Job Pakkaaja Helsinki-Uusimaa SOL Henkilöstöpalvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan tasoilla ja vaalimme hyvää työilmapiiriä. Toimimme valtakunnallisesti lähellä sinua. Kuulumme SOL-konserniin. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää yli 11 000 aurinkoista SOLilaista. Haemme asiakkaillemme pääkaupunkiseudulle PAKKAAJIA Työhön kuuluu pakkausta, tarroitusta, lähetystä sekä muita yleisiä varastotehtäviä. Työaika sijoittuu päivä- ja iltavuoroon, pääasiassa arkipäiville, mutta toisinaan myös viikonlopuille. Työtä on tarjolla kokoaikaisesti, osa-aikaisesti sekä keikkaluontoisesti, joten työ sopii myös esimerkiksi opiskelijalle, joka haluaa tienata koulun ohessa. Omaat aurinkoisen asenteen, suomen kielen taidon sekä riittävän fyysisen kunnon. Aikaisempi kokemus varastotyöstä katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Olet oma-aloitteinen, sitoutunut ja itsenäinen työntekijä ja työotteesi on aktiivinen. Tarjoamme mielenkiintoisen ja fyysisen työn mukavassa asiakasyrityksessä. Jätä hakemuksesi pikaisesti ja liitä cv:si.
Työnantajan nimi: SOL Henkilöstöpalvelut Oy
Työnantajan osoite: 00100 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Astiahuoltaja/Dishwasher -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme tällä hetkellä asiakasyrityksillemme keikkailevia, reippaita astiahuoltajia. Työtä on tarjolla erikokoisissa henkilöstöravintoloissa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa elokuusta alkaen. Astiahuoltajan työtehtäviin
StaffPoint Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
B2B-myyjä -
Myyntiedustajat
Haemme työhön henkilöä, jolla ei ole puhelinkammoa. Eli etsimme henkilöä, jolla on todistettavasti aikaisempaa kokemusta työstä, jossa B2B-myynti puhelimitse on tullut tutuksi. Tarjoamme pk-yrityksille edullisia
Suomen Dataturva Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Elektroniikka tuotannon työntekijä -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Elektroniikka tuotannon työtekijä Hyvinkäällä sijaitsevaan tehtaaseen vakituiseen työsuhteeseen: Haemme elektroniikka tuotannon koneiden ja laitteiden käyttäjää ja huoltajaa. Vaatimukset: -Elektroniikka-alan
Note Hyvinkää Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Kallahden peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Erityisopettaja, tuntiopettaja -
Erityisopettajat
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2200 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Harjoittelija -
Toimistoavustajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rajavartiolaitos on sisäministeriön alaisuudessa toimiva ammattitaitoinen, luotettava ja yhteistyökykyinen sisäisen turvallisuuden viranomainen. Rajavartiolaitoksen ydintoiminnot ovat rajavalvonta, rajatarkastukset,
Rajavartiolaitos - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ilmanvaihdon mittaus- ja säätömiehiä -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Haemme kiinteistöpalveluihin Vantaalle Ilmanvaihdon mittaus- ja säätömiehiä (2) Vastaat kiinteistöjen ilmanvaihtolaitteistojen ja ilmanvaihdon mittaus- ja säätötöistä. Edellytämme sinulta tehtävään
Are Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa
KIITOSPUHELUIDEN SOITTAJA -
Yleissihteerit
Palkkaamme heti 2 myyntineuvottelijaa Vantaan toimistollemme Tikkurilan ydinkeskustaan! Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla. Koulutamme jokaisen valitun varmistaaksemme muhkean tilipussin. Lisäksi lahjoitamme jokaiselle maaliskuussa työsuhteen
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
MRK-Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Vire Kodit ovat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille tarkoitettuja hoivakoteja. Vire Koti Martinlähteessä on 40 tehostetun asumispalvelun paikkaa. Koti toimii viihtyisissä tiloissa Hyvinkään
Mainio Vire Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatuspalvelut kuuluu kasvatus- ja sivistystoimen kasvun ja oppimisen tulosalueeseen. Varhaiskasvatuspalvelut on aikaansa seuraava ja innovatiivinen palveluorganisaatio, joka rakentaa palvelunsa yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Haemme
Tuusulan kunta - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Muurari -
Muurarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme osaavaa MUURARIA Helsinkiin. Työtehtävän kuvaus Työtehtäviisi kuuluvat monipuoliset uudiskohteen muuraustyöt, mm. väliseinät. Projekti kestää noin puoli vuotta ja tämän
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä-/Autonkuljettaja (lauantai) -
Myyjät
Haetaan itsenäiseen työhön pystyvää, myyntitaitoista ja C-kortin omaavaa myyjä-/autonkuljettajaa toritapahtumiin pääkaupunkiseudulle (akselilla Nummela-Järvenpää-Hämeenlinna-Hyvinkää-Helsinki).
Kartanon Leipä Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
aMazed Games on Helsingin keskustassa toimiva room escape - palveluita tuottava yritys. Room escape on interaktiivinen tosielmän pakopeli, jossa 2-6 pelaajan tiimin pitää "paeta" huoneesta 60 minuutissa. Onnistuakseen pitää
aMazed Games Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
Up In My Head - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Viikko sitten avattu uusi toimistomme etsii nyt täysin uuteen projektiin ahkeria ja tuloshakuisia työntekijöitä. Jälleenmyynti toimistoomme, jossa myydään ja markkinoidaan maailman laadukkainta puhdistusjärjestelmää
mikonen tmi - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Osastonsihteeri -
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Palkkahallinnon asiantuntija -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Projektikuvaus: Palkkahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittäminen. Vaadittava osaaminen: - Mepco-tietojärjestelmän käyttäjäkokemus min 2 vuotta - Yksityisen
eWork Nordic Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Palveluohjaaja -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella
ISS Palvelut Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Purkutyöntekijä -
Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Purkutyöntekijä -
Muut rakennustyöntekijät
TS-Henkilöstövuokraus - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Pyöräkuormaajakuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Asiakkaamme on maansiirtokuljetusten ja lastausten ammattilainen ja toiminut alalla pitkään Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Nyt etsimme heille pyöräkuormaajan kuljettajaa. Toivomme hakijalta kokemusta alalta ja omasta työstä
HR Yhtiöt - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Ravintola Makaronitehtaalla valmistamme päivittäin luomutuorepastaa, minkä raaka-aineina ovat italialainen durumvehnäjauho sekä luomu-kananmunat. Kastikkeemme hautuvat pitkään saaden arominsa korkealaatuisista raaka-aineista
Hangon Makaronitehdas Oy - 2016-05-04 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hyvinkään Veteraanitalosäätiö ylläpitää palveluasuntoja ja palvelukeskusta, järjestää veteraanikuntoutusta ja päivätoimintaa, ateriapalveluita, sekä vuokraa tiloja ja lämminvesiallasta
Hyvinkään Veteraanitalosäätiö - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Specialklasslärare -
Erityisopettajat
Vårt mål, barnets enhetliga lärstig från småbarnspedagogiken till slutet av andra stadiet, är en ledande tanke i allt vårt arbete. Inom bildningsväsendet finns aktivt och innovativt kunnande. Som arbetsgivare
Kirkkonummen kunta - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Teknisten tarvikkeiden myyjä -
Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin teknistä myyjää. Yritys on suomalainen teknisen alan tukkuliike, joka tarjoaa laajan valikoiman nimekkäitä kaupan ja teollisuuden tuotteita yrityksille suunnatun B2B-verkkokauppansa kautta.
Alrekry Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa