Job Pankkitoimihenkilö Pohjanmaa Nordea Pankki Suomi Oyj - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Pankkitoimihenkilö

Työnkuvaus:
Haemme useita koko- ja osa-aikaisia palveluneuvojia vakinaisiin työsuhteisiin Nordea 24/7 (Contact Centreen) Vaasaan. Osa-aikaisilla on mahdollisuus työskennellä kesällä myös kokoaikaisesti. Nordea 24/7 on jatkuvasti kasvava osa Nordean monikanavaista asiakaspalvelumallia. Me palvelemme puhelimitse ja verkossa asioivia Nordean nykyisiä sekä potentiaalisia henkilöasiakkaita ympärivuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Toimimme Helsingissä, Oulussa, Vaasassa, Salossa ja Tallinnassa. Tule mukaan vauhdikkaaseen ja jatkuvasti kehittyvään maailmaamme luomaan erinomaisia asiakaskokemuksia asiakkaillemme! Tätä tarjoamme Nordea 24/7:ssä kohtaamme henkilöasiakkaitamme puhelimessa, verkkotapaamisessa, verkkopankin asiakaspostin ja chatin välityksellä. Asiakas voi esimerkiksi varata ajan verkkotapaamiseen neuvojamme kanssa ja saada kotisohvalta asiantuntija-apua vaikkapa säästämisessä aamusta iltamyöhään. Tekemisemme pohjautuu vahvasti palautekulttuurille ja odotukset ylittävien asiakaskokemusten luomiseen. Pidämme itseämme valmentavan esimiestyön edelläkävijöinä ja kehittymisesi on meille tärkeää. Tarjoammekin sinulle itsenäisen, vastuullisen ja monipuolisen tehtävän, johon on kattava perehdytys ja jossa sinulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistasi. Tehtävässä pääset mukaan kokemaan, mitä asiakaspalvelu on uudessa digitaalisessa maailmassa. Tätä odotamme Odotamme sinulta aitoa asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä; sinulla on sujuvat neuvottelu- ja viestintätaidot sekä teet päätöksiä itsenäisesti. Lisäksi teet työsi iloisella mielellä ja hymy kuuluu äänestäsi. Olet tuloshakuinen ja nautit myyntityöstä. Sosiaalisten taitojen lisäksi arvostamme myönteistä asennetta, innostuneisuutta ja kykyä kuunnella. Työmme on vuorotyötä, joten on tärkeää, että työvuorot klo 7.15 - 22.15 välillä sopivat elämäntilanteeseesi. Sinulla on myös kaupallisen alan koulutus ja aiempia näyttöjä asiakaspalvelutehtävistä. Odotamme sinulta sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Ruotsin kielen taidon katsomme eduksesi. Valmis ammattilainen sinun ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan halu myyntityöhön ja innokas asenne ratkaisevat! Lisätietoja tehtävästä antaa Vaasan Nordea 24/7:n esimiehet: Hanna Lillthors puh. 050-438 1278 ja Sari Ahonen puh. 050-322 6692. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen sekä videotyöhaastattelu mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään tiistaina 31.5.2016. Hakemuksen tekemisen yhteydessä vastaat myös palveluneuvojahakuun liittyviin etukäteiskysymyksiin. Hakemuksen ja videotyöhaastattelun teet eri järjestelmissä ja sinun tulee tehdä ne saman päivän aikana. Huomioimme ainoastaan ne hakijat, jotka ovat lähettäneet hakemuksen, ansioluettelon ja videotyöhaastattelun. Aloitamme hakemusten ja videotyöhaastatteluiden käsittelyn ja henkilökohtaiset haastattelut jo hakuaikana. A. Videohaastattelun kysymyksiin pääset vastaamaan tästä linkistä: https://recruitby.net/interview/public/72f85937e60a343253d897507c8c952bbc45 . Videohaastatteluun tarvitset tietokoneen ja web-kameran tai modernin mobiililaitteen sekä Internet-yhteyden. B. Hakemuksen, ansioluettelon ja etukäteiskysymykset pääset käyttämällä tätä linkkiä https://candidate.hr-manager.net/ApplicationInit.aspx?cid=22⪻ojectId=198857&DepartmentId=21843&SkipAdvertisement=true

Työnantajan nimi: Nordea Pankki Suomi Oyj

Työnantajan osoite: Nordea 24/7 FI Vaasa, 65100 VAASA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Pankki- ym. toimihenkilöt

Maa: Suomi

Alue: Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

ABC-kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ABC Kristiinankaupunkiin ABC-kokkia määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtävät koostuvat pääasiassa ABC-keittiötehtävistä, mutta sisältävät myös myymälä-,
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa - 2016-05-13 - Pohjanmaa

Asiakas - ja Myyntineuvottelija (osa-aika) -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä osa-aikaista työtä esimerkiksi opiskelujen tai toisen työn ohelle? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä
Finalistit Oy - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Asiakas - ja Myyntineuvottelija osapäivätyö -

Myyntiedustajat
Haemme Vaasan keskustaan ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA osa-aikaiseen työhön. Maksamme JOKAISELLE toukokuussa työsuhteen aloittaneelle ylimääräisen 300 euron STARTTIBOKUKSEN palkan päälle! Työ soveltuu mainiosti
Buusteri Oy, Vaasa - 2016-05-15 - Pohjanmaa

Asianajaja -

Asianajajat
LAKIMIES YRITYSTEN ASIALLE "Tilitoimisto Oy:n Jaana soittaa sinulle iltapäivällä. Valmisteluistunto siitä työsuhderiidasta on kahden viikon päästä Mikkelissä. Carolina on varannut hotellin ja junaliput
K&K Laki Oy - 2016-03-23 - Pohjanmaa

Contact Center -työntekijä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Företagspsykolog -

Psykologit
Dextra är en del av Pihlajalinna koncernen. Pihlajalinna koncernen är Finlands största inhemskt ägda leverantör av social- och hälsovårdstjänster. Pihlajalinna grundades år 2001 och Dextra år 1964.
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy on suomalainen yritys, joka on erikoistunut henkilökohtaisen avun järjestämiseen yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 perustimme ensimmäisen henkilökohtaista apua tuottavan yrityksemme ruotsissa. Elämäsi
Elämäsi Adato Oy - 2016-02-23 - Pohjanmaa

Kattoasentaja / asennusryhmä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme kattoasentajaa/ asennustyöryhmää
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-05-28 - Pohjanmaa

Kiinteistönvälittäjä/asuntomyyjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Huom! on kiinteistönvälityksen perinteikäs asiantuntija ja Suomen voimakkaim-min kasvava kiinteistönvälitysketju. Vuodesta 1969 alalla toiminut Huom! palasi uudistuneena markkinoille keväällä 2011 ja on osa Realia
SoffanPaikka Oy Huom! Vaasa - 2016-07-15 - Pohjanmaa

Koulupsykologi -

Psykologit
Vaasan kaupungin suomenkielisessä perusopetuksessa on haettavana koulupsykologin virka 1.8.2016 alkaen. Koulupsykologin työtehtäviin kuuluvat sekä yksilöllinen että yhteisöllinen oppilashuoltotyö. Yksilölliseen
Vaasan kaupunki. - 2016-06-01 - Pohjanmaa

Lehdenjakaja (varajakaja) -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Tarjolla säännöllistä osa-aikatyötä joustavin työajoin! Jaamme lehtiä ja mainoksia kaksi kertaa viikossa (keskiviikkoisin ja lauantaisin). Etsimme varalehdenjakajia vaihtuville jakopiireille eri puolille Vaasan
Pasi-Jakelut Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Ma. myyjä (4h) Närpiö -

Myyjät
Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla, että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen, aktiivinen
Alko Oy - 2016-05-30 - Pohjanmaa

Myyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Haetaan KESÄTYÖNTEKIJÄÄ torille vihannes- ja kukkamyyjäksi. Luotettava, reipas, joustava, suomen- ja ruotsinkielentaitoinen väh. 18-vuotias. Työ alkaa toukokuussa. Työaika 4-6 h/pv kuutena päivänä
Fant Mona-Lisa - 2016-04-12 - Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme Vaasan Asevelikylän Prisman (2292) myymälään myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 23.5.2016-27.8.2016 väliseksi ajaksi. Keskimääräinen vähimmäistyöaika on 8 tuntia
Alko Oy - 2016-04-16 - Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Vahvistamme myyntiorganisaatiotamme hakemalla myynnin ammattilaista Vaasan toimistolle vastaamaan sähköenergian myynnistä kotitalous- ja yritysasiakkaille. Myyntineuvottelijat työskentelevät jatkomyynnin sekä uusasiakashankinnan
Switch Nordic Green AB Filial Finland - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Myyntikonsulentti -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-07-15 - Pohjanmaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Leikkisä ja joustava työ laadukkaiden ja oppimista tukevien tuotteiden parissa Suomalainen, opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-05-12 - Pohjanmaa

Prosessityöntekijä, muovituoteteollisuus -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät

HP Rani Plast Ab - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Psykolog -

Psykologit
Vi lediganslår en befattning som Psykolog (100 %) med första placering på Malmska smärtrehabilitering Behörighetskrav är legitimerad psykolog, samt nöjaktig förmåga att i tal och skrift använda det
Staden Jakobstad / Social- och hälsovårdsverket - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Rappaaja -

Rappaajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-08-10 - Pohjanmaa

Sähkövoimatekniikan asiantuntija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme joukkoomme sähkövoimatekniikan asiantuntijaa, jonka ensisijaiset työtehtävät ovat: - voimalaitoksiin ja sähköasemiin liittyviä mallinnus- sekä laskentatehtäviä simulointiohjelmistoilla - sähkövoimajärjestelmien
Ampner Oy - 2016-05-13 - Pohjanmaa

Sairaanhoitaja, pitkäaikainen sijaiuus diabetesvas -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme pitkäaikaista sairaanhoitajan sijaista, alkusijoituspaikkana diabetesvastaanotto. Diabetesvastaanotto tarjoaa sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon diabeteshoidon palvelut Pietarsaaren, Pedersören, Uusikaarlepyyn
Staden Jakobstad / Social- och hälsovårdsverket - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -

Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme turvaavat jo
Verisure Finland Oy - 2016-06-04 - Pohjanmaa

Suuhygienisti -

Suuhygienistit
Julistamme haettavaksi kaksi (2) Suuhygienistin tointa Suun terveydenhuollon kuusi hammashoitolaamme palvelevat Pietarsaaren, Luodon, Pedersören kunnan ja Uudenkaarlepyyn asukkaita. Yhteistoiminta-alueellamme on seitsemän suuhygienistin tointa.
Staden Jakobstad / Social- och hälsovårdsverket - 2016-05-15 - Pohjanmaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoisia tarjoilijoita Vaasaan asiakasyrityksellemme. Etsimme ehdottoman luotettavia, nuorekkaita ja ammattiylpeitä tekijöitä, joilla on koulutus alalle tai riittävä työkokemus ja osaamisen taso. Vaadimme lisäksi
Kairest Oy - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Toimitusjohtaja -

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat
Drytec Oy on yritys joka tarjoaa objektiivisia kokonaisratkaisuja kosteuteen liittyviin ongelmiin. Liittämällä pitkä kokemuksemme vahinkotutkimuksista ja kosteusongelmista, alan viimeisimpään tietämykseen, meillä
ManpowerGroup Oy, Vaasa - 2016-03-19 - Pohjanmaa

Utbildare inom Välfärd -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Utbildare inom Välfärd Enheten i Närpes Utbildare inom närvårdarutbildningen och yrkesinriktade tilläggsutbildningen för vuxna, 1.8.2016 tillsvidare Arbetsuppgiften hänför sig till närvårdarutbildningen
SÖFUK/Yrkesakademin i Österbotten - 2016-05-15 - Pohjanmaa

VAASA/ jakeluauton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
VAASA / Jakeluauton kuljettaja Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005.
Canvas Oy - 2016-03-17 - Pohjanmaa

Vårdare -

Lähihoitajat
Vi söker EN VÅRDARE (befattningsnummer 1053) i heltid till Backebo serviceenhet i Jakobstad. Anställningen inleds 16.5.2016. Vårdarna ger personlig omvårdnad och handledning samt utför tillsammans med omsorgstagarna olika
Kårkulla samkommun, - 2016-03-24 - Pohjanmaa

Vuokravälittäjä -

Yleissihteerit
OP Ryhmä on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmään kuuluvat OP-Kiinteistökeskukset muodostavat maan kattavimman toimipaikkaverkoston. Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy on Turun Seudun
Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy - 2016-03-01 - Pohjanmaa

 
 
site syntyy 1.7632501125336 sekuntia