Job Päätoiminen tuntiopettaja Päijät-Häme Lahden kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Päätoiminen tuntiopettaja

Työnkuvaus:
Haemme päätoimista islamin uskonnon tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen elokuusta 2016 alkaen. Pääkouluna on Liipolan peruskoulu, joka toimii monipuolisessa oppimisympäristössä monitoimitalo Onnin osana. Koulu tarjoaa 1-4 vuosiluokkien perusopetusta sekä yleisopetuksessa että luokkamuotoisessa erityisopetuksessa opiskeleville oppilaille. Islamin opetusta annetaan Lahdessa ensimmäiseltä luokalta lukio-opetukseen. Opetuskouluja on useita ympäri kaupunkia. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Voit myös lähettää kirjallisen hakemuksen osoitteella Lahden kaupunki, kirjaamo, PL 202, 15101 Lahti. Muista mainita selkeästi hakemasi tehtävä, mikäli toimitat hakemuksen kirjaamon kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Todistuksia ei tarvitse liittää hakemukseen. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Valitun on toimitettava nähtäväksi rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Työnantajan nimi: Lahden kaupunki

Työnantajan osoite: Ostoskatu 3, 15500 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
VÄLIVUOSI? Tule meille töihin! Haemme nyt TUOTEMYYJIÄ Turotimiin Tule myyjäksi suurimpien kustantajien tuotteille. Joka päivä on tässä työssä erilainen, siitä pitävät asiakkaidemme monenmoiset
Turotim Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaisia avustajia HOLLOLAN ALUEELLE. Haemme henkilökohtaisia avustajia osa-aikaisiin työsuhteisiin. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi
CityWork Häme Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Henkilöstöravintolan keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme nyt asiakkaalleemme keittiöapulaisia. Tehtäviäsi ovat mm. myynti- ja asiakaspalvelu, keittiön aputyöt, salaattien teko, astiahuolto sekä henkilöstöravintolan yleisestä siisteydestä huolehtiminen.
Troupex Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Huolto/myyjä -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme atk:n perustaidot omaavaa myyjää/huoltohenkilöä. Ao. henkilön on pystyttävä tekemään perushuoltoja autoihin, esim. öljyn vaihdot ym. vastaavat. BC-ajokortti eduksi, ei välttämätön.
Westmac Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Kaivinkoneen perämies/lapiomies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista KAIVINKONEEN PERÄMIESTÄ / LAPIOMIESTÄ Lahden alueelle. Odotamme sinulta: - Mielellään kokemusta kaivinkoneen perämiehen tehtävistä - Maanrakennusalan koulutus eduksi
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Päijät-Häme

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Jäitkö ilman opiskelupaikkaa/välivuosi edessä? Saitko opiskelupaikan ja haluaisit tehdä muutamia työvuoroja? Haluatko itse päättää milloin teet töitä ? Haluatko tehdä töitä, että
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-03-08 - Päijät-Häme

Kiinteistönvälittäjä/myyntineuvottelija -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haemme Lahteen ensisijaisesti alalta kokemusta omaavia LKV-välittäjiä. Haluatko välittäjäksi suomen näkyvimpään kiinteistönvälitysketjuun - Jethrolle töihin? Aninkainen.fi on vuonna 1964 perustettu
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme luotettavaa, oma-aloitteista ja tunnollista siivoojaa, joka pystyy työskentelemään sekä itsenäisesti että toisen työparina. Pääasiallinen työtehtävä on elintarvikesiivous. Työ on
Siivouskikka Siltaset Ky - 2016-02-15 - Päijät-Häme

LVI- ja automaatioasiantuntija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Sweco PM on Suomen johtava rakennuttamis- ja projektinjohtopalveluiden tarjoaja. Palveluksessamme on yli 170 ammattilaista, jotka toimivat infra-, talo- ja teollisuustoimialoilla sekä terveydenhuoltosektorilla. Työnäytteitämme ovat
Sweco PM Oy - 2016-05-19 - Päijät-Häme

Muu myyjä -

Myyjät

Masivill Oy - 2016-05-03 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Haemme Lahden toimipisteeseemme myyjiä syksyn ajaksi ja palkkaamme heti 8 henkilöä kasvavaan toimistoomme. Buusteri on innovatiivinen myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia TeleForce
Buusteri Oy, Lahti - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Myyjä, Siwa Sipurantie -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Sipurantielle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työtä on tarjolla
StaffPoint Oy - 2016-03-16 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja tai Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Yrityksemme Hedengren Direct on suuri suomalainen suoramyyntialan yritys. Edustamme kansainvälistä Lux Internationalia, jolla on toimintaa yli 40 maassa ympäri maailmaa. Suomessa emoyhtiömme Hedengren on 1918 perustettu sähköalan
Oy Hedengren Direct Ab - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija, oppisopimus -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin oppisopimuksella! Oppisopimusopiskelijana tienaat reilusti ja saat samalla merkonomin ammattitutkinnon. Muutama päivä kuukausittain on perinteistä opiskelua koulun penkillä ja loppu työ ja oppiminen tapahtuu
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tehtävän kuvaus: Myyntineuvottelijana Finnactalla olet mukana nopeasti kasvavassa ja vakavaraisessa yrityksessä. Myyt projektista riippuen joko kuluttaja- tai yritysasiakkaille erilaisia tuotteita. Myynti tapahtuu nykyaikaisella soittojärjestelmällä
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Myyntisihteeri -

Yleissihteerit
Nyt haetaan hyvällä motivaatiolla varustettua sekä pitkäjänteistä tuloksentekijää suoraan maahantuojalle töihin! Sinua ei huimaa provisiopalkkaus vaan tiedät, että se on se joka saa sinutkin haluamaan
Hygienialinkki.com Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-18 - Päijät-Häme

Parturi-Kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Hei! CLIPS toimii Lahdessa, Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa. Meillä on palveluksessamme 64 rautaista hiusalan ammattilaista. Haluatko Sinä ammattitaitoinen ja nuorekas Parturi-Kampaaja
Kampaamo-Myymälä CLIPS - 2016-05-11 - Päijät-Häme

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Etsimme Lahteen POSTINJAKAJAA huolehtimaan arvokkaasta työstä, postin jakamisesta kuluttajille - eli meille ihmisille koteihin. Mikäli haluat kuntoa ylläpitävän työn, jossa mahdollistuu hyötyliikunta voit olla etsimämme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haganex Oy on vuonna 1999 perustettu korjausrakentamiseen erikoistunut suomalainen yritys. Toimimme koko Etelä-Suomen alueella, mutta suurin osa työstä tehdään Lahden talousalueella. Yrityksemme kivijalka on laadukas sekä
HAGANEX OY - 2016-02-23 - Päijät-Häme

Rakennustyöntekijöitä -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme asiakkaallemme RAKENNUSTYÖNTEKIJÖITÄ vaihteleviin työtehtäviin rakennustyömaille Lahden alueelle. Työtehtävät voivat olla esimerkiksi ammattikirvesmiehen tehtäviä tai aputehtäviä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Hello! on fast casual -ravintola, jossa yhdistyy aito 1950 -luvun amerikkalainen diner-tunnelma, täydellinen hampurilaisen ja ystävien seura. Hello! on kokemus, johon haluaa palata aina uudelleen. Hello! on ravintola, jolle sanoo mielellään
VaGomet Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen sairaanhoitajaa päihdetyöhön Peruspalvelukeskus Aavaan. Sairaanhoitaja työskentelee päihdevastaanotolla sekä Orimattilan että Nastolan terveysasemalla. Palvelu
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-22 - Päijät-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän (PHSOTEY) erikoissairaanhoito tarjoaa kesätyömahdollisuuksia monipuolisesti eri erikoisaloilla. Haemme kesätyöhön sairaanhoitajia tarkkailuosastolle erikoissairaanhoitoon
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksillemme kahta kirvesmiestä Lahden keskustaan väliseinien ja alakattojen tekoon. Odotamme, että valittavalla henkilöllä on kokemusta vastaavanlaisisista töistä tai kykenet omaksumaan tehtävät
Barona Rakennus Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Tuotantotyöntekijä -

Satunnaistöiden tekijät
Sinulla on tekemisen meininki ja olet valmis fyysiseen työhön? Hallitset perustyökalut ja haluat nähdä työsi tuloksen? Käy täyttämässä hakemus jo tänään osoitteessa www.personalhuset.fi.
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Työnjohtaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Oy Slamex Ab valmistaa omia ja tilaustuotteita ruostumattomasta teräksestä. Yhtiö on erikoistunut korkeatasoisiin vedenkäsittelylaitteisiin ja ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin säiliöihin. Haemme tuotantoamme
Tuocon Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Työntekijöitä linja-autojen valmistukseen -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme Scania Lahden tehtaalle Jokimaalle linja-autojen valmistukseen! Haemme osaajia mm. seuraaviin tehtäviin: - metallialan osaaja - hitsaaja - varustelija - asentaja Kyseessä on määräaikainen päivätyö linja-autojen
CityWork Häme Oy - 2016-06-01 - Päijät-Häme

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakkaallemme Lahden alueelle PALAUTUSKÄSITTELIJÖITÄ Työhön kuuluu mm. verkkokaupan palautuskäsittelyä, joka pitää sisällään monimuotisesti erilaisia tehtäviä. Haemme ihmisiä,
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Vartija -

Vartijat
Etsimme palvelualtista,itsenäiseen työhön pystyvää, nuhteettomat elämäntavat omaavaa vartijaa paikallisvartiointi tehtäviin Orimattilaan. Monipuoliset kielitaidot katsotaan eduksi Hakemukset sähköpostilla:
Sydbevakning Ab - 2016-02-15 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 6.2729320526123 sekuntia