Job Palotarkastaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Palotarkastaja

Työnkuvaus:
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tuottaa pelastustoimen palvelut alueen 10 kunnan yli 440 000 asukkaalle ja ensihoitopalveluja sopimusten mukaisesti. Palveluksessamme on noin 500 päätoimista henkilöä. Pelastuslaitos toimii kunnallisena liikelaitoksena ja on osa Espoon kaupungin organisaatiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Haemme palotarkastustiimiimme neljää reipasta ja luotettavaa henkilöä, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti sekä hallitsevat rakenteelliseen paloturvallisuuteen liittyvät asiat. Palotarkastajana huolehdit osaltasi toimintayksikön vastuulla olevista valvontatehtävistä ja osallistut onnettomuuksien ehkäisyyn liittyvään neuvontaan ja turvallisuusviestintään. Lisäksi tehtäviisi kuuluu uudisrakentamiseen liittyviä neuvonta-, tarkastus- ja valvontatehtäviä. Palotarkastajan lähiesimies on palvelutuotannon palopäällikkö. Kelpoisuusvaatimus: Päätoimiselta pelastustoimintaan osallistuvalta päällystöltä vaadittava kelpoisuus tai soveltuva opistotasoinen tutkinto. Tehtävässä edellytetään B-luokan ajokorttia. Lisäksi edellytämme, että hakija antaa pyydettäessä luvan turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisen henkilöturvallisuusselvityksen tekemiseen ennen tehtävän vastaanottoa. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä innostusta seurata alan kehitystä. Rakenteellisen paloturvallisuuden osaaminen sekä toisen kotimaisen kielen osaaminen katsotaan eduksi

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Itätuulentie 2, 02100 ESPOO

Työn lyhyt kuvaus: Palomiehet

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamiaisvastaava -

Tarjoilijat
Cumulus Kallio etsii AAMIAISVASTAAVA Cumulus-hotelli Kallio Helsingissä on 121 huoneen mutkaton kaupunkihotelli. Hotellin palveluihin kuuluu vastaanoton yhteydessä lobby bar, aamiaisravintola, sauna, sekä Parnell's Irish Bar. Huoneet on
Restel Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Friggesby Lekskola är ett privat svenskspråkigt daghem i det natursköna Porkala. Daghemmet har verkat sedan 1976 och drivs av aktiva föräldrar. Vi är ett litet lekis med ca 20 barn i åldern 2-6 år. Vi erbjuder
Friggesby Lekskolas Understödsförening rf - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Edustustarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme Espooseen / PK-seudulle edustus- ja banquet tarjoilijoita asiakasyrityksellemme yksityistilaisuuksiin, juhliin, tapahtumiin yms. Tilaisuudet on vaativia, joten odotamme vankkaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Suomenkielentaito on välttämättömyys.
Kairest Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Olemme yli 100 vuotta myynnissä olleen kodin monitoimilaitteen maahantuojia, joka laajentaa nyt toimintaansa. Rekrytoimme nyt kasvavaan tiimiimme urallaan eteenpäin pyrkiviä esimiesharjoittelijoita. Odotamme sinulta ulospäin suuntautuneisuutta,
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Etuuskäsittelijä -

Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Haemme Espoon Pohjoiseen ja Eteläiseen aikuissosiaalityöhön sekä Maahanmuuttajapalveluihin hyviä tyyppejä eri pituisiin etuuskäsittelijöiden sijaisuuksiin. Osa tehtävistä voi
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Hankintainsinööri -

Ostajat
Hankintainsinööri NCC Industry NCC on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksiä sekä Pohjoismaiden suurin kiviainestuottaja ja asfalttiurakoitsija. NCC:llä on pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista
NCC Roads Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtaisen avustajan työ. Työnkuvaan kuuluu avustaminen arjen askareissa ja tietokoneen käytössä, sekä mahdollisesti opiskeluissa. Työhön kuuluu ulkoilua, talousaskareita, siivousta, ruoanlaittoa silloin
Kuusakoski Tuomas - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamon Esimies -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Asiakasyrityksemme Kaso Oy on vuonna 1944 perustettu, laadukkaiden ja turvallisten säilytysratkaisuiden tarjoaja. Yrityksellä on yli sadan vuoden perinteet alan palveluista, jotka ylettyvät
Wippii Work Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme KAIVINKONEENKULJETTAJAA pääkaupunkiseudun kohteisiin (rivi- ja kerrostalojen pihojen pohjia, salaojia ym.) Odotamme sinulta: - Kokemusta maanrakennusalalta kaivinkoneenkuljettajan tehtävistä vähintään
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kasettiautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Marila Transport Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/Myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Aallon Tilitoimisto Oy on yli viisikymmentä vuotta toiminut auktorisoitu tilitoimisto. Palveluksessamme on tällä hetkellä 40 alan ammattilaista, joista 22 on suorittanut KLT-tutkinnon ja 5 PHT-tutkinnon. Olemme luoneet alan käytäntöjä
Aallon Tilitoimisto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Loviisan Kappeli rakennettiin aikanaan Loviisan Kylpylän vieraiden kestitykseen ja on toiminut ravintolana 1850-luvulta lähtien. Pitkään historiaan on mahtunut paljon tarinoita ja tarinoille saatiin jatkumo kun Airi Kallio osti huonokuntoisen
Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Korkeakouluharjoittelija -

Yleissihteerit
Sipoo on Suomen suhteellisesti nopeimmin kasvava kunta Helsingin kupeessa. Kunnan strategiana on kasvaa ja uudistua erityisesti digitalisaation keinoja hyödyntäen. Kehittäminen on Sipoossa korkeassa kurssissa. Sipoon kunnan Tekniikka- ja
Sipoon kunta - Sibbo kommun - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Kauneus- ja Hiushuone Eeben hakee iloista ja reipasta täysipäiväistä kosmetologia tiimiinsä! Työ on pääsääntöisesti itsenäistä, olethan liikkeen ainut kauneudenhoitoalan ammatilainen, mutta
Katja Kurkela - 2016-05-06 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Lakimies -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. Trafi kehittää liikennejärjestelmän
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme MAALAREITA pääkaupunkiseudun alueelle! Työtehtävän kuvaus Työtehtävät koostuvat monipuolisista ulko- ja sisämaalaustöistä. Kohteet vaihtelevat suurista julkisista
Uniflex Suomi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Alppilaan Helsinkiin asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Rahdin turvatarkastaja -

Vartijat
Rahdin turvatarkastaja, Vantaa Oletko tarkka ja vastuuntuntoinen tiimipelaaja ja haluaisit työskennellä lentokenttäympäristössä? Tässä olisi sinulle loistava mahdollisuus tulla osaksi ammattitaitoista työyhteisöämme.
G4S Security Services Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Ruokapalveluvastaava -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos, Palvelukeskus Helsinki Tehtävän kuvaus: Palvelukeskus Helsinki etsii asiakaspalveluhenkistä ja luotettavaa kiertävää ruokapalveluvastaava Kontulan alueen päiväkoteihin
Helsingin kaupunki. - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Idän psykiatria- ja päihdekeskus Helsingin sosiaali- ja terveysviraston psykiatria- ja päihdepalvelut koostuvat neljästä alueellisesta psykiatria- ja päihdekeskuksesta, psykiatrisesta sairaalatoiminnasta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
MediPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat,
MediPower Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

saliapulainen / blokkari / foodrunner -

Tarjoilijat
Cargo Coffee + Vegetarian Food tarjoilee villiä vege- ja vegaaniruokaa Helsingissä baanan päädyssä. Cargo on ravintolana monipuolinen konsepti, josta saa ruokaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Ruoka on huoliteltua
EF Restaurants Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja Hyvinkäälle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vahvistamme Hyvinkään yksikköämme Haemme nyt SIIVOOJAA Siivoojana tulet toimimaan osana siivouspalvelun tiimiämme ja liikkuvassa työssäsi vastaat osaltasi asiakasyritystemme ympäristön siisteydestä ja
RTK-Palvelu Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Summer employee in project -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Maintpartner is a Nordic supplier of industrial maintenance and operation services. We offer analytics, tools and processes that are based on digital solutions to optimize production availability. We combine asset and people management with highest possible
Maintpartner Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Restel Ravintolat Oy Helsingin Musiikkitalo hakee VUOROPÄÄLLIKKÖÄ Haemme iloista, ahkeraa, laatutietoista ja vastuuntuntoista, vahvan ravintola-alan kokemuksen omaavaa vuoropäällikköä vakituiseen, kokoaikaiseen
Restel Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 4.3183510303497 sekuntia