Job Päiväkotiapulainen Helsinki-Uusimaa Keravan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Päiväkotiapulainen

Työnkuvaus:
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana Vakituinen päiväkotiapulaisen tehtävä 1.8.2016 alkaen Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Heikkilän päiväkoti. Heikkilän päiväkoti sijaitsee rautatieaseman läheisyydessä rakenteellisesti n. 100 vuotta vanhassa hirsitalossa sekä sen yhteyteen 30v sitten rakennetussa kivitalo-osassa. Päiväkodissa toimii 3-4 ryhmää ja olemme luoneet lasta arvostavan sekä leikkiin, liikkumiseen, tutkimiseen ja oppimiseen innostavan kasvuympäristön, jossa huomioimme lasten erilaisia toiveita ja tarpeita. Hyvät vuorovaikutustaidot, positiivinen ja kehittävä työote sekä ketterä suhtautuminen muutoksiin ovat toimintamme edellytyksiä, jotta voimme olla " Olla Onnellisten päiväkoti" jatkossakin. Päiväkotiapulaiselta edellytetään laitoshuoltajan- tai muu vastaava ammattitutkinto. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n sekä Keravan kaupungin oman sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Keravan kaupunki

Työnantajan osoite: 04200 KERAVA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Toimimme Suomessa 16 paikkakunnalla ja Baltiassa 13 toimiston voimin työllistäen yli 600 myyjää. Suoramarkkinointi Mega Oy on
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Autonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haetaan tiimiimme ammattitaitoista autonasentajaa vakituiseen työhön. Työilmapiiri on hyvä ja kannustava. Vaadimme sinulta sitoutumista yritykseen, oma-aloitteisuutta, reipasta asennetta sekä vähintään kolmen vuoden
Gewat Hyötyajoneuvot Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Betoniautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Buukkari -

Yleissihteerit
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa Työllistämme tällä hetkellä toistakymmentä
Ebook Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Expert IT Developer -

Sovellusohjelmoijat
We are looking for an Expert IT Developer (Backend Fullstack Java Developer) for our customer project. You should have: - Extensive Development experience - Experience with IT Projects - Banking experience - Possibility to travel abroad (May be required
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei sinä, joka olet luotettava ja täsmällinen, tykkäät työskennellä ihmisten kanssa ja etsit ainakin kesäksi (18.7.-21.8.2016) töitä, tämä työpaikka voi olla juuri sinun! (Työ jatkuu
Huhtikangas Anna-Maija - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kassatarjoilija -

Tarjoilijat
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijöitä postinjakeluun -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme Loviisan ja Liljendalin postijakeluun KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ osa- että kokoaikaiseen työhön. Työ on vaihtelevaa ja liikkuvaa asiakaspalvelutyötä.Olet näkyvin osa Postia, sillä jakajamme palvelevat
Posti Group Oyj - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Klasslärare -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Gumbostrands skola är en trelärarskola med gamla anor från början av 1900-talet. Skolan är belägen i södra Sibbo intill havet. Läsåret 2015-16 har skolan 47 elever. Förutom en kvalitativt högklassig
Sipoon kunta - Sibbo kommun - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Koodari -

Sovellusohjelmoijat
Buildercom Oy on vuonna 2000 perustettu Suomen johtava kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen tiedonhallintaratkaisuihin erikoistunut yritys. Tarjoamme sekä yrityksille että julkiselle sektorille SaaS-pohjaisia ohjelmistopalveluja,
Banssi Keski Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kunnossapitoinsinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Delipap Oy on vuonna 1978 perustettu dynaaminen, suomalainen perheyritys, jonka perusarvo on ympäristövastuullisuus. Valmistamme Suomessa kaikki tuotteemme, joista tunnetuimmat ovat Muumi Baby -vaipat ja Vuokkoset -naisten hygieniatuotteet.
VMP Group / Rimark Oy, Lohja - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja SO/LTO10 Perttulan päiväkoti -

Lastentarhanopettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme varhaiskasvatukseen lastentarhanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 01.08.2016 - 01.11.2016. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Perttulan päiväkoti
Nurmijärven kunta - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiagentti,Kesätyö 2016 -

Puhelin- ym. myyjät
Vuoden 2016 viimeiset kesätyöt jaetaan nyt! Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Etsimme neljää kesätyöntekijää Vantaan toimipisteeseemme. Finnacta
Finnacta Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Program Assistant -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
PROGRAM ASSISTANT Businesslike is looking to recruit a Program Assistant for a fixed term position to an international consumer goods company with high branded product portfolio and inspiring working environment. The purpose of the role is to offer the
Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Pyörä- ja suksiasentaja -

Myyjät
Työtehtävät XXL etsii suksi- & pyöräosaston huoltopisteeseen osa-aikaisia sekä tuntityöntekijöitä. Huoltotyöhön kuuluu mm. pyörien kokoaminen, huoltaminen ja korjaaminen, suksien huoltaminen,
XXL Sports & Outdoor Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Pysäköinninvalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
ParkkiPate etsii nyt vakituiseen työsuhteeseen PK-seudulle kokopäiväistä pysäköinninvalvojaa, jonka tehtävänä on hoitaa autolla kiertäen kaikkien sopimusalueittemme pysäköinninvalvontaa sovittuina
ParkkiPate Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät

Rakennuspalvelu Kyösti Vesterinen Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Ruoka-annosten myyjä -

Myyjät
Haetaan reippaita ruoka-annosten myyjiä festareille ja erilaisiin tapahtumiin ympäri Suomea. Edellytetään kuorma-autokuljettajakorttia. Työ kestää elokuun loppuun. Työstä maksetaan hyvä palkka. Mahdollisuus
Tmi Juhani Tamminen - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi hakee kotihoitoon sairaanhoitajaa/ terveydenhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.10.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Ensisijainen sijoituspaikka on läntisen alueen kotihoito. Työ on päivätyötä.
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Vantaan rakennustyömaille ammattitaitoista SISUSTUSKIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Sisustuskirvesmiehen tehtäviin kuuluvat mm. ikkuna- ja oviasennukset, ulko- ja sisäseinäverhoukset
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

SOPU-ryhmän tuntiopettaja -

Erityisopettajat
Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Loviisan suurimman koulun, Harjurinteen koulun,
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme O'Learys Bakersiin Tarjoilijoita Etsimme syksyllä 2015 avattuun O'Learys Bakers ravintolaan energisiä joukkuepelaajia. Tiimipelaajana saat työskennellä kansainvälisessä ravintolakonseptissa ja vastaat O'Learys "hengen"
Restel Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Teollisuusompelija Vantaalle -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
TEOLLISUUSOMPELIJA Etsimme teollisuusompelijaa vakavaraiselle asiakasyrityksellemme Vantaalle. Työnkuva pitää sisällään pääosin erilaisten kangasmateriaalien kuten
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Terveysohjaaja -

Muut terveydenhuollon asiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut uudistuvat ja vakiinnuttavat paikkaansa työllisyyden edistämisessä ja työllistämisen vahvistamisessa. Vantaan kaupunki on innovatiivinen edelläkävijä
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, asuntorakentaminen -

Rakennusalantyönjohtajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko kiinnostunut ompelutyöstä ja varastotehtävistä? Etsitkö pitkäaikaista työpaikkaa? Tuusulassa sijaitseva asiakkaamme etsii varastoonsa reipasta työntekijää huolehtimaan yrityksille vuokrattavien
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Asiakasyrityksemme etsii kokenutta VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA asuntorakentamisen puolelle. Muu uudispuolen kokemus katsotaan eduksi( toimitila, hoiva, päiväkoti, teollisuus) Tehtävään valittava henkilö rekrytoituu suoraan
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Yrityslakimies -

Asianajajat
Haemme kiinteistö- ja liikejuridiikkaan erikoistunutta lakimiestä Helsingin toimistoomme. Asiakkaitamme ovat pääasiassa PK-yritykset ja yksityishenkilöt. Hoidamme paljon asunto- ja kiinteistöjuridiikkaan, työ-, yhtiö-
JuriNet Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.44558906555176 sekuntia