saari etsii kesätyöntekijää/harjoittelijaa maataloustöihin. Työ sopii maatalous- tai puutarha-alan opiskelijalle tai valmistuneelle. Maatilalla viljellään viljaa,
Juha Saari, maatila - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Palkkaamme Salon keskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita vakituiseen tai halutessasi määräaikaiseen työsuhteeseen. Vakavaraisena ja AAA-luokituksen saaneena yrityksenä tarjoamme sinulle: - Pohjoismaiden suurimman
Buusteri Oy, Salon toimipiste - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Myyntiagentti (Kesätyö) -
Myyntiedustajat
Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Etsimme viittä kesätyöntekijää Turun toimipisteeseemme kahteen eri projektiin: - Urheiluvarainhankkija - Myyntineuvottelija
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi
Myyntineuvottelija, oppisopimus -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin oppisopimuksella! Oppisopimusopiskelijana tienaat reilusti ja saat samalla merkonomin ammattitutkinnon. Muutama päivä kuukausittain on perinteistä opiskelua koulun penkillä ja loppu työ ja oppiminen tapahtuu
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-02-28 - Varsinais-Suomi
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Toimeksiantajamme, Holiday Club Resorts Oy, on johtava yritys alallaan Euroopassa. Yrityksen kasvun ja Turkuun kohdistuneiden investointien johdosta etsimme kolmea uutta myyntineuvottelijaa vakituiseen työsuhteeseen (työllistyminen suoraan Holiday
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme asiakasyrityksellemme myyntipäällikköä, jolla on tietotaitoa turvalaitteiden ja IT-järjestelmien, kuten verkkojen puolelta. Tarjolla on vakituinen työsuhde turvallisuusalan yrityksessä, joka hakee uutta myynti-
IntoJob Oy - 2016-03-30 - Varsinais-Suomi
parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Beauty Studio M etsii parturi-kampaajaa sopimusyrittäjäkai. Ei haittaa vaikka olisit vastavalmistunut tai jo alalla ollut. Omasta asiakaskunnasta plussaa. Käytössämme on kc:n tuotteet. Olet avoin, sosiaalinen, iloinen ja innokas
Beauty Studio M - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Ravintolakokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Turussa! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties sinä uuden
StaffPoint Oy - 2016-04-16 - Varsinais-Suomi
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Kesätyötä tarjolla kauniissa Turun saaristossa! Kahvila/ravintola Köpmans Nauvossa hakee kesäkaudeksi työntekijöitä. Ravintolan ja kahvilan lisäksi Köpmans tarjoaa bed & breakfast -palveluita. Haemme
Raiku Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Sinä motivoitunut ravintola-alan osaaja! Tervetuloa töihin dynaamiseen ja nuorekkaaseen Tårgettiin, jossa haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja osaamistamme. Ravintola Tårget on yhdistelmä laadukasta bistroa
CT-Ravintolat Oy - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Myöhäisillan siivousta urheilukeskuksissa. Aiempaa työkokemusta vaaditaan, koska ammattitekniikat, -aineet ja -välineet on oltava tuttuja. Tunnolliselle ja osaavalle tekijälle on tarjolla työtä myös useampanakin
Turun Puhtaanapito - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivouspalvelu Kota on turkulainen perheyritys jonka suuri sydän sykkii Turulle ja sen lähialueille. Meille on tärkeää tukea suomalaisuutta ja paikallisuutta niin pitkälle kuin vaan pystymme. Meillä saa hymyillä
Siivouspalvelu Kota Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Tukineuvottelija -
Myyntiedustajat
Olemme kasvava yritys, joka kasvattaa toimintaansa koko ajan. Haemme nyt tukineuvottelijoita puhelintyöhön toimistoomme. Onko sinua joskus kiusattu opintiellä? Oletko nähnyt tällaista vierestä? Teemme projektia organisaatiolle,
Armada Marketing Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi
Tuotantopäällikkö -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Uudenkaupungin Rautavalimo Oy - URV - on perustettu 1950. Yrityksellä on oma valimo Uudessakaupungissa. URV hallinnoi myös yhteistyövalimoiden ja -koneistajien verkostoa Suomessa ja Aasiassa. Vaativat yksittäiskappaleet, piensarjat
Uudenkaupungin Rautavalimo Oy - 2016-03-11 - Varsinais-Suomi
Viherrakentaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Viherrakentaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Pihahommiin ilonen ja aktiivinen viherrakentaja/puutarhuri, joka ei sula sateessa ja nauttii auringon paisteesta. Osaat käyttää monia koneita ja laitteita tai ainakin halukas oppimaan .
pUUHAKURu oY - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi