Job Palkanlaskija Helsinki-Uusimaa Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96 % työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana. Etsimme nyt asiakasyrityksillemme palkanlaskijoita pääkaupunkiseudulle erimittaisiin työsuhteisiin (osa työsuhteista on määräaikaisia ja osa työsuhteista on vakituisia). Etsimämme palkanlaskija omaa aiempaa työkokemusta palkanlaskijan työtehtävästä ja on tottunut työskentelemään tehtävässä itsenäisesti. Tulet saamaan omia asiakkaita, joiden palkanlaskenta kokonaisuudessaan tulee kuulumaan osaamisalueeseesi. Aiempi monipuolinen käyttökokemus taloushallinnon järjestelmistä katsotaan eduksi. Koulutukseltasi olet esim. merkonomi tai tradenomi. Työntekijänä olet: -asiakaspalveluhenkinen -tarkka -luotettava -joustava -positiivisen asenteen omaava -varustettu korkealla työmotivaatiolla -ulospäin suuntautunut -tiimityöskentelytaitoinen Tarjoamme vastuullisen työnkuvan, mukavat työkaverit, asianmukaiset työvälineet ja hyvän perehdytyksen. Työt alkavat syksyn aikana sopimuksen mukaan. Laitathan työhakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi, työtaustastasi sekä käytettävyydestäsi. Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.
Työnantajan nimi: Nordic Henkilöstöpalvelut Oy
Työnantajan osoite: 00100 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Palkanlaskijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte tarjoilija -
Tarjoilijat
Trendikäs, rento, amerikkalaishenkinen ruoka- ja seurusteluravintolan Helsingin sydämessä etsii riveihinsä reippaita ja aurinkoisia A la carte tarjoilijoita. Ravintolan värikäs baari ja hyväntuulinen raikas ruoka kokoavat
StaffPoint Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalvelukoordinaattori -
Myyntiedustajat
Yksikön kuvaus: Orion Diagnostica Oy on osa Orion-konsernia, Suomen johtavaa terveydenhoitoalan tuotteisiin erikoistunutta yritystä. Orion Diagnostica kehittää, valmistaa ja markkinoi diagnostisia testejä ja testijärjestelmiä
Orion Oyj - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Autovuokraamovirkailija -
Myyjät
Haemme autovuokraamovirkailijaa määräaikaiseen, osa-aikaiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudun toimipisteisiimme. Etsimme itsenäiseen työskentelyyn kykenevää ja nopeatempoista työrytmiä pelkäämätöntä
Veho Rent Oy Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Country Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
We are Let's Deal, part of the global Schibsted Media Group and about 7500 colleagues across 26 countries. We are entering the Finnish market this spring, and are looking forward to moving in with our Schibsted family members at Tori.fi in the heart
Let´s Deal - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Jakomäen peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Hankintainsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme talonrakennusalan asiakasyrityksellemme HANKINTAINSINÖÖRIÄ vakituiseen työsuhteen vakavaraiseen ja hyvämaineeseen rakennusalan perheyritykseen. Työtehtäviin kuuluu mm. määrälaskenta, hankintatoimet,
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Hormipinnoittaja -
Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Asentaja 3 paikka, RestaKoti Oy, Uusimaa RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat kattoremontit, kattopinnoitukset ja hormipinnoitukset. Nyt haemme joukkoon iloiseen
RestaKoti Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Olemme aloittaneet kesätyöntekijöiden rekrytoinnin Vantaan Tikkurilan toimiston mukavaan 30 hengen tiimiimme. Tulemme palkkaamaan peräti 15 uutta kesätyöntekijää
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Fin-Master Rakennus - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lakimies -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. Trafi kehittää liikennejärjestelmän
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Laskuttaja -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
TOIMENKUVA Haemme asiakasyrityksellemme määräaikaiseen työsuhteeseen muutamaksi viikoksi laskuttajaa Helsinkiin. Päätyötehtävänä on auttaa myyntilaskutuksessa manuaalilaskujen teossa. Asiakasyrityksemme
VMP Group / Bework Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Petri Kolmonen Oy / Westbest - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Olemme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen jättikonsernin maahantuojia Vantaalla. Laajennamme nyt yritystämme ja etsimme tuloshakuiseen tiimiimme lisää motivoituneita myyjiä Vihdin alueelta. Me annamme sinulle - ilmaisen myyntikoulutuksen
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-03-20 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme MYYJIÄ kokopäivätyöhön tämänhetkisiin myyntiprojekteihin. Aiempi kaupallinen työkokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Opetuksen avustaja -
Koulunkäyntiavustajat
Omnian Aikuisopisto hakee opetuksen avustajaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen ajalle 4.4.2016 - 31.12.2016. Tehtäviin kuuluvat työssäoppimisen paikkojen keskitetty hakeminen ja koordinointi yhteistyössä kouluttajien
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme Helsingin alueelle PURKUMIEHIÄ määräaikaisiin työsuhteisiin. Edellytämme hakijoilta asbestipurkulupaa, työturvallisuuskorttia ja ajokorttia. Työt alkavat heti kun sopivat tekijät löytyvät
Smile MMS Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Rappaaja -
Rappaajat
Asiakkaamme hakee kauttamme ammattitaitoista paikkarappaajaa omakotitalokohteeseen Espooseen. Työnkuva on ulkopuolen sähköroilojen ja ikkunoiden vaihdosta johtuvia paikkarappauksia/halkeamien korjauksia. Työt alkavat heti sopivan henkilön
Briko Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Rikosseuraamusesimies -
Vanginvartijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja/kärkimies -
Rakennussähköasentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kalliolan Kannatusyhdistys ryn palveluntuotanto tuottaa lastensuojelua, päihdetyön ja vammaistyön palveluja. Kalliolan päihdetyössä päihdekuntoutusta tarjotaan laitos-, asumis- ja avopalveluina. Tavoitteena on päihteetön
Kalliolan klinikka - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaaliohjaaja -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on
Espoon kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lastensuojelu on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Kehitämme lastensuojelua uuden lastensuojelulain hengen mukaisesti. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista puuttumista sekä moniammatillista työskentelyä.
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Suunnittelija -
Lainopilliset avustajat
Muistiliitto on valtakunnallinen muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö. Muistiliitolla on 44 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea. Haemme keskustoimistoomme Helsinkiin
Muistiliitto ry - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Vanha Ylioppilastalo on ydinkeskustassa sijaitseva, 140 - vuotisen historian omaava, monipuolinen tapahtumatalo. Tilaisuudet vaihtelevat aamiais- ja lounastapahtumista, istuviin illallisiin. Vanhalla on myös aina juhlittu ja osa toimintaamme ovatkin
Royal Ravintolat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tarjouslaskija, IV -
Konetekniikan asiantuntijat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa
Caverion - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Teräsrakenneasentaja/hitsaaja -
Paksulevysepät ja rautarakennetyöntekijät
Haemme ammattitaitoista teräsrakenneasentajaa/hitsaajaa. Työkokemus rakennuksilta työskentelystä katsotaan eduksi. Työ tapahtuu sekä työkohteissa että pajalla. Tuli- ja turvakortit oltava ja mielellään
KK-Teräs Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Vaate-edustaja -
Myyntiedustajat
Haemme vaate-edustajaa pääkaupunkiseudulle sekä Ouluun Haluatko olla osa edustavaa ja energistä myyntitiimiä? Nautitko heittäytyä päivään, joka on aina erilainen ? Mikäli sinusta hehkuu hyvä
Looks Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä, pientavarakeräily -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
PolarPro Logistiikka Oy on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu, sekä täyttää
Polarpro Logistiikka Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vastuumyyjä -
Myyjät
Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme kahta vastuumyyjää kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviisi kuuluu mm. myyntitoimiston myynnin ja markkinoinnin kokonaisvaltainen hallinta yhteistyössä muiden vastuuhenkilöiden
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa