Job Päiväkotiapulainen Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Päiväkotiapulainen

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Jollas, Py Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma Kaakkoinen varhaiskasvatusalue sijaitsee Helsingin merellisessä osassa. Alueeseemme kuluvat Kulosaari, Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori, Tammisalo, Laajasalossa Yliskylän alue, Tahvonlahden alue, Jollas ja Santahamina. Voidaankin hyvällä omatunnolla sanoa, että meri ja ihanat ulkoilualueet ympäröivät meitä. Luonto, metsät, merenrannat ja niiden tutkiminen ovat keskeisessä osassa toimintaa ja yksi tila, jota käytämme päivittäin. Metrorata halkoo aluettamme ja mahdollistaa hyvät kulkuyhteydet syöttöliikenteen kanssa jokaiseen yksikköön. Matka sujuu nopeasti ja vaivatta erilaisille retkille kuin myös matka töihin. Kaakossa olemme erittäin koulutusmyönteisiä ja järjestämme paljon sisäistä koulutusta varhaiskasvatusfoorumien muodossa. Olemme aktiivisia osallistujia ulkoisissa koulutuksissa. Otamme mielellämme vastaan uutta osaamista ja ideoita toiminnan suunnitteluun. Tehtävän kuvaus: Päiväkoti Jollakseen etsitään päiväkotiapulaista. Päiväkodissa on 5 lapsiryhmää yhdessä kerroksessa. Työtehtäviin kuuluu päiväkodin siivous ja vaatehuolto. Työaika on 7 tuntia 39 minuuttia päivässä. Päiväkotiapulaiselta edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn, omatoimisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä joustavuutta. Työn voit aloittaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Laitoshuoltajan koulutus ja/tai toivotaan kokemusta päiväkotiapulaisen työstä. Hakijalle on eduksi suoritettu hygieniaosaamistodistus. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Laitatuulenkaari 2, 00850 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager -

Myyntiedustajat
Who we are? At Roche, 88,500 people across 150 countries are pushing back the frontiers of healthcare. Working together, we've become one of the world's leading research-focused healthcare groups. Our success is built on innovation, curiosity and diversity.
Roche Diagnostics Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Hallitussiihteeri -

Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Ympäristöministeriö on johtava vaikuttaja kestävän kehityksen, hyvän elinympäristön ja monimuotoisen luonnon turvaamisessa nykyisille ja tuleville sukupolville. Toimialamme kattaa ympäristönsuojelun,
Ympäristöministeriö - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kaupan moniosaaja -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle erikoistunut vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut.
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä varastoon -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsitkö kesätöitä? Kiinnostavatko varastotehtävät mukavassa työyhteisössä? Asiakkaamme Korsosta etsii siistiin ja turvalliseen varastoonsa reippaita ja asiallisia kesätyöntekijöitä monipuolisiin
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Kipsirappaaja -

Rappaajat
Haemme Helsingin keskustaan ammattitaitoista kipsirappaajaa ison liiketilan saneeraukseen. Hakijalta edellytämme kokemusta isojen pintojen rappauksista. Laskemme eduksi omat työkalut ja työturvallisuuskortin. Avustamme tarvittaessa työturvallisuuskortin
Maximus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Etsitään sopimusyrittäjää ainakin äitiyslomasijaisuuteen. Kauneushoitola Uniikki toimii Lohjalla Hyvinvointikeskus Aplicon tiloissa. Hoitolassa työskentelee myös toinen sopimusyrittäjä ja yhteiskäytössä
Kauneus- ja hyvinvointipalvelu Uniikki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laboratoriohoitaja -

Laboratoriohoitajat
Meilahden patologian laboratorioon haetaan laboratoriohoitajaa perhevapaasijaisuuteen. Työtehtäviin kuuluvat mm. kudosnäytteiden käsittely ja muut histopatologian prosessiin kuuluvat työt osaamistason mukaan. Odotamme hakijalta
HUS - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Laskenta-assistentti -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
HUS-Kiinteistöt Oy on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokonaan omistama ty-täryhtiö, joka vastaa mm. HUS:n rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon, turvallisuuteen ja palvelussuhdeasuntoihin liittyvistä tehtävistä.
HUS-Kiinteistöt Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Varhaiskavatusvirasto LATOKARTANOSSA LIIKUTAAN LUONNOSSA! Latokartanon varhaiskasvatusalueella voi liikkua ja seikkailla vehreissä metsissä, jännittävillä kalliolla, monimuotoisilla pelloilla ja niityillä
Helsingin kaupunki. - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja/kodinhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Iloinen kolmilapsinen (3, 5 ja 7) perhe Helsingin keskustasta Kaartinkaupungista etsii lastenhoitajaa/kodinhoitajaa. Tehtävät sisältävät lasten noutoja päiväkodista ja kuljetuksia harrastuksiin, lasten ilta/viikonloppuhoitoa
Pasterstein Dennis - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Laaksonpesä on vanhin edelleen toimiva yksityinen, kodinomainen päiväkoti. Meillä on elokuussa 46 iältään 2-6 vuotiasta lasta. Toimintamme on aktiivista ja lämminhenkistä. Olemme myös avoimia uusille ideoille.
Päiväkoti-Daghemmet Laaksonpesä kannatusyhdistys ry - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettajan avoimet tehtävät, varhaiskas -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatuspalvelut kuuluu kasvatus- ja sivistystoimen kasvun ja oppimisen tulosalueeseen. Varhaiskasvatuspalvelut on aikaansa seuraava ja innovatiivinen palveluorganisaatio, joka rakentaa palvelunsa yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Haemme
Tuusulan kunta - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Mediahaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu - ja markkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Toimintamme kivijalkana on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Partioaitta on maanlaajuinen ulkoilu- ja retkeilyvälineiden vähittäismyyntiin keskittynyt erikoiskauppa, jolla on 16 myymälää ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Laaja ja laadukas tuotevalikoima tukee pyrkimystämme
Partioaitta Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti aloittavalle opiskelijalle, kaiken ikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
TYÖPAIKKAILMOITUS RTS DIRECT OY Haetaan myyjää kokopäivätöihin. Aiempi myyntikokemus luetaan hyväksi, mutta ei ole välttämätön. Koulutamme Sinut tehtävään itse. Ajokortti on työn
RTS Direct Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haapasaari Marketing Oy on juuri Kirkkonummelle ovensa avannut maahantuontiyritys, joka etsii nyt kasvavaan tiimiinsä uusia innokkaita myyntiedustajia. Maahantuomme ja myymme amerikkalaista laadukasta puhdistusjärjestelmää. Sinun tehtäväsi
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntihenkinen projektivastaava -

Myynti- ja markkinointijohtajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Paloilmoitinjärjestelmien asiantuntija -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
EMC Talotekniikka on erikoistunut monipuolisiin talotekniikan palveluihin kuten rakennusautomaatiojärjestel-miin, sähkö-, LVI- ja teleteknologiaan, linjasaneerauksiin, korjausrakentamiseen sekä teknisiin palveluihin. Haemme nyt pääkaupunkiseudulle
EMC Talotekniikka Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Rakennesuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme rakennusaputyöntekijää Mäntsälän keskustassa sijaitsevalle rakennustyömaalle. Työtehtäviin kuuluu mm. muovitukset ja yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpitäminen. Edellytämme
Amiko Lahti Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravitsemustyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Yksityinen Gaius-säätiö ylläpitää Helsingissä hoivaa tarvitsevien vanhusten palveluasuntoja. Säätiö toimii kolmessa yksikössä: Käpylässä, Puotilassa ja Munkkiniemessä. Asukasruokailun
Gaius-säätiö - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ripsiteknikko -

Kampaajat ja parturit
Viihdyt kauneuden maailmassa ja kauneushoitola on Sinulle luonteva toimintaympäristö. Olet rehellinen, luotettava ja suomenkielentaitoinen. Haemme iloiseen tiimiinsä kahta ripsiteknikkoa. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään
Golden Eyelashes ltd, Suomen sivuliike Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Taksituuraaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haetaan viikonlopputuuraajaksi taksinkuljettajaa, jolla on Helsinki-liite. Työ käsittää viikonlopun päivä- sekä yövuoroja 2-4/kk, mahdollisesti joitakin arkivuoroja sopimuksen mukaan. Tallit Pähkinärinteessä
Taksikuljetus Nevala - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Pakkaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Väliseinätimpuri -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme pitkäaikaiselle asiakkaallemme Keravalle varastotyöntekijöitä. Työ on keikkatyötä ja se alkaa lokakuussa. Joulukussa työvuorot lisääntyvät joulusesongin lähestyessä. Työtä
Opteam Järvenpää Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 7.4189221858978 sekuntia