Job Paloesimies unspecified Hämeenlinnan kaupunki - Työtarjoukset
ZTRjMTg5M2MtM2MxZS00MDRlLWI0Y2ItODVkYmU4NWM2YjE2IDgx
reference: e4c1893c-3c1e-404e-b4cb-85dbe85c6b16
documentId: 9759375
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1541748602528
Työnimike: Paloesimies
Työnkuvaus:
virka
Paloesimies toimii Forssan paloaseman työvuoron lähiesimiehenä sekä pelastustoiminnan johtajana pelastusryhmän hälytystehtävissä. Paloesimies vastaa paloaseman toimintavalmiuden ylläpidosta sekä henkilöstönsä osaamisenhallinasta. Paloesimies vastaa lisäksi turvallisuusviestinnän ja valvontatoiminnan tehtävistä annettujen tulostavoitteiden mukaisesti. Työaika on toistaiseksi poikkeusluvan mukainen, keskimäärin 42h/vko.
Kelpoisuusvaatimukset: Viran kelpoisuusvaatimuksena on pelastustoimintaan osallistuvalta päätoimiselta alipäällystöltä vaadittava kelpoisuus (VnA 407/2011 6§) sekä savusukelluskelpoisuus vaativissa tehtävissä (FireFit 2017). Hakijalla tulee olla voimassa oleva, vähintään BC -luokan ajokortti. Hakijan on annettava suostumuksensa turvallisuusselvityksen tekoon (L 726/2014). Virkaan valittavan on lisäksi annettava suostumuksensa huumausainetestiin työhöntulotarkastuksen yhteydessä.
Arvostettavat ominaisuudet: Arvostamme monipuolista ja laaja-alaista pelastustoimen osaamista, vankkaa kokemusta pelastustoimen esimies- ja johtamistehtävistä sekä uudistumiskykyisyyttä.
Valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan
Koeaika (kuukautta): 6
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3119
abstractJV_contact_0:
Hakemukset sähköiseen rekrytointijärjestelmään www.seuturekry.fi. Tallenna järjestelmään myös opinto- ja työkokemustietosi. Hakujärjestelmän käyttöön liitt. kysymykset 03 621 3915, asiakaspalvelu (at) seuturekry.fi Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa: Seuturekry Oy, Sibeliuksenkatu 1 A 8, 13100 Hml. Tällöin hakemuksen tiedot talletetaan rekrytointijärjestelmään Seuturekryn toimesta.
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Hämeenlinnan kaupunki
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Ajojärjestelijä -
unspecified
maanrakennus keränen oy - 2019-06-15 - unspecified
Arbetsledare -
Markenheten inom samhällstekniska avdelningen ansvarar för stadens uterum, i uppdraget ingår ombyggnad, nybyggnad, drift och underhåll av gator, parker, trottoarer och gc-vägar i Mariehamn, samt stadens friluftsområden i Jomala och Lemland. Målsättningen är att skapa en god stadsmiljö med
Mariehamns stad/Samhällstekniska avdelningen - 2019-04-11 - unspecified
Autoehostaja -
Etsimme autoehostajaa työsuhteeseen Hyvinkäälle. Mikäli sinulla on aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta työtehtävästä saatat olla etsimämme henkilö. Odotamme:-Reipasta ja ulospäinsuuntautunutta otetta työhön ja kykyä työskennellä itsenäisesti-Aiempaa kahden vuoden kokemusta alaltaTarjoamme:-Mukavan
Hämeen Autoehostus Oy - 2019-07-30 - unspecified
Barnskötare -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Daghemmet Fenix Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman vaikuttavin paikka oppia! Varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukiot, suomenkielinen ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö muodostavat toimialan järjestämät palvelut.
Helsingin kaupunki. - 2018-10-06 - unspecified
CNC-Koneistaja -
VPS HenkilöstöpalveluVPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa. Olemme HPL Henkilöstöpalveluyritysten
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2019-08-23 - unspecified
Diplomityöntekijä -
Onko etsinnässä diplomityöpaikka mielenkiintoiseen yritykseen? Toivotko pääseväsi syventämään osaamistasi erityisesti siltasuunnittelun projekteissa ja näkemään alan ammattilaisten toimintaa? Etsimme sinuaMe Studentworkilla etsimme asiakkaallemme, WSP Finland Oy:lle, siltasuunnittelun diplomityöntekijää
Studentwork Group Oy - 2019-09-04 - unspecified
Kahvilamyyjä -
KAHVILATYÖNTEKIJÄTehtäviisi kahvilatyöntekijänä kuuluu mm.kassatyöskentely ja asiakaspalvelutehtävätmonipuolisen tuotevalikoiman valmistusta, esille laittoa ja ylläpitoakassatilitysten ja -raporttien tekoveikkauspelin myyntiastiahuolto ja kahvilan yleisestä siisteydestä huolehtiminen OdotammeOsaamisesi
Karunaa Oy/Cafe & Bar Tirkku - 2019-03-20 - unspecified
Kahvilatyöntekijä -
Asiakkaamme Helsingin kahvilamaailmassa etsivät joukkojensa vahvistuksiksi taitavia ja ihania kahvilatyöntekijöitä. Jos tykkäät pörrätä vaahdottamassa maitoa, suosittelemassa pikkusuolaista - ja makeaa ja innostut höpöttämään asiakkaiden kanssa, saatat olla passeli tyyppi meille. Kahvilatyöntekijällämme
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2019-04-27 - unspecified
Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin Viitasaarelle -
Etsitkö ensimmäistä kesäduuniasi tai ovatko kesän suunnitelmat vielä tekemättä? Vietä kesäsi duunISSa! Viitasaaren alueella on vielä auki kesätyöpaikkoja siivoustehtäviin. Voit työskennellä kesäsi myymälöiden tai toimistojen ylläpitosiivouksissa, meillä on juuri sinulle sopivaa
ISS Palvelut Oy - 2019-06-07 - unspecified
Kirjanpitäjä -
Tilitoimisto Eri tilit Oy on vuonna 1992 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa monipuolisia talouhallinnon palveluja. Olemme siirtyneet sähköiseen ja automatisoituun taloushallintoon, joka varmistaa reaaliaikaisen raportoinnin asiakkaillemme. Etsimme nyt seitsemän hengen tiimiimme kirjanpitäjää
Tilitoimisto Eri tilit Oy - 2018-09-27 - unspecified
Kokki -
Mamma leone on yli 30 vuotta Kalajoen keskustassa toiminut suosittu ruokaravintola.Haemme työtä pelkäämätönta ja oma-aloitteista kokkia keittiöömme.Työ keittiössämme on vaihtelevaa, sisältäen lounas-, alacarte- ja pizzavuoroja.Arvostamme kokemusta ravintolakeittiö työskentelystä ja positiivista
JOKIVARSIRAVINTOLAT OY - 2019-03-22 - unspecified
Lähihoitaja alle 3 kk:n sijaisuudet -
tehtävä Lähihoitajan sijaisuus Nokia kotihoitoon ajalle 10.6.-4.8.2019 tai sopimuksen mukaan. Aloitusajankohta sovittavissa.Työsuhde Seuturekryyn.Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Kelpoisuusvaatimukset: Lähihoitajan tutkinto tai alan opiskelija.Ajokortti
Sarastia Rekry Oy - 2019-06-08 - unspecified
Lähihoitaja -
Alina on kokonaisvaltaisia kotityö- ja hoitopalveluita tuottava kotimainen hoiva-alan ketju, jolla on jo yli 30 paikallista yrittäjää eri puolilla Suomea. Alinan ammattilaiset auttavat kaiken ikäisten ihmisten arkea heidän kodeissaan monipuolisilla kotipalveluilla.LÄHIHOITAJA, haluatko itsenäiseen
Alina Hoivatiimi Oy - 2019-07-10 - unspecified
Lastentarhanopettaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Päiväkoti Muusa, varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori-Muusa Maailman vaikuttavin paikka oppia! Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta
Helsingin kaupunki. - 2018-08-15 - unspecified
Luonnonkosmetiikamyynnin johtaja -
Palkkaamme uudelle Savonlinnan toimipisteelle yksikön johtajan luonnonkosmetiikan myyntiin.Aloitat työskentelysi suoraan huipulta- pääset heti rakentamaan menestysjoukkuetta ja valitsemaan omaan tiimiisi parhaat pelaajat. Vastaat yksikkösi myyntituloksesta, kannattavuudesta, rekrytoinnista, sekä
Finnacta Oy - 2019-06-29 - unspecified
Maanrakennustyöntekijä, Lahti -
unspecified
StaffPoint Oy - 2018-08-02 - unspecified
Metallityöntekijä -
Etsimme tunnetulle ja arvostetulle metallialan asiakasyrityksellemme Tampereelle metallityöntekijää. Työtehtävinä mm. metallikappaleiden hiontaa, kierteytystä, viisteytystä, poraamista, rälläköintiä yms. yleistä metallityötä. Työtä tehdään ma - pe päivävuorossa. Työpaikalle pääsee
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2018-11-20 - unspecified
Muuttomies/kuljettaja -
unspecified
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-07-28 - unspecified
Nuoriso-ohjaaja -
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Malmin nuorisotyöyksikköHelsinki on vetovoimainen ja elinvoimainen kaupunki. Kaupunki tarjoaa tapahtumia, elämyksiä, tiloja, virikkeellisiä alueita ja taidekokoelmia sekä tukea kansalaistoiminnalle, oppimiselle ja kasvatustyölle. Kulttuuri- ja vapaa-ajan
Helsingin kaupunki. - 2019-07-16 - unspecified
PALVELUPÄÄLLIKKÖ -
NICO on ICT-alan rekrytointi- ja asiantuntijapalveluyritys, joka etsii jatkuvasti asiantuntijoita asiakkaittensa mielenkiintoisiin projekteihin. Nico tarjoaa palkitsevan työskentelymallin kokeneille ICT-ammattilaisille. Nico kuuluu Fujitsu konserniin. Lisätietoja osoitteesta http://nico.fi/.Haemme
Nice-business Consulting Oy - 2019-03-23 - unspecified
Purkutyöntekijä -
unspecified
WorkPower Oy - 2018-07-26 - unspecified
Sähköasentaja -
SähköasentajaHaemme asiakasyrityksellemme osaavia sähköasentajia Turkuun.Haemme asiakasyrityksellemme osaavia, itsenäiseen työskentelyyn pystyviä sähkömiehiä. Vaadimme alan aikaisempaa työkokemusta. Sinulla on voimassaolevat sähkötyöturvallisuuskortti sekä työturvallisuuskortti. Työkohteet
Aputeam Oy - 2019-06-27 - unspecified
SKF Voitelujärjestelmäpartneri -
Vahvistamme palveluverkostoamme ja haemme yrittäjää voitelujärjestelmäpartneriksi Kuopion seudulle! Vastaat itsenäisesti voitelujärjestelmien myynnistä, asennuksista ja huolloista omalla toimialueellasi. Asiakaskuntasi koostuu pääosin liikkuvan kaluston
Ketjufi Yrittäjärekrytointipalvelut Oy - 2018-09-18 - unspecified
Tarjoilijoita ja ravintolan vuoropäälliköitä -
King Crab House etsii tulevalle talvikaudelle tarjoilijoita ja ravintolan vuoropäälliköitä. Ravintola on kuningasrapuun ja jäämeren kaloihin erikoistunut yksityisesti omistettu ravintola Levikeskuksessa. Meiltä löytyy tunturin parhaat viinit ja tarjoamme sekä
King Crab House Finland Oy - 2018-08-08 - unspecified
tietoverkkoasiantuntija -
Haluatko osaksi nopeasti kasvavaa yritystä, joka tarjoaa loistavat uramahdollisuudet? Tässä tehtävässä pääset työskentelemään tietoliikennekonfiguroinnin parissa osana mukavaa 10-15 hengen tiimiä. DataCenter Finland on yritys, joka panostaa työntekijäviihtyvyyteen, joten sinusta pidetään
Oy Academic Work Suomi Ab - 2019-02-23 - unspecified
Toimistotyöntekijä -
unspecified
Rauta Korpela oy - 2019-08-24 - unspecified
Tuotantotyöntekijä lääketeollisuuteen -
Haemme useita oma-aloitteisia ja oppimiskykyisiä tuotantotyöntekijöitä vuorotöihin lääketeollisuuden haasteellisiin ja tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Työsuhteet ovat pitkäkestoisia ja alkavat sopimuksen mukaan loppuvuoden aikana. Työpaikka sijaitsee Espoossa hyvien kulkuyhteyksien varrella,
Barona Oy - 2018-11-24 - unspecified
Tuotantotyöntekijä -
Haemme Asiakkaallemme PälkäneelleKOKOONPANIJOITA/ ELEMENTTITYÖNTEKIJÖITÄpuuelementtien kokoonpanotyöhön.Työsuhde solmitaan alkuun 4-6 kuukaudeksi ja töitä on tarjolla 40 tuntia viikossa. Töiden jatkuminen tämän jälkeen on myös mahdollista.Työssäsi pääset tekemään monipuolisesti eri
Econia Oy - 2019-07-19 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-10 - unspecified
Yritysmyyjä -
Työpaikan kuvaus:Sixt on yksi maailman johtavista autovuokraamoista sekä Saksan ja samalla koko maailman ensimmäinen autovuokrausta harjoittava yhtiö. Sixt toimii franchising-konseptilla noin 100 maassa, myös Suomessa, jossa se kuuluu osana Veho-konserniin. Suomessa toimimme yli 50 toimipisteessä
Veho Rent Oy Ab - 2019-01-12 - unspecified