Job Päiväkodinjohtaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Päiväkodinjohtaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Kasööri - Pph Keskinen STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä laadullisen kehittämisen kulmakiviä ovat lasten, vanhempien ja henkilökunnan osallisuus ja vuorovaikutus sekä hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden ja monikulttuurisen varhaiskasvatuksen jatkuva kehittäminen. Tehtävän kuvaus: Päiväkodin johtajan tehtävänä on johtaa päivähoitoyksikköä. Päivähoitoyksikkö Kasööri - Pph Keskinen muodostuu päiväkotitoiminnasta ja perhepäivähoidosta. Päiväkoti Kasööri sijaitsee Keskisellä varhaiskasvatusalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella ja perhepäivähoitajat työskentelevät eri puolilla Keskistä varhaiskasvatusaluetta. Perhepäivähoitoon kuuluva ryhmäperhepäiväkoti Kummeli sijaitsee Vallilassa. Etsimme innokasta ja toiminnan kehittämisestä kiinnostunutta päiväkodin johtajaa, joka osaa työskennellä sekä itsenäisesti että yhteisöllisesti lasten ja perheiden, työyhteisön sekä alueen muiden toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Hakemusten perusteella osa hakijoista kutsutaan ryhmähaastatteluun. Palvelussuhde alkaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005) sekä riittävä johtamistaito. Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito Lisäksi edellytämme: Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista varhaiskasvatuksen johtamisen ja kehittämisen osaamista, hyviä neuvottelu- ja viestintätaitoja sekä kykyä seurata ja tulkita kustannuksia ja resursseja osana tulosbudjettia. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja hyvää organisointi- ja päätöksentekokykyä. Tehtävään valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Luemme eduksi: Arvostamme kokemusta päiväkodin johtajan / varajohtajan tehtävästä. Kokemuksen asiakaspalvelusta, tiimityöskentelystä sekä hyvän tietoteknisen osaamisen. Positiivisen ja innostuneen kehittämissuuntautuneen työotteen. Päiväkodin johtajat osallistuvat varhaiskasvatusalueen johtoryhmään ja taito nähdä varhaiskasvatuksen johtaminen laajemmasta näkökulmasta on etu. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Kasöörinkatu 2, 00520 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoidon johtajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Betonimylläri -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen betonimylläriä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Hakijoilta odotamme jo hankittua kokemusta betonitehtaassa myllärinä/laboranttina tai vastaavissa tehtävissä. Alan koulutus katsotaan
Innolink Staff Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Elämänhallinnan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme nuorisopalveluihin nuorten työpajaan Klaukkalaan Elämänhallinnan ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 15.9.2016 - 30.6.2017. Työaika 38,25 h. Tehtävien
Nurmijärven kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Erityislastentarhanopettajan työtehtävät integroidussa ryhmässä. Tehtävää täytettäessä huomioidaan myös lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaavat hakijat. Metsikköpolun
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Vallesmanni Tervetuloa pohjoiselle varhaiskasvatusalueelle. Alueeseen kuuluvat seuraavat asuinalueet - Torpparinmäki, Paloheinä, Itä-Pakila, Länsi-Pakila, Maunula, Oulunkylä ja Veräjämäki.
Helsingin kaupunki. - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kaupassa käyntiä, ulkoilua, siivousta, silittämistä, apteekissa käyntiä, leipomista, lakanoiden vaihtoa. Avustustuntimäärä: : 84 h kuukaudessa jaetaan kolmen avustajan kesken. Eniten tarvitsen apua aamupäivisin
Pihlaja Leena - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia sosiaali- ja hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Palveluvalikoimamme sisältää vanhusten
Mainio Vire Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kivimies -

Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Memphis Kamppi on moderni, rento ja hauska amerikkalaishenkinen juoma- ja seurusteluravintola kaupungin sykkeessä, Kampin Keskuksessa. Värikäs baari ja hyväntuulinen raikas ruoka kokoavat kaupunkilaisia yhteen kellonajasta riippumatta.
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haluatko olla mukana luomassa Huoletonta Huomista? Lindan Kotipalvelu on tarjonnut korkealaatuisia kodinhoitopalveluita jo vuodesta 2003 lähtien ja palvelemme kuukausittain n.700 asiakasta. Palveluihimme kuuluvat kotisiivoukset,ikkunoidenpesu,toimistosiivoukset
Lindan Kotipalvelu Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Lindan Kotipalvelu on tarjonnut korkealaatuisia kodinhoitopalveluita jo vuodesta 2003 lähtien ja palvelemme kuukausittain n.700 sopimusasiakasta. Palveluihimme kuuluvat ikkunoidenpesu, kotisiivoukset, tomistosiivoukset sekä kaupassakäynnit.
Lindan Kotipalvelu Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme lastenhoitajaa kahdelle lapsellemme kotiimme. Lapset ovat hieman yli 2-vuotta ja 10 kuukautta. Työtehtäviisi kuuluisi lapsista huolehtiminen, ulkona oleminen sekä tarvittaessa heille ruuanlaittaminen. Työaika arkisin 3 päivää
Perhe Lindholm - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme Espoon alueelle ammattitaitoista MAANRAKENNUSMIESTÄ Olet rautainen ammattilainen. Kykenet itsenäiseen työhön kaivinkoneen kuljettajan perämiehenä. Osaat käyttää taso-ja putkilaseria. Työkohteinasi
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana. Kasvatamme nyt tiimiämme ja
Tmi S.Sorsa - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Nuorempi kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Helsingin seudulle vaihtuviin kohteisiin NUOREMPAA KIRVESMIESTÄ Haemme työmaalle aloittelevaa kirvesmiestä. Olet koulun käynyt ja sinulla on parin vuoden kokemus uudis - ja saneerauskohteista. Olet kerryttänyt kokemusta
Selekta Rakennus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti
Eteva kuntayhtymä - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Projektiharjoittelija -

Yleissihteerit
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Kohtaamiset ovat promootiomyyntiä kasvotusten. Meillä on myyntikampanjoita arvostettujen yritysten kanssa,
Promotion Point Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin työmaille PUTKIASENTAJIA Sinulla on kokemusta niin uudis- kuin myös saneerauskohteista. Sinulle mm. linjavedot, lämpölinjat ja kuvien luku on selkärangassa, eikä hitsauskaan ole tuntematon
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusalan ammattilaisia -

Muut rakennustyöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Rappaaja -

Rappaajat
OÜ Vanalinna Ehitus on perustettu vuonna 2001. Yrityksen päätoimialat ovat rakentamisen pääurakointi, julkisivutyöt, maalaustyöt ja puurakenteiden restaurointi. Vuonna 2009 aloitimme toiminnan Suomessa, jossa olemme
Oü Vanalinna Ehitus - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Ravintola- ja baarivastaava -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Mut-Is Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Natura on alan nuorten ja intohimoisten ammattilaisten perustama ravintola, jossa tinkimätön laatu ja rento illanvietto kulkevat käsi kädessä. Henkilökunnan ammattitaito pohjautuu kokemukseen yhden, kahden ja kolmen tähden
rCity Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Sähköryhmän esimies -

Sähkötekniikan asiantuntijat
Pelastuslaitos, Sähköryhmä Tehtävän kuvaus: Käyttöyksikkö vastaa laitoksen toimintaan tarvittavien pelastusasemien ja kallioväestönsuojien toimintavalmiuden ylläpidosta, kunnossapidosta, vuokrauksesta
Helsingin kaupunki. - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Valvontaosastolla M2B on 9 sairaansijaa. Osaston erikoisaloja ovat sisätaudit ja neurologia. Potilaat vaativat hengityksen, verenkierron ja tajunnan jatkuvaa tarkkailua sekä elintoimintoja tukevia hoitoja. Hoitojaksot ovat päivystysluontoisia.
HUS - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Team leader -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Buusteri on myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia TeleForce Oy:tä ja toimimme useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Yhteensä meitä buusterilaisia on jo yli 600. Olemme toimineet
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Tig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
KJ REKRY on aloittanut toimintansa vuoden 2016 alussa. Toimintaa harjoitetaan toistaiseksi Suomen Teräsosaajat Oy:n kyljessä aputoiminimellä. KJ REKRY:N henkilökunta tarjoaa yrityksille rautaisella työmotivaatiolla henkilövuokrausta,
Suomen Teräsosaajat Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Olemme osa Transval Group - konsernia, joka on Suomen suurin sisälogistiikkapalveluita
Transval Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Ylilääkäri -

Erikoislääkärit
HUS Hyvinkään sairaanhoitoalueella on kaksi sairaalaa, Hyvinkään sairaala, joka on somaattisten erikoisalojen akuuttisairaala ja Kellokosken sairaala, joka tuottaa psykiatrian palveluja. Hyvinkään sairaala on päivystysasetuksen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.0058290958405 sekuntia