Job Palomies, Kangasniemen paloasema Etelä-Savo Mikkelin kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Palomies, Kangasniemen paloasema

Työnkuvaus:
Etelä-Savon pelastuslaitos etsii joukkoonsa palomiestä. Tehtävän sijoituspaikka virkasuhteen alussa on Kangasniemen paloasema ja työaika on yleistyöaika. Pelastus- ja ensivastetoimintaan osallistumisen lisäksi palomiehen tehtäviin kuuluu vastata omalta osaltaan sopimuspalokuntien koulutus-/ harjoitustoiminnasta ja osallistua pelastuslaitoksen turvallisuuspalvelujen tehtäviin. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan tai tehtävään on vastaava pelastusalan tutkinto (pelastuslaki) ja lisäksi BC- luokan ajokortti sekä virkaa vastaava kuntoluokka. Hakijalle eduksi katsotaan terveydenhoitoalan tutkinto ja kelpoisuus ensihoitopalvelujen tehtäviin. Hakijoiden on annettava suostumus henkilöturvallisuusselvityksen tekemiseen. Virka täytetään 2.5.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Valitun on virkaa vastaanottaessaan esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valitulla on kuuden (6) kuukauden koeaika. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy kunnallisen teknisen virka- ja työsopimuksen mukaan. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot em. todistuksista, jotka jätetään haastattelijalle. Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen määräaikaan mennessä. Mikäli tarvitset apua hakemuksen jättämisessä, soita numeroon 020 610 9527 (klo 7-15).

Työnantajan nimi: Mikkelin kaupunki

Työnantajan osoite: 51200 KANGASNIEMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Palomiehet

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Akson Hoivapalvelut - yrittäjäksi -

Kotihoito, hoivapalvelut, kotisairaanhoito ja kotiapu ovat palveluita, joiden tarve on voimakkaasti kasvussa, nyt on oikea aika aloittaa yritystoiminta ja toteuttaa haaveet tehdä hyvää työtä omaksi ja asiakkaiden parhaaksi. ETSIMME AKSON HOIVAPALVELUT YRITTÄJÄÄ
Akson Group Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Asiakashankkija (osa-aikainen) -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä. Tule meille töihin Mikkelin toimistolle! Palkkaamme kahdeksan hyvän asenteen omaavaa
Finnacta Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Haettavana on kiertävän erityislastentarhanopettajan toimi 1.8.2016 alkaen. Kiertävä erityislastentarhanopettaja työskentelee useassa eri työyksikössä. Hän konsultoi ja ohjaa henkilöstöä erityistä
Mikkelin kaupunki - 2016-05-20 - Etelä-Savo

Erityisluokan opettaja -

Erityisopettajat

Rantasalmen kunta - 2016-05-20 - Etelä-Savo

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat

PIEKSÄMÄEN KUNNONKESKUS OY - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan oma-aloitteista ja luotettavaa henkilökohtaista avustajaa 62-vuotiaalle miehelle Punkaharjulle. Avustajaa tarvitaan arjen askareisiin. Työtä on enintään 30 tuntia kuukaudessa. Alustavan suunnitelman mukaan työtä
Savonlinnan kaupunki - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Huoltomies/talonmies + puutarhuri -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Lossiranta Lodge on pieni (14 h) yksilöllinen putiikkihotelli, jonka asiakaskunta koostuu kokeneista ja vaativista asiakkaista. Työskentely vaatii moniosaamista sekä kykyä toimia itsenäisesti
Chree Oy/Lossiranta Lodge - 2016-02-15 - Etelä-Savo

HYPOXI-ohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
HYPOXI-ohjaaja HYPOXI on luonnollinen menetelmä, joka kohdistuu rasvanpolton ongelma-alueille. HYPOXI perustuu liikunnan ja alipaineen yhdistelmään. HYPOXI-studiolla asiakkaita ohjaa HYPOXI-ohjaaja. Haemme Savonlinnan studioomme studio-työntekijää.
AllForWell Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat

Infonor Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Sora ja Betoni V. Suutarinen Ky, SBS Betoni OY ja Maarakennus Suutarinen Oy, Suutarinen yhtiöt on vakavarainen, kasvava ja kehittyvä rakentamisen monialayritys Etelä-Savossa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli yli 25milj. €. Työllistämme
Sora ja Betoni V. Suutarinen Ky - 2016-04-16 - Etelä-Savo

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan reippaita SIIVOOJIA LomaSydämeen. Tehtävänä on hotellin- ja mökkien sekä ravintolatilojen siivoaminen. Työ on osa-aikaista, mutta sesonkiaikana kokoaikaista. Tehtävä soveltuu hyvin myös opiskelijoille.
LomaSydän Oy - 2016-06-14 - Etelä-Savo

Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Pieksämäen seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Lähihoitaja, toimi -

Lähihoitajat
Lähihoitajan työtehtävät vammais- ja vanhuspalvelujen kotihoidossa. Haemme joukkoomme kahta (2) kehittymishaluista, innostunutta ja hyvät työyhteisötaidot omaavaa työntekijää. Tule rohkeasti toteuttamaan
Mikkelin kaupunki - 2016-04-15 - Etelä-Savo

Lähiohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kehitysvammaisten asumispalveluyksikköön haetaan lähihoitaja/sairaanhoitaja/sosionomi koulutuksen omaavaa hakijaa. Aikaisempi kokemus kehitysvammaisen hoidosta/ ohjauksesta katsotaan eduksi. Paikat täytetään heti sopivien
Vaalijalan kuntayhtymä, Oravinpalvelukoti - 2016-04-19 - Etelä-Savo

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vetrea-konserni on Itä-Suomen johtava ja voimakkaasti kehittyvä yksityinen hyvinvointipalvelujen tuottaja. Yhtiö tarjoaa laadukkaita ja asiantuntevia hoiva-, asumis- ja kuntoutuspalveluja sekä kotihoidon ratkaisuja. Konserni toimii
Vetrea Terveys Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Puumalan kunnan liikuntapalvelut etsii Kunnon Puumala-hankkeeseen liikunnanohjaajaa ajalle 18.7.2016-30.4.2017, mahdollisesti vuoteen 2018 saakka. Kunnon Puumala-hanke on Itä-Suomen aluehallintoviraston rahoittama liikunnallisen elämäntavan
Puumalan kunta - 2016-04-01 - Etelä-Savo

Luokanopettajan määräaikainen virka -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kangasniemen kunnassa julistetaan avoimeksi luokanopettajan määräaikainen virka 10.8.2016-3.6.2017. Virka on Otto Mannisen kaksiopettajaisen kyläkoulun virka Kangasniemen Hokan kylällä. Opettajan kelpoisuusehdot määräytyvät
Kangasniemen kunta - 2016-05-18 - Etelä-Savo

Metallialan työntekijä -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme metallialan työntekijää hitsaus- ja asennustyöhön. Edellytyksenä on metallialan tietämys, mutta aiempaa työkokemusta tai koulutusta ei vaadita, sillä työnantaja kouluttaa tehtäviin.
Bovallius Palvelut Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelijoita -

Myyntiedustajat
Communicare Finland Oy on vuonna 2011 perustettu ja vahvasti kasvava Contact Center- alan yritys. Yrityksen perustajilla on alalta yli 40-vuoden ja yli 2000 myynti- ja asiakaspalveluprojektin käytännön kokemus lukuisilta toimialoilta, BtoB-
Go On Yhtiöt, Mikkeli - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Ratatyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
SOL Henkilöstöpalvelut Oy on SOL-konsernin tytäryhtiö. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää lähes 11 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan ravintolatyöntekijää. Työtehtävään kuuluu ruoan laittoa ja esivalmistelua, kassan hoitamista, astioiden keräämistä, pöytien siivoamista, tiskaamista, puhdistamista sekä muita avustavia
Kahvila-Ravintola Juvan Helmi Ky - 2016-06-22 - Etelä-Savo

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Ravintola-alan töitä tarjolla Mikkelissä! Serviini Oy on yksityinen, Mikkeliläinen ravintola-alan yritys. Ravintoloitamme ovat lounas- ja tilausravintolat Vino ja Pitopata, vastaamme myös Konsertti- ja kongressitalo Mikaelin monipuolisista
Serviini Oy - 2016-08-10 - Etelä-Savo

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haettavana 8.4.2016 klo 14.00 mennessä Perusterveydenhuollon tulosalueella Akuuttivuodeosastolla sairaanhoitajan toistaiseksi voimassa oleva työsopimussuhde Kelpoisuusvaatimuksena sairaanhoitajan tehtävään on terveydenhuollon
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-25 - Etelä-Savo

sosiaalityöntekijän virka - 21.06.2016 -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN PERHEIDEN PALVELUISSA on haettavana 21.6.2016 klo 15.00 mennessä YLEISTEN PERHEPALVELUJEN JA LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA Sosiaalihuoltolain mukaisissa yleisissä perhepalveluissa ja lastensuojelussa
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI - 2016-06-09 - Etelä-Savo

Suunnitteluassistentti-/ dokumentoija -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
JS-Verkot Oy sähkö- ja tietoliikenneverkkojen suunnittelualan asiantuntijayritys. Yhtiön toimiala on sähkö- ja tietoliikenneverkkojen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito. Tuotamme palveluita 10 asiantuntijan voimin ja yli
StaffPoint Oy - 2016-03-03 - Etelä-Savo

Talouspäällikkö -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Actiw Oy is a Finland based intralogistics integrator that is specialized in intelligent and sustainable automated warehouse and truck and container loading solutions. Actiw has a solid track record with
Actiw Oy - 2016-05-05 - Etelä-Savo

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakasyrityksiimme positiivisen palveluasenteen omaavia tarjoilijoita. Eri pituisiin sijaisuuksiin/loman tuurauksiin. Kesä ajalla työt on kokoaikaisia ja alkavat sop.mukaan mahd. pian. Laita hakemus siis pian tulemaan! Mahdollisuus myös
Opteam Mikkeli - 2016-05-28 - Etelä-Savo

Traktorinkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Urakointi Ville Tarkiainen - 2016-03-05 - Etelä-Savo

 
 
site syntyy 6.5381669998169 sekuntia