Job Päätoiminen tuntiopettaja (fys. ja mat. aineet) Pirkanmaa Oriveden kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Orivesi on n. 9 500 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet. ORIVEDEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSPALVELUISSA julistetaan haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 alkaen PÄÄTOIMINEN TUNTIOPETTAJA (FYSIIKKA JA MATEMAATTISET AINEET) Sijoituspaikka virantoimituksen alussa on Oriveden lukio. Haemme joukkoomme aktiivista, yhteistyökykyistä ja opetuksen kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES :n mukaan. Hakemuksiin tulee liittää oikeaksi todistettu ansioluettelo tai nimikirjanote sekä kopiot keskeisistä työ- ja opintotodistuksista. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme valinnassa kuuden kuukauden koeaikaa.
Työnantajan nimi: Oriveden kaupunki
Työnantajan osoite: Opintie 1, 35300 ORIVESI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asuntomyyjä TAMPERE -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kiinteistönvälittäjä/Asunnonvälittäjä/Asuntomyyjä Open Market kiinteistönvälitys on valtakunnallinen ja hyvämainen kiinteistönvälitysketju. Toimintamme laajentuessa haemme lisää
Suomen Asunnonvaihtokeskus Oy / Open Market - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Feissari / F2F - varainhankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Onko olemassa työtä, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Hae Greenpeace telettäjäksi tai feissariksi! Feissarina työsketelet kaduilla
Greenpeace - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hyvä Olo Ilona hakee 1-2 ilta- ja viikonloppu hierojaa. Olet innokas rakentamaan itsellesi loistavaa työpaikkaa pitkäksi aikaa. Arvostamme ensisijaisesti luontevaa asiakaspalvelua ja myynnillistä otetta kaikessa työssäsi.
Hyvä Olo Group Avoin Yhtiö - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Pirkanmaan alueelle ilmastointiasentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Odotamme sinulta muutaman vuoden työkokemusta ilmastointialalta sekä kuvienlukutaito. Työntekijänä olet oma-aloitteinen
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa Tampereelle Edellytämme hakijalta: - aiempaa kokemusta kaivinkoneiden käytöstä - työturvakorttia - tieturvakorttia Tehtävät koostuvat viemäreiden kaivuusta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa
Kokki, Leijona Catering, Tampere -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Asiakkaamme Leijona Catering etsii osa-aikaista KOKKIA Ravintola Aitovuoreen Leijona Cateringissä arvostetaan ammattitaitoa ja osaamista tehdä maukasta, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Hyppysellisen erilaisuutta Leijona Cateringin toimintaan
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
ASUA Groupilla on nyt haussa yksi laatoittajamestari lisää. Mestari tässä tapauksessa tarkoittaa henkilöä, joka suhtautuu työhönsä ylpeydellä ja voi anopilekkin ylpeänä esitellä työnjälkeänsä.
ASUA Group Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
International Early Education - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Liikuntaleirien ohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
HopLop Oy on pohjoismaiden johtava sisäseikkailupuistojen ketju. Kävijämäärillä mitattuna olemme Suomen suosituin lapsiperheiden maksullinen vierailukohde. Tällä hetkellä ketjuun kuuluu 17 sisäseikkailupuistoa
HopLop Oy - 2016-02-25 - Pirkanmaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Etsimme vakavaraiselle ja pitkän historian omaavalle asiakkaallemme LVI-Tamminen Oy:lle itsenäiseen työskentelyyn kykenevää LVIAKS-asentajaa. LVI-Tamminen on vuonna 1957 perustettu LVI-alan kokonaisvaltainen ammattilainen, joka
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-02-24 - Pirkanmaa
Maataloustyöntekijä -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Haetaan ahkeraa, oma-aloitteista, suomenkielen taitoista työmiestä maitotilalle. Työtehtävät koostuvat mm. pyöräkuormaajan ja traktorin ajosta sekä karjanhoidosta.
Uusi-Rauva Antti - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Päiväkodin johtaja -
Lastenhoidon johtajat
Sastamalan kaupungin varhaiskasvatuksessa julistetaan uudelleen haettavaksi vakinaista täyttämistä varten päiväkodin johtajan virka sopimuksen mukaan. Aiemmat hakemukset huomioidaan valinnassa. Ensisijainen sijoituspaikka on Keskustan
Sastamalan kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Pintakäsittelijä, puusepäntyö -
Huonekalupuusepät ym.
Haussa pintakäsittelijä puusepänteollisuuteen, Punkalaitumelle. Hakijalta edellytetään puusepänkoululutusta sekä useamman vuoden työkokemusta ruiskumaalauksesta sekä katalyyttiaineiden käytöstä.
VMP / Henkilöstöpalvelu Pirttikoski Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Product Engineer, Marine Scrubbers -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Job description: In Valmet's P&E Biotech and Environmental Systems department we develop, sell and deliver projects, which help our marine customers, ship owners, to control the exhaust gas emissions to air and the emission to see water in efficient
Valmet Oyj - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Rakennusmies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijä pitkään projektiin -
Talonrakentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Tampereelle rakennustyöntekijöitä pitkäkestoiseen rakennusprojektiin. Työtehtäväsi ovat yleiset rakennusmiehen tehtävät uudisrakentamiskohteessa. Kykenet itsenäiseen työskentelyyn
Barona Teollisuus Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Raskaan kaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme Rautajärven Konehuolto Oy:lle raskaan kaluston asentajia. Rautajärven Konehuolto on erikoistunut raskaan kaluston, maanrakennus- ja rakennuskoneiden, kuljetuskaluston, kierrätys- ja louhintakaluston, sekä nostolaitteiden ja
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa
Siivouksen monitoimihenkilö -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-22 - Pirkanmaa
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Perhetyömme tiimi etsii reipasta tekijää sijaistamaan kesällä! Kokeneet työntekijämme tutustuttavat suoraan asiakastyöhön, joten ammatillinen tuki ja vertaistuki löytyy, jos olet esimerkiksi opintojen
Mäntänvuoren Terveys Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Tehdassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista ja tarkalla työotteella varustettua TEHDASSIIVOOJAA Työtehtäviin kuuluvat tehtaan sosiaalitilojen ja toimistojen siivous sekä jonkun verran tehtaan piha-alueiden kunnossapitoa, isojen koneiden
Alen Consulting Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
TeliaSonera -yritysmyyjä -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme etsii Tampereella suorarekrytointina yritysmyynnin osaajia. Pääset mukaan puhelimitse TeliaSoneran tuotteita ja palveluita myyvään tiimiin. Tuotteita myydään sekä nykyisille että uusille kotimaisille
Go On Yhtiöt, Tampere - 2016-02-28 - Pirkanmaa
Tiimimyyjä -
Myyntiedustajat
Hei, olemme Ocean Stone Oy ja meidän juttu on Tiimi. Vuosien varrella on käyty mm. moikkaamassa Arnold Schwarzeneggeria ja ajelemassa firman piikkiin limusiinilla Budapestissa. Meillä toki tehdään myös töitä - ja
Ocean Stone Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Timpuri -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
TRE / Timpuri Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005. Toimipisteemme
Canvas Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Toimistosiivoojia -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-04-19 - Pirkanmaa
Työnjohtaja, rakennusala -
Rakennusalantyönjohtajat
Olemme innovatiivinen asuinrakentamisen, liike- ja toimitilatarpeiden ja kiinteistökehityksen kumppani. Tarjoamme mietittyjä ratkaisuja jokaiselle asiakkaalle, kaikkiin tarpeisiin. Monipuolinen osaavien ja iloisten ihmisten joukko on palvelumme
Temotek Palvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Varaosa- ja tarviketukkumyyjä -
Myyntiedustajat
PowerFactory by Uimonen Trading Oy on vuonna 1964 perustettu varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistunut tukkuliike. Yli 50 vuoden ajan olemme palvelleet asiakkaitamme ympäri Suomen ja kehittäneet valikoimaamme. Tänä päivänä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Varastopäällikkö -
Varastonhoitajat ym.
Etsimme menestyvälle ja vakavaraiselle teknologiateollisuudessa toimivalle asiakasyrityksellemme VARASTOPÄÄLLIKKÖÄ Vastuualueeseen kuuluvat yrityksen sisäinen logistiikka ja sen kehittäminen. Varastoitavia tuotteita
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-05 - Pirkanmaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakasyritykselle varastotyöntekijää, joka hallitsee keräilyn ja yleiset varastotyötehtävät. Trukkikortti on toivottava. Mikäli olet hyvällä asenteella varustettu työntekijä, jonka elämäntilanteeseen
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Vuokrausalan ammattilainen Normiopaste Oy -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Normiopaste Oy on maan johtava liikennetuotteiden valmistamiseen, myyntiin ja urakointiin erikoistunut yritys. Saman katon alla toimii myös muita infra-alan ammattilaisia, lisätietoja www.normi.fi.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Vuorovastaava, ravintola -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan vuoroesimiestä Näsinneulan ravintoloihin kesäkaudeksi Työhön kuuluu kausiesimiehenä toimiminen mm. työhön perehdytys, työvuorosuunnittelu ja palkkaraportointi, ohjeistus, opastus ja valvonta sekä
Tampereen Särkänniemi Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa