Job Pelastakaa Lapset Varainhankkija Helsinki-Uusimaa Fundraising Aid FRA Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme varainhankkijoita eli feissareita Järvenpäähän (ja Hyvinkäälle) Onko sinulla rohkeutta jutella tuntemattomille? Oletko sanavalmis ja innostava? Haluatko työskennellä tärkeän asian puolesta? Saatat olla hyvinkin etsimämme henkilö! Pelastakaa Lapset ry on maailman suurin lastensuojelujärjestö. Haemme nyt Järvenpään ja Hyvinkään tiimeihimme kaikenikäisiä varainhankkijoita, jotka edustavat Pelastaa Lapset ry:tä näissä kaupungeissa ja niiden lähialueilla. Varainhankkijamme kulkevat ovelta-ovelle ja kertovat ihmisille Pelastakaa Lasten tärkeästä työstä maailman lapsien hyväksi sekä tarjoavat heille mahdollisuutta lähteä tukemaan Pelastakaa Lapset ry:n työtä. Tavoitteenamme on saada ihminen mukaan tukemaan toimintaamme säännöllisellä, kuukausittaisella tukisummalla. Säännölliset kuukausitukijat ovat Pelastakaa Lapset ry:lle äärimmäisen tärkeitä pitkäjänteisen lapsisuojelutyön mahdollistamiseksi. Heidän avullaan lapsia suojellaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Työskentelemme arki-iltaisin kello 16-20.00 ja lauantaisin kello 14-18.00. Edellytämme että sinulla on mahdollisuus työskennellä vähintään kaksi viikossa, mieluiten myös enemmän. Tarjoamamme palkka on erittäin kilapilukykyinen: tuntipalkkasi on 9,73€ per tunti. Tämän lisäksi maksamme sinulle tulokseesi sidotun tuntilisän (3,75€-12,00€). Feissareidemme keskiarvotuntipalkka on 15,08€. Jos olet myyntihenkinen, asiakaslähtöinen ja pidät lastensuojelutyötä tärkeänä, niin lähetä hakemuksesi (ke 18.5.2016.) osoitteeseen susanna.mcglynnn (at) fra.fi otsikolla "Hakemus Järvenpää tai Hyvinkää". Voit myös soittaa ja kysyä lisää numerosta 044 02004 670 (jos en vastaa, voit lähettää vaikkapa tekstiviestinä mihin aikaan voisin soittaa sinulle takaisin). Työ alkaa koulutuksella, joko pe 20.5 tai pe 27.5 klo 12 - 19.00. Myös myöhempi aloitus on mahdollista. Koulutuksen lisäksi seuraavan viikon aikana työhön perehdytys tapahtuu osana Helsingin tiimiä kahtena omavalintaisena iltana. Maksamme matkasi, sekä koulutukseen Järvenpäähän, että perehdytykseen Helsinkiin. Toivomme, että pystyt työskentelemään vähintään heinäkuun loppuun. Projekti loppuu elokuun loopulla. Pelastakaa Lapset ry:n varainhankintaa toteutetaan yhteistyössä Fundraising Aid FRA Oy:n kanssa. Lisätietoa: http://www.fra.fi susanna.mcglynn (at) fra.fi, Järvenpää, http://www.fra.fi/#!pelastakaa-lapset-ry/c1w88
Työnantajan nimi: Fundraising Aid FRA Oy
Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Aamiaiskokki, pääkaupunkiseutu -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakasyritykseemme Helsingin keskustaan reipasta aamiaiskokkia. Työskentelet korkeatasoisessa hotellissa huolehtien aamiaisen esivalmisteluista, tarjolle asettamisesta ja laaduntarkkailusta. Töitä tarjoamme sinulle vähintään
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Account Executive -
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
We are looking for a result oriented Account Executive to join our expanding Customer Management unit. Your responsibilities as a member of the Customer Management Unit will include independently taking
Dream Broker Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Asentaja -
Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Erillisverkot-konserni hakee tytäryritykseensä Suomen Turvallisuusverkkoon Helsinkiin Asentajaa Haemme viime vuoden alussa toimintaansa merkittävästi laajentaneen yhtiön tietoliikenneverkon
Suomen Turvallisuusverkko Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Betonipumppuautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Erikoistuva lääkäri -
Yleislääkärit
HYKS Syöpäkeskus on Suomen suurin syövänhoitoyksikkö, jossa työskentelee 115 lääkäriä. Keskus on ainoa Pohjoismainen syöpäkeskus, joka on saavuttanut eurooppalaisen CCC-sertifikaatin. Syöpäkeskuksesta
HUS - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Olemme yli 100 vuotta myynnissä olleen kodin monitoimilaitteen maahantuojia, joka laajentaa nyt toimintaansa. Rekrytoimme nyt kasvavaan tiimiimme urallaan eteenpäin pyrkiviä esimiesharjoittelijoita. Odotamme sinulta ulospäin suuntautuneisuutta,
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen vuonna 1951 syntynyt rollaattoria ja pyörätuolia (ulkoillessa) käyttävä nainen Nurmijärveltä. Etsin itselleni naispuolista avustajaa. Työhön kuuluu henk.kohtainen avustaminen peseytymisessä ja pukeutumisessa
Wettenhovi Maarit - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Iltavuorovastaava -
Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö mukavia lisäansioita? Palkkaamme kolme henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen Vantaan Tikkurilaan Iltavuorovastaavaksi. Me koulutamme sinut ja huolehdimme siitä, että saat parhaat mahdolliset
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Java- kehittäjiä -
Ohjelmistokehittäjät
Teamit sähköistää asiakkaiden liiketoimintaa. Autamme asiakkaitamme määrittämään sopivimmat ja tehokkaimmat myyntikanavat sekä hyötymään sähköisistä myyntikanavista. Rakennamme
Teamit Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/Myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Keittiöapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme nyt keittiöapulaisia pääkaupunkiseudulle syksyksi ja ensi talveksi. Työskentely tapahtuu eri toimipaikoissa pääkaupunkiseudun alueella: Helsinki, Espoo ja Vantaa. Työnhakijalta toivomme olevan aikaisempaa työkokemusta
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Koordinaattori -
Arkistotyöntekijät
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja kouluttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden
Työterveyslaitos - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Lähettämötyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Asiakkaamme Itä-Helsingissä hakee lähettämötyöntekijää kalateollisuuteen. Työt alkavat kesäkuun alusta ja kestävät elokuun loppuun. Työ pitää sisällään keräilyä,
Amiko Vantaa Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Etelä-Leppävaaran kotihoitoon lähihoitajaa sijaisuuteen ajalle 1.6.-31.10.2016. Lähihoitajan työ kotihoidossa on asiakkaan luona tapahtuvaa asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoitotyötä
Espoon kaupunki - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Tikkurilan kotihoitoon vanhustyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen. Tikkurilan kotihoidossa toimii kaksi erillistä yksikköä, joissa molemmissa on kaksi tiimiä.
Vantaan kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Metallityöntekijä prototyyppivalmistukseen -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme vakavaraiselle asiakasyrityksellemme Järvenpäähän vakituiseen työsuhteeseen metallityöntekijää prototyyppien valmistustehtäviin. Tarjolla on laadukkaat tuotteet ja mielenkiintoinen ja monipuolinen tehtävä.
VMP Group, Järvenpää - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Modersmålslärare / Tutor i modersmål -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Uplus Tutoring är ett finlandssvenskt utbildningsföretag där högskolestuderanden hjälper elever att lyckas i skolan. Vi erbjuder läxhjälp och privatundervisning till alla ålders elever från grundskolan till
Uplus Tutoring avoin yhtiö - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Muottikirvesmies (3 paikkaa) -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksellemme muottikirvesmiehiä työmaatehtäviin pääkaupunkiseudulle. Edellytämme: - kokemusta vastaavista tehtävistä - voimassa olevaa työturvakorttia - suomenkielen osaamista Eduksi katsotaan
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt Suomen Lähikaupan myymälöihin Hyvinkään alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa myymälöissä. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Schmitz Cargobull Suomi Oy on Schmitz Cargobull Ag:n 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö Suomessa. Schmitz Cargobull Ag työllistää tällä hetkellä yli 5500 ihmistä, liikevaihdon ollen hieman alle 2 miljardia
Schmitz Cargobull Suomi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustajia -
Myyntiedustajat
Tule mukaan menestystiimiin! Kymppi-Katto kasvaa vauhdilla. Meillä on tarjota asiakkaille toimivin paketti, siksi meillä kauppa käy: Teemme katot, ulkoverhoukset, ikkunat ja ovet - kaikki kerralla kuntoon! Kymppi-katon ja sisaryrityksen
Kymppi-Katto Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja (sosiaaliala) -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Eteva kuntayhtymä on suomalainen vammaispalveluiden tuottaja. Toimimme Etelä-Suomessa 150 toimipisteessä ja meillä työskentelee noin 1300 vakinaista henkilöä. Kesätyöpaikkojemme haku on nyt käynnistynyt.
Eteva kuntayhtymä - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ohjelmistokehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Offerilla on Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka. Offerilla.com sivuston kautta kuluttajat voivat ostaa paikallisten yritysten palveluita ja tuotteita poikkeuksellisen edullisesti. Yritys on kasvamassa kovaa vauhtia yhdeksi Pohjoismaiden
Wippii Work Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Palvelumestari (huoltamotyöntekijä) -
Huoltamotyöntekijät
Etsimme huipputyyppiä huoltamotyöhön: Tarjoamme monipuolista ja haasteellista palvelutyötä täysi-ikäiselle PALVELUMESTARI-huoltamotyöntekijälle Espoossa Shell Suomenojalla ja Shell Haukilahdessa. Arvostamme
Tamoils Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sand Catering Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sillin Talli Ky - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Ruotsin ja englannin kielen opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Martinlaakson koulussa on avoinna ruotsin ja englannin kielen tuntiopettajan tehtävä. Tehtävään sisältyy opetusta yhteensä 17 vuosiviikkotuntia (14 ruotsia, 3 englantia) vuosiluokille 6-9.
Vantaan kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme vakituiseen tehtävään TALOUSHALLINNON ASSISTENTTIA . Työssäsi vastaat laajalti taloushallinnon avustavista tehtävistä. Hoidat itsenäisesti muun muassa osto- ja myyntireskontraa sekä toimit yhteistyössä
Erich Krause Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminvetäjä -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Olemme jo 7 vuotta Vantaalla toimiva maahantuoja yritys, joka kuuluu amerikkalaiseen jättikonserniin. Tuotettamme on markkinoitu 102 vuotta ja on myynnissä yli 65 maassa. Avaamme nyt kuukauden sisällä toimipisteen Kirkkonummelle. Etsimme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuote-esittelijä -
Tuote-esittelijät
Haemme asiakkaallemme Vantaalle reippaita sekä myyntihenkisiä tuote-esittelijöitä. Työtä tehdään aamu- sekä iltavuorossa. Mahdollisuus myös tehdä pitempiä päiviä tuplavuorossa. Myymäsi
Kairest Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa